Kesäillan värejä vakiokuvauspaikalta. Tässä melkein kaipaisi vielä vähän laajempaa kulmaa (tai sommittelutaitoa). Tosin digikameran 17 milliä vastaa filmikameran 27,2:ta milliä, ja 28-millisellähän tuli analogiaikana paljonkin kuvattua. Parempaan piirtokykyyn tullee kuitenkin vastaisuudessa investoida. Mitenkäs vaikka tällainen, kaluston hinta kerralla kaksinkertaiseksi?
Tekijä: Matti Sunell
-
Tolkutonta ja tolkullista mestarointia
Yksi digitaalisen äänentallennuksen verrattomista eduista analogiseen verrattuna on häiriöttömyys ja laaja dynamiikka. Kun CD rupesi syrjäyttämään vinyyliä tallennusmuotona, iloittiin siitä, että vastedes saisimme nauttia elävistä äänitteistä, jotka toistaisivat hiljaisimmat ja voimakkaimmat äänet kuin luonnossa ikään, taustakohinan ja vinyylin napinan häiritsemättä. Ja nyt, kun äänitysketju on ollut täysdigitaalinen jo parikymmentä vuotta, voimmekin nauttia valtaisasta valikoimasta mitä luonnollisimpia, dynaamisimpia, kirkkaimpia ja raikkaimpia musiikkiäänitteitä.
Mitä vielä. Akustisen musiikin kuuntelunautintoa digitaaliääni on kyllä parantanut, mutta rokin ja popin puolella on vuosia jatkunut äänekkyystaistelu, loudness war, saavuttanut absurdit mittasuhteet. Yksinkertaistettuna on kysymys siitä, että ihmisen korva pitää lyhytaikaisessa kuuntelussa voimakasta ääntä miellyttävämpänä kuin hiljaista, koska se kuulostaa täyteläisemmältä ja kirkkaammalta. Näin ollen äänitteet pyritään tekemään houkutteleviksi siten, että ne soivat kovaa koko ajan. Koska elävä musiikki sisältää aina voimakkusvaihteluja, niitä tasataan kompressoinnilla, jolla hiljaisia kohtia voimistetaan ja kovia hiljennetään.
Näin musiikista tietenkin katoavat dynaamiset vaihtelut, ja sen jatkuvasta kuuntelusta tulee puuduttavaa ja rasittavaa. Yhä useammin äänisignaali puristetaan niin lähelle digitaalisen toiston ylärajaa, että se käytännössä säröytyy. Jopa raskaan rokin ystävät ovat nousseet kapinaan, kun Metallican Death Magnetic -levystä on tehty silkkaa surinaa. Mitä iloa on yli 90 desibelin voimakkuusskaalasta, jos siitä käytetään vain ylimmät 6 desibeliä?
Kirjoitin taannoin siitä, miten Abban levyjen uusimmat julkaisut on pilattu Henrik Jonssonin masteroinnilla. Musiikinostajan onkin syytä yleensä välttää levyjä, joissa lukee ”Digitally remastered”, jos hän ei tiedä mitä on tekemässä. Todennäköisesti tällainen levy on joutunut äänekkyystaistelun uhriksi, ja äänite ei kuulosta siltä kuin sen tekijä on tarkoittanut silloin, kun levy on aikanaan julkaistu vinyylinä tai varhaisena CD:nä. Nyt, kun kriisissä oleva ääniteteollisuus tyhjentää varastojaan, kannattaa ostaa vitosella pois kaikki vanhat suosikit, joita näkee myytävän ensimmäisen polven CD-painoksina. Olen onneksi aikoinani tullut ostaneeksi monta Abban varhaisinta CD-julkaisua, mutta tarvitsen vielä kolme ensimmäistä levyä 80-luvun CD:nä ja vinyylinä.
Äänekkyystaistelua vastustamaan on jo syntynyt järjestäytyneitä ryhmiä. Lupaavalta näyttää esimerkiksi Pleasurize Music Foundation, joka ehdottaa äänitteille dynamiikkastandardia ja on julkaissut käytännössä maksullisen (7.1.2010) mittausohjelmiston, jolla äänitteen dynamiikka voidaan tarkistaa.
Macissä toimiva virallinen mittausohjelma ei ole vielä valmis, mutta kokeilin epävirallista lisäosaa, joka mittaa soivan musiikin dynaamista vaihteluväliä reaaliaikaisesti ja näyttää skaalan havainnollisesti väreillä. Otin tutkittavaksi kahdeksan eri versiota Abban Super Trouper -kappaleesta. Soitin niitä vuorotellen äänitysohjelmassa ja otin aina kuvakaappauksen samassa kohdassa kappaletta. Tässä kohdassa julkaisut eivät eronneet tavattomasti toisistaan, mutta yleisdynamiikassa oli huomattavia eroja. Mittarit esittävät alkuperäistä vuoden 1980 LP:tä, vuoden 1984 Polydor-CD:tä, Tretowin ensimmäistä remasteria vuodelta 1994 ja Jonssonin uutta vuoden 2005 remasteria. Keskipylvään vihreä väri osoittaa, että dynaaminen vaihteluväli on vähintään suositeltavat 14 desibeliä, keltainen osoittaa pienempää ja punainen vaarallisen pientä vaihtelua.
Tässä erittäin epätieteellisessä pikatestissä paras dynamiikka ja miellyttävin ääni oli vuoden 1984 CD:llä. LP-versiokin voitti dynamiikassa Jonssonin. Jon Astley ja Henrik Jonsson ovat onnistuneet saamaan jopa kappaleen alun laulukuoron kuulostamaan säröytyneeltä.
Odotan kiinnostuneena virallisen mittausohjelman valmistumista ja kehotan muitakin tekemään kokeiluja. Jotkut ovat ehtineet tehdä jo laajoja mittauksia. Noista luetteloista voi tarkistaa, kannattaako ostaa remasteroituja levyjä vai metsästää vanhoja painoksia.
-
Zappa
Zappa plays Zappa -konsertissa Helsingin Kulttuuritalossa 6.6.2009 soitettiin muistiinpanojeni mukaan seuraavat kappaleet:
- Black Napkins
- Montana
- Magic Fingers
- Inca Roads
- Village Of The Sun
- Don’t You Ever Wash That Thing?
- Satumaa
- Pygmy Twylyte
- Wind Up Workin’ In A Gas Station
- Penguin In Bondage
- Peaches En Regalia
- The Black Page
- Lucille Has Messed My Mind Up
- Outside Now
- Bamboozled By Love
- Pound For A Brown
- G-Spot Tornado
- Zomby Woof
- Yellow Snow
- Cosmic Debris
- Willie The Pimp
Minulla menevät nämä Helsinki Concertin ja Roxyn peräkkäin soitettavat proge-instrumentaalit aina nimiltään sekaisin, ja en nyt osaa sanoa, tuliko Don’t You Ever Wash That Thingin yhteydessä Echidna’s Arf (Of You).
Satumaasta tuli vain intro. Jos Brock olisi ollut mukana, hän ehkä olisi ennättänyt opiskella suomalaiset sanat 35 vuodessa. Joku yleisöstä ojensi bändille toivelaulukirjasta kopioidut nuotit, mutta paljastui, että bändi oli harjoitellut kappaletta etukäteen.
Black Page tuli rumpusoolona (rumpalin ja lyöjän yhteissoittona) ja ”helppona” kakkosversiona.
Pound For A Brown toimi soolojen kehysnumerona. Siinä kuultiin mm. vibrafonisoolo (yhteensä konsertissa tuli kolme vibrafonisooloa) sekä toisen kitaristin ja basistin soolo. Tuli myös johdettua improvisaatiota Zappan tyyliin: Dweezil pani sormimerkein muusikot soittamaan yhtä aikaa eri metreissä, sääteli dynamiikkoja ja säveltasoja nopeasti vaihdellen ja antoi vuorotellen kullekin soittajalle lähtöjä nopeisiin improvisaatiopurkauksiin. Sitten hän soitti yleisöä samankaltaisin elein. Johtaminen ei ollut yhtä nyansoitua kuin isä-Zappalla aikoinaan, mutta esitys ja osallistuminen oli kuitenkin sangen viihdyttävää.
Vaikka virtuoosisuudesta ei missään vaiheessa ollut puutetta, olivat tempot useissa kappaleissa hitaammat kuin Zappan konserttiäänitteiden perusteella saattoi odottaa. Esimerkiksi alkupuolen Magic Fingers on minulle kaikkein tutuin huikean nopeana vuoden 1980 bändin versiona ja Ray Whiten laulamana, mutta nyt kuultiin selvästi hitaampi esitys. Ote oli monesti raskas, esimerkiksi Pygmy Twylyte oli silkkaa heviä.
Inca Roadsin virallisen version kitarasoolo on äänitetty Kulttuuritalossa, ja niinpä tätä kappaletta odottivat varmaan erityisen kiinnostuneina muutkin kuin minä. Dweezil aloitti soolon tutulla eleellä, mutta lähti pian aivan omille teilleen. Näin oli varmaan hyvä, tarkassa jäljittelyssä tuskin olisi ollut mieltä. 7/8-syntikkasoolon paikalla kuultiin saksofonisoolo.
Dweezil soitti paljon sooloja, ja ne olivat Zappa-tyylin mukaisia. Klangistakin pidin. Kitaroina olivat SG ja strato, ehkä Zappan alkuperäisiä tai tarkkoja kopioita. Dweezil soitti muutenkin paljon: useimmissa nopeissa ja mutkikkaissa melodioissa oli kitara mukana. Hän hoiti siis samalla kertaa soolo- ja stuntkitaristin tehtävät.
Laulaja oli hyvä, mutta hieman häiritsi se, että hänellä oli muita muusikoita selvästi vähemmän tekemistä ja hän oli pitkiä aikoja poissa lavalta. Tähän tehtävään ei siis ollut löytynyt sellaista monitaitajaa kuin Zappan bändeissä on ollut tapana, niin että hän olisi esimerkiksi soittanut koskettimia tai kitaraa. Kainalopierun hallinta oli kyllä erinomaista, malliksi tämän kirjoittajalle. Laulajan yrittämä yleisön laulatus ja hevin puolelle kuuluva vuorolaulu kitaran kanssa eivät kyllä yhtään sopineet Zappa-konsertin tyyliin.
Varsinainen monivirtuoosi oli sen sijaan laulaja-kosketinsoittaja-puupuhaltaja (ja usein näistä kahta yhtä aikaa) Scheila Gonzales. On se helppoa kun osaa, huhhuh.
Dweezil oli erittäin ystävällinen ja jäi vielä konsertin päätyttyä pitkäksi aikaa tervehtimään yleisöä ja jakamaan nimikirjoituksia.
Sointi olisi voinut olla parempi. Keskilattialla häiritsi basson kumu, ja ylä- ja ylempi keskialue olisivat saaneet kuulua paremmin. Tämä koski vibrafonia ja marimbaa ja välillä myös kitaraa ja laulua.
En ollut seurannut tämän ryhmän tekemisiä etukäteen, joten en odottanut konsertilta ihmeempiä. Ostin lipunkin vasta konserttipäivänä. Suhtauduin jopa hieman skeptisesti ja epäilin, että bändi tulee vain suorittamaan kappaleet ilman Zappalle ominaista huumoria ja hulluutta. Yllätys olikin sitten mitä myönteisin. Musiikillisesti esityksessä ei ollut mitään moitittavaa, ja sisälsi se jonkin verran zappamaista henkeäkin. Taitavia muusikoita ja tribuuttibändejä lienee nykyisin joka maassa, mutta kenties jotain ylimääräistä hohtoa tuo se, että lavalla on jumalan poika. Onhan hän perehtynyt tähän musiikkiin päätoimisesti ja kasvanut sen ympäröimänä. Ja kun kuuli tyylinmukaista soittoa ja katsoi lavalla soittavaa muusikkoa sopivasta kulmasta niin saattoi ruveta tuntumaan kummalta…
-
Arvottomien junat ja rautatiet
Arvottomissa liikutaan yleensä henkilöautolla, mutta junalla matkustetaan silloin, kun henkilö poistuu kuvasta väliaikaisesti ja jäämme odottamaan hänen paluutaan jossakin tulevassa kohtauksessa. Junakohtaukset ovat myös huomionosoitus katoavalle Suomelle: rautateiden paikallisliikennettä vähennettiin 1960-luvulta lähtien ja suuresta osasta maata se hävitettiin viimeistään 1980-luvulla. Dm7-kiskobussit lopettivat säännöllisen liikenteen vuonna 1988, ja vain toinen Arvottomien 1982 kuvatuista lättähattukohtauksista on aidosta tilanteesta.
Alun ilmakuvassa nähdään Helsingin länsisatama ja sen moniaalle haarautuvat raiteet täynnä tavaravaunuja. Tarkkaan katsoen erottuu vanhoja mustia ja ruosteenruskeita vaunuja, joita ei ole näkynyt radoilla enää vuosiin. Itse Jätkäsaaren tavarasatamakin on lakannut juuri äskettäin olemasta, ja satamaratakin on purettu. Hietalahden altaan kääntösillasta ajoin itsekin museoajelulla vielä taannoin:
Elokuva sisältää myös muita kuin kuvallisia viittauksia rautateihin. Mannen työpaikan osoite on Opastinsilta (kohdassa 10.56) Itä-Pasilassa, missä kadunnimet ovat rautatieaiheisia. Eldorado-sirkuksen johtaja Carlos kertoo syntyneensä idän pikajunassa Bombayn ja Delhin välillä (59.42).
Mannen ystävä Ville Alfa asuu Linnunlaulussa talossa, jonka ohitse kulkee junia alati. Molemmat Villen luona tapahtuvat kohtaukset alkavat junan ohiajolla. Talvikohtauksessa, jossa gangsterien hakkaama Manne tulee Villen luokse katsomaan tämän hankkimaa taulua, talon ohittaa Helsinkiin päin matkalla oleva M-juna, jossa on etummaisena Sm2 ja takimmaisena Sm1. Ääniraidalla kuullaan junan torven tööttäys, vaikka eivät junat tuossa kohdin oikeasti huutele. Siinähän kävisi jatkuva soitto muuten.
Toisen kerran Manne tulee käymään Linnunlaulussa (35.55) keväällä juuri sinä päivänä, kun Harrin on määrä saapua. Edellisessä kohtauksessa Harri on juuri lähtenyt matkaan, ja kuva siirtyy Helsinkiin tyylikkäästi junien välityksellä. Samalla talon ohittaa Dr14 numero 1853 (Lokomon valmistetta vuodelta 1970) perässään muutamia avovaunuja, ilmeisesti matkalla vaihtotöihin satamaradalle. Kaksi junamiestä istuu etummaisessa vaunussa.
Elokuvan loppupuolellakin nähdään vielä tavaravaunuja. Manne tähyilee apatiittikaivoksen jätevuoren päältä, ja kaukana alhaalla raiteilla seisoo kemikaalivaunuja (1.17.39).
Harri sanoo iltamissa (30.24): ”Hyvä on. Minä saavun toukokuun 20. aamujunalla.” Niinpä hän nousee Dm7 numero 4149:ään Parkanon asemalla (35.01). 4149:n päät on maalattu keltaisella huomiovärillä, mutta parina oleva tunnistamaton lättä on perinteisen sinivalkoinen. Junasta jää yksi ihminen ja siihen nousee neljä. Sähköistetyllä ratapihalla on irtotavaravaunuja ja laiturilla pieni sympaattinen sininen laituriauto. Konduktööri viheltää pilliinsä ja juna lähtee, mutta suuntaakin sähköistämättömälle sorapohjaiselle radalle. Seuraavassa kuvassa nimittäin lättä ja avolava-Transit ajavat vierekkäin Käenkosken sillalla vanhalla Porin radalla. Tämä paljastaakin kohtauksen keksityksi, sillä henkilöliikenne Porin ja Haapamäen välillä lopetettiin jo 1981. Ja kun tarkemmin katsoo, huomaa muitakin kavaltavia yksityiskohtia: junan reittikilpi on peitetty mustalla jätesäkillä (eikö sitä ole saatu irti?), ja sillalla joku kuvausryhmän jäsenistä roikkuu liian pitkään lätän oviaukossa ja tarttuu filmille. Sitä paitsi Harrin ei olisi pitänyt nousta Porin junaan, jos hän oli menossa Helsinkiin. 4149 rakennettiin 1959 ja se oli käytössä lättähattuajan loppuun, vuoteen 1988.
Toinen lättähattukohtaus on lähellä elokuvan loppua. Manne ja Veera ovat paenneet gangstereita ja poliiseja ja eroavat Juurikkalahden seisakkeella (1.43.47). Veera nousee junaan ja Manne lähtee tapaamaan Hagströmiä viimeisen kerran. He sopivat tapaamisen Pariisiin: ”Mutta odotan sinua Pariisissa pohjoisella rautatieasemalla, kesäkuun viimeinen päivä kello 18. Tuletko?” ”Yritän.” Veera nousee Dm7 4189:n (1961–1988) vetämään EFiab-liitevaunuun 11642, ja juna lähtee kohti Kontiomäkeä, jonka juuri ja juuri ehtii erottaa linjakilvestä. Junassa kolmantena vaununa oleva Dm7 jää tuntemattomaksi.
Kuvausvuonna 1982 Joensuu–Kontiomäki-radalla oli oikeasti kiskobussiliikennettä, joten kohtaus lienee todellisesta tilanteesta. Henkilöliikenne Nurmeksen ja Kontiomäen väliltä lopetettiin vasta 1993, ja lättähattujakin siis kulki vuoteen 1988 asti.
Arvottomissa useimmat paikkakunnat on jätetty nimettömiksi ja nimet ja tunnistettavat symbolit on mahdollisuuksien mukaan rajattu kuvista pois. Niinpä Juurikkalahden kohtauksessakin seisakkeen nimikyltti vain vilahtaa alareunastaan, ja tutkija raapii päätään harmissaan. Mutta tässä tulee siunattu teknologia avuksi: DVD-elokuvaa on mahdollista katsella hidastettuna ja pysäytettynä. Olin tosin jo karttojen ja pysäkkiluetteloiden avulla selvittänyt paikan, mutta lopullinen vahvistus tuli, kun tajusin katsoa kuvassa muutakin kuin Mannen vangitsevia kasvoja. Ja tähän uskallan laittaa kuvakaappauksen:
Nimi näkyy heijastuksena lätän ikkunoista.
Viimeistä edellinen kohtaus tapahtuu Pariisin pohjoisella rautatieasemalla (1.48.49). Raiteilla näyttää olevan pelkästään sähkömoottorijunia. Manne odottelee. Aikataulujen vieressä oleva kello on ensin 17.57, sitten 18.02 ja 18.15 Manne luovuttaa ja kääntyy pois. Mutta juuri silloin Veera tuleekin. Onkohan juna ollut myöhässä?
-
Arvottomien kronologia
Arvottomat kestää tunnin ja 52 minuuttia, mutta kuinka kuinka pitkästä ajanjaksosta sen juoni kertoo? Mietipä, filmihullu, tätä hetkinen, ennen kuin jatkat lukemista.
Tapahtumapaikkoja olen käsitellyt muualla tässä blogissa. Selostan juonta vain niukasti, koska oletan lukijan nähneen elokuvan. Kaikki seuraava pohdinta lähtee siitä, että elokuva tapahtuu 1982, jolloin se on kuvattu.
Tarinassa on kolme erillistä tapahtuma-aikaa: talvi, alkukesä ja loppukohtaus Pariisissa. Talvijakso kestää 34 minuuttia, kesä tunnin ja 14 minuuttia ja Pariisi viimeiset neljä minuuttia. Mikan haastattelun mukaan talvea kuvattiin pari viikkoa ja kesää 5–6 viikkoa, ja käsikirjoitus kesää varten kirjoitettiin lopullisesti vasta talven kuvausten jälkeen.
Talvijakso tapahtuu yhden päivän aikana. On ehkä helmikuu: lunta on paljon, meri jäässä. Taivas Helsingin yllä on sumean harmaa. Kun Manne herää kotonaan Harrin puhelinsoittoon, on jo täysin valoisaa. Hänen työaikansa ei siis ala ainakaan kahdeksalta. Lähtö kotoa, takaa-ajo ja eksytys tapahtuvat lähes reaaliajassa.
Seuraavat tapahtumat ovat tarinan puitteissa mahdollisia, mutta aika kiire tulee, jos ne sijoitetaan oikeisiin kuvauspaikkoihin. Manne ehtii yhyttää Veeran kadulta ja kyyditä hänet jonnekin. Koska Veeran pitää päästä illaksi Tampereelle eikä juna käy, Manne lupaa viedä hänet ja pyytää hänet kuudeksi BaariBariin. Sitten hän ajaa itse BaariBariin tavatakseen Villen. Seinällä oleva kello näyttää puolta kymmentä. Manne soittaa Harrille ilmoittaakseen tulostaan, ja tässä on pieni jatkuvuusvirhe: Harrin rannekello on varttia vaille viisi.
Manne ehtii lopulta töihinkin. Aamupäivä on jo pitkällä, mutta hän tervehtii Tiinaa: ”Huomenta, Tiina.” Työpäivä kuluu, ja iltapäivällä gangsterit soittavat. Ulkona puhelinkopin luona hämärtää, joten kello lienee neljän paikkeilla. Manne lähtee töistä, ja autohallissa on ikävä tapaaminen gangsterien kanssa. Kolhittuna hän ajaa Villen luo, viipyy hetken ja ehättää sitten kuudeksi BaariBariin, mutta Veera ei ole siellä.
Manne lähtee ajamaan yksi kohti Tamperetta ja saa Veeran kyytiinsä bensa-asemalta. Kauankohan kestää matka Helsingistä Tampereelle talvella, pimeällä, Volgalla vuonna 1982? Kaksi tuntia ei riitä mitenkään. Olkaamme kuitenkin suvaitsevaisia, sillä heitettyään Veeran Hämeenkadulle Mannen pitää vielä ehtiä Harrin luo iltamiin. Kuvitellaan, että iltamatalo ei ole oikeassa kuvauspaikassa Karviassa, jonne on linnuntietä matkaa vielä 90 kilometriä, vaan jossakin lähempänä. Mannen saapuessa ohjelmaosuus on juuri loppumassa Harrin lausumaan Viitaan, ja tanssit alkavat saman tien. Mihin kellonaikaan iltamissa yleensä alkaa tanssi?
Seuraavassa keskustelussa saadaan vihje tulevien tapahtumien ajoituksesta. Harri aikoo lähteä Helsinkiin: ”Hyvä on. Minä saavun toukokuun 20. aamujunalla.” Talvijakso päättyy ystävysten lähtöön iltamatalosta, puoliltaöin varmaankin. Kadun varrella on ilmoitus: ”Suuri jääshow pe 26.2. klo 19.30” (vai 12.30?). Viikonpäivä pitää paikkansa vuonna 1982. Iltamat ovat siis ehkä edellisenä perjantaina eli 19.2.1982.
Seuraavassa kuvassa onkin kevät, ja Harri on lähdössä. Toukokuun 20. oli vuonna 1982 torstai, mikä pantakoon muistiin tulevaa varten. Parkanon asemalla liehuu Suomen lippu. Liputuspäiviä olivat 9.5. (äitienpäivä) 12.5. (Snellmanin päivä) tai 16.5. (kaatuneitten muistopäivä). Koivunlehdet ovat tosin maalla isommat kuin Helsingin kuvissa, joten luultavimmin kohtaus on kuvattu myöhemmin kuin saman päivän tapahtumat Helsingissä, ehkä 4.6. (militaaripäivä). Tai sitten lippu on vedetty tankoon muuten vain.
Päivän tapahtumat Helsingissä etenevät seuraavasti: Gangsterit vievät taulun. Manne tulee heti sen jälkeen Linnunlauluun ja vie Villen Pariisin-koneeseen. Lentoa tilattaessa herätyskello Villen pöydällä on 8.40. Manne ajaa BaariBariin ja tapaa Harrin, joka on tällä välin saapunut Helsinkiin. Matkalla Mannen luo törmätään gangstereihin, ja seuraa tappelu hautaustoimistossa. Perillä Fredalla Tiina on lähdössä.
Seuraavassa kohtauksessa on myöhäinen ilta. Sijoitan sen nyt samaan vuorokauteen tulevien tapahtumien takia. Manne sieppaa taulun Hagströmin huvilasta.
Seuraavana päivänä (21.5.) Manne on näyttämässä taulua biljardimiehille, joilta hän saa kuulla, että Pehr-Olof Sirén Tampereella ostaisi sen kyselemättä. Manne poistuu takakautta, mutta saa silti gangsterit peräänsä. Hän pääsee karkuun, mutta tuskin jää viivyttelemään, vaan lähtee Harrin kanssa Tampereelle saman tien. Hän saa taulun myydyksi, ja samaan aikaan Harri tapaa Kauppahallin kellarikahvilassa Veeran. Manne ja Veera kävelevät sopivasti ristiin, ja pojat lähtevät rahatukun kanssa ajelemaan.
Rengas puhkeaa, sirkuksenjohtaja Carlos sattuu paikalle ja hinaa auton Eldoradoon. Illan näytöksen jälkeen Veera, tietenkin, hyppää kohdalle pysähtyvästä liikemiesten autosta. Lähdetään taas matkaan, nyt kolmistaan.
Seuraavana päivänä (lauantai 22.5.) käydään kaupoissa, nimetön paikkakunta on Karttula. Koska Manne käy Alkossa, tämä päivä ei voi olla sunnuntai. Mutta olivatko Alkot lauantaisin kiinni vuonna 1982? Silloin asiat mutkistuisivat, ja tarvitsisimme välipäiviä, jotta saisimme tämän päivän seuraavaksi maanantaiksi. Ehkäpä Alkot olivat kiinni lauantaisin vain kesäkuukausina, ja nythän on vielä toukokuu. Illaksi ajetaan hylätyn tanssilavan luo, missä myös yövytään.
Sunnuntaina 23.5. moottoripyöräpoliisi pysäyttää seurueen. Poliisi jätetään rannalle ja ajetaan seuraavaan nimettömään kaupunkiin (Jyväskylä). Harri ryyppää ja Manne ja Veera seurustelevat.
Veera kävelee linja-autoasemalle aikaisin seuraavana aamuna (24.5.). Harri ja Manne riitelevät, ja Harri jää lopulta Seura-tupaan pelaamaan flipperiä, kun Manne jatkaa yksin matkaa. Per Vers, runoilijan soidessa Manne kiertelee yksin Volgallaan. Kuviin mahtuu kolme yötä ja kaksi päivää, mutta tähän väliin voi tarvittaessa sijoittaa ylimääräisiä vuorokausia, jotta tulevat saadaan tasapainoon. Sijoitan yhden, sillä Kuopiossa pitää olla sunnuntaina.
Perjantaiaamuna 28.5. Manne nuokkuu Volgan ratissa Siilinjärven valkoisilla vuorilla. Hän laskeutuu Piskosen mökille. Hän nukkuu vintillä ja hänet herätetään tulituksen alkaessa. Jos hän nukkuu seuraavaan päivään, ylimääräistä Per Vers -vuorokautta ei tarvita. Mutta oletan, että hän nukkuu vain iltapäivään.
Manne pakenee tulitusta, ostaa valkoista maalia, panee Villelle rahaa kuoreen, maalaa Volgan, ajaa Kuopioon, postittaa rahat ja majoittuu hotelliin, jossa Veera, kas kummaa, on siivoojana. Hän nukkuu iltaan asti, menee baariin ja yllättää Veeran. Illalla kävellään satamassa höyrylaivojen keskellä.
Seuraavana päivänä, lauantaina 29.5., Manne tapaa Harrin biljardisalissa ja koko porukka on taas koossa. Illalla on Baddingin keikka ja Harrilla käy sekä ruletti- että naisonni.
Onni jää lyhyeksi, sillä aamulla gangsterit ovat taas paikalla. Nyt tiedämme varmasti, että on sunnuntai (30.5.), sillä kuuluu kirkonkellojen soittoa ja radiosta tulee ortodoksinen jumalanpalvelus. Hagström ampuu Harrin, ja Manne ja Veera pakenevat.
Manne soittaa kyläkaupasta sairaalaan ja saa kuulla huonot uutiset. Matka jatkuu yhä syrjäisemmälle seudulle, missä ajetaan poliisin tiesulun läpi. Illalla löydetään autio talo, johon jäädään yöksi.
Aamulla (maanantai 31.5.) Manne soittaa tornista Villelle Pariisiin. Sitten paetaan poliisin helikopteria. Manne saattaa Veeran junaan, ja laiturilla sovitaan tapaamisesta Pariisissa 30.6. kello 18. Manne ajaa Sotkamoon ja ampuu Hagströmin. Matka jatkuu liftaten lentokentälle.
Viimeinen kohtaus tapahtuu Pariisissa kesäkuun viimeisen illan aikana. Manne odottaa Veeraa asemalla. Kello näyttää 17.57, 18.02 ja 18.15. Manne luovuttaa ja lähtee, ja samassa Veera juoksee hänen peräänsä. Kävellään Edistys-kahvilaan, missä Ville odottaa.
Tämä aikataulu edustaa ns. suppeata tulkintaa, missä tapahtumat on sijoitettu mahdollisimman tiiviisti peräkkäin. Pakottavia seikkoja ovat Harrin saapumispäivä 20.5., Kuopion surmapäivä sunnuntai ja Alkon aukiolo. Kesäisen matkan lomaan voi sijoittaa lisää vuorokausia, joista elokuva ei kerro, kunhan mainitut ehdot täyttyvät. Jos esimerkiksi taulun haku Hagströmin huvilasta tapahtuu vasta 21.5., pitää vastaavasti sijoittaa yksi vuorokausi joko ennen tai jälkeen Eldoradon, jotta Alkoon päästään maanantaina. Tällöin päädytään helposti siihen, että Per Vers -jaksoon ja muuallekin pitää sijoittaa useampi päivä, jotta Kuopiossa ollaan sunnuntaina. Tällöin sunnuntai olisi 6. kesäkuuta. Mahdollisuuksia on kyllä. Miettikää tätä, filmihullut.
-
Mölökky
Tässä taannoin (29.5.) äänitin mölkyn peluuta ja julkaisin materiaalista muokkaamani teoksen nk. sosiaalisessa mediassa, mikä tarkoittaa, että teos on vain hyvin rajallisen yleisön kuultavissa, siihen ei voi linkittää muualta Internetistä eikä sitä löydä hakupalveluilla. Kerrassaan sosiaalista. Tässä sama äänimateriaali on uudelleen kuvitettuna ja kaiken kansan havainnoitavissa. Kuvitus on kahta päivää myöhemmästä peluusta. Opettelin videon koostamista iMoviella (versio 6.0.4), joka rysähti useamman kerran ristihäivytyksiä laskiessaan.
-
95-muunnelmia
Kolmas muunnelma tutusta kuva-aiheesta, tällä kertaa kesäyön valossa. Aikaisemmat versiot.
-
Arvottomien jäljillä Suomessa
Kiitos Internetin, Arvottomien tapahtumapaikkoja on mahdollista jäljittää melko pitkälle työpöydän äärestä poistumatta. Hakupalveluita käyttämällä saa vihjeitä paikkakunnista, ja Kansalaisen karttapaikan avulla voi etsiä elokuvan teitä, rakennuksia ja maastonmuotoja. Joitakin vihjeitä saa Mikan haastattelusta, joka on elokuvan oheismateriaalina DVD:llä.
Tampereen Hämeenkatu ja kauppahalli lienevät kaikille itsestään selviä.
Ensimmäinen pienempi paikkakunta on Karvia, jonka Mika mainitsee haastattelussa. Harri on valmistelemassa iltamia Karvian nuorisoseuran talossa, joka näkyy kokonaan kohdassa 9.54. Nykyään se on punainen. Manne saapuu Volgalla (26.01) ja tapaa Juipin lauleskelemassa oikeanpuoleisilla rappusilla.
Iltamien jälkeisessä kohtauksessa on kevät, ja Harri on lähdössä Helsinkiin (34.26). Hän noutaa saattajikseen Anna-Kaarinan ja Juipin lopetetun bensa-aseman baarista, jota nämä ilmeisesti pitävät. Juippi lausuu elokuvan avainsanat ”tärkeintä on lähteminen”, kun pariskunta kävelee Harrin autolle. Juippi sanoo: ”Minä ajan!” (Vertaa kohtaan 33.43, jossa hän iltamista lähdettäessä huudahtaa: ”Missäs auto on? Minä ajan!”) Harrin auto on entinen Postin avolava-Transit (ED-434), jonka Mika lienee ostanut samasta Postin huutokaupasta kuin Volgan (oranssi maali näkyy Volgan ovenpielessä kohdassa 1.05.26).
Ajetaan Parkanon asemalle (35.02), jossa Harri nousee Dm7-lättähattuun numero 4149. Seuraavassa kuvassa juna ajaa sorapohjaista sähköistämätöntä rataa ja Juippi huristaa Fordilla vieressä kulkevaa tietä. Paikka saattaisi olla tämä. Mutta jos Harri oli menossa Helsinkiin, miksi hän hyppäsi Porin junaan? Parkanoon samoin kuin pariin muuhun paikkaan sain vihjeen täältä.
Eldorado-sirkuksessa kaikki kolme päähenkilöä lopulta päätyvät yhteen. Seuraava kylä, jossa käydään ostoksilla (ja kasettivarkaissa) on Karttula (1.04.50). Löysin paikan kunnantalon seinässä olevan vaakunan avulla.
Seuraava kaupunki lienee Jyväskylä. Ainakin Veera kävelee aamulla Jyväskylän vanhalle linja-autoasemalle (1.13.12). Joku saisi tutkia 1.10.59 alkavan kohtauksen maisemat. Itse en tunne Jyväskylää kovin hyvin.
Missähän on se Seura-tupa (1.14.42), jossa Manne ja Harri eroavat? Manne panee levyautomaatista soimaan Per Vers, runoilija -kappaleen, ja sen soidessa nähdään hienoja kuvia katoavasta Suomesta: suljettu lossilaituri, vanha Esson bensa-asema, vielä toimiva lossi, mäkisiä sorateitä uskomattoman kauniissa maisemissa.
Manne ajaa Volgan Siilinjärven apatiittikaivoksen kuonavuoren päälle (1.17.11), nuokahtaa ja herää tööttäykseen. Vuoren juurella on vastassa Paavo Piskonen konepistooleineen. Kartasta tosin on vaikea päätellä, mikä noista kasoista on kysymyksessä. Kaivos on sittemmin laajentunut, ja Piskosen talo on varmaan jo jäänyt vuoren alle.
Manne maalaa Volgan valkoiseksi (Kuka? Juuri me!) ja ajaa Kuopioon (1.23.22). Hän majoittuu Kaupunginhotelliin Maaherrankadulle.
Talo purettiin 80-luvulla.Manne ja Veera kävelevät myös satamassa höyrylaivat taustanaan.Dramaattisten tapahtumien jälkeen Manne ja Veera pakenevat yhä syrjäisemmille seuduille. Maalaistalo, jonka vieressä on palovartiotorni (josta Manne soittaa Villelle Pariisiin) on kaukana Kuhmon perukoilla (1.36.58).
Helikopteritakaa-ajon jälkeen Manne saattaa Veeran junaan Juurikkalahden seisakkeelle Sotkamoon (1.43.47). Veera nousee Dm7 numero 4189:n vetämään liitevaunuun 11642, ja juna lähtee kohti Kontiomäkeä. Sitten Manne lähtee tapaamaan Hagströmiä Sotkamoon.
Manne ajaa kylään jostakin syystä itäkautta (1.46.15). Hän tap(p)aa Hagströmin upouudessa hotelli Tuliketussa, poistuu paikalta kävellen ja saa kyydin lentoasemalle.
Sitten ollaankin jo Pariisissa pohjoisella rautatieasemalla. Mutta kuka etsisi loput Arvottomien tapahtumapaikat: Hagströmin huvila, Eldorado-sirkuksen paikka, vanha tanssilava, moottoripyöräpoliisin ranta, Seura-tupa, katukahvila (jossa Manne juo punaviiniä 1982!), Esso, lossit, baarit? Kauppa, josta Manne soittaa tiedustellakseen Harrin vointia? Poliisin tiesulku (lukeeko tienviitassa Salonen vai Seilonen vai jotain muuta)? Onko Volgan piilolato jo romahtanut? Lukemattomia maantiekilometrejä lienee turha yrittääkään löytää. Pariisia en tunne.
Lisäys 8.6.: Seura-tupa on Rutalahden kylässä, Joutsan kunnassa Päijänteen itäpuolella. Baari mainitaan Suomen kuvalehden artikkelissa (pdf). Se siis toimii yhä, nimi on nykyään Old Lady.
Lisäys 11.2.2018: Esso, jossa Manne yksinäisellä retkellään tankkaa, oli Tervossa. Tässä sijainti Karttapaikalla sadan metrin tarkkuudella. Kansallisfilmografian tieto (Kuhmo) ei siis pidä paikkaansa.
Tieto on Pekka Miettiseltä. Hän oli töissä karttulalaisella huoltoasemalla, kun kauppakohtausta (kasetti, kaljakori, viskitasapainottelu, mankka) kuvattiin Karttulan kirkonkylässä. Filmiryhmä kävi kysymässä lupaa tankkauskohtauksen kuvaamiseen, taisi sen saadakin muttei lopulta kuvannutkaan sitä Karttulassa. Tervosta taisi löytyä elokuvan henkeen paremmin sopiva miljöö.
Kuhmon tiesulku on Seilosen tien risteyksessä. Taitaa olla kartalla tässä, siinä on sopiva suora.