Kategoria: Kaupunki

  • Vuosaaren satama

    Aina silloin tällöin pyöräilen Suomen eteläisimmän tunturin eli Vuosaaren täyttömäen päälle ja katselen ympärilleni. On pakko päästä välillä näkemään kauas, ettei aivan hulluksi tule. Viime vuosina mäen ja meren väliin on rakennettu uutta satamaa. Nyt se on valmis ja toiminut täydellä teholla jo monta kuukautta. Tämä juttu on myös vastaus aikaisempien satamaartikkelien aiheuttamaan kysymykseen: minne kaikki oikein häipyivät?

    Tänne.

    Olen rätkinyt kuvia tunturin päältä satamatyömaan suuntaan siitä alkaen, kun hankin ensimmäisen digitaalikamerani. Suurin osa näistä kuvista on otettu tuolla A70-pokkarilla, mutta viimeinen superpanoraama on kuvattu uudella 50D-järjestelmäkameralla. Tein panoraamat nyt Photoshopilla, joka näköjään osaa koostaa kuvat melkein omin päin.

    Lokakuun 12. päivänä 2003 metsä oli kaadettu ja maansiirtotyöt aloitettu, mutta Käärmeniemeä ja Lehdessaarta ei vielä ollut alettu louhia. Niinisaaressa oli vielä pystyssä talo ulkorakennuksineen:

    satama-2003-10-12

    Viikon kuluttua 19.10. otetussa panoraamassa näkyy jo pitkälle louhittu ratakuilu:

    satama-2003-10-19

    Seuraava kuva on marraskuun 23. päivältä. Lumi oli valkaissut maiseman:

    satama-2003-11-23

    Vuoden 2004 toukokuun 20. päivänä kallioita oli jo louhittu ja louheella täytetty keskiosan pehmeää vesijättömaata:

    satama-2004-05-20

    Syyskuun 12. päivän tilanne näyttää samantapaiselta. Ratapiha oli tasoitettu sepelillä:

    satama-2004-09-12

    Vuoden päästä syyskuun 18. päivänä 2005 sataman muodot olivat hahmottuneet pidemmälle. Kallioita vielä louhittiin, Niinilahtea täytettiin ja melumuuria pystytettiin:

    satama-2005-09-18

    Vuodelta 2006 ei jostakin syystä ole kuvia. Lokakuun 14. päivänä 2007 kalliot oli louhittu, merenlahti täytetty ja maaliikenneväylät valmiit. Rakennukset nousivat tohisten:

    satama-2007-10-14

    Edellisestä vuoden päästä satamaa otettiin jo käyttöön. Ja seuraavana keväänä, toukokuun 3. päivänä 2009 satama oli täydessä toiminnassa. Kävikö niin, että tuo pieni Niinilahden venesataman rannassa seissyt metsäsaareke sai jäädä paikalleen keskelle satamaa?

    satama-2009-05-03
  • Maisemakuvaajien jäljillä

    Tässä tummahko variaatio tunnustetun maisemakuvaajan aiheesta. Panoraama tämä ei tosin ole, mutta eiköhän sellaisiakin vähitellen ala ilmestyä, nyt kun Photoshop on koekäytössä.

  • Sumparn

    Satama on pommitettu autioksi

    Sörnäisten sataman toinen jakso esittelee aution sataman näkymiä mutta myös totutusta poikkeavia kuvakulmia Helsinkiin. Kuviin on sisällytetty paikkatieto, joten sopivalla ohjelmalla (esim. iPhoto) ne voi sijoittaa kartalle parinkymmenen metrin tarkkuudella.

    Verkkosaari
    Verkkosaaressa ovat verkkoaidan takana koneet ja kontit, joissa Mies vailla menneisyyttä asui.
    Merihaka
    Merihaka ja Hanasaaren hiilinosturit
    Hirmulo
    Hirmulo
    Hirmulo ja voimala
    Hirmulo uhkaa syödä Hanasaaren voimalan.
    Satama on autio ja tyhjä.
    Satama on autio ja tyhjä.
  • Rappiotaidetta

    Satamasarja jatkuu Sörnäisten satamasta. Sompasaaren laajuutta ei Kulosaaren sillalta katsoen koskaan oikein tajunnut, kun vaunut ja kontit peittivät maiseman. Täällä on vielä pari laivaa joutilaana laiturissa. Jäljellä on muutamia rakennuksia, mutta ne ropisevat kovaa vauhtia betonimurskaksi. Verkkosaaren ja Kyläsaaren suunnalla toiminta jatkuu monissa rakennuksissa vielä jonkin aikaa, mutta ne olisi syytä käydä dokumentoimassa pian.

    Tässä jaksossa esitellään Sompasaaren taide-elämää.

    Taiteen säännöt.
    Taiteen ”säännöt”
    Loota kii!
    Loota kii!
  • Jätkäsaari

    Tämä artikkeli on vastine Antin taannoiselle kuvakertomukselle. Ei sattunut minulle yhtä hyvät pilvet. Sompasaari on vuorossa seuraavaksi, mutta sitä saadaan odottaa ainakin viikko.

    Valot pyrkivät kohti taivasta.
    Autiomaan hiekkaa.
  • Mustikkamäki

    Mustikkamäki

    Kesäillan värejä vakiokuvauspaikalta. Tässä melkein kaipaisi vielä vähän laajempaa kulmaa (tai sommittelutaitoa). Tosin digikameran 17 milliä vastaa filmikameran 27,2:ta milliä, ja 28-millisellähän tuli analogiaikana paljonkin kuvattua. Parempaan piirtokykyyn tullee kuitenkin vastaisuudessa investoida. Mitenkäs vaikka tällainen, kaluston hinta kerralla kaksinkertaiseksi?

  • Palloilua

    Sunnuntai-iltaista ilmapalloilua Töölönlahden yllä. Valitettavasti junat lakkasivat kulkemasta juuri, kun kolme palloa tuli yhtä aikaa näkyviin.

    Pallot, Linnunlaulu ja Kallio.
  • Arvottomien jäljillä Suomessa

    Arvottomien jäljillä Suomessa

    Kiitos Internetin, Arvottomien tapahtumapaikkoja on mahdollista jäljittää melko pitkälle työpöydän äärestä poistumatta. Hakupalveluita käyttämällä saa vihjeitä paikkakunnista, ja Kansalaisen karttapaikan avulla voi etsiä elokuvan teitä, rakennuksia ja maastonmuotoja. Joitakin vihjeitä saa Mikan haastattelusta, joka on elokuvan oheismateriaalina DVD:llä.

    Tampereen Hämeenkatu ja kauppahalli lienevät kaikille itsestään selviä.

    Ensimmäinen pienempi paikkakunta on Karvia, jonka Mika mainitsee haastattelussa. Harri on valmistelemassa iltamia Karvian nuorisoseuran talossa, joka näkyy kokonaan kohdassa 9.54. Nykyään se on punainen. Manne saapuu Volgalla (26.01) ja tapaa Juipin lauleskelemassa oikeanpuoleisilla rappusilla.

    Iltamien jälkeisessä kohtauksessa on kevät, ja Harri on lähdössä Helsinkiin (34.26). Hän noutaa saattajikseen Anna-Kaarinan ja Juipin lopetetun bensa-aseman baarista, jota nämä ilmeisesti pitävät. Juippi lausuu elokuvan avainsanat ”tärkeintä on lähteminen”, kun pariskunta kävelee Harrin autolle. Juippi sanoo: ”Minä ajan!” (Vertaa kohtaan 33.43, jossa hän iltamista lähdettäessä huudahtaa: ”Missäs auto on? Minä ajan!”) Harrin auto on entinen Postin avolava-Transit (ED-434), jonka Mika lienee ostanut samasta Postin huutokaupasta kuin Volgan (oranssi maali näkyy Volgan ovenpielessä kohdassa 1.05.26).

    Ajetaan Parkanon asemalle (35.02), jossa Harri nousee Dm7-lättähattuun numero 4149. Seuraavassa kuvassa juna ajaa sorapohjaista sähköistämätöntä rataa ja Juippi huristaa Fordilla vieressä kulkevaa tietä. Paikka saattaisi olla tämä. Mutta jos Harri oli menossa Helsinkiin, miksi hän hyppäsi Porin junaan? Parkanoon samoin kuin pariin muuhun paikkaan sain vihjeen täältä.

    Eldorado-sirkuksessa kaikki kolme päähenkilöä lopulta päätyvät yhteen. Seuraava kylä, jossa käydään ostoksilla (ja kasettivarkaissa) on Karttula (1.04.50). Löysin paikan kunnantalon seinässä olevan vaakunan avulla.

    Seuraava kaupunki lienee Jyväskylä. Ainakin Veera kävelee aamulla Jyväskylän vanhalle linja-autoasemalle (1.13.12). Joku saisi tutkia 1.10.59 alkavan kohtauksen maisemat. Itse en tunne Jyväskylää kovin hyvin.

    Missähän on se Seura-tupa (1.14.42), jossa Manne ja Harri eroavat? Manne panee levyautomaatista soimaan Per Vers, runoilija -kappaleen, ja sen soidessa nähdään hienoja kuvia katoavasta Suomesta: suljettu lossilaituri, vanha Esson bensa-asema, vielä toimiva lossi, mäkisiä sorateitä uskomattoman kauniissa maisemissa.

    Manne ajaa Volgan Siilinjärven apatiittikaivoksen kuonavuoren päälle (1.17.11), nuokahtaa ja herää tööttäykseen. Vuoren juurella on vastassa Paavo Piskonen konepistooleineen. Kartasta tosin on vaikea päätellä, mikä noista kasoista on kysymyksessä. Kaivos on sittemmin laajentunut, ja Piskosen talo on varmaan jo jäänyt vuoren alle.

    Manne maalaa Volgan valkoiseksi (Kuka? Juuri me!) ja ajaa Kuopioon (1.23.22). Hän majoittuu Kaupunginhotelliin Maaherrankadulle. Talo purettiin 80-luvulla. Manne ja Veera kävelevät myös satamassa höyrylaivat taustanaan.

    Dramaattisten tapahtumien jälkeen Manne ja Veera pakenevat yhä syrjäisemmille seuduille. Maalaistalo, jonka vieressä on palovartiotorni (josta Manne soittaa Villelle Pariisiin) on kaukana Kuhmon perukoilla (1.36.58).

    Helikopteritakaa-ajon jälkeen Manne saattaa Veeran junaan Juurikkalahden seisakkeelle Sotkamoon (1.43.47). Veera nousee Dm7 numero 4189:n vetämään liitevaunuun 11642, ja juna lähtee kohti Kontiomäkeä. Sitten Manne lähtee tapaamaan Hagströmiä Sotkamoon.

    Manne ajaa kylään jostakin syystä itäkautta (1.46.15). Hän tap(p)aa Hagströmin upouudessa hotelli Tuliketussa, poistuu paikalta kävellen ja saa kyydin lentoasemalle.

    Sitten ollaankin jo Pariisissa pohjoisella rautatieasemalla. Mutta kuka etsisi loput Arvottomien tapahtumapaikat: Hagströmin huvila, Eldorado-sirkuksen paikka, vanha tanssilava, moottoripyöräpoliisin ranta, Seura-tupa, katukahvila (jossa Manne juo punaviiniä 1982!), Esso, lossit, baarit? Kauppa, josta Manne soittaa tiedustellakseen Harrin vointia? Poliisin tiesulku (lukeeko tienviitassa Salonen vai Seilonen vai jotain muuta)? Onko Volgan piilolato jo romahtanut? Lukemattomia maantiekilometrejä lienee turha yrittääkään löytää. Pariisia en tunne.

    Lisäys 8.6.: Seura-tupa on Rutalahden kylässä, Joutsan kunnassa Päijänteen itäpuolella. Baari mainitaan Suomen kuvalehden artikkelissa (pdf). Se siis toimii yhä, nimi on nykyään Old Lady.

    Lisäys 11.2.2018: Esso, jossa Manne yksinäisellä retkellään tankkaa, oli Tervossa. Tässä sijainti Karttapaikalla sadan metrin tarkkuudella. Kansallisfilmografian tieto (Kuhmo) ei siis pidä paikkaansa.

    Tieto on Pekka Miettiseltä. Hän oli töissä karttulalaisella huoltoasemalla, kun kauppakohtausta (kasetti, kaljakori, viskitasapainottelu, mankka) kuvattiin Karttulan kirkonkylässä. Filmiryhmä kävi kysymässä lupaa tankkauskohtauksen kuvaamiseen, taisi sen saadakin muttei lopulta kuvannutkaan sitä Karttulassa. Tervosta taisi löytyä elokuvan henkeen paremmin sopiva miljöö.

    Kuhmon tiesulku on Seilosen tien risteyksessä. Taitaa olla kartalla tässä, siinä on sopiva suora.

  • Arvottomien jäljillä — 27 vuotta myöhemmin

    Arvottomien jäljillä — 27 vuotta myöhemmin

    Mika Kaurismäen Arvottomia kuvattiin talvella ja alkukesällä 1982 Helsingissä ja Itä-Suomessa. Kävin katsomassa, miltä Helsingin kuvauspaikat näyttävät nykyisin. Löysin melkein kaikki. Maisemat eivät olleet muuttuneet tavattomasti, vaikka siellä täällä oli uusia rakennuksia vanhojen tilalla. Tämän toukokuisen iltapäivän jyrkkä valaistus sen sijaan poikkesi elokuvan talven harmaudesta.

    Pääkaupunkiseudun karttapalvelu ei anna linkittää, joten käytän tässäkin kansalaisen karttapaikkaa. Karttalinkkien nuolet jäävät näkyviin, joten jos seuraat niitä kaikkia, voi lopuksi loitontaa karttanäkymää ja tarkastella tapahtumapaikkojen kokonaisuutta.

    En saanut käyttööni helikopteria, joten en voinut toistaa alun ilma-ajoa mereltä Helsingin kantakaupungin ylle. Mainittavimmat muutokset maisemassa ovat satamatoiminnan loppuminen Jätkäsaaressa sekä Hietalahden kirjapainotalon vaihtuminen harmaaseen elementtimassaan, Koffin panimon alueen täydellinen mullistus ja Lönnrotinkadun sillan häviäminen.

    Manne asuu Fredrikinkadun ja Lönnrotinkadun kulmassa vihreän talon ylimmässä kerroksessa (2.57). Nähtyään gangsterien auton kadunkulmassa Manne lähtee kotoaan takatietä: hän tulee Lönnrotinkadulle (4.11) nykyisen Omenahotellin kohdalta ja noutaa autonsa Seston parkkipaikalta, jonka paikalla on nyt uusi rakennus.

    Manne ajaa Lönnrotinkatua alaspäin, ja gangsterit lähtevät perään Fredalta. Kulmassa oleva liike on nimeltään Nahkateos. Opiskeluaikanani siinä oli kahvila Schubert, jossa join kahvia satoja kupillisia.

    Gansterit kyttäsivät Fredan kulmassa.
    Gansterit kyttäsivät Fredan kulmassa.
    Manne sai rosvot peräänsä Lönnrotinkadulle.
    Manne sai rosvot peräänsä Lönnrotinkadulle.

    Manne kääntyy Lönkalta Abrahaminkadulle ja heti seuraavasta risteyksestä vasemmalle Kalevankadulle.  Hagström miehineen seuraa. Abrahaminkatu on nykyään kaksisuuntainen:

    Lönnrotinkadulta Abrahaminkadulle.
    Lönnrotinkadulta Abrahaminkadulle.
    Abrahaminkatu, seuraavasta vasemmalle Kalevankadulle.
    Abrahaminkatu, seuraavasta vasemmalle Kalevankadulle.

    Sitten seuraa nokkela eksytys (5.05). Manne kurvaa yllättäen luiskaa väärään suuntaan Kalevankadulta Köydenpunojankadulle, ja gansterit jäävät jumiin, kun vastaan tulee auto. Tässä kulmassa on rakennus vaihtunut, samoin Köydenpunojankadulle on tullut vasemmalle puolelle uusi talo:

    Eksytysluiska Kalevankadun loppupäässä.
    Eksytysluiska Kalevankadun loppupäässä.
    Köydenpunojankatu, nosturi on samassa paikassa kuin aina.
    Köydenpunojankatu, nosturi on samassa paikassa kuin aina.

    Seuraavassa hetkessä Manne onkin Vallilassa Nilsiänkadulla, jossa Veera aivan sattumalta kävelee. Manne ottaa Veeran kyytiin:

    Minne sinä olet matkalla kynnet lakattuina tähän aikaan aamusta?
    Minne sinä olet matkalla kynnet lakattuina tähän aikaan aamusta?
    Mistäs itse olet tulossa?
    Mistäs itse olet tulossa?

    Heitettyään Veeran jonnekin Manne kurvaa BaariBarin eteen (6.52). Tämä paikka oli vaikein löytää. Vihjeenä olivat raitiokiskot, talon alaosan ovet ja koristeet sekä vastapäisen talon ikkunoiden malli. Löytyihän se lopulta Sörnäisistä Hämeentie 37:stä. Baarin paikalla on islamilainen kulttuurikeskus:

    Tule kuudeksi BaariBariin. Minä vien sinut.
    Tule kuudeksi BaariBariin. Minä vien sinut.
    Vieläköhän täältä saisi calvadosta?
    Vieläköhän täältä saisi calvadosta?

    Mannen työpaikkaa ja sinne johtavaa tunnelia en edes yrittänyt löytää. Vihjeenä voisi käyttää sisääntuloaukon yläpuolella vilahtavaa Yhdyspankkia (10.55). Ja kun nyt uudemman kerran katson tuota kuvaa, siinähän onkin kadunnimikyltti viemäriputken takana. Olisiko Opastinsilta, siis Itä-Pasila?

    Gangsterit soittavat Mannelle töihin puhelinkopista Vallilan Elimäenkadulta. Valitettavasti kuvasin kadun väärästä kohdasta, joten kuva jää puuttumaan toistaiseksi.

    Ville Alfa asuu Linnulaulun huvilassa, joka on tuttu jokaiselle Helsinkiin junalla saapuneelle. Kun elokuvassa talvi on vaihtunut toukokuuksi, tehdään hieno junasiirtymä (35.47) siitä, kun Harri lähtee kotiseudultaan lättähatulla, siihen, kun Dr14-veturi ajaa Linnunlaulun ratakuilussa. Huvilan edestä on louhittu kalliota pari metriä lisää kaupunkiradan rakennustöissä 90-luvulla, mutta koivut ovat kasvaneet pituutta ja tuuheutta:

    Linnunlaulu
    Linnunlaulu

    Manne tapaa Harrin BaariBarissa, ja miehet lähtevät ajamaan Mannen luo (41.02). Kolmannella linjalla Manne huomaa gangsterien auton hautaustoimiston edessä, ja seuraa väkivaltainen kohtaus:

    Jumalauta, siihen tuli lommo!
    Jumalauta, siihen tuli lommo!
    Hakatkaa se, ja heittäkää ulos!
    Hakatkaa se, ja heittäkää ulos!

    Seuraavaksi Manne käy sieppaamassa taulun Hagströmin talosta (45.08), joka on suuri meren rannalla seisova huvila. Kukahan tunnistaisi talon? Sitten ollaan biljardimiesten luona jälleen Vallilassa. Koska vainolaiset ovat jälleen kannoilla, Manne poistuu takakautta paloportaita (49.37). Portaat laskeutuvat Pälkäneentiellä olevan talon sisäpihalle ja näkyvät Elimäenkadulle:

    Hyvä on. Mene sitten takakautta ulos.
    Hyvä on. Mene sitten takakautta ulos.

    Mitja ja Väyry saavuttavat Mannen Pälkäneentiellä. Manne juoksee pakoon ja kiipeää Ladan katon kautta aidan yli ylätasanteelle. Jos Mitja tuntisi seudun, hän kurvaisi äkkiä Nilsiänkadun puolelle Mannea vastaan. Tien mutkassa seisovat talot ovat uusia. Pylväät ovat nykyään eri paikoissa, joten kuvasin vähän väärästä kohdasta. Maasturi on eri kohdassa kuin Lada. Manne kiipesi suunnilleen siitä kohdasta, joka näkyy Land Roverin takakulman kohdalla.

    Mako
    Mako
    Pälkäneentie
    Pälkäneentie
    Minusta tuntuu että olemme joutuneet eri puolille aitaa.
    Minusta tuntuu että olemme joutuneet eri puolille aitaa.

    Sitten ollaankin jo Tampereella, jonne en tällä haavaa jaksanut pyöräillä. Muita paikkakuntia voisi tutkia sitten kun sattuu liikkumaan seuduilla, tai voisi lähteä varta vasten kesälomalla tekemään tutkimusta. Tunnistaminen voi olla vaikeaa, jos ei tunne paikkoja entuudestaan. Kuvista on tahallaan rajattu nimikyltit ja muut vastaavat johtolangat pois. Muistammehan rautatieseisakkeen elokuvan lopusta: nimestä näkyy vahingossa pieni siivu alareunasta, mutta kahta ensimmäistä kirjainta saa silti arvailla, eikä loppuja näy ollenkaan. Epäilen sen olevan Joensuu—Kontiomäki-rataosan seisake, sillä lättähatun kyltissä lukee melko varmasti Kontiomäki. En silti tunnistanut sitä edes pysäkkiluettelon ja kartan avulla.

    Katsotaan sitä sitten.

  • Itä-Helsingin vankila

    Vankilapaikkojen kysyntä jatkuu reippaana vuonna 2009. Kysyntää tyydyttää omalta osaltaan uusi Itä-Helsingin vankila, joka valmistui sopivasti uudeksi vuodeksi. Itä-Helsingin vankila tuo vankilapalvelut lähelle kuluttajaa: se sijaitsee liikenneväylien leikkauspisteessä ja maamme suurimman ostoshelvetin naapurissa. Vankilan markkinaosuuden odotetaan nousevan jopa 25 prosenttiin Etelä-Suomen läänin vankeinhoidon palveluista. Tervetuloa!