Kategoria: Luonto ja retkeily

Lähes päivittäin kävelen 1,43 kilometrin matkan Kontulan kirkonkylälle, missä nousen metrojunaan matkustaakseni Helsinkiin ja vieläkin kaukaisemmille työmaille. Iltaisin kävelen saman matkan kotia päin, paitsi jos metromatkaan tulee pakollinen junanvaihto ja vaihtoasemalta sattuu lähtemään sopivasti säkki (pussi), jolla pääsen lähes kotiovelle.

Kävelyreittini ylittää kallioisen, valoisan ja karun mäen, jonka nimi jostakin syystä on Mustikkamäki. Mäen lounaispuolinen maasto lienee nimeltään Mustikkasuo, sillä sen halki kulkee Mustikkasuontie. Idässä mäkeä reunustaa Humikkalantie ja pohjoisessa Ritvalantie ja Kontulan urheilukenttä.

Mäkeä ympäröivät pientaloalueet, joten sieltä on hyvä näköala joka suuntaan. Etelässä näkyy Vuosaaren öykkärimäinen tornitalo ja pimeällä kajastavat uuden sataman valot, idässä Mellunmäen Naulakallio, luoteessa Kontulan kerrostalot ja kaakossa Mitäkeskuksen maamerkki. Olen käsitellyt joitakin näistä paikoista aikaisemmin jutussa Kotikulmien korkeat paikat.

Mustikkasuontien ja Mustikkarinteen puolella on sallittu rakentaa omakotitaloja tolkuttoman korkealle mäen rinteeseen. Näiden talojen ulkovalot häiritsevät ikävästi, kun kulkija haluaisi illalla kotiin palatessaan kävellä palan matkaa tähtien, kuun ja lentokoneiden laskeutumisvalonheittimien valossa. Valosaaste on sielunvihollisen töitä.

Mäen yläosa on karua kalliota, mutta kasvillisuus on ihmeen monipuolinen ja muuttuu mielenkiintoisella tavalla vuoden kiertoessa. En juuri tunne kasvistoa, mutta ainakin isomaksaruoho ja keltamaksaruoho herättävät huomiota, samoin erilaisten heinien monipuolinen kirjo. Asettuisipa apolloperhonen mäellemme! Jonakin taannoisena kesänä oli laajat alueet maksaruohoa revitty juurineen pois, ja paikalla paistoi tuore paljastunut kallio. Joku oli anastanut kasvit ehkä myydäkseen ne pihojen koristeeksi. Vihdoin tänä kesänä luonto näyttää korjanneen vahingon.

Pohjois- ja itärinne ovat tuoreempia ja niillä kasvaa kunnon metsää. Pohjoisreunalla on tiheitä kielokasvustoja ja idässä on sitä mustikkaakin.

Mäen korkeimmalla kohdalla kasvaa käkkyrämäntyjä ja katajia. Kuiva kesä (olisiko ollut 2003) otti hengen monilta männyiltä, ja sittemmin useimmat kuivuneet puut on kaadettu. Kovat tuulet ovat myös rojauttaneet nurin heikentyneitä ja ohueen maahan vaivoin kiinnittyneitä puita.

Kevään ensimmäiset västäräkit ja kivitaskut näen yleensä näillä lämpimillä kallioilla. Peippo ja rastaat mekastavat metsäisillä reunoilla alkukesästä. Palokärki on käynyt koputtelemassa kuivia mäntyjä, ja haukatkin sujahtelevat silloin tällöin.

Päiväperhosista näkee sinisiipiä ja pikkukultasiipeä.

Mäellä asuu vakituinen rusakkopopulaatio. Iltahämärissä ja pimeällä voi todeta, että silmän liike-erotuskyky toimii parhaiten sivussa katseen linjasta: näkökentän reunalla vipeltää aina rusakko tai kolme.

Mustikkamäellä, niin kuin niin monella muulla Helsingin ympäristön mäellä, on ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoitteita: juoksuhautoja, tykkipattereita ja kallion sisään louhittuja luolia. Elokuvassa Täältä tullaan elämä (1980), jota kuvattiin paljon Kontulassa, päähenkilöllä on tämmöisessä luolassa piilopaikka, jonne hän vetäytyy rummuttamaan. En ole tunnistanut elokuvan paikkaa Mustikkamäeksi, ja onhan näitä luolia muuallakin ympäri Kontulaa.

Kuvataiteilija Jussi Kivi on yhdessä teoksessaan tutkinut Mustikkamäen luolaa. En ollut tajunnut, miten isoja saleja maan alla onkaan, ennen kuin näin teoksen Kiasmassa.

Humikkalantien alittavan kävelytien leikkaukseen on talvisin muodostunut jäätä, jossa on voinut harjoitella jääkiipeilyä. Myös ylempänä itärinteen kallioportaassa on joskus ollut pari-kolmemetrisiä jääbouldereita.

Kesäiltoina vetäytyy levoton katunuoriso Kontulan kuumasta betoniviidakosta korkeammille maille räkkää pakoon. Siitä jää muistoksi kallion huipulle tummanruskeaa mineraalimursketta, joka ei ole hyväksi paljaille jaloille eikä maastopyörän renkaille. Uudenvuodenaattona pettää monien muuten asiallisten aikuistenkin arvostelukyky pahan kerran, kun he raahaavat tykistökeskityksessä käytettävät pahvipatteristot näköalapaikalle ja antavat paukkua. Ja jättävät räjähteiden kuoret maastoon. Siellä ne muistuttavat juhlinnasta vielä toukokuussa.

Koirat ulkoiluttajineen ovat Mustikkamäen tavallisimpia kulkijoita. Koiria liikkuu jopa niin paljon, että niiden kakka lannoittaa kalliota ja uhkaa muuttaa arvokkaan kasvillisuuden. Siksi kaupunki on pystyttänyt polkujen varteen asiasta tiedottavia tauluja.

Joskus, eritoten syksyisin, kummittelen huvikseni juoksuhaudoissa ja luolissa. Pukeudun kiinalaiseksi 1910-luvun kivenhakkaajaksi tai venäläiseksi majuriksi ja hiivin hiljaa iltahämärissä. Piiloudun luolaan, ja kun ovelle kerääntyy nuorisoa salaa tupakoimaan ja kaljoittelemaan, valaisen kasvojani alhaalta taskulampulla ja päästelen kehittämääni erikoisääntä, eräänlaista takaperoista yskintää. Jos tämä ei pelota tarpeeksi, ammuskelen samalla starttipistoolilla.