Kategoria: Viestintä

  • Auttaako taustamusiikki?

    Lainaus kasvatustieteen professori Minna Huotilaisen esityksestä Aivot taidekasvatuksessa:

    • Taustamusiikki ennen oppimista
      • Lähes jokainen oppija hyötyy
      • Yhdessä kuunneltu musiikki lisää yhteisöllisyyttä
      • Yksin (kuulokkeilla) kuunneltu musiikki mahdollistaa keskittymisen
    • Taustamusiikki tehtävän tekemisen tai oppimisen aikana
      • Noin puolet oppijoista hyötyy
      • Oppijat, joilla musiikin tai tanssin harrastuneisuutta, eivät useinkaan hyödy
      • Oppijat, joilla on tarkkaavaisuuden säätelyn pulmia, hyötyvät useammin
      • Hyötyyn vaikuttaa äänenvoimakkuus, tempo, genre ja tuttuus

    Musiikkia harrastavalle ei ole olemassa taustamusiikkia, on vain musiikkia.

    Kun itse kuuntelen puheohjelmaa ja puheen ”taustalle” nostetaan musiikkia tai musiikinomaista ääntä, keskittymiseni siirtyy siihen. Jos totean musiikin olevan muuttumatonta mattomaista pulputusta, huomioni palaa pian puheeseen. Jos musiikissa on vaihtelua, toisiaan seuraavia erilaisia tapahtumia, se voi kaapata huomioni kokonaan.

    Kummassakin tapauksessa puheesta jää virkkeen verran tai enemmänkin havaitsematta. Jos tarkkaavaisuus palaa puheeseen nopeasti, jonkin verran voi pystyä rekonstruoimaan jatkon perusteella. Joka tapauksessa puheen vastaanotto on häiriintynyt.

    Yleisradion puheohjelmista jotkin arvaa erityisesti nuorisolle suunnatuiksi siitä, että niissä käytetään taustamusiikkia, tehosteita ja käsikirjoitettua puhekieltä. Hyvä esimerkki on Uutispodcast. Hyvänä aikomuksena on saada nuoret kiinnostumaan maailmasta ja seuraamaan ajankohtaisia tapahtumia. Mainittujen keinojen lisäksi ohjelmassa käytetään lyhyitä äänisitaatteja ja nopeita leikkauksia.

    Ehkä Ylessä tiedetään Huotilaisen kertomat asiat. Ehkä halutaan saada kuulijoiksi niitä, joilla on tarkkaavaisuuden säätelyn pulmia. Hyväksyn kernaasti tämän tavoitteen. Jos jotakuta musiikin käyttö häiritsee, hän löytää vastaavan informaation varmasti halutessaan muualta, ehkä jopa lukemalla.

    Pitää vain muistaa, ettei yksi keino sovi joka paikkaan eikä kaikille.

    (Tämä ei toki ollut Huotilaisen esityksen pääasia, se oli musiikin moninaiset hyödyt oppimiselle. Sovelsinpa vain yhtä kohtaa melko vakituiseen mietintöjeni aiheeseen.)

  • Henkivakuutus

    Ennakointi talvirenkaiden vaihdossa on halpa henkivakuutus.
    Heijastin on halpa henkivakuutus.
    Kahden euron kolikko on halpa henkivakuutus.
    Kunnon renkaat on halpa henkivakuutus.
    Lepo on halpa henkivakuutus.
    Mikrosiru on halpa henkivakuutus.
    Palovaroitin on halpa henkivakuutus.
    Pyöräilykypärä on halpa henkivakuutus.
    Rokotus on halpa henkivakuutus.
    Turvavyö on halpa henkivakuutus.
    Uimataito on halpa henkivakuutus.
    Uni on halpa ja hyödyllinen henkivakuutus.
    Valokaarivartija on halpa henkivakuutus.

    Hyvä ilmanvaihto on hyvä henkivakuutus.
    Kuivapuku on hyvä henkivakuutus.
    Kunnollinen isännöitsijäntodistus on hyvä henkivakuutus.
    Pelastusliivi on hyvä henkivakuutus.
    Pitosukka on hyvä henkivakuutus.
    Toimiva palovaroitin on hyvä henkivakuutus.
    Tuotekehitys on hyvä henkivakuutus.
    Tutkapanta on hyvä henkivakuutus.

    Heijastin on paras henkivakuutus.
    Hyvä tasapaino on paras henkivakuutus.
    Jeesus on paras henkivakuutus.
    Keltainen heijastinliivi on paras henkivakuutus.
    Kypärä on paras henkivakuutus.
    Motoristin asenne on paras henkivakuutus.
    Rytmihäiriötahdistin on paras henkivakuutus.
    Uimataito on paras henkivakuutus.
    Virheetön tuulilasi on paras henkivakuutus.

    Huono heijastin on vaarallinen henkivakuutus.

    Kuolemattomuus on keksitty. Ota henkivakuutus – et kuole!

  • Ylen kurjistajat

    Kirjoitin tämän tekstin alun perin huhtikuussa 2024 ja tarjosin sitä mielipidekirjoitukseksi erääseen aikakauslehteen. Laitan tekstin tähän jokseenkin sellaisenaan, vaikka uusiakin puheenvuoroja on kevään mittaan tullut.

    Yle on vastannut tietosuojavaltuutetun selvityspyyntöön, joka koski Areenan kirjautumiskäytäntöjä. Vastauksessa Björkesten ei edelleenkään pysty perustelemaan kirjautumisen pakollisuutta. Jussi Tuulensuu kirjoitti 28.5. Iltalehteen pitkän ja erittäin kriittisen jutun.

    Masentavaa tässä keskustelussa on se, että Yle näyttää väistelyllään antavan aseet niiden käsiin, jotka haluavat kurjistaa Yleä aivan muista kuin rahasyistä: estääkseen kriittistä ja tutkivaa journalismia ja heikentääkseen Ylen kulttuuri- ja sivistystyötä. Kirjoituksen lopussa epäilemäni salajuoni vaikuttaa edelleen hyvin mahdolliselta.

    Kansallisaarre myyntikuntoon

    Yleisradio rajoittaa ja hankaloittaa verkkopalvelunsa Areenan käyttöä tavoilla, jotka näyttävät julkisen palvelun kannalta käsittämättömiltä. Sen sijaan, että palvelua kehitettäisiin mahdollisimman avoimeksi ja saavutettavaksi, sitä eristetään vapaasta internetistä kirjautumismuurien taakse. Vähittäisten askelien ja hivuttamisen päämäärä alkaa nyt näyttää pelottavan selvältä: tavoitteena on tehdä Areenasta suoratoistopalvelu muiden joukossa, oma firmansa, joka voidaan eriyttää Yleisradiosta ja tarpeen tullen vaikka myydä.

    Viime aikojen heikennyksiä ovat ohjelmasyötteiden häivyttäminen ja sovellusten kirjautumispakko.

    Yle on kiitettävästi tarjonnut ääniohjelmiaan podcasteina, avoimeen RSS-tekniikkaan perustuvina syötteinä: tilaat ohjelman, jota haluat seurata, ja uusi jakso ilmestyy itsestään kuunneltavaksi millä tahansa standardia noudattavalla sovelluksella.

    Tästä ollaan nyt tekemässä loppu. Ensin Yle veti syötteensä pois yleisesti käytetyistä podcast-hakemistoista, joiden kautta kuuntelijat etsivät ohjelmia.

    Sitten Yle alkoi määritellä sanojen merkityksiä uudelleen ja antoi Areenan audiopuolelle nimeksi ”Podcastit” – vaikka ääniohjelmat ovat tarjolla suoratoistona! Syötteisiin johtavat linkit ohjelmien verkkosivuilla olivat vielä äskettäin näkyvissä, mutta nyt nekin on poistettu ja syötteiden tilaaminen on tehty vaikeammaksi. Vanhat syötteet toistaiseksi toimivat, mutta kuinka kauan?

    Puheohjelmien juontajat komennettiin lukemaan fraasi: ”Jos pidit tästä ohjelmasta, merkitse se Areenassa suosikiksesi. Tilaa myös ilmoitukset, niin saat aina tiedon, kun uusi jakso ilmestyy.” Absurdia, kun ohjelman on voinut tähänkin asti tilata – vieläpä helpommin, ilman kirjautumista ja vapaavalintaisella sovelluksella.

    Kuluneen talven aikana Ylen mobiili- ja televisiosovellusten käyttö ilman Yle-tunnuksella kirjautumista on estetty.

    Yleisradiosta on ilmoitettu tavoitteeksi, että Areenaa käytetään ensi sijassa kirjautuneena. Tästä voidaankin ennustaa seuraavat askelet. Ehkä jo tänä vuonna kirjautumispakko tulee myös Areenan selainkäyttäjille. Seuraavana vuonna vaaditaan vahvaa tunnistautumista, jolloin Yle saa jokaisen käyttäjän henkilötiedot.

    Ylen strategia- ja asiakkuusjohtaja Marit af Björkesten on eri yhteyksissä puolustellut muutoksia, mutta hänen perusteensa eivät ole uskottavia. Sisältöjen löydettävyys paranee avaamisella, ei sulkemisella. On parannettava hakuominaisuuksia ja sisällön systematiikkaa ja tehtävä verkkopalvelusta looginen ja helposti suunnistettava. Jos joku haluaa vapaaehtoisesti luovuttaa käyttötietonsa algoritmin pyöritettäviksi, siitä vaan. Mutta miksi sen pitäisi olla pakollista?

    Matti Wiberg kysyi joulukuussa Verkkouutisissa aiheellisesti: Yle vaatii pakollista tunnusta, onko kyse enää julkisesta palvelusta? Björkesten ei vastauksessaan pysty perustelemaan, miksi tunnuksen käytön pitäisi olla pakollista kaikille.

    Paha aavistukseni onkin, ettei muutosten todellinen syy ole palvelun parantaminen vaan Ylen kurjistajien vaatimusten toteuttaminen. Areena erotetaan Ylen julkisesta palvelusta. Yleisradiolain 7. ja 8. pykälässä eriyttäminen on jo otettu huomioon.

    Kun Areenan rekisteröityneiksi käyttäjiksi on ensin houkuteltu ja sitten patistettu pari, kolme miljoonaa ihmistä ja saatu näiden yksilöidyt käyttöhistoriat, on koossa paketti, jota kelpaa tarjota sijoittajille. Sopivassa poliittisessa tilanteessa Areena myydään ja julkisen palvelun Yleisradio palaa juurilleen pelkäksi radio- ja televisiolähetysten tuottajaksi.

    Ehkä jo satavuotisjuhlissa 2026?

  • Sanainhokki

    Radion yleisohjelman kuuluttaja Jari Aula pitää kiinnostavaa ohjelmaa Kielen päällä. Kunkin jakson lopuksi hän esittelee kuuntelijan lähettämän sanainhokin. Inhokkeja on kerätty tänne.

    Monet inhokit ovat oikein osuvia ja inhottavia. Jotkin taas triviaaleja ja lähinnä ehdottajan omaan makuun perustuvia.

    Lähetin itsekin kolme inhokkia. Ne eivät ole päässeet ohjelmaan eivätkä luetteloon. Liekö viestini kadonnut vai ovatko ehdotukseni sopimattomia? Aikaa on nyt kulunut sen verran, että julkaisen ehdotukseni tässä.

    Podcast

    Kun neteitse tilattavat ääniohjelmasyötteet keksittiin, joku onneton sepitti niille nimen ”podcast” yhdistämällä (nyt jo unholaan jääneen) ipod-kuuntelulaitteen ja broadcastin.

    Ajan mittaan unohtui, että nimityksen tarkoitus oli kertoa uudenlaisesta välitystekniikasta, ja melkeinpä mitä tahansa ääniohjelmia ruvettiin kutsumaan podcasteiksi – jopa sellaisia, joita ei voi tilata podcastina vaan ainoastaan kuunnella suoratoistona ja perinteisenä radiolähetyksenä.

    Surkeuden huippu on se, että rakas Yleisradio lähti tähän sekoiluun mukaan. Se väittää radio-ohjelmiaan podcasteiksi, vaikka suurta osaa niistä ei voi tilata syötteenä.

    Mitä vikaa on vanhassa tutussa ohjelmassa? Se ei ota kantaa välitystapaan ja kattaa kaikki tyylit ja lajit. Ja kun halutaan olla tarkempia, puhutaan sitten puheohjelmista, dokumenteista, uutisista, musiikkiohjelmista ja niin edelleen.

    Sitouttaa

    Kun joku velvoitetaan tekemään jotakin, hänet kuvaannollisesti sidotaan asiaan. Jos hän lupaa hoitaa asian, hän sitoutuu.

    Mutta mitä on sitouttaminen? Viekoitellaanko ihminen tekemään jotakin niin, että hän kuvittelee sitoutuvansa siihen omasta halustaan mutta tekee sen oikeasti pakotettuna, itse sitä tajuamatta? Jonkinlaista manipulointia siis?

    (Entä mitä on sitouttautua? Onko se sitä, että ihminen muka antaa toisten sitouttaa hänet edellä kuvatulla tavalla, mutta oikeasti hän haluaa itse tehdä asian ja harhauttaa muut luulemaan, että nämä onnistuivat manipuloinnissaan?)

    Syyllistää

    Tyypillinen sana ajallemme, jossa pahoitetaan mieli asiasta kuin asiasta ja toisaalta varotaan, ettei vain kenellekään tule mistään sanotusta paha mieli.

    Jos mielestäni joku on tehnyt vääryyden, syytän häntä siitä. Syyllistäminen sen sijaan lienee jonkinlaista manipulointia, jossa suoraan syyttämättä koetetaan saada toinen omantunnontuskiin.

    Mutta kehen aikuiseen ihmiseen tämmöinen muka tepsii? Se, joka syyttää toista syyllistämisestä, tekeytyy avuttomaksi, esittää uhmaikäistä lasta.

  • Fediversumi

    ActivityPub on avoin protokolla yhteisöpalvelujen väliseen kommunikointiin, sanoo Wikipedia. Sitä käyttävien palvelujen kesken voi seurata viesti-, artikkeli-, kuva- tai mediasyötteitä. Voin esimerkiksi Mastodon-tililtäni seurata paitsi jollakin toisella Mastodon-palvelimella asuvan käyttäjän viestejä myös muunlaisen palvelun, vaikkapa Pixelfedin käyttäjän kuvavirtaa.

    Tätä yhteen liitettyjen palvelujen verkostoa on ruvettu kutsumaan fediversumiksi (engl. fediverse), sillä niiden keskinäistä välityspuuhaa nimitetään federoinniksi.

    Nykyään myös itse ylläpidetyn WordPress-blogin saa liitettyä ActivityPubia käyttävien palvelujen verkkoon, ja taisin juuri saada WP:n ActivityPub-lisäosan toimimaan. Saat tilattua tämän blogin syötteen Mastodoniin, kun kirjoitat hakukenttään osoitteen

    @matti@blog.sunell.fi

    ja lisäät sen seurattaviin.

    Yleispätevin keino blogi- ym. syötteiden seuraamiseen on tietenkin vanha kunnon RSS. Sen avulla itse seuraan blogeja, uutisia ja ylipäänsä kaikkea artikkelimuodossa julkaistavaa päivittyvää sisältöä, eikä minun sitä käyttääkseni tarvitse kirjautua minnekään. Mutta jos sinä haluat seurata kaikkea somesta käsin, ActivityPub sopii siihen – kunhan vain julkaisijat ensin saavat itsensä liitetyksi fediversumiin.

    Julkinen Mastodon-sivuni

    Tämän blogin RSS-syöte (tarvitset lukuohjelman tai syötettä ymmärtävän selaimen, itse käytän Netnewswireä).

  • Konfluensseri

    Konfluensseri

    Retkeilijä saapuu Confluencia-leiriin helmikuun 11. päivänä 1999 matkallaan Aconcagualle, Etelä-Amerikan korkeimmalle vuorelle. Täällä, Horcones-laaksossa 3400 metrin korkeudessa, yhtyvät Aconcaguan etelä- ja länsipuolilta virtaavat vedet. Täältä myös erkanevat eri nousureiteille johtavat polut. Pohjoiseen menevä haara vie Plaza Francia -leiriin jyrkän ja jäisen, kolme kilometriä korkean eteläseinämän juurelle. Sille puolelle vuorta vain alpinisteilla on asiaa. Luoteishaaraa kävellen pääsee Plaza de Mulas -perusleiriin kansanretkeilijöiden käyttämälle reitille.

    Kävely tien varresta vuoren juurelle kestää kaksi päivää, ja yö levätään Confluenciassa. Sateita ei ole odotettavissa, joten teltat saavat mennä muulin selässä suoraan perusleiriin. Levitämme patjat ja makuupussit taivasalle kivien suojaamalle telttapaikalle.

    Viimein ilta pimenee, ja kömmimme pusseihin. Unennäkö alkaa jo ennen nukahtamista, kun eteläinen tähtitaivas syttyy yllemme. Tällaista uninäytelmää en ole ennen kokenut. Kolmen kilometrin korkeudessa ilma on puhdas ja kirkas ja tähtiä näkyy uskomattoman paljon. Tähtikuviot ovat aivan oudot.

    Confluencia tarkoittaa yhteen virtaamista, influenssa taas sisään virtaamista. Someinfluensseri uittaa mieliimme omia ajatelmiaan – tai maksajan. Mitä tekee konfluensseri? Ehkä hän kokoaa yhteen ihmisiä ja heidän hyviä ajatuksiaan. Parhaassa retkikuntahengessä ja avoimin mielin tuo oman osaamisensa yhteiseen yritykseen ja tekee kaikkensa, että huippu saavutetaan.

  • P-sana

    Miksi niin moni tuntuu intoilevan podcasteista uutena ääni-ilmaisun lajityyppinä eli genrenä? Johtuuko se kenties siitä, että lähetysvirtaradion ääressä kasvanut nykynuoriso ei tunne ohjelmaradiota, vaikkapa sellaista kuin Yleisradion ykköskanava? Eikö ympäristöstään rajautuva ääniohjelma, jolla on alku ja loppu, enää olekaan kaikille vanhastaan tuttu ilmiö?

    Ennenkö ei ollut harrastuneelle yleisölle suunnattuja erikoisohjelmia, tiukkoja keskusteluja tai moniaalle rönsyileviä monologeja? Oli kyllä, ohjelmaradiossa. Samoin musiikin, luonnontieteen, politiikan ja kulttuurin erikoisohjelmia, hupailuja, äänitaidetta ja avantgardistisia kuunnelmia. Sitä, mitä jotkut nyt hehkuttavat uutuutena, on ollut radiossa aina.

    Uutta (itse asiassa toistakymmentä vuotta vanhaa) on tekniikka ja riippumattomuus portinvartijoista ja siten täysi ajallinen vapaus sekä ohjelmien kestossa että julkaisutahdissa. Siksi podcast on tekninen käsite, ei lajityyppi. Ratkaisevaa on sarjamuotoisuus ja tilattavuus: mikä tahansa webissä julkaistu äänitiedosto ei ole podcast, niin kuin mikä tahansa verkkoteksti ei ole blogi.

    Genret ylittävät teknisten alustojen rajat. Kuunnelmia, keskusteluja ja dokumentteja voi olla radiolähetyksessä yhtä hyvin kuin syötteenä verkosta tilattavassa ääniohjelmassa. Näitä kaikkia voi olla myös sellaisessa webissä julkaistavassa yksittäisessä äänitteessä, joka ei ole podcast.

    Podcast on yhtä vähän genre kuin äänilevy tai kasetti on.

    Ja jos minulta kysytään, onnettomasta nimestä voisi jo luopua. Moderni kuuntelija – sikäli kuin ei kuuntele lähetysvirtaa – kuuntelee ohjelmia, tulivat ne sitten FM-aalloilta tai omasta tieturista ja olivatpa ne suoratoistoa, tallenteita tai jotain muuta.

    Podcast tekniikan termipankissa

  • Ylen hiekkaa jalostettakoon

    Kapinoin periaatteessa sitä vastaan, että erilaisia tietoverkon palveluja piilotetaan tarpeettomasti käyttäjätunnusten taakse. Tunnuksia on maailmassa nyt jo liikaa, puolet pitäisi heti saada pois. Käyttäjän yksityisyyden suojaamisen ja palvelun personoimisen mahdollistavat tunnukset toki hyväksyn.

    Kun pitkän kiukuttelun jälkeen suostuin tekemään itselleni Yle-tunnuksen ja kirjautumaan sillä Areenaan, minulla on nyt luonnollisesti enemmän otsaa vaatia myönnytykselleni vastinetta. En onnistunut löytämään Areenan ohjesivuilta semmoista koottua esitystä, jossa olisi kuuntelijoiden toivomuksia listattuna ja varustettuna kehittäjien kommenteilla. Kirjoitan siis omani sekä palautelomakkeeseen että tähän julkisesti reposteltaviksi.

    Yleisesti ottaen haluaisin käyttää Areenaa kuin podcast-kuuntelinta. Käyttöliittymässä – sekä vepissä että taskutieturiohjelmassa – pitäisi olla seuraavat ominaisuudet:

    • Ohjelmasarjan jaksojen listaus valittavissa uusimmasta vanhimpaan tai vanhimmasta uusimpaan. Katkeamaton toisto molempiin suuntiin (välttämätön lyhyissä ohjelmissa).
    • Katkeamattomassa kuuntelussa hyppy osittain toistetun jakson keskeytyskohtaan ja kokonaan toistetun jakson yli.
    • Suosikeiksi merkittyjen ohjelmien jaksojen listaus ja toisto kiireellisyysjärjestyksessä (siinä järjestyksessä kuin ne ovat poistumassa Areenasta).
    • Eri ohjelmasarjoja sisältävät omat soittolistat, joissa edellä mainitut ominaisuudet.
    • Haku kaikista osastoista nimen, osittaisen nimen ja asiasanan perusteella.
    • Televisio-ohjelmien toisto selaimessa niin, että täyskuva ja äänenvoimakkuus säilyvät jaksosta toiseen siirryttäessä.
    • Ilmoitukset myös veppiin.
    • Kirjautumisen jälkeen henkilökohtainen näkymä, josta kaikki mainitut listaukset saa helposti näkyviin.

    Ja niin edelleen. Kirjoitan lisää sitä mukaa kun keksin.

    Ohjelmatarjonnaltaanhan Yleisradio on loistava. En ole kaivannut kaupallisia palveluita, päinvastoin tuskittelen, kuinka paljon aarteita on ajanpuutteen takia pakko päästää menemään ohi.

  • Pitsa

    Seuraa keittiöfoneetikon pohdintaa litteän ruokalajin nimestä. Kirjoitan ilman ammattipätevyyttä, vain valtavan yleissivistyksen pohjalta, enkä oikeasti osaa italiaa. Jos haluat päteviä kielenkäyttöohjeita, lue sanakirjaa tai käytä Kielitoimiston ohjepankkia.

    Kielitoimiston sanakirjasta voi päätellä, että ensisijainen muoto on pitsa, koska sananselitys on sen kohdalla ja pizzaan viitataan sanalla rinn. Sitä paitsi pizza linkittää pitsaan muttei päinvastoin.

    Kummallekin muodolle on perusteensa. Asiassa joutuu väkisin miettimään kirjoitusjärjestelmän ja ääntämisen suhdetta.

    Ajatellaan konsonantteja ja erityisesti katkoäänteitä, joita merkitsevät kirjaimet k, p ja t. Niitä lausuttaessa kieli tai huulet tukkivat hetkeksi ääntöväylän, ja tukoksen lauetessa ja ilman päästessä virtaamaan kuullaan konsonanttiäänne.

    Niin sanottuja kaksoiskonsonantteja merkitään kahdella kirjainmerkillä (kk, mm). Katkoäänteiden ja muiden välillä on kuitenkin ratkaiseva ero: soinnillisten ja suhujen ääntämistä voi jatkaa niin kauan, kuin keuhkoissa riittää ilmaa (mmmmm, sssss). Katkoäänne sen sijaan on ”pitkänäkin” hetkellinen. Kun äännetään kk, pp tai tt, ääntöväylä menee ensin kiinni ja kieli tai huulet valmiiksi konsonantin ääntöasentoon. Sitten on tauko, jonka aikana ei kuulu mitään, ja lopuksi sulku laukeaa ja kuullaan konsonantti.

    Miten tämä liittyy pitsaan? Suomalaiselle on koulussa opetettu, että z-kirjain tarkoittaa äänneyhtymää ts. Nämä pystyy helposti lausumaan erikseen, eri tavuissa: pit-sa. Oppimansa perusteella suomalaisen on vaikea tajuta, mihin tarvitaan kaksi kahta äännettä tarkoittavaa merkkiä peräkkäin. Silloinhan pizza pitäisi lausua ”pitstsa”. Eikö kirjoitettuna riittäisi ”piza”?

    Mutta italian puhujalle z ei tarkoitakaan t:n ja s:n yhdistelmää, vaan t:tä, jota laukaistaessa päästetään melko kovalla paineella ilmaa, niin että syntyy teräväalukkeinen suhaus. Ja kahdella z-merkillä ilmoitetaan, että ennen tätä äännettä on pieni tauko.

    Suomen kielessä ei ole samanlaista äännettä. Suomalaisen suu turvautuu tuttuihin sanoihin, joissa on selvästi erillinen t ja s: vatsa, katso, etsi, kutsu. Pitsa.

    Suomea puhuttaessa suu ei ole niin jännitteinen kuin pizzan italialainen ääntämys vaatisi. Kieli valuu melko löysänä hammasvallista kohti kitalakea ja irtoaa puolivälissä, samalla kun päästetään ilmaa: pit-sa. Pitää olla vieraiden kielten tajua, että osaa muodostaa tauon ja nopean sivalluksen: pi-za.

    Suositus kirjoittaa pitsa perustunee siis realistiseen (vai pessimistiseen?) arvioon siitä, miten suomalaiset ääntävät konsonantteja ja konsonanttiyhdistelmiä ja siihen periaatteeseen, että yhtä äännettä vastaa yksi merkki.

    Itse kirjoitan pitsa ja myös sanon löysällä suomalaisella suullani suunnilleen samoin. En pahastu, jos joku kirjoittaa pizza, mutta haluan kuulla hänen tavatessamme lausuvan sen asiaankuuluvalla tavalla, terävästi sihauttaen.

  • Minä, vakooja

    Päivitin WP:n uusimpaan versioon ja samalla kokeilin eri teemoja (kirjoitan julkaisujärjestelmän nimen tahallani lyhenteenä, ettei automaatti pääse ”korjaamaan” kirjoitusasua). Täysin tyydyttävää teemaa en ole vielä löytänyt. Teeman pitäisi olla rihkamasta vapaa, helppolukuinen ja nykyään tietysti itsestäänselvästi erikokoisiin tietureihin sopeutuva eli responsiivinen. Tykkään myös yhdestä palstasta, mutta sivumalleja saisi olla useampi, että jollekin sivulle saisi reunaan linkki- ja infopalstan. Valokuvien esittelyn pitäisi olla helppoa ja näyttävää. Eri artikkelimuodoista (post formats) saisi mielellään olla jotakin iloa ja niiden käyttö dokumentoitua ja johdonmukaista.

    Independent publisher oli aika lähellä, mutta siinä oli pahoja puutteita, joiden takia en voinut ottaa sitä käyttöön.

    Ei kai auta muu kuin ruveta treenaamaan komputointia, että saa tehdyksi oman kunnollisen teeman.

    Suureksi häpeäkseni huomaan, että haamu ja mäyrä löytävät omasta blogistani kyttääjiä, jotka tulevat osoitteesta doubleclick.net. Kylläpä on hankalaa saada selville, miten ne tänne tulevat! Eivät WP:n lisäosista, kokeilin jo. Onko seurantakoodi teeman tiedostoissa vai peräti – herra varjelkoon – WP:n ydinosissa? Vielä en ole keksinyt, miten seuraajat saa pois, sivupohjia muokkaamalla tai ehkä htaccessilla, tiedä häntä. Kas kummaa, kun Googlen hakupalvelulla kysyy ”how to remove doubleclick tracking code from wordpress”, saa enemmän ohjeita siitä, kuinka noita seuraajia lisätään – kuuluuhan doubleclick Googlen seurantajärjestelmiin. Parempi siis kysyä Duckduckgolla.

    Käyttäkää siis selaimissanne haamua, mäyrää tai muuta torjuntakeinoa. Lupaan yrittää kovasti, ettei Totuus tunkeilisi ja lähettäisi vakoojia peräänne.