15. syyskuuta: päiväretki ykköseen

Kun henkimaailman asiat oli saatu kuntoon, oli aika ryhtyä siihen puuhaan, jota varten tänne asti oli hankkiuduttu, eli vuorelle kiipeämiseen. Ohjelmassa oli käynti ykkösleirissä, huolellisen akklimatisoitumissuunnitelman mukaisesti kuitenkin ilman yöpymistä. Samalla ykköseen kuljetettaisiin sellaisia varusteita, joita tarvittaisiin vasta ylempänä vuorella.

Steve oli ollut koko alkuretken väsynyt ja viipynyt kävelytaipaleilla kovin kauan. Hän kävi tapaamassa toiseen retkikuntaan kuuluvaa lääkäriä, ja yhdessä he tulivat siihen johtopäätökseen, ettei kannata vaarantaa terveyttä enempää vaan on paras palata paksumpaan ilmaan. Valitettavasti Steven nousuyritys päättyi siihen, että kun muut aloittivat varsinaisen kiipeämisen, hän kääntyi kotimatkalle.

Suuri joukko tiibetiläisiä jakinajajia viettää perusleirissä saman ajan kuin kiipeilijätkin eikä palaa välillä kotikyliinsä. He tekevät kaikenlaisia avustavia töitä: kantavat vettä, auttavat keittiössä ja vapaa-aikanaan kaupustelevat kiipeilijöille koruja, kiviä, jakinkelloja ja käsitöitä. He myös kantavat kiipeilijöiden tavaroita perusleirin ja ykkösen välillä. Reitti on nimittäin moreenia, kiven peittämää jäätikköä ja sorarinnettä, joten siitä selviytyy hyvin ilman kiipeilyvarusteita. Kiipeilijät kulkevat tämän välin vaelluskengissä ja vaihtavat ylävuoristokenkiin ja jäärautoihin vasta ykkösessä. Kantajilla on jalassaan ohuet lenkkitossut tai tennarit.

Useimmat kiipeilijät antavat ylävuoristokenkänsä, rautansa, hakkunsa sekä untuvavaatteensa ja makuupussinsa kantajien kuljetettavaksi. Maksu on länsimaalaiselle halpa, mutta tiibetiläiselle tienesti on runsas. Taakan keventyminen helpottaa kiipeilijää, joka on vasta totuttelemassa ohueen ilmaan ja jyrkkiin nousuihin. Mutta kansanretkeilijäpä ainoana retkikunnastaan tahtoi koetella kuntoaan ja pakkasi mainitut varusteet omaan reppuunsa. Reppu tuli tupaten täyteen, tavaraa jäi ulkopuolellekin kiinnitettäväksi ja painoa tuli ehkä viitisentoista kiloa. Urakka oli kova, ykkösleirissä kansanretkeilijä oli melkoisen poikki eikä vielä tänä päivänä juoksennellut joukkonsa etunenässä.

Reitti perusleiristä ykköseen kulkee ensin ylös alas moreenikumpuja, välillä on helpompaa, melkein sileää liuskekivien peittämää jäätikköä. Nelisen kilometriä kuljetaan jäätikköä tai sen reunaa, ohitetaan Cho Oyun luoteisharjanteen alarinteet ja kierretään harjanteen eteläpuolelle. Vasta siellä alkaa kova nouseminen. Ensin noustaan pienemmän, vuoren länsirinteiltä valuvan jäätikön reunamoreenia, sitten tullaan kohtaan jossa polku kääntyy ankaraan nousuun kohti jyrkällä mäenharjalla olevaa ykkösleiriä. Tähän kiipeilijät yleensä pysähtyvät lepäämään, sillä edessä on satoja metrejä jatkuvaa nousua ykköseen.

Kuva on otettu noin kahden kolmanneksen korkeudesta, missä mäki hetkeksi loivenee. Pari kiipeilijää näkyy pisteinä lähellä sitä paikkaa, josta jyrkkä nousu alkaa. Loppumatkasta rinne taas jyrkkenee ja on muutamien kymmenien viimeisten metrien matkalta luminen. Sitten nousu äkkiä loppuu, harjanteen takaa avautuu luminen maisema ja kylmä tuuli tarttuu väsyneeseen nousijaan, mutta silloin ollaankin jo ykkösleirissä, joka on hienolla näköalapaikalla kapean vuorenharjan päällä.

Sorarinteen nousemiseen taisi kansanretkeilijältä mennä toisella kerralla ja kevyemmällä repulla kaksi ja puoli tuntia, ensimmäisellä kerralla varmasti enemmän. Alas sen juoksee, jos polku ei ole jäässä, hyväkuntoisena ja -polvisena puolessa tunnissa.

Maxin raportti Summitclimbin uutissivulla.

Seuraava jakso: Harmautta

Edellinen jakso: Puja

14. syyskuuta: puja

Jotta retki onnistuisi hyvin ja onnettomuuksilta vältyttäisiin, retkikunnalle täytyy hankkia korkeampien voimien siunaus. Siksi ennen vuorelle kiipeämistä järjestetään puja.

Juhlaa aletaan valmistella heti aamusta. Valmiina olevaan kivijalustaan kiinnitetään puinen salko, josta rukouslippujen narut viritetään kaikkiin ilmansuuntiin. Retkikunnan sherpat vetävät rullalta uusia kirkkaita viirejä ja vetävät narut niin, että viirit sulkevat piiriinsä koko leirin. Tuuli sieppaa lippuihin painetut rukoukset mukaansa ja kuljettaa ne maailman ääriin (En tarkalleen tiedä missä ne on tarkoitus havaita. Periaate on samantapainen kuin pyöritettävissä rukousmyllyissä, eräänlainen rukoilemisen rationalisointi ja tehostaminen. Ilmeisesti on hyvä, että ilmassa on mahdollisimman paljon rukouksia menossa jonnekin.)

Kivistä ladotun korokkeen kylkeen rakennetaan eräänlainen alttari. Siinä on hedelmiä, ruokaa, riisiä, jauhoja, jonkinlaisesta taikinasta muotoiltu vuoren pienoismalli, olutta, virvokkeita, alkoholia. Kiipeilijät tuovat kiipeilyvälineensä korokkeen viereen, jossa ne seremonian aikana siunaantuvat. Korokkeen toisella reunalla palaa jostakin katajan tai tuijan sukuisesta puusta tehty tuli, jonka tarkoitus on tuottaa runsaasti hyväntuoksuista savua.

Tiibetiläinen kokkimme Samdien on myös pyhä mies, joka ruuanlaiton lisäksi taitaa pyhien kirjoitusten resitoinnin ja juhlamenojen johtamisen. Hän istuutuu avustajansa kanssa alttarin ääreen, avaa kirjansa ja alkaa hymistä pyhiä tekstejä. Välillä hän kaataa tölkistä olutta maljaan, välillä ojentaa osanottajille riisiä, joka heitetään ilmaan. Resitoinnin loppuvaiheessa osallistujien keskuudessa kiertää jauhoastia, josta kukin ottaa kourallisen. Menot huipentuvat siihen, että jauhot heitetään ilmaan ja huudetaan. Retkikunta peittyy jauhopölyyn.

Sitten alkaa juhlan vapaamuotoinen osuus. Makeisia jaetaan, nautitaan virvokkeita, viskipullosta tarjoillaan korkillisia. Tiibetiläiset ja sherpat koettavat, josko kansanlaulu ja perinteinen tanssi onnistuisivat. Juhlan kulujen kattamiseksi kerätään kolehti.

Tunnelma ei ole koko aikana mitenkään harras tai turhan vakava, ja vaikuttaa siltä, että menoissa on improvisoinnin varaa. Ihmiset enimmäkseen hymyilevät. Toisaalta on erittäin tärkeää, että puja järjestetään. Sherpat eivät aloita kiipeämistä ennen sitä, ja tuovat hyvin huolellisesti kiipeilyvälineensä saamaan annoksensa hyvää onnea.

Julien raportti Summitclimbin uutissivulla.

Seuraava jakso: Päiväretki ykköseen

Edellinen jakso: Nangpa La aamusumussa

13. syyskuuta: kotiutumista ja jäätikköharjoittelua

Ensimmäinen aamu perusleirissä (5700 m) valkeni aurinkoisena. Retkikunta totutteli oloonsa ympäristössä, joka oli oleva koti ainakin seuraavat kolme viikkoa. Ruokailuteltasta tuli heti oman leirin sosiaalinen keskus. Vieressä olivat keittiö- ja varastoteltta ja parinkymmenen metrin säteellä retkeilijöiden omat teltat ja suihkuteltta sekä leirin laidalla vessa.

Aikaisin aamulla havaittiin, että ylhäällä vuorella lähes kaksi kilometriä korkeammalla yksinäinen kiipeilijä avaa polkua kakkosleiristä kolmoseen. Häntä seurattiin vielä aamiaisen jälkeen, tässä mukavasti ruokailuteltan edustalla Nathalie, Rolf, Michael ja Max.

Teltan edustalla näkyy kasvavan ruohoa, ehkä jakinlannan avittamana. Kyllä se siitä viimeistään muutamassa päivässä kului pois.

Iltapäivällä lähdettiin jäätikölle harjoittelemaan jyrkässä maastossa kulkemista. Muutaman sadan metrin matka moreenin poikki vei tovin, sillä louhikko oli saatanallis-perkeleellistä kuljettavaa. Sherpat menivät edeltä ja kiinnittivät jääseinämään köydet koulutusta varten. Kun saatiin valjaat päälle ja raudat kenkiin, taivas meni pilveen ja alkoi pyryttää. Hauskaa oli kuitenkin.

Oikealta puolelta jumaroitiin ylös ja vasemmalta laskeuduttiin köyden varassa. Kansanretkeilijän noustua jääharjanteen päälle ylhäällä tilannetta valvonut Jangbu huomasi, että jääruuvi taisi olla irti. No, sitä ei kerrottu sille kiipeilijälle, joka oli jo puolivälissä rinnettä tulossa ylös. Jangbu piti ruuvia ja köyttä paikallaan kengällä painaen, ja kaikki meni hyvin. Ruuvi kierrettiin takaisin kiinni jäähän, kun kiipeilijä oli päässyt ylös asti.

Max oli laittanut laskeutumisköyteen hankalan tehtävän. Mitä tehdä, kun kesken laskeutumisen huomaa, että köydessä roikkuu irronnut ankkuri tai tajuton kiipeilijä? Tämä oli kansanretkeilijälle uusi tilanne. Piti kiinnittää nousulaite köyteen esteen yläpuolelle ja roikkua sen varassa sillä aikaa, kun laskeutumisväline irrotetaan ja kiinnitetään uudestaan esteen alapuolelle. Hankalinta on painon siirtäminen uudestaan laskeutumisvälineen varaan. Nousulaitteen ja valjaiden välinen naru ei saa olla liian pitkä. Tämä tekniikka tuli tarpeeseen jääseinämällä ykkösen ja kakkosen välillä, missä laskeutumisköysi on ankkuroitu jäähän kesken matkan, ja laskeutumis- ja nousuköydet kaiken lisäksi risteävät.

Seuraava jakso: Nangpa La aamusumussa

Edellinen jakso: Perusleiriin

12. syyskuuta: perusleiriin

Koitti lähestymisretken viimeinen päivä, ja retkikunta pääsi vihdoin ABC:hen (advanced base camp) eli varsinaiseen perusleiriin. Kävely välileiristä kesti nelisen tuntia. Tientapainen vei kiinalaisen tarkkailuaseman ohitse ja Palung-jäätikön laitaan, jossa se viimein häipyi olemattomiin. Jonkinlainen polku vei valtavien moreenikumpujen lomitse ja vihreiden jäätikkölampien sivuitse jäätikön vastakkaiselle reunalle, missä ylitettiin vielä Zhushu-jäätikön sulava alaosa, ennen kuin noustiin Dzapowa Ri -vuoren läntisille alarinteille ja kuljettiin loppumatka vuoren ja Gyabrag-jäätikön välisellä harjulla perusleiriin.

Kuvassa reppujaan esittelevät Jangbu ja Steve. Jäätikön eteläreunaa hallitsee huippu 6497, sen ja Cho Oyun välissä on Palung Ri (7022 m). Cho Oyusta oikealle ovat Dzapowa Rin huiput, joista korkein on 6456-metrinen. Perusleiri on aivan kuvan oikeassa reunassa osittain näkyvän kakkoshuipun (6386 m) takana. 6497:n takana häämöttää Ngozumpa Kang (7916 m) ja Palung-jäätiköstä vasemmalle kohoaa Singuang Ri Nup (6840 m).

Dzapowa Rin juurella louhikko oli melkoisen hankalaa retkeilijälle, ja suorastaan ihmeellisellä tavalla jakit selviytyivät siitä raskaan kuormansa kanssa. Eivät ne selvästikään pitäneet maastosta, ja ajomiehillä oli täysi työ komentaa juhtia pysymään hädin tuskin erottuvalla polulla.

Loppumatka oli onneksi helppo, selvä polku harjun päällä. Jäätikön mutkan takana alkoi tulla vastaan telttoja: perusleirissä oli jo useita retkikuntia ja runsaasti väkeä. Kesti kuitenkin vielä puolisen tuntia, ennen kuin oltiin perillä omassa leirissä, joka oli telttakylän yläpäässä lähinnä Cho Oyua. Sherpamme olivat siellä kovaa vauhtia pystyttämässä telttoja.

Vuorien nimeämisessä ja korkeuksissa on näissä jutuissa verrattomana apuna Jan Kielkowskin perusteellinen opus Cho Oyu Himal. Jukalle kiitos tietopaketin lainasta.

Seuraava jakso: Kotiutumista ja jäätikköharjoittelua

Edellinen jakso: Välileiri

11. syyskuuta: välileiri

Välileirissä (5100 m) vietettiin taas yksi kokonainen päivä hyvän akklimatisoitumisen varmistamiseksi. Neuvottelut tiibetiläisten ajomiesten kanssa riittävästä määrästä jakkeja seuraavan päivän kuljetukseen ottivat myös aikansa.

Välileiri (interim camp) on pieni tasainen kenttä Gyabrag-jäätikön reunamoreenin juurella. Paikalla on vakituisesti muutama iso teltta, joista ainakin yksi toimii teetupana ja palvelee paikkakunnan kulkijoita sekä tietenkin retkikuntia. Paikkakuntalaisia työllistää vuorikiipeilijöiden lisäksi vähän matkan päässä oleva vartioasema. Kuvan vasemmassa laidassa harjun päällä itse asiassa erottuu vihreä vartiotorni. Torneja on alueella useampiakin, ja niiden katolla pylvään päässä seisovat tehokkaan näköiset suunnattavat valvontakamerat. Todennäköisesti mikään retkeilijöiden liike ei jää militaareilta huomaamatta.

Suosituin kulkupeli töyssyisellä tiellä on moottoripyörä, joka vaikuttaa yleensä olevan omistajansa ylpeyden aihe. Pyörät on varustettu musiikkisoittimilla, joita ei suinkaan kuunnella kuulokkeilla vaan ämyreillä, jotka pauhaavat tiibetiläistä poppia kovalla äänellä ympäristöön.

Kansanretkeilijä nousi päiväretkellä Michaelin ja Rolfin kanssa leirin itäpuolisille kukkuloille viiteen ja puoleen kilometriin. Jobo Rabzangia katseltiin tällä kertaa itäkoillisesta. Vuoriston pienimuotoista mutta hyvin värikästä kasvillisuutta ihailtiin ja valokuvattiin. Se onkin oman tulevan juttunsa arvoinen.

Kansanretkeilijää kiinnostivat näkymät Cho Oyun pohjoisrinteille, jotka näkyisivät läheltä vain näiltä seuduin. Pilvet valitettavasti peittivät maisemat.

Maxin 11.9. kirjoittama raportti.

Seuraava jakso: Perusleiriin

Edellinen jakso: Välileiriin

10. syyskuuta: välileiriin

Kiinalaisessa perusleirissä enimmät varusteet sälytettiin jakkien huoleksi ja retkikunnan jäsenet heittivät selkäänsä kevyen päivärepun, jossa oli evästä, vettä ja lämmintä vaatetta. Tie jatkui ajokelpoisena, mutta tämä päivämatka taitettiin kävellen, jotta elimistöllä olisi aikaa tottua alati ohenevaan ilmaan. Määränpäänä oli ns. välileiri (interim camp), jossa yövytään vain vuorelle päin mennessä, ei enää paluumatkalla.

Edessä valkoisena hohtava vuori on pirullisen korkea (6666 metriä) Jobo Rabzang. Se näkyy komeasti moneen suuntaan: tänne pohjoiseen mahtavan lumisena, Cho Oyun suuntaan ja perusleiriin jyrkkänä monihuippuisena harjanteena.

Tie seuraa Gyabrag-jäätikön sulamisvesien oikeata laitaa, nousee sitten harmaille moreenikummuille ja johtaa lopuksi jäätikön reunamoreenin juurella kulkien vasempaan horisonttiin.

Retkikunnan jäsenet esittelevät tässä reppujaan: lähimpänä Calin ja Julie, keskirivissä Jangbu, Dean ja Mark sekä joukon kärjessä todennäköisesti Michael ja Paul.

Seuraava jakso: Välileiri

Edellinen jakso: Kiinalainen perusleiri

9. syyskuuta: kiinalainen perusleiri

Toinen päivä kiinalaisessa perusleirissä valkeni kirkkaana: Cho Oyu pienempine ympäröivine vuorineen näkyi ensi kerran kokonaan. Kansanretkeilijä nousi taas viereisille kukkuloille noin 5100 metriin. Sieltä koko vuoriryhmä näkyi mainiosti, ja kameran muistiin tallentui panoraaman viipaleita (koottu palapeli tulee esille aikanaan).

Naapurissa rivissä seisovat tyhjänä odotelleet teltat saivat asukkaita, kun bussi toi leiriin uuden retkikunnan. Toinen naapuriretkikunta taas pakkasi tavaransa jakkien selkään ja lähti kävelemään kohti vuorta. Väki vaihtui vilkkaasti: mekin jatkaisimme matkaa kohti välileiriä heti toisen yön nukuttuamme.

Seuraava jakso: Välileiriin

Edellinen jakso: Kiinalainen perusleiri

8. syyskuuta: kiinalainen perusleiri

Jatkokertomus alkakoon sieltä, minne autokyyti päättyi ja mistä kävelyretki kohti vuorta alkoi. Viimeinen ajomatka pikkubussilla vei retkikunnan pölyistä tietä Tingrin kylästä halki laajan tasangon ja yli ruskeiden kukkuloiden ns. kiinalaiseen perusleiriin (4900 m) noin neljänkymmenen kilometrin päähän. Matkan varrella näkyi horisontissa etuvasemmalla osittain pilvien peittämä Everest. Kansanretkeilijä oli tietenkin shokissa.

Leiri ei ole mikään varsinainen perusleiri vaan pikemminkin läpikulkupaikka, jossa retkikunnat viettävät yön tai kaksi ja jossa varusteet siirretään kuorma-autosta jakkien kannettaviksi. Tietä pitkin pääsisi maastoautolla vielä ns. välileiriin asti kahdeksisen kilometriä laaksoa ylös, mutta retkikunnat aloittavat kävelynsä täältä, jotta nousutahti pysyy rauhallisena.

Retkikunnan akklimatisoitumissuunnitelma oli hyvin maltillinen: kaikissa lähestymismatkan kylissä ja leireissä vietettiin kaksi yötä. Niinpä kaikki jäsenet saapuivatkin lopulta hyvävointisina itse vuoren juurelle advanced base campiin (ABC), joka käytännössä on varsinainen perusleiri.

Osa henkilökunnasta oli tullut paikalle etukäteen ja pystyttänyt teltat valmiiksi. Matkaleireissä kaksi ihmistä nukkui samassa teltassa, mutta perusleirissä jokainen sai majoittua omaan telttaansa. Ruokailuteltassa odotti iso termoskannullinen teetä, jota tulikin sitten olemaan tarjolla koko retkikunnan ajan ja jota myös kulutettiin hehtotolkulla.

Leirissä oli myös kiinalaisten viranomaisten telttoja ja ylhäällä mäen harjalla vartiotorneja. Retkeilijöitä varoitettiin menemästä lähelle sotilaallisilta näyttäviä rakennelmia. Varoitusta uskottiin, sillä kukaan ei halunnut tulla ammutuksi näin retkikunnan alkuvaiheessa.

Kansanretkeilijä käveli kukkuloiden rinteitä etäällä torneista ja kuvaili vuoria ja jakkikaravaaneja. Cho Oyu oli linnuntietä noin 17 kilometrin päässä ja piileksi koko päivän osittain pilvien takana.

Max lähetti 9. päivänä raportin Summitclimbin uutissivulle. Koko retkikunnasta otettiin myös ryhmäkuva.

Seuraava jakso: Kiinalainen perusleiri

Edellinen jakso: Nyalam

Namaste, pentele

Kylla kansanretkeilijan kulttuurimatkailuinto on nyt aika vahissa. Pakolliset temppelivierailut on tehty seka hindu-, buddha- etta apinatemppeliin. Hindutemppelialueella joen rannassa karytettiin lihaa ja varikkaasti maalatut pyhat miehet esiintyivat turistien kameroille. Buddhan puolella oli jotenkin siistimpi ja kaupallisempi meininki. Kaikki on tietty tuhansia vuosia vanhaa, ja paikat ja tavat nykyaan aivan samat kuin silloin kun kainuulaiset vasta laskeutuivat puista. Rasittavan kansanretken jalkeen tuntuu vain olevan vaikeaa innostua ja haltioitua. Taitaisi olla parempi tulla paikkakunnalle muutamaa paivaa ennen seuraavaa kansanretkea ja katsella paikkoja hieman etukateen valmistautuneena.

Kathmandun turistialue on kavelty ja ulkoa opittu ja kavelyretkien piiria vaha vahalta laajennettu ymparistoon. En tieda voiko tasta kaupungista oppia pitamaan, nyt ei ainakaan vaikuta silta. Melu ja tungos hermostuttavat, samoin kaupustelijat, jotka jostakin syysta eivat ymmarra sanaa ”ei”, vaan kuvittelevat, etta kun turistin perassa tarpeeksi kauan kavelee, kehuu tavaraa ja alentaa sen hinnan lopulta naurettavan pieneksi (ja tekee itsestaan samalla naurettavan), niin turisti muka sitten suostuukin kauppaan.

Aika ajoin taivaalta kuuluu kansanretkeilijan mielta rauhoittava aani, nousevan lentokoneen kohina, ja muistuttaa pian koittavasta kotimatkasta.

Edellinen jakso: Paluu

Paluu

Retkikunta palasi vuorelta pikavauhtia. Viimeiset jasenet tulivat alas lauantaina, jolloin myos sherpat purkivat jaljella olleet ylaleirit. Sunnuntaiaamuna purettiin perusleiri, pakattiin kamat jakkien kannettaviksi ja kaveltiin tien paahan eli valileiriin. Sielta maastoautoilla Tingriin ja edelleen valtatieta pitkin rajakaupunki Zhangmuun, jonne saavuttiin iltapimealla. Yon kauheassa hotellissa kesti, kun tiesi etta heti aamulla jatkettaisiin rajan yli ja yhta kyytia Kathmanduun asti. Nepalin puolella ahtauduttiinkin sitten ramisevaan bussiin, koko retkikunta ynna kaikki tavarat, ja ajettiin koko paiva Kathmanduun.

Menossa on toinen kokonainen paiva Kathmandussa. Osa retkikunnan jasenista sai siirrettya lentonsa aikaisemmaksi ja on jo matkustanut kotiin. Kansanretkeilija ei onnistunut siirtamaan lentoaan ja viettaa taman viikon meluisassa, kaoottisessa, pohjoismaalaista jarjestykseen tottunutta mielta koettelevassa Nepalin paakaupungissa.

Huipulle ei paasty vuoren ylaosan vaarallisen lumitilanteen takia, minka retkikunnan kuulumisia seuranneet jo tietavatkin. Kansanretkeilija teki kuitenkin oman henkilokohtaisen korkeusennatyksensa yopymalla kakkosleirissa 7100 metrissa. Uuteen ennatysyritykseen kolmosleirin tasalle 7400 metriin ei riittanyt enaa motivaatio, kun huipulle paasysta ei ollut toivoa.

Lisaa yksityiskohtaisempia kertomuksia kuvien kera seuraa, kun kansanretkeilija paasee kotiin.

Seuraava jakso: Namaste, pentele

Edellinen jakso: Kathmanduun

Nyalam

Kansanretkeilijan retkikunta paasi lauantaina Tiibetin puolelle Nyalamiin, missa on syoty hyvin, nukuttu erittain hyvatasoisessa hotellissa ja vietetty sunnuntaiaamupaivaa kavellen ymparoivilla kukkuloilla.

Kunnon puolesta olisi voinut kivuta ylemmaksikin, mutta kansanretkeilija tietaa kokemuksesta, etta jos ensimmaisena paivana ryntaa yli neljaan kilometriin, seuraa ankara paansarky. Niinpa tama kuva on otettu neljasta tonnista kohti pariasataa metria alempana olevaa kaupunkia.

Tassa kylassa ollaan viela toinen yo, nautitaan viimeisesta ylellisesta suihkusta, ja huomenna ajetaan ylemmas Tingriin, missa olot kuulemma ovat askeettisemmat. Siellakin vietetaan kaksi yota, jotta korkeuteen sopeutuminen sujuu varmasti hyvin.

Rajakaupunki Zhangmussa aikaa meni kuorma-autojen vaistelemiseen toista tuntia. Tien varret on pysakoity tayteen Nepalin ja Tiibetin valia ajavia kuorma-autoja, ja kun vastakkain tulevat linja- ja kuorma-auto, tilannetta pitaa selvitella jopa miltei puoli tuntia. Zhangmussa muuten jatehuolto on ratkaistu kaytannollisesti: roskat heitetaan rotkoihin. Valkoiset jatevirrat koristavat vesiputousten reunoja.

Ylempana vuoristossa tie kulki satojen metrien korkuisen jyrkanteen reunaa, ja rotkon molemmilta reunoilta syoksyi alas kilometrin korkuisia vesiputouksia. Valilla vesi ropisi myos auton kattoon, kun ajettiin jonkin pienemman putouksen ali. Kiinan puolen tie on erinomaisen hyvassa kunnossa, etenkin jos verrataan Nepalin puolen teihin.

Tassa viela Nyalamin koeranelamaa. Totuus palannee linjoille vasta retken lopulla, mutta seuratkaa Summitclimbin uutisia: siella saattaa olla joskus kansanretkeilijankin ottamia kuvia.

Biljardisalin koera

Seuraava jakso: Kiinalainen perusleiri

Edellinen jakso: Kathmandu

Kathmandu

Kansanretkeilija on toista paivaa pilvisessa, lampiman tihkusateisessa Nepalin paakaupungissa. Aika on mennyt aivan kokonaan retkikunnan  valmisteluihin, ehkapa nahtavyyksia ehtii katsella retkelta palattua.

Everest-kengat on ostettu, ne tuntuvat istuvan villasukkien kanssa aika hyvin. Jaarautoihin piti ostaa pidennetty keskiosa, jotta ne ylettyvat valtavien kenkien paasta paahan. Untuvahousut ja kevyt untuvatakki perusleiria varten hankittiin paikkakunnan omalta untuvavarusteiden tekijalta. Lisaksi kaikenlaista pikkutarviketta, mm. ylimaarainen juomapullo, silla Dan suositteli huippupaivaksi kolmea litraa juomista. Kuljetuksia ja tavaroiden leirisailytysta varten piti ostaa viela toinen varustekassi.

Kaikkea tavaramaaraa ei millaan voi kuljettaa kotiin, ainakin kengat taytyy myyda takaisin kauppaan. Harmi, silla niissa olisi ollut kotivaella ihmettelemista. Kirjakauppojen vuorikirjavalikoimat ovat huomattavat, ja paluumatkalle lahtiessa tarvitaan tarkkaa vaakaa, jotta sallittu 20 kiloa tulee tarkoin hyvaksikaytetyksi.

Oikeastaan melkein kaikkien varusteiden hankkimisen olisi voinut jattaa Kathmanduun. Taalta saa kaikenlaisia retkeilytarvikkeita murto-osalla eurooppalaisista hinnoista. Supermarketista lahti ainakin viisi kiloa pahkinoita, kekseja ja suklaata retken paivaevaiksi.

Ohjelmassa oli torstaina yhteinen illallinen, keskiviikkona aamiaisen jalkeen informaatiotilaisuus, ja paivan mittaan yleista valmistelua ja pakkaamista. Kuorma-auto tulee hakemaan tavarat illalla, retkikunnalla on heratys aamukahdelta ja lahto kohti Tiibetia neljalta. Jos tie on kunnossa (ei maanvyorymia), saatetaan jo iltapaivaksi ehtia ensimmaiseen Kiinan puolen majoittautumiskaupunkiin Nyalamiin.

Koska koko ajan noustaan ylemmaksi vuoristoon, matkan varren kylissa viivytaan kaksi yota kussakin. Autolla ajettavan tien paahan, kiinalaiseen perusleiriin, tullaan siten aikaisintaan keskiviikkona. Siellakin viivytaan kaksi yota, ja kavelymatkan puolivalissa yksi tai kaksi yota. Varsinaiseen perusleiriin paastaan parhaassa tapauksessa siis ensi viikon lauantaina. Vuorella telttaillaan sitten seuraavat nelja viikkoa.

Max ja Rajan, sikkimilaissyntyinen vuoriopas, ovat retkikunnan johtajia. Dan ei lahde vuorelle, vaan hoitelee asioita ja kouluttaa meita taalla kaupungissa.

Nyt kansanretkeilija lahtee jo melko hyvin suunnistuskykyynsa luottaen pitkin Thamelin nimettomia ja sokkeloisia katuja kohti hotelliaan.

Seuraava jakso: Nyalam

Edellinen jakso: Kansanretki 8000

Kansanretki 8000

Keskiviikkoaamuna 1.9. nousee Helsingin maalaiskunnan lentokentältä Sassin MD-80 kyydissään kansanretkeilijä. Arlandassa kone vaihtuu Qatarin A330:een, joka suuntaa Persianlahden rannalle Dohaan. Muutaman tunnin öisen odottelun jälkeen toinen samanlainen kone ottaa ja kyyditsee retkeilijän Kathmandun Tribhuvanin lentokentälle. Siellä pitäisi olla portilla vastassa Everest Parivar Expeditionin työntekijän, joka saattaa matkustajan Beijing-hotelliin.

Hotellissa retkeilijä odottaa tapaavansa Summitclimbin Cho Oyu -retkikunnan johtajat Dan Mazurin ja Max Kauschin ja muita retkikunnan jäseniä, joita tällä tietoa on yhteensä kymmenen. Seuraa tutustumista, koulutusta, varusteiden ja ruuan ostamista ja samalla ehkä hieman kaupunkiin tutustumistakin. Parin päivän kuluttua hypätään pikkubussiin ja lähdetään ajamaan kohti Tiibetiä. Retkikunta pyrkii Cho Oyun (8201) huipulle Tiibetin puoleista perusreittiä eli Tichyn reittiä pitkin.

Moni varusteasia tuli hoidetuksi kuntoon jo Kansanretki 6000:ta valmistellessa, mutta jotakin uutta on vielä hankittu: tärkeimpänä uusi alppireppu, joka on hieman kevyempi, tilavampi ja kätevämmin pakattava kuin vanha. Tämäkin menee käsimatkatavarana, kun ottaa jäykisteen pois. Lisäksi muutama vaatekappale, sulkurenkaita, nauhalenkkejä, lisää muistia valokuville, aurinkolataukseen sopiva laturi kameran akuille, siteitä ja laastareita vaivaisenluun varalle, nerokas pissapullo.

Seuraa pakkaamista, punnintaa ja uudelleenpakkaamista. Onneksi telttoja ja köysiä ei tarvitse kuljettaa kotoa asti, ja Kathmandun ruokakaupoista saa retkelle sopivaa evästä.

Kuvassa Alpinist-monot tuuraavat Everest-monoja ja toimivat myös punninnassa sijaiskenkinä. Everest-töppöset tulevat mukaan Kathmandusta, samoin kuin untuvahousut. Kansanretkeilijä soitti jokin aika sitten sikäläiselle untuvapukujen valmistajalle ja varmisti, että housut ovat valmiina retkelle lähdettäessä. Siunattu teknologia! Toivotaan, että asia tuli puhelimessa selväksi.

Retkikunnan uutissivu on jo olemassa! Totuus raportoi ennen ja jälkeen retken, mutta ajankohtaiset kuulumiset vuorelta sopii tarkastaa tuolta.

Seuraava jakso: Kathmandu

Perunkirjoitus: Paluu neljänneltä retkeltä

Tämä on Kansanretki 6000:n viimeinen ylävuoristokuva. On laskeuduttu Piscolta jäätikön reunaan, mutta ennen kämpälle pääsyä on ylitettävä vielä kerran saatanallis-perkeleellinen louhikko. Kämppä on piilossa reunamoreenin tuolla puolen, varjossa. Nouseva aurinko valaisee Huandoyn amfiteatterin.

Tämä on myös vastakuva Chopicalquin moreenileiristä otetulle kuvalle. Tämän jutun kuvan vasemmassa reunassa on Chopicalquin ja Huascarán Surin välinen sola ja sen alapuolella tumma kallioinen alue, josta kurkottaa ylöspäin suippo kärki. Moreenileiri on kärkiosan alapuolella, suunnilleen tumman alueen leveimmällä kohdalla. Moreenileiristä otetussa kuvassa tämän jutun kuvan ottopaikka on Huandoyn ja Piscon välisen jäätikön vasemmanpuoleisen suipon ulokkeen kohdalla. (Varmasti selvisi, mutta jos ei, kannattaa kaivaa esiin kuvien paikkatieto.)

Perunkirjoitus: Pisco

Kuten aiemmin on kerrottu, päätettiin tehdä vielä yksi pikaretki kolmestaan ilman apuhenkilökuntaa. Tässä vain pari kuvaa ja muutama reunahuomautus.

Vuoristoissa on näköjään yleinen sellainen maastonmuoto, että isommasta laaksosta pienempään on ensin jyrkkä nousu ja sitten melko tasaista ja helppokulkuista. Piscon kämppä sijaitsee tällaisen kolmannen asteen laakson perällä. Llanganuco-laaksosta noustaan ensin jyrkkää serpentiinipolkua, mutta ylempänä maasto tasoittuu leppeäksi laitumeksi. Tällaista paikkaahan tarkoittaa sana Alp, joka on yleinen Alppien paikannimissä. Yllä alpiinisen juomatauon taustana Chopicalqui ja Huascaránin huiput.

Piscon kämppä

Perunkirjoitus: Paluu kolmannelta retkeltä

Alpamayon perusleiristä riennettiin 1.7. alas päälaaksoon, ohi smaragdi- ja ruovikkojärven sekä Llamacorral-leirin aina Cashapampaan asti. Kunnon päivämatka, onneksi alamäkeä. Perillä oltiin myöhään iltapäivällä, eikä autokyytiä kaupunkiin enää ollutkaan saatavissa.

Ruokailu ja majoitus järjestyi talossa, jonka alakerrassa pidettiin kuppilantapaista. Ruoaksi oli pientä jyrsijää, jota Euroopassa luullaan lemmikkieläimeksi. Kansanretkeilijä onnistui maistelemaan, muttei saanut menemään puolikasta eläintä. Yläkerrassa oli tarjolla lankkulattia makuualustojen ja -pussien alle.

Tässä kylässä oli reippaat koerat, ne jaksoivat haukkua porukalla jokaisen auton ja juosta rohkeasti kärryn kyljessä kiinni.