Koleus

Surua

Hiihtelin reippaasti kohti etelää, päivämatkat pitenivät siinä kuin päivätkin. Helmikuussa olin Kainuun korkeudella ja lunta riitti. Mutta ennen kuin ehdin eteläisimpään Suomeen, tulivat vesisateet ja lämpöaalto. Nyt on hiihdot hiihdetty, ajattelin, mutta sitten muistin apulaiset. Viimeiset parisataa kilometriä lumikkopartio puikkelehti edelläni ja lumesi lumotun ladun halki metsien ja poikki peltojen suorinta tietä meren rantaan.

Loppumatkan Helsingin perälle kuljin revontulten loisteessa rannikkoa pitkin kuunnellen merenlahtien vonkuvia ja ritiseviä jääkansia. Lämmön hivotellessa kymmentä astetta pelkäsin matkan loppuvan räsähdykseen ja loiskahdukseen, mutta sitten kuu pimensi auringon ja jäinen itäinen viima kohmetti meren pinnan rantaviivan tuntumassa juuri ja juuri kantavaksi. Nostin sukset olalle tutussa ojanvarsilepikossa ja kävelin kotiin.

Tuuli kääntyi idästä etelään muttei juuri lämmennyt. Taivas muuttui sinisestä harmaaksi ja värit katosivat maisemasta.

Sain töitä räjäytystyömailta. Aamuisin louhin graniittia itäisen pääkaupungin metsiin ja kallioille leviävien uusien muodikkaiden puutalokylien tieltä. Iltapäivisin toimin katuosaston erikoisasiantuntijana räjäytellen väärin pysäköityjä autoja, jotta työkoneet pääsevät lakaisemaan pois lyhyen talven aikana kaduille levitetyn kivirouheen.

Jäätävää itätuulta ennen ehti virkavaltaisuuden kylmä puhuri kaataa unestaan juuri heräämässä olleen hirsihuvilan. Arjen virallisuudessa on niukasti tilaa määrittelemättömyydelle, hallitsemattomalle piirustuspöydiltä pakenevalle aktiivisuudelle. Raunioilla leijui viimasta huolimatta vihaa ja surua.

Paratiisi keskellä kaupunkia

Sumupiippu

Etsipä semmoinen Helsingin kartta, jossa näkyvät kunnanrajat – taannoista Sipoon osien kaappausta edeltävä kartta toimii paremmin – ja tökkää sormesi arviolta Helsingin alueen keskikohtaan. Se saattaa hyvinkin osua Helsingin niemimaan itäpuoliselle laajalle merenlahdelle tai sen reunojen vesijättömaille. Täällä on Vanhankaupunginlahti, jonka avointa vesialuetta sanotaan Vanhankaupunginseläksi. Länsirannat ovat kauan olleet satamana ja outoina teollisuus- ja varastoalueina, ja Arabianrannassa on uusi asuinalue. Pohjois- ja itäpuoli sen sijaan ovat säästyneet kaupunkirakentamiselta. Jokainen näkevä metromatkustaja tuntee Kulosaaren sillalla pakottavaa tarvetta nostaa silmänsä lehdestä ja tarkastaa maisemassa vallitsevat valaistussuhteet, jotka elävät ihmeellisellä tavalla vuoden- ja vuorokaudenaikojen mukaan.

Viikki

Sillalta lahden pohjukkaan on nelisen kilometriä, ja leveyttäkin vesialueella on itä–länsisuunnassa kaksi ja puoli kilometriä. Alueen laajuus ja monimuotoisuus paljastuu kuitenkin toden teolla vasta silloin, kun kulkija ottaa polkupyörän, veneen tai jalat alleen ja lähtee koluamaan rantoja, niittyjä ja saaria. Kansanretkeilijä ei tietenkään voinut jättää tutkimusta Kivinokalla käyntiin ja ylimalkaiseen ympäripyöräilyyn, vaan oli lähdettävä käymään saarissa ja rantaniityillä. Varsinkin kun kevätkin oli kiivaimmillaan ja kuuluisat lintukosteikot täynnä liikettä.

Viikin laitumia

Kun on ensin seurannut auringonnousun korkealta paikalta, ehtii kiivaasti pyöräillen kokemaan uusinnan merenpinnan tasolla. Viikin rantaniityillä lainehti viileä usva vielä hetkisen, ennen kuin auringon säteet hajottaisivat sen näkymättömiin. Karja loikoili kaikessa rauhassa, laitumella yötään viettäneet linnut alkoivat suunnata vesille.

Viikin karjaa

Lujaa ajavan kansanpyöräilijän säikäyttämä kauris loikki tieltä ruovikkoon, muttei päässyt piiloon, sillä viimekesäinen järviruoko on mattona maassa ja uusi viheriöivä vasta nousemassa matonraoista. Vantaan suulla kalastajat aloittelivat ongintaansa.

Lammassaareen
Melkein Lammassaaressa

Lammassaari on siitä kätevä saari, että sinne pääsee kävellen. Lahden pohjoisosa on yllättävän matala ja varmaankin suurimman osan aikaa kuivilla. Kartoissa on näillä kohdin mittakaavasta riippuen vettä tai kosteikkoa.

Pitkospuilla on pysyttävä, pyörä on jätettävä Pornaistenniemeen. Matkalla on käkkyräistä lepikkoa, jota on ehdottomasti tultava katsomaan aamuyön sumussa ja myöhäissyksyn harmaudessa. Täällä on erilainen satakieli kuin rantametsässä.

Aurinko osuu jo rakennuksiin ja puunlatvoihin, maisema saa kellertävää väriä ja sumu häviää vähitellen kokonaan.

Sumu hälvenee

Lahden rannoilla on lukuisia lintutorneja, Lammassaaren pohjoisreunallakin yksi. Kierros käy sen kautta saaren itärannan venesatamaan, ja laiturilta avautuu nyt aivan kunnon selkä. Voimalaitoksen piippu saa esiintyä taas uudessa valaistuksessa.

Sumu on haihtunut

Keskellä Lammassaarta kohoaa komea Pohjolan pirtti, jota isännöi Raittiusyhdistys Koitto. Saaressa on myös kymmeniä pikku kesämajoja, samanlaisia kuin Kivinokalla.

Pohjolan pirtti

Lammassaaresta pääsee pienemmälle Kuusiluodolle taas pitkospuita myöten. Kyhmyjoutsen on rakentanut pesänsä aivan lähelle saaren sisääntuloporttia. Kulkiessaan katse joutsenenpesään kiinnittyneenä kansanretkeilijä tulee säikäyttäneeksi harmaahaikaran lentoon aivan pesän läheltä.

Rentukka ja Vanhankaupunginselkä

Kuusiluodon eteläkärjessä ollaankin sitten Vanhankaupunginselän suurimman yhtenäisen vesialueen reunalla.

Kokkoluoto ja Arabia

Puolivälissä Kuusiluotoa ja Arabianrantaa on pikkuinen Kokkoluoto. Se on ollut pitkään saman kalastajasuvun hallussa. Nykyään sieltä ei enää lähdetä ammattimaisesti kalaan, vaan paikka on kesämökkinä.

Kaste kimaltaa

Rentukan on kukittava toukokuussa, sillä pian järviruoko kasvaa parimetriseksi ja peittää matalat kasvit hämärään. Myllypuron sieni ja Siilitien kerrostalot vaanivat horisontissa.

Aamukahvit vedetään Pornaistenniemen lintutornissa. Lähellä, avoveden reunassa, on piilokoju, josta voi vakoilla arempia kaislikon asukkaita.

Loppi ja sen takana Lammassaari

Lopuksi kierretään vielä itärannalle katselemaan maisemaa myötävalossa. Loppi on pieni lehtevä saari Lammassaaren ja itärannan puolivälissä. Oikeastaan se näyttää niemeltä, sillä ruovikko yhdistää sen pysyvästi lahden pohjoispäähän. Kyhmyjoutsenet liikkuvat asioillaan, ja sinisorsalla näkyy olevan jo poikaset. Aamun mittaan stratocumulusmatto on vaivihkaa leijunut maiseman ylle.

Ufon laskeutumispaikka Mölylän edustalla

Mölylän kalliolta pääsee katselemaan lahtea vähän korkeammalta, ja silloin paljastuu erikoinen pyöreä kaislikkomuodostelma. Epäilemättä kysymyksessä on ufojen laskeutumispaikka.

Kalliolta löytyy myös kolmen sodassa henkensä heittäneen miehen muistoksi tehdyt kaiverrukset. Pauli, Eugen ja Tauno ovat edesmenneet vuosina 1944, 1940 ja 1941.

Vielä pistäytyminen Fastholman lintutornissa ja hieman erilainen näkökulma tähän maisemaan. Aurinko on jo korkealla ja valo kovaa, kun otan retken päätteeksi panoraaman Herttoniemen Majavakalliolta.

Viime elokuulta on samoilta seuduilta pari kuvaa Helsinki-arvuuttelusarjassa.