Taas paikallishistoriaa. Kuvassa on suunnistuskartta Mellunkylän alueesta vuodelta 1945. Sitä käytettiin Ford-yhtiön henkilökunnan suunnistuskilpailussa 30.5.1945. Kartta on omin luvin skannattu Anne Valkosen kirjasta Myllypuro. Kartanon takamaista monikulttuuriseksi kaupunginosaksi(Myllypuro-seura, 2005) sivulta 31 ja se on peräisin Harri Kekkisen arkistosta.
Alueen teistä ovat nykyisinkin paikoillaan Humikkalantie, Linnanherrantie ja Naulakalliontie sekä tietysti kaakkoiskulman leikkaava Itäväylä. Myös Rekitie on jäljellä, mutta yhteys on poikki Naulakallion eteläpuolelta nykyisen Länsimäentien kohdalta. Mellunmäestä Westerkullan kartanoon johtanut tie on jäänyt Mellunmäen kerrostaloalueen alle, vain maalaiskunnan puolella Länsimäen metsissä se on jäljellä ulkoilupolkuna niin kuin pellonreunan tiekin.
Mellunmäestä länteen vievästä tiestä on jäljellä pieni pätkä nykyistä Muinaistutkijantietä. Kontulantie ja metro noudattavat suunnilleen samaa linjaa, mutta jonkin verran tämän vanhan tien pohjoispuolella. Humikkalantien risteyksestä länteen tie jää hieman Kontulantien alle, mutta noudattaa sitten nykyisen Tanhuantien linjaa, kunnes tekee jyrkän mutkan luoteeseen nykyisen kirkon eteläpuolella. Siinähän on vieläkin pieni pätkä vanhaa tietä oikopolkuna. Siitä tie jatkuu Kontulan ostolan kautta kohti Malmia.
Humikkalantie kääntyy lounaispäässään jyrkästi luoteeseen, kadunnimenä on siinä kohdin Klamintie. Tien jatko on jäänyt voimalan ja kehätien alle, mutta pieni pätkä tätä vanhaa tietä on jäljellä nykyisen Myllypuron Hallainvuoressa, tämän kartan ulkopuolella.
Mutta entäpä suunnistusrastit, joita löydän ainakin kolme? Ja nyt on aika keskeyttää lukeminen, jos aiot tämän kartan avulla etsiä rastit maastosta! Klikkaa kuva suuremmaksi, niin saat paremmin selvää.
Ykkönen on pellonreunassa ja ojanmutkassa Vesalassa, ehkä nykyisen Vesalantie 35:n paikkeilla. Kakkonen on 1,4 kilometrin päässä lounaassa, se lienee Keinulaudantie 7:n viereinen kallio. Kolmonen on taas Vesalassa, polkujen risteyksessä ehkä nykyisten kerrostalojen eteläpuolella Varhelanpuistossa.
Muita numeroituja rasteja en löydä, mutta Mustikkamäen huipulle on piirretty ympyrä ja ehkä M-kirjain. Onkohan siinä kisan maali? Sitten vielä kartan alareunaan Bergtorp-sanan alle on piirretty merkki. Oliko suunnistuksen jälkeen päivällinen seurantalolla?
Huomasin, että mainiossa Esoteerisen maantieteen blogissa on taannoin ilmestynyt juttu Naulakalliosta. Koska tuo hieno mäki on vain muutaman reippaan polkaisun tai luistelupotkun päässä Mellunkylän savimaiden vastakkaisella reunalla, oli toisen pääsiäispäivän kävelyretken kohde saman tien päätetty. Miltä kalliolla näyttää kolme vuotta tuon jutun kirjoittamisen jälkeen?
Mäen lounaisrinteen kuru oli täysin sula, mutta tällä kertaa en nousisi siitä. Kiersin eteläpuolelta tarkastaen jyrkänteitä, joihin on puhkottu ja sitten betonilla peitetty luolien suuaukot. Kesällä kalliota on vaikea nähdä tiheän lehvästön takaa, mutta nyt lehdettömänä aikana sen muodosta saa hyvän käsityksen. Yllä on panoraamakuva korkeimmasta seinämästä. Tarkasti katsoen maisemassa huomaa uuden, huolestuttavan merkin: kallion reunalla kiiltelee verkkoaita. Myös lenkkarit kannattaa panna merkille.
Tässä olen joskus nähnyt kiipeilijöitä, ja ylhäällä on muutama yläköysiankkuri. Mitenkään virallinen köysikiipeilypaikka Naulakallio ei kuitenkaan liene, ainakaan sitä ei mainita kanonisessa kiipeilyliiton reittioppaassa. Pohjoisrinteen kuusikossa matalilla sileillä seinillä on ainakin joskus boulderoitu eli lohkaroitu.
Mäen kaakkoisreuna nousee mukavina hyllyinä, ja reitin voi valita halutessaan siten, että pääsee tekemään muutaman helpon kiipeilyliikkeen. Siitä ylös tällä kertaa.
Ohutta yläpilveä Vuosaaren suunnalla
Idän ja kaakon puolelta näkee hyvin Vuosaaren suuntaan. Alppi jää juuri ja juuri Mellunmäen mäntyjen taakse, mutta sataman nosturit näkyvät ja etelämpänä korkeat kerrostalot. Lumien lähdöstä lehtien puhkeamiseen on otollinen aika maisemakuvaukseen: monet sellaiset kohteet ovat näkyvissä, jotka kesällä jäävät lehtimetsien peittoon.
Linnanpellon aluetta on pohjustettu kuukausitolkulla.
Mellunkylän Linnanpellon aluetta on pohjustettu rakentamista varten toista vuotta. Kun kivennäismaat on rakennettu täyteen, otetaan käyttöön saviset entiset merenpohjat. Hirmulot ovat pumpanneet peltoon valtavat määrät kovetusainetta, ja parhaillaan rakennetaan katuja. Horisontissa vasemmalla Roihuvuoren sieni, keskellä Myllypuron sieni, piippu ja kerrostalot ja oikealla vilaus Kontulaa.
Kallion juurelta koirapuistosta, varmaankin pienten koirien puolelta, kuuluu ”koirien” räksytystä, johon tuulenpuuskat tuottavat hauskan flanger-efektin. Ääni-ilmiö synnyttää mielikuvan mekaanisesta robottikoirasta ja muistuttaa, kuinka älytöntä koiran jalostaminen pehmoleluiksi on. Koirapuistollakin on lähtölaskenta käynnissä, sillä Länsimäentien ja Naulakalliontien väliin suunnitellaan uutta asuinaluetta.
Naulakallion kiipeilyankkurit on teljetty verkkoaidan taakse
Jyrkimpien seinämien reunoilta löytyvät sitten uudet, pahaenteiset keskustamisen merkit: karmean rumat verkkoaidat, joita en aiemmin muista panneeni merkille. Kysynpä huvikseni: kuinka moni ihminen on tähän mennessä pudonnut Naulakalliolta? Tässä kuvassa on kolme kiipeilyankkuria, joista kaksi on jäänyt aidan ulkopuolelle. Aidan tekijät ovat varmaan itsensä varmistaneet näihin kettinkeihin, jotka ovat samalla tehneet lähes käyttökelvottomiksi.
Parvekkeella voi nyt turvallisesti kaljoitella
Nyt ovat tulleet aidat, seuraavaksi ilmeisesti portaat ja penkit ”näköalasektoreille” sekä lehtipuiden kaato. Alueen suunnittelua selostetaan tässä PDF-dokumentissa. Suunnitelmassa hätkähdyttää muun muassa se, ettei alueella sallita puuportaita, vaan mahdolliset porrasaskelmat hakattaisiin kiveen. Kivipora laulaa Naulakalliolla! Portaiden ansiosta liikenne lisääntyy ja maasto kuluu entisestään. Lisäksi jyrkänteiltä putoilee parissa vuodessa enemmän ihmisiä kuin viidenkymmenen edeltävän vuoden aikana yhteensä. Kallion vaikeakulkuisuus on tähän asti varmistanut sen, että siellä liikkujat osaavat itse pitää huolta itsestään.
Naulakallion taidemännyt
Muinaisrakennelman suunta osoittaa auringon sijainnin keskipäivällä
Tässä vielä taidemäntyjä. Toivottavasti maaperää ja kosteutta riittää sen verran, ettei niille käy niin kuin Mustikkamäen männyille. Kivistä muinaisrakennelmaa on käytetty auringon paikallistamiseen keskipäivällä. Samalla paadet ovat toimineet käräjäkivinä.
Polttopuuhuolto toimii Naulakalliolla
Nuotioiden polttopuuhuolto näyttää toimivan. Mutta onko nämä kannettu muualta vai onko joku tosiaan pilkkonut Naulakallion omia puita? Koivua näyttävät olevan.
Uunnavuonna viisi vuotta sitten pystytin mikrofoniparin kuistille ja otin talteen rätinää ja pauketta. Se on materiaaliarkistossa turvassa, ehkä sitä on jo käytettykin (jonkin kappaleen rytminä?), vaikka kukaan ei ole huomannut (tullut valittamaan).
Silloinkaan ei ollut lunta. Tuli kyllä myöhemmin, vaikka kuvallisia todisteita on vasta tammikuun lopulta.
Tätä on siedetty nyt tarpeeksi. Nykyään hankkiudun vuodenvaihteessa neljän seinän sisään (tai tajuttomaksi, tai molempia) hyvissä ajoin ennen keskiyötä ja panen Richard Straussin sävelrunot soimaan täysillä, kunnes pahimmasta on päästy yli.
Talvipäivänseisaus on 22. joulukuuta, joten viikon päästä on kai periaatteessa vuoden lyhyin sunnuntai. Mutta silloin saattaa jo olla lunta – toivotaan niin. Ja kun tänään on satanut vettä koko päivän, käytännössä on vietetty ainakin vuoden tähän mennessä pimeintä sunnuntaita.
Tein neljäntenä adventtisunnuntaina kuvailukierroksen Itä-Helsingissä. Sateen takia en viitsinyt kantaa järjestelmäkameraa, vaan koetin ottaa kaikki tehot irti pikkupokkarista. Statiivillekin olisi ollut käyttöä, mutta päätin tällä kertaa liikkua kevyesti.
Valokuvauksessa on tavallisesti oltava varovainen vastavalon kanssa, mutta tänään opin, että myös vastatuulta on varottava – se kun puhaltaa helposti sadepisaroita linssiin. Tuulisilla paikoilla, kuten Vuosaarenalpilla, tuuli saa kuvat myös helposti tärähtämään, vaikka kuinka painaisi kameraa hanskalla pehmustettua lohkaretta vasten.
Mustikkamäki viheriöi ja lainehtii. Tänä syksynä on taas yksi kuivunut mänty rojahtanut pitkälleen.
Mustapuroon mahtuisi täällä yläjuoksulla vielä muutama litra vettä.
Kelkkapuistossa ei jostain syystä ollut nyt laskettelijoita.
Mellunkylän eteläisimpään kulmaukseen rakennetaan uutta asuinaluetta. Täällä on juntta soinut koko syksyn.
Kontionmäen hyppyrimäessä on lehti- ja liejukeli, mikä tekee nousemisesta kiinnostavaa. Autolla jaksetaan ajaa adventtipyhänäkin. Etsi edellisen kuvan ottopaikka.
Hyppyrimäestä voi laskea myös pyörällä ja lapset ja aikuiset yhdessä.
Suomenlahti oli edelleen täynnä. Suorastaan tärähtäneen täynnä.
Ja Mellunkylänpuro toi lisää vettä. Etsin tällä retkellä myös kauhuelokuvan kuvauspaikkoja.
Tämä on valosaasteen viheliäisimpiä muotoja. Pysäköintialuetta – ja samalla koko ympäristöä – häikäistään valonheittimellä jopa 18 tuntia vuorokaudessa.
Vuosaarenalpilla työskenteli hirmuloiden sukuun kuuluva jättiläisolento.
Ja katso, minä ilmoitan teille suuren ilon: Mellunmäestä pääsee taas hiihtämällä Hakunilaan!
Kansanhiihtäjä tuli Mellunmäestä laskeuduttuaan pellon kulmaan, josta mutkan jälkeen lasketellaan tunnelin kautta Mustavuoren ladun lähtöpaikalle. Kulmasta lähti aivan äskettäin avattu latu Westerkullan peltojen halki pohjoiseen. Voisiko se olla…
Sinäkö se oot? Näin monen vuoden jälkeen muistatko mua?
Jaaha, pitäisikö asia tutkia nyt, vai kävisikö kuitenkin tänään Talosaaressa ja tulisi sitten huomenna henkisesti valmistautuneena ottamaan selvää, onko uusi latu todella se, mikä se näyttää olevan? Nyt. Asiaan pitää tarttua heti. Tärkeiden asioiden kanssa ei sovi aikailla, sillä peräseinä lähestyy vuosi vuodelta nopeammin.
Kansanhiihtäjä lienee hiihtänyt viimeksi yhdyslatua pitkin Mellunmäestä Hakunilaan vuonna 2003. Asia tuli tarkastetuksi sähköpostista: elokuussa 2004 kansanhiihtäjä kyseli Vuosaaren satamatyömaan tiedottajalta, mahdetaanko yhdyslatua vielä tehdä, kun edellisenä talvena sitä ei enää ollut, ilmeisesti ratatyömaan takia. Eipä tullut selvää vastausta, eikä latuakaan ole sen koommin näkynyt. Joskus on ollut umpihankeen hiihdetty linja ladun paikalla, joku sinnikäs vanhojen aikojen muistaja lienee yrittänyt palauttaa reittiä omin voimin.
Mutta tänään latu oli entisellä paikallaan. Pari kilometriä peltoaukean toiseen päähän kehätien ja Länsisalmentien risteykseen, suksien kantoa alle kaksisataa metriä, sitten taas pellon poikki kohti kohti Porvoonväylän alittavaa tunnelia ja tunnelin jälkeen uudelle reitille koilliseen, jälleen pellon poikki. Ennen muinoin latu lähti tunnelin jälkeen luoteeseen yli kallioisen metsäalueen, mutta sinne, moottoriteiden kulmaukseen, tuli sitten valtava louhos. Pellon pohjoispäässä latu siirtyy sähkölinjalle ja siinä on vähän risukkoa, mutta pian päästään kuusimetsään ja aivan pian reitti yhtyykin jo Hakunilan 3,6 kilometrin lenkkiin.
Hakunilan ladut ovat loistavat. Siellä on nousuja, laskuja ja tiukahkoja kaarroksia, kuusimetsää, kallioita ja pieniä peltoaukioita. Tekisipä melkein mieli siteerata Aarne Tenkasta1. Kyllä taisi nyt Talosaari jäädä vuorotteluvapaalle. Lenkkejä on useampi, ja niitä kun yhdistelee eri tavoin, ei paikkaan voi kyllästyä. Tänään kansanhiihtäjä tyytyi kiertämään 3,6 kilometrin lenkin, kun päivänvalo alkoi olla jo vähissä.
Joku kerta pitää tarkistaa, onko Hakunilasta tehty entiseen tapaan latu Sotungin laaksoa pitkin Kuusijärvelle ja Keravan suuntaan. Sehän olisi myös oivallinen lähestymisreitti Sipoonkorpeen tehtäviä kansanretkiä ajatellen.
Tämän jutun karttalinkit vievät kokeeksi Googlen Openstreetmapin karttasovellukseen. Käyttö oli vähän hankalaa, kun yksittäisen paikkamerkitsimen linkin sai näkyviin vain lähettämällä sen sähköpostilla itselleen. Täytyy koettaa hieman opiskella asiaa. Olisiko parempi esittää kaikki paikat yhdessä kartassa? Minusta olisi mukavampaa seurata paikkoja sitä mukaa kun kertomus etenee. Mitäs tuumaatte?
1 Muokattu 1.5.2011. Poistin tästä linkin Koe-eläinpuisto-radiohupailuun, koska kyseinen jakso ei enää ole kuultavissa. Tarkoitetun kohdan vuorosanat kuuluivat: ”Tuulikki, tää on taivas!”
Muokattu 1.5.2021. Kymmenen vuotta edellisen muokkauksen jälkeen muutin karttalinkin Openstreetmap-palveluun. Eroon Googlesta!
Täällä Suomen laitimmaisella syrjällä on kosolti lunta, mistä kansanhiihtäjä iloitsee. Vuoden ensimmäisen sunnuntain hiihtolenkki tarjosi riemastuttavan yllätyksen: ladulle oli lähtenyt koko Suomen kansa! Ehkä siis myös Helsinki on reippaiden ihmisten kaupunki, niin kuin Espoon väitetään olevan – nimitys, jonka puolestaan uhkaavat menettää jotkin luonnonoloiltaan loistavat mutta henkisesti sinnittelevät entiset paperitehdaspaikkakunnat.
Länsimäentien silta
Kansanhiihtäjä vuorottelee Talosaaren ja Kivikon lenkkejä. Kummallekin pääsee yhdyslatuja pitkin kotipihasta, ja hyvällä onnella suksia riisumatta. Hyvä onni tarkoittaa sitä, että viikonlopuksi sataa vain sen verran lunta, etteivät aurat lähde liikkeelle. Näin voi hiihtää kävelyteiden reunoja siellä, missä latu katkeaa. Jos tulee oikein kunnolla lunta, voi suksilla päästä jopa isompien katujen yli, mutta silloin on vaarana, että aurauskalusto lähtee töihin sunnuntainakin. Helsingissä ei valitettavasti vieläkään toimi katu- ja latukunnossapidon yhteistyö.
Telaketjut rouhivat sepelin esiin
Tällä kertaa Mellunmäen ylittäminen sukset jalassa onnistui. Länsimäentien kävelysillalla pystyi hiihtämään varovasti. Sillan jälkeen latukoneen telaketjut olivat nostaneet lumen pinnalle sepeliä: paradoksaalisesti kansanhiihtäjän paras ystävä teki katuosaston aiheuttaman haitan uudelleen näkyväksi. Onko latuosasto lannistunut katuosaston ylivallan edessä: ennen tällekin kohdalle tehtiin latu tien sivuun?
Mustavuoren ladun alku
Rikkumaton hiihto alkaa Mustavuoren juurelta Itäväylän eteläpuolelta. Tällä kertaa kaikki hiihtäjät olivat muistaneet ottaa suksensa mukaan. Tavallisesti näillä seuduilla tulee vastaan joitakin suksensa unhoittaneita, vain sauvoilla liikkuvia hiihtäjiä.
Mustavuoren lenkki on vain 2,125 kilometriä pitkä. Vaikka siinä on yksi ylä- ja yksi alamäki, näin lyhyen lenkin kiertäminen useaan kertaan kyllästyttää. Siksi kansanhiihtäjä yleensä hiihtää Talosaareen ja takaisin ja lopuksi yhden kerran Mustavuoren lenkin. Yksi ainoa vika Talosaaren ladussa on: siinä ei ole varsinaisia mäkiä.
Porvarinlahden rantakaislikko,
hiihto-
ja rautatiesilta
Porvarinlahden rantaniitty on kesällä oiva perhospaikka ja talvellakin viihtyisä. Kansanhiihtäjä ei ole vielä onnistunut näkemään junia satamaradan sillalla, mutta vaunut.orgissa on kuvia esimerkiksi tässä ja tässä.
Vuosaaren piiput
Suomen turhimman lintutornin juurella on venesatama, ja sinne näkyvät Vuosaaren voimalaitosten piiput.
Husö
Ladun kääntöpaikka on Talosaaressa eli Husössä, kartanon talousrakennuksen nurkalla. Kartanon mailla harjoitetaan hevosratsastustointa.
Tässä jutussa ei ole karttalinkkejä, mutta kuvissa on paikkatieto. Kuvat saa kartalle vanhan ohjeen mukaan.
Talviurheilua suosivat ilmat jatkuvat, ja lopputalvi tuo vielä ylimääräisiä iloisia yllätyksiä. Alkutalven pakkasethan olivat niin kovia ja äkillisiä, että monet jääputoukset eivät ennättäneet kunnolla muodostua, kun vesi jäätyi maaperään kalliojyrkänteiden yläpuolelle. Mutta nyt maaliskuussa aurinko sulattelee noita vesiä päivisin, ja öisin pakkanen jäädyttää vedestä puikkoja jyrkänteisiin.
Kansanretkeilijän kotijääboulderikin on muodostunut pitkästä aikaa Mustikkamäen varjoisalle reunalle, joten vaihtelua päivittäiseen kansanhiihtoon tuo rimpuilu pystysuoralla jääpinnalla. Kolmen metrin seinällä saa juuri jalat irti maasta ja hakut vielä kiinni puikkojen yläpäähän, ja sitten mennään vasemmalle ja oikealle edestakaisin viiden metrin radalla. Poikittain liikkuminen on muuten vaikeampaa kuin suoraan ylöspäin nouseminen.
Jää kuluu äkkiä puhki, mutta uutta kasvaa tilalle. Täytyy vain toivoa pitkään jatkuvia yöpakkasia. Tänään näytti siltä, että jopa Humikkalantien leikkauksen köysireittikin saisi alas asti yltävän ohuen jääkerroksen, ikään kuin talven joutsenlauluna täällä Suomen äärimmäisellä reunalla.
Lähes päivittäin kävelen 1,43 kilometrin matkan Kontulan kirkonkylälle, missä nousen metrojunaan matkustaakseni Helsinkiin ja vieläkin kaukaisemmille työmaille. Iltaisin kävelen saman matkan kotia päin, paitsi jos metromatkaan tulee pakollinen junanvaihto ja vaihtoasemalta sattuu lähtemään sopivasti säkki (pussi), jolla pääsen lähes kotiovelle.
Kävelyreittini ylittää kallioisen, valoisan ja karun mäen, jonka nimi jostakin syystä on Mustikkamäki. Mäen lounaispuolinen maasto lienee nimeltään Mustikkasuo, sillä sen halki kulkee Mustikkasuontie. Idässä mäkeä reunustaa Humikkalantie ja pohjoisessa Ritvalantie ja Kontulan urheilukenttä.
Mäkeä ympäröivät pientaloalueet, joten sieltä on hyvä näköala joka suuntaan. Etelässä näkyy Vuosaaren öykkärimäinen tornitalo ja pimeällä kajastavat uuden sataman valot, idässä Mellunmäen Naulakallio, luoteessa Kontulan kerrostalot ja kaakossa Mitäkeskuksen maamerkki. Olen käsitellyt joitakin näistä paikoista aikaisemmin jutussa Kotikulmien korkeat paikat.
Maamerkki joulun alla
Alkutalven valoa
Mustikkasuontien ja Mustikkarinteen puolella on sallittu rakentaa omakotitaloja tolkuttoman korkealle mäen rinteeseen. Näiden talojen ulkovalot häiritsevät ikävästi, kun kulkija haluaisi illalla kotiin palatessaan kävellä palan matkaa tähtien, kuun ja lentokoneiden laskeutumisvalonheittimien valossa. Valosaaste on sielunvihollisen töitä.
Mäen yläosa on karua kalliota, mutta kasvillisuus on ihmeen monipuolinen ja muuttuu mielenkiintoisella tavalla vuoden kiertoessa. En juuri tunne kasvistoa, mutta ainakin isomaksaruoho ja keltamaksaruoho herättävät huomiota, samoin erilaisten heinien monipuolinen kirjo. Asettuisipa apolloperhonen mäellemme! Jonakin taannoisena kesänä oli laajat alueet maksaruohoa revitty juurineen pois, ja paikalla paistoi tuore paljastunut kallio. Joku oli anastanut kasvit ehkä myydäkseen ne pihojen koristeeksi. Vihdoin tänä kesänä luonto näyttää korjanneen vahingon.
Keltamaksaruoho, heinäkuu
Heinät, heinäkuu
Isomaksaruoho ja muita kukkia, elokuu
Sieni, elokuu
Pohjois- ja itärinne ovat tuoreempia ja niillä kasvaa kunnon metsää. Pohjoisreunalla on tiheitä kielokasvustoja ja idässä on sitä mustikkaakin.
Mäen korkeimmalla kohdalla kasvaa käkkyrämäntyjä ja katajia. Kuiva kesä (olisiko ollut 2003) otti hengen monilta männyiltä, ja sittemmin useimmat kuivuneet puut on kaadettu. Kovat tuulet ovat myös rojauttaneet nurin heikentyneitä ja ohueen maahan vaivoin kiinnittyneitä puita.
Kevään ensimmäiset västäräkit ja kivitaskut näen yleensä näillä lämpimillä kallioilla. Peippo ja rastaat mekastavat metsäisillä reunoilla alkukesästä. Palokärki on käynyt koputtelemassa kuivia mäntyjä, ja haukatkin sujahtelevat silloin tällöin.
Päiväperhosista näkee sinisiipiä ja pikkukultasiipeä.
Mäellä asuu vakituinen rusakkopopulaatio. Iltahämärissä ja pimeällä voi todeta, että silmän liike-erotuskyky toimii parhaiten sivussa katseen linjasta: näkökentän reunalla vipeltää aina rusakko tai kolme.
Mustikkamäellä, niin kuin niin monella muulla Helsingin ympäristön mäellä, on ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoitteita: juoksuhautoja, tykkipattereita ja kallion sisään louhittuja luolia. Elokuvassa Täältä tullaan elämä (1980), jota kuvattiin paljon Kontulassa, päähenkilöllä on tämmöisessä luolassa piilopaikka, jonne hän vetäytyy rummuttamaan. En ole tunnistanut elokuvan paikkaa Mustikkamäeksi, ja onhan näitä luolia muuallakin ympäri Kontulaa.
Luolan suu
Luolan sisältöä
Kuvataiteilija Jussi Kivi on yhdessä teoksessaan tutkinut Mustikkamäen luolaa. En ollut tajunnut, miten isoja saleja maan alla onkaan, ennen kuin näin teoksen Kiasmassa.
Humikkalantien alittavan kävelytien leikkaukseen on talvisin muodostunut jäätä, jossa on voinut harjoitella jääkiipeilyä. Myös ylempänä itärinteen kallioportaassa on joskus ollut pari-kolmemetrisiä jääbouldereita.
Itäreunan sammalkallio
Mustikkamäen mustikka
Kesäiltoina vetäytyy levoton katunuoriso Kontulan kuumasta betoniviidakosta korkeammille maille räkkää pakoon. Siitä jää muistoksi kallion huipulle tummanruskeaa mineraalimursketta, joka ei ole hyväksi paljaille jaloille eikä maastopyörän renkaille. Uudenvuodenaattona pettää monien muuten asiallisten aikuistenkin arvostelukyky pahan kerran, kun he raahaavat tykistökeskityksessä käytettävät pahvipatteristot näköalapaikalle ja antavat paukkua. Ja jättävät räjähteiden kuoret maastoon. Siellä ne muistuttavat juhlinnasta vielä toukokuussa.
Koirat ulkoiluttajineen ovat Mustikkamäen tavallisimpia kulkijoita. Koiria liikkuu jopa niin paljon, että niiden kakka lannoittaa kalliota ja uhkaa muuttaa arvokkaan kasvillisuuden. Siksi kaupunki on pystyttänyt polkujen varteen asiasta tiedottavia tauluja.
Älä kakkaa kalliolle!
Joskus, eritoten syksyisin, kummittelen huvikseni juoksuhaudoissa ja luolissa. Pukeudun kiinalaiseksi 1910-luvun kivenhakkaajaksi tai venäläiseksi majuriksi ja hiivin hiljaa iltahämärissä. Piiloudun luolaan, ja kun ovelle kerääntyy nuorisoa salaa tupakoimaan ja kaljoittelemaan, valaisen kasvojani alhaalta taskulampulla ja päästelen kehittämääni erikoisääntä, eräänlaista takaperoista yskintää. Jos tämä ei pelota tarpeeksi, ammuskelen samalla starttipistoolilla.
