
Koitti lähestymisretken viimeinen päivä, ja retkikunta pääsi vihdoin ABC:hen (advanced base camp) eli varsinaiseen perusleiriin. Kävely välileiristä kesti nelisen tuntia. Tientapainen vei kiinalaisen tarkkailuaseman ohitse ja Palung-jäätikön laitaan, jossa se viimein häipyi olemattomiin. Jonkinlainen polku vei valtavien moreenikumpujen lomitse ja vihreiden jäätikkölampien sivuitse jäätikön vastakkaiselle reunalle, missä ylitettiin vielä Zhushu-jäätikön sulava alaosa, ennen kuin noustiin Dzapowa Ri -vuoren läntisille alarinteille ja kuljettiin loppumatka vuoren ja Gyabrag-jäätikön välisellä harjulla perusleiriin.
Kuvassa reppujaan esittelevät Jangbu ja Steve. Jäätikön eteläreunaa hallitsee huippu 6497, sen ja Cho Oyun välissä on Palung Ri (7022 m). Cho Oyusta oikealle ovat Dzapowa Rin huiput, joista korkein on 6456-metrinen. Perusleiri on aivan kuvan oikeassa reunassa osittain näkyvän kakkoshuipun (6386 m) takana. 6497:n takana häämöttää Ngozumpa Kang (7916 m) ja Palung-jäätiköstä vasemmalle kohoaa Singuang Ri Nup (6840 m).
Dzapowa Rin juurella louhikko oli melkoisen hankalaa retkeilijälle, ja suorastaan ihmeellisellä tavalla jakit selviytyivät siitä raskaan kuormansa kanssa. Eivät ne selvästikään pitäneet maastosta, ja ajomiehillä oli täysi työ komentaa juhtia pysymään hädin tuskin erottuvalla polulla.
Loppumatka oli onneksi helppo, selvä polku harjun päällä. Jäätikön mutkan takana alkoi tulla vastaan telttoja: perusleirissä oli jo useita retkikuntia ja runsaasti väkeä. Kesti kuitenkin vielä puolisen tuntia, ennen kuin oltiin perillä omassa leirissä, joka oli telttakylän yläpäässä lähinnä Cho Oyua. Sherpamme olivat siellä kovaa vauhtia pystyttämässä telttoja.
Vuorien nimeämisessä ja korkeuksissa on näissä jutuissa verrattomana apuna Jan Kielkowskin perusteellinen opus Cho Oyu Himal. Jukalle kiitos tietopaketin lainasta.
Seuraava jakso: Kotiutumista ja jäätikköharjoittelua
Edellinen jakso: Välileiri
Vastaa