Veikko Huovinen kertoo jutussaan Kirjallinen keskustelu (kokoelmassa Mikäpä tässä, 1969) Kainuun korvessa käymästään kulttuurikeskustelusta. Kertoja on palaamassa metsästysreissultaan kiskobussilla, joka kiitää halki kainuulaisen metsämaiseman.
Paikan tunnistaa Joensuu–Kontiomäki-radaksi, ja ajankohdaksi ilmoitetaan 1958. Tuolloin elettiin maaseudun paikallisjunaliikenteen kulta-aikaa ja matkaa tehtiin uusilla, vuosina 1954–1963 rakennetuilla kiskobusseilla eli lättähatuilla. Pohjois-Karjalan ja Kainuun yhdistävä rataosuus Nurmeksesta Vuokattiin oli valmistunut 1929. Maakuntien rajalla sijaitsevan Maanselän ja Kontiomäen välillä oli 14 seisaketta, keskimäärin alle neljän kilometrin välein. Juna oli siis suhteellisen helposti saavutettava ja jokapäiväinen liikkumisväline.
Kiskobussiliikenteen huippuvuosi oli 1964, mutta samoihin aikoihin alkoi maaseudun tyhjentyminen ja henkilöautoilun valtakausi. Henkilöliikenne välillä Nurmes–Kontiomäki jatkui kuitenkin vielä vuoteen 1993 asti, ja lättähatuillakin ajettiin vuoteen 1988.
Elo oli vaatimatonta ja karua silloinkin, kun maaseudulla vielä riitti väkeä:
Kun juna pysähteli, leijui työttömyys pikku kylistä pysäkin odotushuoneen kautta ratapihalle, siitä junaan matkustajien keskusteluissa, heidän laihoissa poskissaan ja repuissa, joissa ei ollut paljon tuliaisia tai viemisiä. Koira tuo sisälle pakkasen turkissaan, ja työttömyyskin kulkee ihmisten vaatteissa sisään, samoin rahan niukkuus ja huolet.
Kävin Maanselässä 2018 ja uskaltauduin sisälle autioon asemarakennukseen. Viereinen asuinrakennus oli metsästysseuran majana, höyryvetureita aikoinaan juottanut vesitorni romautettu. Aseman suuresta koosta päätellen matkustajia on joskus ollut riittämiin.
Henkilökunnan tilatkin ovat avarat. Lippuluukulle on jäänyt muisto työttömyydestä. Mahtaako se olla 1970-luvulta, jolloin asemalla viimeksi oli lipunmyyntiä? Tunnelma siis jokseenkin sama kuin kaksi vuosikymmentä aikaisemmin.
Olikohan Huovisen metsämies-kertoja noussut junaan täältä tai kenties Pohjois-Karjalan puolelta Rumosta? Täällä riittää vielä metsiä.
Junassa vastapäätä istuva työmies lukee lehdestä Huoviselle annetusta kirjallisuuspalkinnosta ja – tunnistamatta junaan noussutta kirjailijaa – alkaa purnata: ”Tuollekin perhanalle sitä mätetään rahoja!” Seuraa kulttuurikeskustelu, joka tuntuu nykypäivänä ihmeen tutulta.
Kertoja innostuu lietsomaan työmiehen kiukkua, mutta äityy ehkä liiallisuuksiin, sillä keskustelu hiljenee toviksi. ”Kuljimme istualtamme halki kalliometsien ja rantaniittyjen, tuumailimme, nytkähtelimme kiskotuksen kaarteissa.”
Maanselästä pohjoiseen rata vie läpi huikeiden maisemien. Kapea ja pitkä Kalliojärvi on vedenjakajalla ja ollut bifurkaatiojärvi, josta vedet ovat juosseet etelään ja pohjoiseen. Nykyisin kuulemma vain pohjoiseen Oulujoen vesistöön.
Kirjoitin aikaisemmin Juurikkalahdesta, Kontiomäestä ja Arvottomien junista ja rautateistä.
Vastaa