Kategoria: Kaupunki

  • Ruohovarkaat

    Ruohovarkaat

    Kontulan Mustikkamäellä kasvaa paljon komeaa isomaksaruohoa, ja olenkin aina toivonut apolloperhosen toukkien asettuvan mäellemme sitä syömään. Lumeton talvi on paljastanut, että maksaruohon maanpäällinen osa jää kuoltuaan törröttämään ruskeana, kunnes keväällä maasta nousee uusi varsi ja siihen lehdet ja kukat.

    Ruskeita törröttimiä

    Jokunen vuosi sitten, muistaakseni loppukesästä, mäen etelänurkasta Mustikkarinteen ja Suonlaidan kujien päästä katosivat maksaruohot monen aarin alalta. Kasvit oli revitty juurineen maasta, ja jäljellä oli vain palasina nurin niskoin lojuvaa sammalta. Oli tapahtunut ilmiselvä suunniteltu ja järjestelmällinen varkaus.

    Kasvattiko joku salaa jossakin rauhoitetun apolloperhosen toukkia? Ehkei sentään, vaan arvelen, että maksaruohoa halutaan pihoihin koristekasviksi. Joku kävi kaappaamassa kaupunkilaisten yhteisestä puistosta kasveja omaan pihaansa, tai ryöstön laajuudesta päätellen myyntiin. Tuliko ostettua syksyllä torilta maksaruohoja omaan pihaan? Entä tuliko kysyttyä, mistä ne mahtavat olla peräisin?

    Muutamassa vuodessa kasvusto on elpynyt, kuten kaksi ensimmäistä kuvaa osoittavat.

    Kuvaillessani tässä päivänä muutamana keskitalven vehreyttä tutulla mäellä huomasin huolestuttavaa sammalen rikkonaisuutta toisaalla, lähellä niitä Mustikkasuontien taloja, jotka jostain käsittämättömästä syystä on sallittu rakentaa lähes kallion päälle. Jäljet näyttivät samoilta kuin taannoin: kallion päällä rikkoutunutta sammalta laajalla alueella, maksaruohoja ei missään.

    Sammal riekaleina

    Tämä ei näytä siltä, että koirat olisivat riehuessaan rikkoneet sammalpeitteen tai lähitalon poika olisi hurjastellut mönkijällä. On vaikea sanoa, milloin riisto on tapahtunut, sillä paikka sijaitsee sivussa polusta ja lähellä tontteja, joiden lähelle ulkoilijat eivät välttämättä ilkeä kävellä. Todennäköisesti jo alkusyksystä, jolloin kasvin maanpäällinen osa on vielä hengissä. Toimiiko Itä-Helsingissä ammattimainen liiga, joka käy järjestelmällisesti vuorovuosin korjaamassa satonsa kaupungin puistoista?

  • Adventtikävely

    Adventtikävely

    Talvipäivänseisaus on 22. joulukuuta, joten viikon päästä on kai periaatteessa  vuoden lyhyin sunnuntai. Mutta silloin saattaa jo olla lunta – toivotaan niin. Ja kun tänään on satanut vettä koko päivän, käytännössä on vietetty ainakin vuoden tähän mennessä pimeintä sunnuntaita.

    Tein neljäntenä adventtisunnuntaina kuvailukierroksen Itä-Helsingissä. Sateen takia en viitsinyt kantaa järjestelmäkameraa, vaan koetin ottaa kaikki tehot irti pikkupokkarista. Statiivillekin olisi ollut käyttöä, mutta päätin tällä kertaa liikkua kevyesti.

    Valokuvauksessa on tavallisesti oltava varovainen vastavalon kanssa, mutta tänään opin, että myös vastatuulta on varottava – se kun puhaltaa helposti sadepisaroita linssiin. Tuulisilla paikoilla, kuten Vuosaarenalpilla, tuuli saa kuvat myös helposti tärähtämään, vaikka kuinka painaisi kameraa hanskalla pehmustettua lohkaretta vasten.

  • Kaupunkikorpea ja uudisasutusta

    Kaupunkikorpea ja uudisasutusta

    Jätän pyörän tien päähän, löydän polun ja lähden astelemaan tottuneen ripeästi kohti kallioita ja niiden välisiä kuusikkokorpia. Pian olenkin korkealla jyrkänteellä. Hopeiset kelot kehystävät näkymää, joka avautuu sileille, laeltaan jäkäläisille ja reunoiltaan äkkijyrkiksi kaartuville kallioille. En vielä kuule käpytikan naputtelua. Sen sijaan rotkosta kuuluu outoa kohinaa.

    Jatkan alas purolaaksoon ja taas ylös vielä korkeammalle kalliolle. Kuusikko vaihtuu kitukasvuisiksi männyiksi, valo lisääntyy ja lopulta avautuu kallion huipulta näkymä laajalle tasangolle. Hätkähdän ja herään: en olekaan Sipoonkorvessa!

    Roihupelto

    Tämähän on Roihupellon teollisuusalue. Horisontissa kasvaa Roihuvuoren vesitornin sieni, ja kohina on peräisin aivan jalkojen juuressa olevan Viilarintien liikenteestä.

    Itä-Helsingin Myllypuron asuinalueen eteläreunalle, vesitornin juurelle lähelle Herttoniemen itäisimpiä omakotialueita, on unohtunut palanen jylhää kallioluontoa. Yli neljäänkymmeneen metriin kohoavat kalliot näkyvät hyvin etelään metroradalle, josta niitä olen lukemattomat kerrat tähyillyt yli metro- ja säkkivarikon, teollisuusalueen ja myöhemmin nousseen rauta- ja huonekalukauppakolossin.

    Horisontissa Herttoniemen harvat hampaat

    Läntisessä horisontissa kohoavat Herttoniemen tornitalot.

    Lounaispuolen rotkossa seurasi vielä jokunen vuosi sitten Herttoniemen satamarata samaa linjaa Viilarintien kanssa. Kiskot on nyt purettu pois, ja jäljellä oleva osuus Viikin kautta Oulunkylään toimii metron huoltoraiteena. Loppumatkan metrovarikolle rata kulkee näiden kallioiden uumenissa.

    Valssimyllynkatu ja Myllypuron sieni

    Nyt kallioiden rauha päättyy. Tänne rakennetaan uusi asuinalue. Tiet on jo tehty, ja kohta tulevat talonrakentajat. Myllypuron suppilosienen juurelle on jätetty lohkare, jossa tulevien pientalojen lapset voivat harjoitella kiipeilyä.

    Talorivien sormet tulevat työntymään pohjoisesta kohti kallion reunoja, mutta aivan korkeimmat huiput jäävät vapaiksi.

    Ratasmyllyntien itäpuolella rakennustyöt ovat pitemmällä, ja ensimmäisissä taloissa asutaan jo. Mamsellimyllynkadusta tulee vanhan ajan puutalokaupungin oloinen: talot ovat aivan kapean ja lievästi mutkittelevan kadun varressa, ja kallioiset pihat muodostuvat talojen taakse. Tänne tulee hirsitalojakin.

    Mamsellimyllynkadun hirsitaloja
    Haso Mamselli

    Kadun yläosassa on kokonainen pienkerrostalojen, pari- ja erillistalojen kortteli ulkoa jo melko valmiin näköinen. Asumisoikeustalojen värit ovat maanläheiset.

    Vanhan Myllypuron asukkailta meni palanen ulkoilumaastoa, mutta tänne muuttavat uudisasukkaat saanevat viihtyisän kylämäisen asuinympäristön. Mitäkeskuksen palvelutkin ostoshelvetteineen ovat kävelymatkan päässä.

    Alakiventien ydinjätehauta joulukuisessa raesateessa

    Saman metsikön toisella laidalla ei käynyt yhtä mukavasti: sieltä purettiin monta myrkyllisen kaatopaikkamaan päälle rakennettua kerrostaloa. Maaperää on kai puhdistettu ja vähemmän saastuneet maa-ainekset haudattu valtavan kummun alle. Lähivuosina alueelle on tarkoitus rakentaa uusia asuintaloja.

  • Yhteiskunnallista mainontaa

    Helsingin metroasemilla, etenkin lähiöissä, näkee aika paljon yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä mainontaa. Mainoksilla yritetään saada joukkoliikenteen käyttäjät joukkoliikenteen käyttäjiksi, tai kuten tässä, nuoret vaikuttamaan kaupunkiinsa.

    Syy näihin mainoskampanjoihin on tietysti se, että mainostauluihin ei saada riittävästi kaupallisia mainoksia. Keskustan asemillahan tilanne on toinen, siellä seinätkin päällystetään kaupallisilla töhryillä. Niinpä liikennelaitoksella on töissä ihmisiä, jotka keksivät mainostiloihin täytettä. Suosituimpia aiheita nykyään ovat joukkoliikenteen ihanuutta ylistävät iskulauseet sekä yleisöltä kerätyt viehättävät ja suloiset anekdootit bussi-, juna- ja metromatkojen ihmeellisistä sattumuksista.

    Tämä mainos on kuitenkin kuvattu Hakaniemen metroasemalla. Tarkoitus lienee havahduttaa katsoja ajattelemaan, että huikeinkin idea voi toteutua, kun sen vain uskaltaa esittää julkisesti. Kuvia yhdistelemällä Rautatientorille on saatu nurmikenttä ja sille ihmishahmoja loikoilemaan ja kirmailemaan.

    Tarkemmin katsoessa alkaa vaivata se, että aseman torni vääntyy oikealle. Eikö panoraaman koostaja olekaan osannut oikaista pystysuoria linjoja? Mutta Kansallismuseon tornithan kaartuvat myös, samoin valonheitinpylväät, mutta vasemmalle. Kuva onkin ehkä otettu hyvin laajakulmaisella kalansilmäobjektiivilla, joka kaareuttaa kaiken.

    Puissa ei ole lehtiä. On siis ehkä toukokuu, tai matalalta paistavan auringon perusteella mieluummin loka- tai marraskuu (kello on viittä vaille yksitoista). On liputuspäivä, ehkä Aleksis Kiven tai YK:n päivä, svenska dagen tai isänpäivä. Vähäinen liikenne viittaisi sunnuntaihin eli isänpäivään. Ruoho viheriöi, mutta niinhän se viheriöi nytkin marraskuun lopulla täällä Suomen reuna-alueella. Tuuleekin jonkin verran.

    Onhan nyt ollut lämmin syksy, mutta kovin karaistuneilta vaikuttavat nämä nurmikolla loikoilijat. Mutta eihän mikään ole mahdotonta, kun vain uskoo ideaansa riittävän lujasti.

  • Valon vähyys

    Tässä on hieman jatkoa viikko sitten ilmestyneelle kuvalle numero 32. Talvea ja lunta odotellessa vallitsee marraskuinen pimeys, lämmintäkään ei enää ole.

    Kumpi hyppää ensin?

    Nämä Helsingin länsirannat ovat mereltä vallattuja alueita. Entisten saarien nimet elävät vielä katujen ja paikkojen nimissä: Jätkäsaari, Saukko, Saukonpaasi, Kellosaari, Salmisaari, Tammasaari, Kalliosaari. Vanhoja karttoja (ei valitettavasti anna linkittää hakutuloksiin) katsoessa yllättyy, miten laajoina Ruoho- ja Hietalahti ennen muinoin lainehtivat.

    Ruoholahden kanava

    Tässä vielä vastakuva kuvan 32 auringonlaskulle ja variaatio, jossa Lauttasaaren siluetti nousee esiin sillan takaa. Ja näppäilijä käytti tosiaankin vain pokkarin valmisohjelmia ja minimaalista jälkikäsittelyä. Statiivin virkaa tekivät kanavan kaiteet ja pollarit.

    Mutta kuka oli Crusell?
  • Helsinki, kuva 34

    Tämä on eräällä tavalla sukua edelliselle. Tämä on niin perkeleellis-saatanallisen vaikea, etten itse mitenkään voisi arvata, jos en olisi ohi kävellyt ja valokuvaussilmällä katsellut.

  • Helsinki, kuva 33

    Toinen blogin lukijoista on saattanut joskus kävellä tämän ohi, toinen on saattanut kulkea ovistakin.

  • Helsinki, kuva 32

    Canonin pokkarissa on valmis auringonlaskuasetus, jolla saa tämmöisiä kuvia. Käsisäädöillä tuli huonompia.

  • Helsinki, kuva 31

    On arveltu, että nykyisen Suomen alueella ovat jotkin kansanryhmät pitäneet toteemieläimenään hirveä ja toiset karhua. Helsingin aluetta näyttää hallitsevan tämän sarjan perusteella karhuklaani, mutta on täällä hirvelläkin kannattajansa.

    Oletko hirvi- vai karhuihminen?