Kansanretkeilijä on toiminut viime päivinä lähinnä kansanhiihtäjänä ja yhteiskunnan tehokkaana rattaana, joten julkaistavaa ei blogeeraukseksi asti ole kertynyt. Mutta nyt Totuus kokee ulkonäköuudistuksen, kun WordPressistä tulee uusi versio ja sen mukana uusi tämän vähissä olevan vuoden mukaan nimetty teema.
Tartupas hiirellä selainikkunan nurkkaan ja vedä ikkunaa pienemmäksi ja isommaksi: sisältö mukautuu hienosti ikkunaan, kuvat ja teksti muuttavat kokoaan ja sivun osat järjestyvät uudestaan. Ja teksti jakautuu riveille suomen kielen tavutuksen mukaan! Tällaista luontevuutta veppiin onkin kovasti odotettu. Kannattaa katsoa myös mobiililla.
Eihän tämä teema täydellinen ole, isoja otsikkokuvia olisin toivonut edellisten teemojen tapaan ja suunnistusvalikkoa otsikkokuvan alle. Mutta onnistuin kuitenkin laatimaan mukautetun valikon ja panemaan sinne linkit sotilaalliseen mediaan, jossa olenkin jotain ehtinyt kiireen keskellä huudahdella.
Eurokriisi-inttelyssä käytettävistä kliseistä kulunein ja rasittavin on valuvika. Sellainen väitetään olevan eurojärjestelmässä.
Valuvika on valettaessa kappaleeseen syntynyt vika. Tällaista vikaa on hyvin vaikea korjata paikkaamalla, hitsaamalla tai takomalla. Jos valuvikainen pata ei pidä vettä, on parasta iskeä se lekalla lyttyyn, sulattaa ja valaa uudestaan.
Valuvian metaforinen käyttö lähtee tästä. Lähtökohdiltaan epäonnistunut ja toimimaton järjestelmä ei tule kuntoon korjaamalla, vaan se pitää hajottaa ja luoda alusta lähtien uudestaan.
Joidenkin mielestä euron vika varmasti on sitä laatua, että upokkaaseen vain koko systeemi ja parempi muotti ennen uutta valua. Mutta toiset ovat halukkaita paikkaamaan.
Kerrankos kielikuvat karkaavat. Tässä tapauksessa leviämistä auttaa vielä suomessa hyvin toimiva alkusointu. Valuvian holtiton viljely on kuitenkin mennyt kohtuuttomuuksiin ja on tarpeen pysäyttää. Täten kielletäänkin tästä päivästä lähtien valuvika-sanan käyttö kaikissa sellaisissa yhteyksissä, jotka eivät liity metallin, muovin tai muun vastaavalla tavalla käytettävän materiaalin valamiseen.
Radion Julkinen sana -ohjelman otsikkona oli ”Sananvapauden myytit ja ideologiat”. Viestintätutkija Kari Karppinen muun muassa selvitti, miten erilaiset yhteiskunnan äänet pääsevät julkisuudessa näkyviin. Arkijärjellä luulisi, että hankalasti, sillä yleensähän äänet kuuluvat.
Mutta minäpä tiedän. Ääntä on visualisoitu huviksi ja hyödyksi iät ja ajat, ja tietokoneella voidaan nykyään piirtää hienoja kuvia, jotka havainnollistavat äänen voimakkuutta ja taajuussisältöä. Yllä on voimakkuuden kuvaaja ja sonogrammi viestintätutkijan sanoista ”miten julkisuudes pääsee erilaiset äänet näkyviin ja”.
Helsingin metroasemilla, etenkin lähiöissä, näkee aika paljon yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä mainontaa. Mainoksilla yritetään saada joukkoliikenteen käyttäjät joukkoliikenteen käyttäjiksi, tai kuten tässä, nuoret vaikuttamaan kaupunkiinsa.
Syy näihin mainoskampanjoihin on tietysti se, että mainostauluihin ei saada riittävästi kaupallisia mainoksia. Keskustan asemillahan tilanne on toinen, siellä seinätkin päällystetään kaupallisilla töhryillä. Niinpä liikennelaitoksella on töissä ihmisiä, jotka keksivät mainostiloihin täytettä. Suosituimpia aiheita nykyään ovat joukkoliikenteen ihanuutta ylistävät iskulauseet sekä yleisöltä kerätyt viehättävät ja suloiset anekdootit bussi-, juna- ja metromatkojen ihmeellisistä sattumuksista.
Tämä mainos on kuitenkin kuvattu Hakaniemen metroasemalla. Tarkoitus lienee havahduttaa katsoja ajattelemaan, että huikeinkin idea voi toteutua, kun sen vain uskaltaa esittää julkisesti. Kuvia yhdistelemällä Rautatientorille on saatu nurmikenttä ja sille ihmishahmoja loikoilemaan ja kirmailemaan.
Tarkemmin katsoessa alkaa vaivata se, että aseman torni vääntyy oikealle. Eikö panoraaman koostaja olekaan osannut oikaista pystysuoria linjoja? Mutta Kansallismuseon tornithan kaartuvat myös, samoin valonheitinpylväät, mutta vasemmalle. Kuva onkin ehkä otettu hyvin laajakulmaisella kalansilmäobjektiivilla, joka kaareuttaa kaiken.
Puissa ei ole lehtiä. On siis ehkä toukokuu, tai matalalta paistavan auringon perusteella mieluummin loka- tai marraskuu (kello on viittä vaille yksitoista). On liputuspäivä, ehkä Aleksis Kiven tai YK:n päivä, svenska dagen tai isänpäivä. Vähäinen liikenne viittaisi sunnuntaihin eli isänpäivään. Ruoho viheriöi, mutta niinhän se viheriöi nytkin marraskuun lopulla täällä Suomen reuna-alueella. Tuuleekin jonkin verran.
Onhan nyt ollut lämmin syksy, mutta kovin karaistuneilta vaikuttavat nämä nurmikolla loikoilijat. Mutta eihän mikään ole mahdotonta, kun vain uskoo ideaansa riittävän lujasti.
Kuinka varmistat Twitterissä ja Google+:ssa, että ohitan viestisi lukematta?
Laita viestiin pelkkä linkki, mieluiten vielä jonkin lyhennyspalvelun muokkaamana, ettei osoitteesta voi päätellä aihetta.
Käytä #hashtageja ja @replyjä, mieluummin useampia ripoteltuna viestiin niin, että virkettä saa etsimällä etsiä.
Kirjoita koko lukijakunnallesi leviävä kryptinen tokaisu, jonka vain kaksi ihmistä ymmärtää. Älä käytä välineen tarjoamia mahdollisuuksia levityksen rajaamiseen.
Kuinka saat minut lukemaan viestisi kokonaan ja ehkä jopa seuraamaan siihen liitettyä linkkiä?
Aloita viestisi kokonaisella virkkeellä, josta aihe selviää. Ajattele minuutti tai kaksi, niin keksit kyllä tavan, jolla ilmaiset ajatuksen lyhyesti ja ytimekkäästi. Jos et keksi, mieti kannattaako viestiä lainkaan lähettää.
Jos lähetät linkin omaan blogikirjoitukseesi, huolehdi, että kirjoituksen linkkikuva ja metakuvaus ovat kunnossa ja liittyvät aiheeseen. Sosiaalisen median linkitystoiminnot käyttävät automaattisesti näitä tietoja linkin esittämiseen.
Metakuvausteksti (meta description) on tarkoitettu lyhyeksi yhteenvedoksi tekstin aiheesta. Se ei yleensä näy itse veppisivulla, mutta tulee näkyviin linkkien yhteydessä ja syötteenlukimissa, ja mikä tärkeintä, hakupalveluiden tuloslistauksissa. Blogiohjelmissa on yleensä kenttä, johon metakuvaus kirjoitetaan. Esimerkiksi tämän kirjoituksen metakuvausteksti on ”Muutama vihje lukukelpoisten Twitter-, Facebook- ja G+-viestien kirjoittamiseen.”
Toinen niistä lukijoistani, jotka seuraavat Totuutta RSS-syötteen välityksellä, on ajoittain tympääntynyt siihen, että mielenkiintoisten retkeily- ja vuorijuttujen välissä tulee tyhjänpäiväisiä ja pahimmillaan ärsyttäviä pakinoita ja mielipidekirjoituksia.
Löysin lisäosan, joka tekee mahdolliseksi tilata syötteet vain kiinnostavista aiheista. Tuossa oikealla (jos siis luet tätä veppisivulta) on luettelo blogin aihealueista. Tekstilinkistä pääsee kunkin aiheen luettelosivulle, jossa on otsikot ja juttujen alut uusimmasta vanhimpaan. RSS-symbolista klikkaamalla voi tilata aiheenmukaisen syötteen.
Olen luokitellut vanhoja juttuja kategorioihin, mutta työ on vielä hieman kesken. Uusia aiheotsikoita keksin tarpeen mukaan, mutta vielä on monta vaikeasti luokiteltavaa juttua pelkästään Kaikki-otsikon alla.
Pitkän ajan suunnitelmassa on ainakin tärkeimpien osa-alueiden eriyttäminen niin, että kullakin on oma etusivunsa. Näin esimerkiksi kansanretkeilijän juttujen lukija voisi halutessaan nähdä blogin puhtaasti retki- ja vuoriaiheisena. Yhteinen etusivu tulee kuitenkin aina säilymään niitä varten, jotka haluavat seurata koko Totuutta.
Nämä muutokset vaativat kuitenkin WordPressin parempaa opettelemista, eikä niitä siksi kannata ryhtyä vasiten odottelemaan.
Useimmat blogien lukijat tietävät, että RSS-syötteet helpottavat tavattomasti blogien ja muiden usein päivittyvien sivustojen seuraamista. Minäkään en jaksaisi avata päivittäin käsin sataa www-osoitetta saadakseni tietää, mihin on tullut uutta sisältöä. Syötteenlukimeni kertoo sen minulle automaattisesti.
Yleensä pihvi on itse blogiartikkeli, mutta on tapauksia, joissa hauskuus alkaa vasta keskustelussa. Totuudessakin on nyt jatkunut tovin Helsinki-aiheinen kuvasarja. Jos katsoo vain artikkelit, moni kuva menee muistijälkiä jättämättä ohi. Mutta jos aiheeseen palaa muutaman päivän päästä, voi huomata, että kuva on synnyttänyt kiinnostavaa ajatustenvaihtoa. Mutta ei siihen muista palata, jos asiaa ei ole automatisoinut. Siksi tuossa oikealla alhaalla on linkit, joista voi tilata sekä artikkelit että kommentit. Klikatkaa niitä, jos ette ole jo niin tehneet.
Jotkin blogialustat eivät anna helppoa mahdollisuutta tilata kommentteja. Silloin auttavat vippaskonstit, joita olen käsitellyt täällä.
Google Plus näyttää aika hyvin täyttävän ne odotukset, joita minulla on sosiaalidemokraattista mediaa kohtaan. Se mahdollistaa helposti sekä yksityisen höpöttelyn että asiallisen keskustelun. Kirjoitusten julkisuusastetta voi säädellä ja höpöttelyn voi halutessaan pitää täysin yksityisenä. Kunnon keskusteluja saa aikaan, kun pitää puheenvuorot riittävän avoimina.
Potentiaalisia viestintäkumppaneita ryhmitellään näkyvyydeltään eriasteisiin piireihin. Piirien rakentelu ei edellytä vastavuoroisuutta. Tämä on noin miljaardi kertaa luontevampi menetelmä kuin vaivaannuttavat ”kaveripyynnöt”.
Minulla esiintyy päässäni useinkin kaikenlaista ajatuksentynkää, jonka haluaisin päästää sieltä ilmoille, mutta jolle blogikirjoitus tuntuu liian järeältä ja vakavalta kulkuneuvolta. Julkinen merkintä sotilaallisessa mediassa on tähän tilanteeseen oiva ratkaisu.
Sitä paitsi julkisiin keskusteluihin voi linkittää. Näin esimerkiksi kirjoitin juuri äsken. Sitten kun tuokin asia on kypsynyt kenties hedelmällisessä keskustelussa, voin ottaa alkuperäisen tekstini, laajentaa sen esseeksi ja julkaista täällä bolgissa.
Kaupassa näytti ensin siltä, että etsimäni näkkileipä olisi loppunut. Sitten tajusin: Suomen virallisen näkkileivän, Ylhäisten leivän, paketti on muutettu, mukautettu latteaan ja persoonattomaan kulutusympäristöön. Poissa on vanhahtava heraldisuus, oranssi väri on jäljellä vain valokuvassa leivän päällä olevassa lohiviipaleessa (takapuolella lukee tietysti ”Tarjoiluehdotus”, ettei kukaan harhaudu luulemaan, että lohi sisältyy pakettiin). Ruotsin kieli on häivytetty tykkänään. Sininen väri on vaalennut, kirjasin on sentään lievästi vanhanaikainen. Punainen Vaasan tunnus on huomattavan iso. Nurkassa on huomautus: ”Tuttu Ylhäisten leipä uudessa pakkauksessa”. Epäilemättä merkintä tulee lähitulevaisuudessa poistumaan vähin äänin.
Alaotsikko ei enää ole ”hapan näkkileipä” vaan ”taikinajuureen leivottu näkkileipä”. Vanhan paketin mukaan kuitua on 19 %, uuden mukaan 17 %. Muutoin tuoteseloste ei ole muuttunut. Kumisevaa versiota en hyllyssä nähnyt.
Miksi valmistaja Vaasan Oy on päätynyt tähän tekoon?
Ylhäisten leivällä on ollut normaalin hyvälle leivälle kuuluvan suosion lisäksi kulttikannatusta: se on symboloinut yksinkertaista konstailemattomuutta, hyvässä mielessä perinteisiä arvoja, vakautta ja vapautta turhanpäiväisestä hömpöttelevyydestä. Leivän ystävät ovat antaneet anteeksi pyöreän reikäleipäversion vaivihkaisen häivyttämisen ja varmasti tottuvat tähänkin mullistukseen, leipähän ei itsessään ole muuttunut.
Vaasan olisi kannattanut hyödyntää vanhanaikaisuuden ja perinteisyyden mielikuvia. Uskon, että ne olisivat vedonneet leivänsyöjiin, jos ei naiivin vilpittömällä niin sitten leikillisellä tavalla. Se valitsi kuitenkin toisin. On ehkä ajateltu, että ostajat vieroksuvat liian persoonallista pakkausta. Nyt on kuitenkin vaarana hukkuminen kasvottomaan massaan, niin kuin jo tämänpäiväinen ostoksilla käyntini osoitti.
Viimeiset vanhat pakkaukset täytyy nyt säilyttää ja arkistoida. Kun lapsemme löytävät ne viidentoista vuoden kuluttua, he vaativat, varmaan saavatkin perinteisen pakkauksen takaisin.
Aloitin sähköpostin käytön joskus 80-luvun lopussa tai 90-luvun alussa ehkä Pinellä tai jollakin toisella Unixin tekstipäätteessä toimivalla ohjelmalla. Meiliohjelmat olivat jo tuolloin perusominaisuuksiltaan valmiita: postien luku sujui yhtä näppäintä painamalla, ja kun opetteli muutaman muun näppäinkomennon käytön uuden viestin kirjoittamista, viestiin vastaamista, sen poistamista ja arkistoimista varten, homma toimi. Hiireen ei tarvinnut koskea, ohjelma ei näyttänyt animaatioita eikä soitellut joutavia ääniä.
Sitten tulivat graafiset käyttöliittymät, valmistajat rupesivat tekemään ohjelmistaan hienon näköisiä ja sotkivat perustoiminnallisuuden uusilla persoonallisilla ja luovilla ominaisuuksilla. Käytin 90-luvulla Linuxissa Kmailia, joka oli muistaakseni ihan hyvä, ja jonkin aikaa Microsoftinkin vastaavaa tuotetta, joka sekin taisi olla ihan käyttökelpoinen.
Vaikeudet alkoivat siirryttyäni Applen tuotteisiin tämän vuosisadan alussa. Apple on tehnyt merkittävää ja monin osin hienoa työtä kehittämällä yksinkertaisesti toimivia ja intuitiivisia ohjelmia, joilla saa työt tehdyksi ja joiden kanssa aikaa ei tuhlaudu säätämiseen ja komputoinnin opiskeluun. Mutta sähköpostiohjelmalla Apple on onnistunut tekemään suurta kiusaa.
Applen pahin rikos ihmisyyttä vastaan on hiiripakko. Hiiri kuuluu visuaalisiin töihin – eiväthän monet graafiset asiat olisi ilman hiirtä lainkaan mahdollisia – mutta arkirutiineissa kuten sähköpostissa ja kaikenlaisessa kirjoittamisessa hiiri on perkeleestä.
Sähköpostiohjelman tulee toimia niin, että uudet viestit luetaan välilyöntiä näppäilemällä, viestiin vastataan r-näppäimellä, uuden viestin kirjoittaminen aloitetaan n-näppäimellä, viesti arkistoidaan a:lla, tuhotaan d:llä ja niin edelleen.
Olen viime vuodet vaihdellut Applen Mailin ja Thunderbirdin välillä. Mailin etu on sen synkronoituminen Applen osoitekirjan ja kalenterin kanssa. Thunderbird toimii taas paremmin sähköpostiohjelman tapaan. Thunderbirdissä on edelleen vakavia puutteita esimerkiksi tietojen hakemisessa arkistoiduista viesteistä. Mail on tehtaan asetuksilla käyttökelvoton, mutta muutamilla säädöillä sen saa toimimaan lähes normaalin meiliohjelman tapaan.
Quotefix-lisäosalla korjataan top-posting-virhetoiminta. Luomalla älykäs postilaatikko lukemattomille viesteille voidaan uudet viestit lukea hiireen koskematta. Ja tänään selvisi myös yksi tärkeä ominaisuus, joka Mailissa on mutta jonka Apple on onnistunut vuosien ajan pimittämään.
Käytän nimittäin mielelläni työ- ja siviiliviesteissäni eri lähettäjäosoitteita. Näin eri osoitteet ovat vain asiaankuuluvien ihmisten tiedossa, ja viestien lajittelu on helppoa osoitteiden perusteella. Thunderbirdissä on voinut jo kauan käyttää valinnaista lähettäjäosoitetta riippumatta siitä, miltä tililtä viesti lähetetään. Näin voi tehdä myös Mailissa.
Eri lähettäjäosoitteet kirjoitetaan pilkuilla erotettuna asetuksiin:
Asetukset: lähettäjän osoite
Uutta viestiä kirjoitettaessa lähettäjä valitaan valikosta (tähän tarvitaan hiirtä):
Uusi viesti: lähettäjän osoite
Apple sai pisteen. Nykyään käytän taas toiveikkaana Mailia ja odottelen, saisiko Apple seuraavassa käyttöjärjestelmäversiossa Mailin taas hieman lähemmäksi normaalia sähköpostiohjelmaa. Ehkä eläkepäivilläni pääsen käyttämään Applen valmistamaa meiliohjelmaa, joka on saavuttanut käytettävyydessään 1990-luvun tason.
