Juhannuksen ja lepopäivän kunniaksi muutama kuva matkan varrelta. Otsikossa Tocllarajun huippukuva. Edgar liehuttaa Ecuadorin lippua aina tilaisuuden tullen.
Seuraavaksi vuorossa perulainen juhla-ateria Carlitosin talossa.
Kategoria: Vuoret ja kiipeily
-
Kuvia kansanretken alkupuolelta
Iltavalaistu Tocllaraju Ishincan perusleiristä nähtynä Näin hoituu tavaraliikenne Ishincan perusleiriin. Kansanretkeilijöitä ja ammattilaisia Chopicalquin ankeassa moreenileirissä: Carlitos, Violetta, Beate, Katy, Edgar Aurinkotuuli puhaltaa Chopicalquin harjan takaa. -
Vuoren vaihto
Huandoyn huiput aamuauringossa nähtynä korkealta Chopicalquin rinteeltä 
Chopicalquin perusleiri ja Huascaranin huiput kuunvalossa Ajettiin Huascaranin maalikylään Mushoon, purettiin varusteet autosta ja odoteltiin aaseja, jotka kantaisivat kamat perusleiriin. Aaseja ei tullut, mutta vuorelta tuli alas kiipeilijöitä, jotka kertoivat kelien olevan hankalat. Ykkösestä kakkoseen reitti kulkee railoisella ja lumivyöryherkällä alueella kohti huippujen välistä satulaa, ja alas tullut puolalainen kiipeilijä kertoi yrittäneensä tätä väliä jo kahdesti ja luopuneensa sitten leikistä.
Aasien viivästymisen takia tuli siis tilaisuus harkita tilannetta uudestaan, ja päätettiin, ettei tuhlata voimia ja aikaa mitä ilmeisimmin turhaan ja ehkä vaaralliseenkin yritykseen, vaan siirrytään toiselle vuorelle, jossa mahdollisuudet olisivat paremmat. Nukuttiin yö sisätiloissa ja aamulla ajettiin kohti Chopicalquin perusleiriä.
Chopicalqui on noin 6400 metriä korkea ja luonteeltaan aika samanlainen kuin Tocllaraju, kiivettävää vain enemmän. Perusleiri on viihtyisä lehmien laidunmaa, jonne ei ole tarjolla aasikuljetusta, vaan taakat on kannettava tien varresta ihmisvoimin. Perusleiristä ja reitin varrelta on hienot näkymät Huascaranin huippujen epäviralliselle eli itäpuolelle. Ensin kömmitään valtavien louhikkojen ja moreeniharjanteiden kautta ykköseen eli moreenileiriin. Seuraavana päivänä päästään jäätikölle ja noustaan jäätiköllä sijaitsevaan kakkoseen. Kakkosesta alkaa keskellä yötä huippuyritys.
Kiipeily oli jo tuttua: isoin kaarroksin kierretään railoja ja vältetään pahimpia jyrkänteitä, noustaan välillä loivemmin mutta yleensä hengästyttävän jyrkästi, ja olipa taas muutaman kymmenen metrin korkuinen neliraajajääkiipeilypaikkakin. Tuuli oli ajoittain kova ja puhalsi lumirakeita kipeästi poskille.
Aamunkoiton aikoihin oltiin ehkä sata metriä huipun alapuolella. Siinä tuli vastaan paha railo ja heti sen takana pystysuora seinämä, liian vaikea ja vaarallinen kohta yritettäväksi. Meidän huippumme oli siis siinä, noin 6300 metrissä. Nouseva aurinko valaisi Huascaranin itäpuolta ja Huandoyn nelikärkistä kruunua, kun aloitimme laskeutumisen samaa reittiä. Edellämme kulkeneet (ja polkua avanneet) meksikolaisnuorukaiset olivat hetkeä aikaisemmin tehneet saman päätöksen.
Laskeuduttiin kakkoseen, jossa oltiinkin jo aamukahdeksalta. Hetken levon jälkeen pakattiin teltat ja aloitettiin pitkä laskeutuminen suoraan perusleiriin.
Vuoristosta puhuttaessa ja valokuvia katsellessa suurin huomio kiinnittyy luonnollisesti lumisiin huippuihin. Saattaa unohtua, että lumihuippujen ja jäätiköiden alapuolella on kaoottinen ja vaikeakulkuinen kallioiden, louhikoiden ja moreenien alue. Moreenille nouseminen ja sieltä jäätikölle siirtyminen voi olla hankalaa. Kiikkerässä kivikossa ja jyrkillä hiekan- ja kaikenkokoisten kivien sotkuisilla rinteillä painava reppu selässä liikkuminen kysyy keskittymistä ja kärsivällisyyttä. Reitti Chopicalquin moreenileiriin kulkee kilometrien matkan pitkin teräviä moreeniharjanteita. Vieressä, siinä mistä jäätikkö on vetäytynyt pois, on satojen metrien pudotus entisen jäätikön pohjalle.
Oppaamme ja kantajamme tietenkin kipittävät tottuneesti hankalimmissakin louhikoissa. Ottavat vielä ylimääräisen teltan turistin repusta tämän taakkaa helpottaakseen ja pistävät juoksuksi.
Tänään on ajettu Chopicalquin polunpäästä Huaraziin ja edessä on illallinen ja lepopäivä. Sitten alkaa retken kolmas etappi vuoriston pohjoisosaan Alpamayon seudulle.
-
Välierä
Huarazissa taas, ensimmäisen lumisilla vuorilla vietetyn viikon jälkeen. Kuvia ei taida vieläkään olla luvassa, kun en minä eikä tämän nettikuppilan pitäjä tiedä miten tämän vanhan XP:n saisi havaitsemaan kameran sisällön.
Kansanretkeilyn terveysvaikutukset on käyty limittäisessä järjestyksessä: ensin akklimatisaatio mainitun päänsäryn ja pienen pahoinvoinnin kera, pahoinvoinnin jatkuminen ruuansulatuksen puolella oksetuksen ja arvaamattoman suolen kanssa (yrjöjä yhteensä kolme), ja edellisten jo hoiduttua rakkoutuvat jalat.
Korkeuteen sopeutuminen tuli kuntoon Ishincan perusleirissä, josta käsin tehtiin nousuja ympäröiville huipuille. Ensimmäinen päiväretki Urus-vuorelle piti tosin jättää väliin vielä huteran olon takia, mutta seuraavana päivänä Ishincalla koneisto oli täysin kunnossa. Sisäisiä vaivoja ei enää käytännössä ollut, kun noustiin ensimmäisen kuusitonnisen Tocllarajun yläleiriin.
Suomalais-puolalais-itävaltalaisesta retkueesta on pidetty hyvää huolta: ecuadorilaisen oppaamme Edgarin lisäksi meistä on huolehtinut perusleiripalvelujen päällikkö ja toinen opas, täkäläinen Carlitos kahden sukulaismiehensä kanssa. Carlitos tuntee nämä vuoret hyvin ja osaa toimia korkeuksissa: hän valehtelematta juoksee ylös 50-asteista lumiseinää kuudessa tonnissa. Kovakuntoista on koko henkilökuntamme: matkalla yläleiriin teltat ja keittiökalusto selässään he juoksevat meidän turistien ohi, vaikka ovat lähteneet matkaan puoli tuntia myöhemmin ja rupatelleet matkalla puoli tuntia kollegoidensa kanssa, ja kantavat kulkiessaan matkaradiota, josta kuuntelevat jalkapalloa.
Tocllaraju olisi kansanretkeilijälle vielä liian raju vuori omin päin yritettäväksi. Vaikka kiipeäminen sujuu, reitin löytäminen ja varmistamis- ja laskeutumisrutiinien hoitaminen vaatisivat muutaman vuoden lisää kokemusta. Reitti kulkee yläleiristä lähtien kokonaan lumen peittämällä jäätiköllä. Se seurailee luoteisharjannetta ja kiertelee railoja ja jyrkänteitä monin mutkin. Jyrkkyys vaihtelee tasaisen ja viidenkymmenen asteen välillä, yhdessä paikassa on lyhyt pystysuora jääkiipeilypätkä, ja juuri ennen huippua kuudessa tonnissa on kuusikymmentä metriä jyrkkää neljän raajan lumikiipeilyä, ja alas tullessa paikka laskeudutaan köydellä. Huippu on aika tilava, toisin kuin Ishincan, joka oli ohut lumiharja.
Tocllarajun huipulta tultiin alas perusleiriin samana päivänä, matkalla vain otettiin yläleirin tavarat mukaan. Louhikossa könyäminen alkoi tulla aika epämiellyttäväksi hiertävien muovikenkien kanssa. Kansanretkeilijän alati levenevä räpylä ei enää oikein viihdy vanhoissa Lowan kengissä, vaan vasemman jalkaterän reinoihin tulee ikävät rakot. Onneksi sairaanhoitaja-retkikumppani Beaten lääkintälaukusta löytyi hieman paremmat sidetarpeet kuin kansanretkeilijän omasta paketista.
Yhdestä Huarazin retkeilykaupasta löytyi paremmin jalkaan sopivat Scarpan monot, joten oli helppo tehdä päätös: kahden viikon vuokraksi Scarpoista Lowat, jotka saavat täten jäädä Etelä-Amerikkaan, ja kotilennolla tavarat painavat kolme kiloa vähemmän.
Vuorien yllä on tällä hetkellä pilviä, mutta huomiseksi toivotaan selkenevää, sillä silloin lähdetään yrittämään Huascaránille. Päivät menevät kaiken onnistuessa näin: 1. ajaen ja kävellen perusleiriin, 2. ykköseen, 3. kakkoseen, 4. huipulle ja alas kakkoseen sekä 5. kakkosesta suoraan pois vuorelta. Kovin moni ei ole vuorella viime aikoina käynyt, ja tiedot oloista poikkeavat kertojasta toiseen.
-
Harjoituskierroksia
Kansanretkeilyn aikataulu on ollut melkoisen tiukka, joten raportteja ei ole ehtinyt kirjoitella päivittäin. Huaraziin tultiin kaksi iltaa sitten, eilen käveltiin kolmesta ja puolesta tonnista 3800 metriin harjoittelemaan tekniikkoja ja tänään noustiin neljästä tonnista viisitonniselle huipulle.
Tämä juttu tulee nyt aluksi pelkkänä tekstinä, katsotaan kohta onnistuisiko kuvien lisääminen tällä nettilocutorion koneella.
Colectivot, rämisevät kuudella penkkirivillä varustetut Toyota Hiacet, kuljettavat matkustajia kaupungin ja ympäröivän maaseudun välillä. Maaseutu tarkoittaa vuorten alarinteillä kiemurtelevien teiden varsilla olevia pieniä kovin köyhän oloisia asumuksia ja viljelyksiä. Kansanretkeilijän seurue matkasi kahtena päivänä maaseudun halki kolmessa tonnissa olevasta kaupungista noin kolmeen ja puoleen tonniin totuttelemaan ilmaan ja harjoittelemaan vuorilla käyttäytymistä.
Ja tänään noustiin jo viidessä tonnissa olevalle kiviselle huipulle, josta oli aikamoiset näköalat Cordillera Blancan valkoisia katedraaleja muistuttaville huipuille. Palkkioksi onnistumisesta kansanretkeilijä sai ikävän päänsäryn, joka alkoi vasta alhaalla kaupungissa.
Huomenna alkavat tositoimet. Silloin ajetaan tien päähän ja kävellään Ishincan laakson perusleiriin, josta käsin seuraavan viikon aikana yritetään kolmea viisi-kuusitonnista huippua.
Retken pääkohde Huascarán näkyy kaupunkiin hyvälla ilmalla. Siellä on kuulemma vielä aika talviset olot, paljon lunta ja hankalia railojakin, joten ei ole aivan varmaa, että nousua päästään yrittämään. Mutta runsaassa viikossa olot ehtivät muuttua, joten toiveikkaita ollaan.
-
Lima
Hostal Porta, Miraflores, Lima. Kansanretkeilija lensi pitkan paivan ja yritti nukkua hiljaisessa majatalossa aamuun saakka (nyt on aamuseitseman). Taalla ollaan vain yksi yo, heti kohta lahdetaan kohti Huarazia. Kelmin lennon yksityiskohtaista arviointia seuraa paremmalla ajalla. Tama kaupunki tuntuu olevaan aika iso ja ruuhkainen.
-
Kesä parhaimmillaan
Rikoslaki kieltää Suomessa syntynyttä Suomen kansalaista matkustamasta Suomesta etelään sijaitseville alueille kesäpäivänseisausta edeltävien 28 vuorokauden aikana. Mainittu aikahan on vuoden valoisin, päivä pitenee äärimmilleen ja luonnossa on kiivaimman kasvun aika. Vihreä on vaaleaa, puut kukkivat ja linnut huutavat mielipuolisesti. Kesäpäivänseisauksen jälkeen kesä on käytännössä ohi, kaikki toivo mennyttä ja ihmisen ainoa lohtu on pitenevien päivien odotus. Silloin voi matkustaa minne haluaa, ei sillä mitään väliä ole.
Mainitun lakipykälän rikkomisesta ei ole enää muutamiin vuosiin tuomittu vankeutta, joten kansanretkeilijä uskaltaa nyt rikkoa sitä. Ja kun kerran rikotaan, niin rikotaan kunnolla ja tempaistaan saman tien eteläiselle pallonpuoliskolle (tosin vain kymmenkunta astetta), jossa on periaatteessa pimeä vuodenaika.
Laukut on ahdettu täyteen ja mietitty kiivaasti, mitä voi ottaa mukaan ja mitä ei. Toivotaan lujasti, ettei oma vaaka näytä liian vähän. Isoin reppu jää kotiin, pienempi on koepakattu ja todettu, että sillä selviää Huascaránin retkestä juuri ja juuri, kun pakkaa isot tavarat ulkopuolelle.
-
Kansanretki 6000
Suomalaiset Everest- ja Lhotse-joukkiot (tässä, tässä, tässä, tässä ja tässä) ovat palaamassa Kathmandun kasvispatojen ja Everest-olutmukien ääreen, joten nojatuolikiipeilijät voivat hetkeksi nousta venyttelemään raajojaan. Pian voidaankin istuutua seuraamaan vaikkapa suomalaista Karakorum-kiipeilijää tai vaikkapa kansanretkeilijää!
Kansanretki 6000 starttaa runsaan viikon päästä, maanantaina 7.6., kun Kelmin putte starttaa Helsinki-Vantaalta aamulla kello 7.10. Amsterdamissa vaihdetaan triplaseiskaan, ja 17 tunnin kuluttua lähdöstä ollaankin sitten Limassa. Retkikohteena on Cordillera Blanca, sen viisi- ja kuusitonniset ihan älyttömän hienon näköiset vuoret. Kansanretki 6000 on samalla syyskuussa alkavan Kansanretki 8000:n harjoitus- ja akklimatisoitumisretki.
Kansanretkeilijä on viime päivät hoidellut pakettiin kevään viimeisiä päivätöitään ja juossut ja pyöräillyt ympäri kaupunkia saamassa piikkejä olkavarteensa, sovittamassa piilolinssejä ja täydentämässä varusteitaan. Puntari on kaivettu esiin ja kamat ovat ruvenneet leviämään pitkin makuuhuoneen lattiaa. Varustus pitäisi saada puristettua 20 kiloon. Näön vuoksi tässä on levitettynä kuvausta varten osa varusteista. Huomaa KR 8000:ta varten hankittu untuvatakki ja linnunkakka ikkunassa.
Tiukkaa tekee, kun teltta ja ehkä vielä köysikin pitää pakata mukaan. Lentoyhtiöt syrjivät reippaita vuoristokiipeilijöitä vakavasti: 90-kiloinen kanssamatkustaja kuljettaa mahassaan sen minkä 70-kiloinen kansanretkeilijä joutuu panemaan vaa’an kautta koneen ruumaan.
Täytyy myöntää, että ulkoiluvälinevalmistajat auttavat retkeilijää painonpudotuksessa – tietysti rahaa vastaan. On olemassa ihan uskomattoman kevyitä vaatteita. Kansanretkeilijä hankki tänään höyhenenkeveät softshell-housut ja hypisteli heliuminkeveitä villa-aluspaitoja. Pakko ne on kai huomenissa mennä ostamaan. Ei kehdannut samalla kertaa, nuuka mies. Toisaalta untuvamakuupussia tai jäähakkua tahi -rautoja ei paljoa kevyemmäksi saa käytettävyyden kärsimättä.
Jos zoom-objektiivi vaihdetaan 195 grammaa painavampaan, pitää paino varmaan ottaa takaisin kengissä.
Kansanretki 6000:n kohteet helpoimmasta vaikeimpaan ja yritysjärjestyksessä: Urus, Ishinca, Tocllaraju, Huascaran Sur. Sitten jos kaikki menee hyvin, ehkä vielä Chopicalqui. Ja jos oikein kilttejä olemme, pääsemme katsomaan maailman kauneinta vuorta Alpamayoa.
Totuus kertoo Kansanretki 6000:sta aina tilaisuuden tullen. Reaaliaikaista satelliittilähetystä tai Spot-seurantaa ei ole luvassa, koskaan.
-
Kotijääputous
Talviurheilua suosivat ilmat jatkuvat, ja lopputalvi tuo vielä ylimääräisiä iloisia yllätyksiä. Alkutalven pakkasethan olivat niin kovia ja äkillisiä, että monet jääputoukset eivät ennättäneet kunnolla muodostua, kun vesi jäätyi maaperään kalliojyrkänteiden yläpuolelle. Mutta nyt maaliskuussa aurinko sulattelee noita vesiä päivisin, ja öisin pakkanen jäädyttää vedestä puikkoja jyrkänteisiin.
Kansanretkeilijän kotijääboulderikin on muodostunut pitkästä aikaa Mustikkamäen varjoisalle reunalle, joten vaihtelua päivittäiseen kansanhiihtoon tuo rimpuilu pystysuoralla jääpinnalla. Kolmen metrin seinällä saa juuri jalat irti maasta ja hakut vielä kiinni puikkojen yläpäähän, ja sitten mennään vasemmalle ja oikealle edestakaisin viiden metrin radalla. Poikittain liikkuminen on muuten vaikeampaa kuin suoraan ylöspäin nouseminen.
Jää kuluu äkkiä puhki, mutta uutta kasvaa tilalle. Täytyy vain toivoa pitkään jatkuvia yöpakkasia. Tänään näytti siltä, että jopa Humikkalantien leikkauksen köysireittikin saisi alas asti yltävän ohuen jääkerroksen, ikään kuin talven joutsenlauluna täällä Suomen äärimmäisellä reunalla.
-
Senkka nenästä pojat!
Kansanretkeilijän paluu jääkiipeilyn pariin tapahtui mukavassa ja taitavassa seurassa Valkealan Lintojalla. Voimia ja kestävyyskuntoa tuntuu olevan enemmän kuin aikoihin, rohkeuttakin riittävästi ja eiköhän taidoistakin ruvenne pian ruoste ropisemaan.
Kyllä luminen metsä on hieno paikka.
Hakuniskusta irronnut jääpala kolahti kansanretkeilijän naamaan ja teki silmälasien välityksellä pienen reiän nenänvarteen. Visiirin hankkiminen tuli oitis vakavasti harkittavaksi.
(Kuvaaja Adrian Pollard) -
Cayambe 3
Tulkoon tähän vielä kuva kuvauspaikasta ja vastakuva iltapanoraamalle. Taivaalla on pilviä…
Iltapilvet Cayambella Lisäys: pitihän tähän laittaa toinenkin kuva. Illan pilviä samassa ilmansuunnassa, tuolta tutulta kukkulalta kuvattuna. Tuo korkea pilvi voisi hyvinkin nousta Antisanalta.
Bienvenidos al refugio Lisäys: kuva kämpästä.