Totuus

Matti Sunellin blogi

Avainsana: Itä-Helsinki

  • Saaristohiihtoa

    Saaristohiihtoa

    Tässä taannoin kansanhiihtäjä teki ensimmäisen tiedusteluretkensä Vartiosaareen: hiihteli saaren poikki polkua pitkin ja kierteli etelärantoja Ramsinniemelle päin. Kaakon puolella näkyi olevan joukko kiinnostavan näköisiä pikkusaaria, ja niiden takana ainakin parin kilometrin päässä metsäinen Villinki peitti näkymän ulapalle. Kylmä itätuuli kuitenkin puhalteli vasten naamaa, ja mieli teki hakeutua takaisin sisimpien saarien suojaan.

    Viikkoa myöhemmin aurinko loisti pilvettömältä taivaalta ja oli lähes tyyntä. Tuhannet reippaat kansalaiset riensivät häikäisevän valkoisille merenjäille joko suksilla tai kävellen, heidän joukossaan myös kansanhiihtäjä. Oli aika suunnata suoraan keskelle maisemaa, joka oli jonkin verran tuttua vain mantereen niemenkärjistä ja vesibussin kyydistä katseltuna.

    Varovasti Villinginsalmen kautta, sulia vältellen

    Nälkä kasvaa syödessä, kansanhiihtäjän reitit venyvät yleensä aina suunnitellusta. Piti käydä katselemassa Villingin rantoja pohjoisen puolelta, mutta miksipä ei vilkaisisi, mitä Villinginsalmen takana on? Salmessa näköjään sula, mutta takana taas valkeaa jäälakeutta.

    Isosaari

    Villingin takana maisema väljenee. Lounaassa on sotilaiden Isosaari, mutta etelässä vain pienempiä saaria, kallioisia luotoja ja kareja. Kaikki luodot eivät edes onnistu pysymään meressä, jotkin niistä ovat nousseet leijumaan merenpinnan yläpuolelle!

    Matalakari on lähtenyt leijailemaan

    Villingin eteläreunalla jää muuttuu karkeaksi ja loppuu sitten yllättäen kokonaan. Kansanhiihtäjä haukkoo henkeään: onko tämmöistäkin olemassa! Valkea jääkansi katoaa, edessä on tummaa vettä, jonka pinnassa on ohut jääkerros. Kauempana vesi taitaa väreillä sulana. Etäämpänä idän puolella on muutamia isompia metsäisiä saaria: Eestiluoto, Kuiva-Hevonen, Hanskinen. Ja kun osaa katsoa oikeaan suuntaan, löytyy luotojen välistä Söderskärin majakka, joka on seitsemäntoista kilometrin päässä.

    Kyllä se siellä on, ruskea Söderskärin majakka

    Rantakallioiden päällä keikkuen pääsisi vielä jatkamaan, mutta kansanhiihtäjä katsoo parhaaksi kääntyä takaisin. Vastaantulijoiden kysymyksistä voi päätellä, että Villingin ympärihiihto on suosittu harrastus. Tänään se ei kuitenkaan onnistu.

    Jättäkää Prinsessa rauhaan huhtikuusta elokuuhun!

    Villinginsalmesta Kallahdenniemen kärjessä olevalle luodolle on neljän kilometrin viivasuora hiihto. Sitten vielä kaksi ja puoli kilometriä niemen itäpuolta kohti kahvilaa, perille sopivasti kymmenen minuuttia ennen sulkemisaikaa. Viimeksi täällä kahviteltiinkin Håkan Schockin kanssa yli kaksi kuukautta sitten. Ulkona syöminen saa jäädä tällä kertaa vilustumisvaaran takia, joten korvapuusti ja kahvi nautitaan sisällä.

    Kahvilla linssit huurussa
  • 12 kilometriä

    12 kilometriä

    Tuli puhetta Herttoniemen satamaradan jäljellä olevista raiteista. Naapuri väitti, että Viilarintieltäkin on nyt kiskot purettu. Piti kesällä oikein lähteä tarkistamaan asia, ja totta se oli: metron yhdysraide on purettu, kiskot on nostettu maasta Viilarintien ja Viikintien risteykseen asti, mihin on tänä sulan maan aikana rakennettu uusi liikenneympyrä. Uusi metron yhdysrata on tehty Vuosaaren satamaan.

    Varsinaisesti tämänkertaiselle retkelle antoi (taas) innoituksen Esoteerisen maantieteen juttu satamaradan Viikin osuuden marraskuisesta tunnelmasta. Tuli luettua uudestaan myös Seisakkeen satamarata-artikkeli, ja yllätyksekseni huomasin, että vielä viime äitienpäivänä järjestettiin rautatiehistoriallinen lättäajelu lähes Myllypuron vesitornin juurelle saakka. Rautatieharrastukseni on hiipunut vuosien takaisesta, enkä äkännyt tuotakaan retkeä ajoissa. Nyt on myöhäistä, rata on hitsattu poikki jo Viikissä.

    Mutta halusin omin silmin varmistaa, että kävelysillan alla kallioleikkauksessa oleva 12 kilometrin pyykki on tallessa. Ja on se, vieressä myllertävästä risteystyömaasta huolimatta. Toivomme lujasti, että tämä ja muut rautatien liikennemerkit säästetään tulevien lasten ihmeteltäviksi.

    Tässä oma versioni peltopenkereen vihellysmerkistä. Kävelysilta ja työmaan puomit häämöttävät kaukaisuudessa:

    Vihellysmerkki

    Haavat ja koivut ovat tältä vuodelta menettäneet lehtensä, joten näkymät kynnetyille pelloille ovat avarat. Kesäisin rata kätkeytyy lehvästön suojaan, ja viereisellä pyörätiellä ajellaan loppukesän hämyisinä iltoina tummanvihreässä tunnelissa.

    Ufon sieppaamasta kaljoittelijasta ei paljon merkkejä jäänyt

    Merkeistä päätellen alkusyksystä on joku mieltään kirkastaakseen istuutunut kiskolle, antanut katseensa levätä usvaisessa peltomaisemassa ja tyhjentänyt pari pulloa keskiolutta. Meditatiiviseen tilaan päästyään hän on ollut otollinen saalis yli – 1930-luvun Graf Zeppelinin tyyliin – purjehtineelle ufolle. Vain hanskat ovat jääneet tämän planeetan pinnalle.

    Rata piiloutuu tien vasemmalle puolelle lehtipuiden taakse

    Myllypuron puoleiselta korkealta kalliolta on hyvät näkymät Viikin pelloille. Yritin hakea Vaunut.orgista kuvia, joissa tavarajuna olisi kuvattu tällä rataosuudella, mutta enpä löytänyt. Näky taisi olla niin arkipäiväinen, ettei kellekään tullut mieleen dokumentoida.

    Ovi on auki, tervetuloa!

    Kallion alla olevassa luolassa on muuten avoimien ovien päivät. Sinne!

  • Kallioita ja kolosseja

    Kallioita ja kolosseja

    Kuusikymmenluvulla rakennettiin isoja taloja harvakseltaan, väliin jätettiin metsiä ja kallioita. Nykyään tehdään pienempää ja tiheämpää. Joku väitti, että itähelsinkiläisen kolossilähiön asumistehokkuus on vain hieman omakotialuetta suurempi. Tiedä häntä, mutta jos kerrostalossa asuu, eikö ole samantekevää asuuko nelikerroksisessa vai kahdeksankerroksisessa talossa? Kerrostaloasumisen riemut ja riesat lienevät samat kummassakin tapauksessa. Kahdeksankerroksisten talojen väliin voi jättää kuitenkin kaksin verroin vapaata tilaa: ikkunasta voi katsella oravia ja käpytikkoja naapurin keittiöpuuhien sijaan. Ja jos sattuu saamaan huoneiston Kastelholmantien ylimmästä talosta männynlatvojen yläpuolelta, voi nähdä omasta keittiöstään koko Itä-Helsingin, ehkä Suomenlahteakin.

    Vaihtoehtoinen näkymä Itäkeskuksen ostohelvettiin Olavinlinnantien kallioilta. Keskellä Itä-Helsingin kulttuurikeskus Stoa

    Entisenä pikkupoikana osaan antaa arvon talojen väliin jääville laajoille seikkailualueille. Sain tosin viettää lapsuuteni pikkukaupungissa, jossa 60-lukulaisten kerrostalojen mittakaava on 1:3 Itä-Helsinkiin verrattuna. Mutta Itä-Helsinki on pinnanmuodoiltaan mahtavan kallioista: Puotinharjun kallioiden huipulla voi seisoa viereisen talon kuudennen kerroksen korkeudella!

    Vapaata metsätaidetta Kajaaninlinnantien maastossa

    Kiipeily-, mäenlasku-, maja- ja sota-aktiviteettien lisäksi kalliomaastot tarjoavat väestönsuojiin liittyvien betonirakennelmien muodossa mainioita alustoja nuorison omaehtoiseen taidekasvattautumiseen.

    Leirinuotio luonnonkauniissa maisemassa. Huomaa alareunassa kemiallisen virkistäytymisen väline

    Nuotioilta kalliolla on olennainen osa perjantaiyön viettoa. Makkaranpaiston lomassa rentoudutaan suun kautta ja muillakin tavoin nautittavin virkistysainein. Ja pakkausmateriaaleissa tapahtunut siirtymä ruskeasta lasista alumiiniin lisää entisestään kallioiden viihtyisyyttä ja turvallisuutta.

    Ufot vierailivat täällä

    Ja kun kotikalliolla seikkaileva nuori ihminen kohtaa metsikön reunassa vakuuttavat todisteet ufojen vierailusta, elämys on taatusti ikimuistoinen.

  • Varsinais-syksy

    Varsinais-syksy

    Lähiretkeilijä kääntää uuden reippausvaihteen päälle siinä vaiheessa, kun yöllä aletaan hivotella pakkasasteita ja päivälläkään ei päästä enää kymmeneen. Pipo päähän ja hanskat käteen, tiivis tuulitakki ja sopivasti eristettä alle. Mutta ei liikaa: aurinko lämmittää vielä, ja tuulensuojaisessa paikassa saattaa tulla lämmin. Ei pidä suotta hikeentyä.

    Haavat ovat heittäneet lehtensä ja valmistautuvat kummittelemaan

    Lehtipuut noudattavat osin lajinmukaisia, osin yksilöllisiä riisuutumisaikoja. Haavat ja vaahterat ovat enimmäkseen jo alasti, koivut tiputtelevat ja lepät viivyttelevät vielä. Tammet ovat hyvinkin tuuheita. Kartanopuiston vaahtera kuitenkin haluaa vielä pitää lehtensä, ei se ole ehtinyt edes kellastua kokonaan. Myrkkymäen juurella kieroonkasvaneet haavat ovat tulleet hulluiksi ja valmistautuvat pelottelemaan ohikulkijoita syysmyrskyillä.

    Mänty, Iso Koivusaari ja paatti

    Helsingin itäisessä sisäsaaristossa on suojaisia poukamia ja aurinkoisia rantakallioita. Vieressä on 36000 ihmisen kaupunginosa, mutta ei sitä huomaa.

    Kortlahti ja Ramsinniemi
    Muinainen rantakivikko
    Disaintorni

    Kansanretkeilijä nousee rantakalliolta ylemmäs metsään, missä on muinaisen meren rantakivikkoa. Hän hyräilee kömpiessään:

    Ancylusjärven jää

    on taakse jäänyttä elämää…*

    *Hommage à Veikas Huovinenas

    Myös uuden hiekkarannan disaintornissa tähystäneet rantavahdit ovat lentäneet hanhi- tai kurkiaurojen mukana etelään.

  • Tuulisina päivinä

    Tuulisina päivinä

    Uimarantakausi on parhaimmillaan lokakuussa. Helle ei ahdista, rannalla on tilaa. Raikas länsituuli pitää ihon kuivana hiestä, täyttää keuhkot ja kuljettaa pilviä hurjaa vauhtia sinisen taivaan poikki.

    Rantavahti on lentänyt pois

    Leijasurffaajat ovat kokoontuneet Kallvikin hiekkarannan edustalle. Tuuli kuljettaa heitä käsittämättömän kovaa vauhtia, he tekevät jyrkkiä pärskeisiä käännöksiä ja hyppivät välillä ilmaan.

    Mies temmataan taivaaseen

    Sitten yksi surffaaja tekee poikkeuksellisen korkean hypyn. Ehdin kuvata hänet kymmenen metrin korkeudessa, mutta huimapää sen kuin kohoaa ja vieläpä kiihtyvällä vauhdilla. Hän nousee jyrkästi yläviistoon ja häviää lopulta leijoineen näkyvistä. Mies on tempaistu jäljettömiin!

    Vesiä vartioidaan

    Niemen kärjestä tarkistan, näkyykö Söderskär. Siellähän se majakka on, runsaan kuudentoista kilometrin päässä kaakossa. Oikeanpuoleinen saari lienee Kuiva-Hevonen, vartiolaivasta vasempaan kai Trutlandet ja Asplandet. Käyn sitten tarkistamassa näkyvyyden myös Vuosaarenalpilta.

    Rantakallio lämmittää vielä hetken

    Helikopterit hurisevat rantakalliolla, niin kuin suolammella vuosi sitten. Nämä ovat punaisia ja kuparisiipisiä. Pakkasöitä ei vielä ole ollut. Vuosaarenalpin huipulla linssilude koettaa painautua kiven koloihin tuulensuojaan.

    Lämpöä ja tuulensuojaa kiven painanteesta, vielä vähän aikaa
  • Loppukesän päiviä

    Loppukesän päiviä

    Kyllä loppukesä kilpailee parhaan vuodenajan tittelistä kevättalven kanssa, kun sille päälle sattuu.

    Takana ovat keskikesän kuumat päivät, jolloin tasalämpöinen joutui lojumaan toimettomana varjossa ja paahteeseen uskaltautuminen tiesi läkähtymisen ja palamisen vaaraa. Lämpöä on mukavat viisitoista astetta, länsituulet pitävät kulkijan raikkaana, puhaltavat voimaa raajoihin ja esittelevät alati vaihtelevia pilvimaisemia. Kallion suojanpuolelle istahtamalla saa silti halutessaan nauttia auringon kuumotuksesta.

    Illat ovat reilusti hämäriä ja yöt pimeitä. Ollaan kohta puolivälissä menossa pimeyttä kohti, unohtunut on alkukesän huoli siitä, että kohta päivät taas lyhenevät.

    Poissa ovat myös hyttyset ja paarmat, jotka saattoivat saada retkeilijän siinä määrin hermostumaan, että tämän teki mieli hypätä päistikkaa mustaan suolampeen. Tämän kuvan rauhallista tunnelmaa tarkastellessa on vaikea kuvitella, että todellisuudessa kuvaajalla oli täysi työ hätistellä hyttysiä naamaltaan ja aikaa kameran tähtäimen läpi sommitteluun käytettiin noin sekunti.

    Samalla on tosin sanottava taas kerran näkemiin siivekkäille hyönteissyöjille. Viimeiset mustat sirpit suhahtelevat kuulaalla taivaalla, eivätkä enää hypnoottisesti manaten.

    Rastilan rantametsässä lähellä Vartiokylänlahtea seisoo päättäväisinä vuosisataisia kilpikaarnaisia suurmäntyjä.

    Rastilan suurmänty
    Rastilan neva, omakotitontin kokoinen suo

    Syyskuu ja suomaisemat. Enpä ole ennen nähnyt näin pientä suota, jolla on oma nimi. Rastilan neva on kadun ja kerrostalotontin välissä, pitkospuinen polku johtaa luonnonsuojelualueen halki. Luontoretken voi halutessaan pyrähtää kahdessa minuutissa.

    Ullaksen kahvilan ympäristö on mitä idyllisin

    Se Vuosaaren osa, joka nykyisin tunnetaan Aurinkolahtena, oli kaksikymmentä vuotta sitten unholaan vaipuva ja rantametsikköön piiloutuva huvilaidylli. Pyöräily Uutelasta Kallvikinniemen juureen kärrytietä pitkin kävi seikkailusta. Olisinpa tuolloin tajunnut dokumentoida aluetta. Nyttemmin osa huviloista on purettu, mutta muutamia vanhoja rakennuksia on säilytetty ja kunnostettu. Yksi on rumannäköisesti verkkoaidan ympäröimä ja toiminee jonkinlaisena venevaraston tukikohtana. Mutta kahvila Villa Ullas on aivan täydellisessä ympäristössä. Sinne pitäisi oikeastaan pyöräillä päivittäin kahville ja korvapuustille.

    Sittiäinen louhikossa

    Kesälomalta palaaville ihmisille näyttää tarmokkuudessa esimerkkiä tämä Vuosaarenalpin sittiäinen.

    Järviruo’on lämpöiset värit

    Katse viivähtää vielä Särkkäniemen kluuvin ruovikon keltaiseen kääntyvissä väreissä.

    Lisää sunnuntaipäivän tunnelmia täällä.

  • Lopetetut liikkeet

    Lopetetut liikkeet

    On kiehtovan kummallista, kuinka muutaman askelen päässä valtavista ihmisvirroista sijaitsevat paikat voivat autioitua ja vaipua unholaan. Tuhannet ihmiset valuvat päivittäin pitkin putkea, joka yhdistää Itäkeskuksen ostohelvetin päälaivan ja Itäväylän toisella puolella olevan Citymarketin, ja käytävää reunustavat erikoisliikkeet pursuavat asiakkaita. Mutta jos karkaa putkesta ja laskeutuu mutkasta erkanevat pikku portaat, joutuu äkkiä autiolle ja rähjäiselle kujalle, jossa koivikko puskee seinänjuuresta ja ikkunat ovat levyillä peitetyt.

    Rikoksen maailma

    Näyttää siltä, että täällä rikollisjengit selvittelevät välejään syysillan hämyssä rautaputkin. Sekä perinteisiä että eksoottisia huimausaineita saa ostaa nurkan takaa.

    Tässä on koettanut sinnitellä sekalaisia liikkeitä sen jälkeen, kun kolossi rakennettiin 1980-luvulla. Vähän vilkkaampaa taisi olla, ennen kuin Citymarketin kompleksi laajeni nykyisiin mittoihinsa.

    Paikan nimi on Itäkeskuksen teeman mukaisesti Hansakuja. Kujan päässä maamerkin juurella oleva aukio on myös nykyään varsin hiljaisen oloinen. Alun perin sen varrella sijaitsi Helsinki 93:n posti, sen jälkeen vaihtelevia liikkeitä. Kuka muistaa aukion nimen? Tallinnanaukion (ehkä menneine) känniporukoineen tietävät kaikki. Mitäs muita hansakaupunkeja niitä… jep, Lyypekinaukio.

    Nouse tästä ihmisten ilmoille
  • Itä-Helsingin auringonnousu

    Itä-Helsingin auringonnousu

    Kansanretkeilijä pitää korkeista paikoista ja on vähän yllytyshullu. Tällä kerralla ei tarvittu edes varsinaista yllyttämistä, riitti pieni vihje tämän mainion jutun muodossa. Retkikohde päätetty siis saman tien, entä aika? No vaikka… miten olisi auringonnousu? Toukokuun kolmantena sunnuntaina aurinko nousee puoli viiden maissa Itä-Euroopan kesäaikaa. Siispä Herttoniemen hyppyrimäen nuppiin hyvissä ajoin! Ja jos se on kovin kiellettyä, niin taas saa sakottaa näiden kuvien perusteella.

    Auringonnoususta on mystinen arvoituskuva Helsinki-sarjassa. Seuraavat kuvat ovat oma näkemykseni linkittämäni jutun maisemista. Mutta ensiksi ufoihin.

    Ufon jälkiä hyppyrimäen juurella

    Tornin juurella hiekkakentällä oli tuoreita ufon laskeutumisjälkiä: kuin olympiarenkaat, joista yksi puuttuu. Puuttuva rengas on irronnut ketjusta, sinkoutunut sivummalle ja muuttanut muotoaan. Merkitseekö tämä, että ufot aikovat vierailla Lontoon olympiakisoissa?

    Yksinäinen harmaahaikara lentää kohti auringonnousua

    Tämä ei noita jälkiä ole voinut tehdä. Yksinäinen haikara tulee Vanhankaupunginlahdelta ja suuntaa kohti päivänkoittoa. Olisiko menossa Porvarinlahdelle?

    Hermannin valot heijastuvat veteen

    Sörnäinen, Kallio ja Hermanni nukkuvat vielä. Taidetaan nukkua myös Kivinokan mökeissä. Valot heijastuvat sinisessä hämärässä lepäävän Vanhankaupunginselän vedestä.

    Valomainokset ovat sammuneet, sataman hirmulot oikovat kaulojaan

    Itä-Helsingin ostohelvetit piiloutuvat metsien taakse. Valomainokset loistivat vielä hetki sitten, mutta nyt ne ovat sammuneet. Maamerkit ovat valmiit ottamaan vastaan ensi säteet. Vuosaaren sataman hirmulot alkavat heräillä unestaan ja ojentelevat kylmän meri-ilman kangistamia kaulojaan. Natinan voi melkein kuulla.

    Latokartanon uusi kaupunginosa Viikin pelloilla ja metsissä

    Missäs välissä Viikin pelloille ja metsiin nousi kokonainen kaupunginosa? Lähempänä olevilla pelloilla ja laitumilla viipyilee vielä kevyt usva.

    Lammassaari odottelee vierailijaa

    Aurinko on ylhäällä, maisema saa keltaista sävyä. Lammassaari odottaa jo kansanretkeilijää. Hetki vielä!

    Tämä paikka lohduttaa minua. Kiitos.

    Korkeat ja avarat paikat ovat ihmiselle tärkeitä.

  • Alppi, Horisontti ja vastavalo

    Alppi, Horisontti ja vastavalo

    Itä-Euroopan kesäaika ennätti keikahtaa sunnuntain puolelle, kun kansanretkeilijä hieman väkinäisesti pakertaen sai työnnettyä edellisen artikkelin julkaisuputkeen. Seuraavallekin päivälle oli varattu tila kunnon jutulle, ennen kuin lakkaamattomat kuva-arvoitukset taas pääsisivät vallalle. Harkinnassa oli Sipoonkorpikin, mutta lopulta kansanretkeilijä päätti kuvata auringonnousun Vuosaarenalpilta, jos heräisi ajoissa ilman pakkokeinoja. Nyt auringonnousuja voi nähdä vielä nukuttuaan kohtuullisen yöunen, mutta kesemmällä niitä täytyy lähestyä toisesta suunnasta valvomalla yön läpi.

    Ja kun henkimaailma on mukana, hereille havahtuminen tapahtuu itsestään naksahtaen. Kansanretkeilijän polkiessa alpin huipulle aurinko oli oman mittansa verran metsänreunan yläpuolella, joten Canon sai kiireesti ruveta laulamaan suvivirttä. Onneksi ei ollut vaarana käydä niin kuin jouluna Vuokatilla.

    Vasta töllöttimen ruudulta katsottaessa yllä olevasta kuvasta paljastui auringosta lähestyvä valkoposkien aura. Muutamassa sekunnissa se ylitti alpin huipun:

    Suunta länteen

    Nousevan auringon valaisemasta satamasta syntyi myös panoraama.

    Joulutähti onkin idässä

    Myös satamamuurin kärjestä voisi kuvata melkein auringonnousun, jos ei turhaan viivyttelisi. Suorin reitti edellyttää maastopyöräilyä ja pyörän nostelua polun poikki kaatuneiden puunrunkojen yli. Joulutähti kohosi parhaillaan Granön yläpuolella. Puolisen tuntia näyttää kuluneen näiden kuvien välillä. Tuli muistutus siitä, että pienellä aukolla vastavaloon kuvatessa suljin muotoilee valonlähteistä tähtiä.

    Auringonnousunranta

    Sataman itäreunalle on annettu nimeksi Auringonnousunranta. Kala- ja harmaalokit, tiirat ja meriharakat pyrähtelevät lentoon polulta ja penkereeltä pyöräilijän kiitäessä lähemmäksi. Viereinen Kalkkisaari on vilkas ja meluisa lintuluoto. Muuriin olisi pitänyt rakentaa asuntoja, vaikkapa opiskelijoille. Pihalla olisi kiva polttaa kokkoa ja mekastaa.

    Protector

    Yllättäen satamassa ei näkynyt ainuttakaan laivaa. Hinaaja Protectorin masto kohosi näköalatasanteen viereen.

    Ongintaa Kappelikivellä

    Uutelan Särkkäniemessä aamuvirkut kalamiehet onkivat Kappelikiven luona.

    Tervaleppä vartioi

    Näistä vastavaloharjoitelmista aiheutui iltatöiksi varsinaista taivaanrannanmaalausta, kun poistin retussilla pölytäpliä ja linssiheijastuksia kuvista.

    Särkkäniemen luonnonsuojelualueella saa liikkua vain polkua pitkin. Kävelin kyllä poluilla, mutta olisikohan pitänyt pysytellä vain virallisella luontopolulla? No, näiden kuvien perusteella minua voi tulla tarvittaessa sakottamaan.

    Tässä on sitten panoraamassa se flada eli maan kohotessa vähitellen kuiville jäävä merenlahti.

    Flada
  • Konnia ja kontteja

    Konnia ja kontteja

    Vuosi sitten pääsin kuuntelemaan tavallisia sammakoita, mutta rupikonnat menivät sivu suun. Onneksi sain tuolloin vihjeen ajasta ja paikasta, ja tämän vuoden vappuaamuna olin konnalammikon rannalla vakoilemassa rupikonnien vappujuhlaa.

    Me kans!

    Konnat asustavat vanhassa vedellä täyttyneessä louhoksessa, joka on kaislikkoisen merenlahden äärellä vähän merenpintaa ylempänä. Ne olivat kokoontuneet peuhaamaan lammikon varjoisaan päähän, ruokojen, puunkappaleiden ja roskien sekaan. Kevätriehan osanottajia oli vähintään kymmeniä.

    Valtava naaras

    Tästä kuvasta näkee, että konnanaaras on valtava. Pienemmät koiraat ovat kerääntyneet sen ympärille yhdeksi möykyksi. Tämä näky tulee mieleen, kun seuraavan kerran poimin kaupassa suolakurkkuja tynnyristä.

    Konnien ääntely lienee tältä keväältä ohi. Ainoat kuuluneet ränkätykset ja kuraukset taisivat tulla lahdella uivilta sorsalinnuilta. Uusi yritys äänittimen kanssa ensi keväänä. Valokuvauksessa tarvittaisiin 200-millistä putkea. Näistä kuvista ensimmäinen on sellainen kuin 85-millisellä objektiivilla ja 1,6-kertaistavalla kennolla tulee, loput ovat rajauksia.

    Alppi ja melumuuri

    Sitten satamaan. Kolea pohjoistuuli puhalsi Vuosaarenalpin yli satamamuurin kärjen näköalapaikalle. Kuvasta erottaa, että alpin huippua on kuluneenkin talven aikana myllerretty. Lahdella oleskeli koskeloita, tiiroja ja lokkeja.

    Helsinki–Travemünde all night long
    F-musiikin laivoja

    Finnsun tulee, Finnmaid purkautuu. Vappu ei ole satamassa vapaapäivä.

    Skatanluoto vasta-auringossa
    Särkkäniemen kluuvi

    Uutelan laguuneissa oli hiljaista, ilmeisesti sammakoiden kevätrieha oli ohi.

    Näillä lammikoilla on ihan erityiset nimityksensäkin. Mereen yhteydessä oleva laguunilahti on flada, erkautuneet lammikot ovat kluuveja.