Hammaslääkärireissun takia asioin Itä-Helsingin ostoshelvetissä – muutoin käytän kesäaikana mieluummin Kontulan kirkonkylän palveluja, jotka ovat lähempänä ja hyvät. Halpakirjamyymälässä oli semmoinen ale, että kun osti yhden kirjan, sai toisen puoleen hintaan. Siinä oli kahta Veijo Meren romaania pino kympillä kappale, joten tietysti otin molemmat kun sain viidellätoista eurolla.
Nämä ovat sitä uusien painosten sarjaa, joka ilmestyi muutama vuosi sitten. Romaaneihin ovat nykykirjailijat kirjoittaneet uudet jälkisanat, ja Jussi Kaakinen on suunnitellut tyylikkään yhtenäisen ulkoasun. Kirjat ovat mukavan kokoisia, niin että niitä on helppo lukea selällään maaten, esimerkiksi sängyssä. Normaalisti nämä laitokset maksavat uutena yli kolme kymppiä kappale, joten suosittelen jyrkästi, että haette ne nyt itsellenne.
Kiertelin sitten kirjat repussa muita kauppoja. Toisesta kirjakaupasta poistuessani portit taisivat vingahtaa takanani. No, tehkööt kaupan myyjät asialle jotakin, heidän ongelmansahan se on jos portit vinkuvat ja vilkkuvat. Kävelin rauhallisesti poispäin, jäin vielä tutkimaan saman kaupan näyteikkunaakin, mutta eipä kukaan huhuillut perään.
Näiden kauppojen varashälyttimien suurin vaikutus taitaakin olla se, että asiakkaat ovat ruvenneet itse itsensä vartijoiksi. Harvemmin olen nähnyt myyjän lähtevän portteja vinguttaneen asiakkaan perään, useasti sen sijaan asiakas itse kääntyy takaisin ja alkaa kaivella kassiaan. Vaivihkaa kansalaiset on saatu ajattelemaan, että heillä on todistustaakka: heidän pitää osoittaa, etteivät ole varastaneet kaupasta.
En siis yleensä vaivaudu oma-alotteisesti selvittelemään hälytysporttien aiheettomia vinkumisia, vaan jätän asian kaupan henkilökunnan huoleksi. Toisin tietysti olisi, jos olisin varastanut jotakin: silloin tekisin mielelläni yhteistyötä, kun kerran olisin syypää hälytykseen.
Olen kyllä harkinnut, että rupeaisin kuljettamaan repussani tai taskussani sellaista magneettia, jolla saisin hälytyksen laukeamaan. Kantaisin mukanani myös äänityslaitetta, jolla tallentaisin porttien ulvontaa. Koostaisin materiaalista ääniteoksen, jonka myisin ostoshelvettiin taustamusiikiksi.
Kävin vielä ruokaostoksilla Itä-Helsingin vankilassa, sillä sieltä saa yleensä hyvin Helsingin seudun virallista ruisleipää. Kassahenkilö oli oikein ystävällinen. Kun portit taas inisivät reppuni kulkiessa niiden ohi, rupesimme yhdessä ihmettelemään asiaa samalla kun täytin reppuani leivillä. En ollut varastanut tästäkään kaupasta, ja reppuni oli tyhjä lukuunottamatta puhelinta ja Meren romaaneja. Oliko Veijo Meri syypää tähän kiusaan?
Rupesin oikein tutkimaan teoksia, otin ne pois muovipussista ja kääntelin kansipaperin liepeitä. Sujut-romaanin takaliepeen alla oli kuin olikin paksu metallikäämillä varustettu tarralappu! Ja luulenpa, ettei alekirjakaupassa tiedetä asiasta. Tarkastakaa siis kirjanne, kun käytte ostamassa Meret itsellenne (ilmoittakaa minulle, jos löydätte muitakin kuin Sujut ja Tukikohdan). Jos haluatte huvitella, menkää porukalla ja ostakaa kaikille hälyttimellä varustettu kirja. Sitten kuljette porteista ulos peräkanaa ja kävelette eri suuntiin, jokaisessa ostohelvetin liikkeessä.
