Nyt niitä on.
Jotkin Helsingin kaappaaman Sipoon osan mustikat protestoivat hohtamalla radioaktiivisina.
Avainsana: kansanretkeilijä
-
Cayambe
Tässä on nyt sitten minun versioni siitä, mitä on edellisen vuoripanoraaman kuvaajan selän takana. Tämmöinen on Cayamben kämpän ympäristö: avara pihamaa. Vuorelle pitää sitten jatkaa kävellen kämpän takana olevan mäen ylitse. Me emme kiivenneet tälle vuorelle, kunhan retkeilimme lähitienoilla totutellen ilmaan ja harjoittelimme jääkiipeilyä kämpän oikealla puolella näkyvällä jäätiköllä.
Juha kuvasi keskellä laskeutuvan sinikeltaisen miehen hetkeä aikaisemmin.
Pihtien pitämät näkyvät, mutta uskon kuvan kuitenkin tuottavan enemmän iloa kuin harmia. Katsotaan nyt, ehdinkö opetella fotaria tällä erää niin paljon, että saisin saumat pois.
-
Quito
Quiton alue on pitkä ja kapea, koska kaupunki sijaitsee vuorijonojen välisessä laaksossa. Suunnilleen puolivälissä kaupunkia on El Panecillo -niminen kukkula, ja sen päällä seisoo suojelusenkeli, Virgen de Quito. Se katsoo pohjoiseen, rikkaampiin kaupunginosiin. Tässä kuvassa keskellä on Quiton vanha kaupunki ja sen takana liikekeskusta.
-
Cayambe
Tein erilaisen version Cayamben majan luota etelään kuvatusta panoraamasta, joka on tässä laajempana. Näkymä on kuvattu 7.11.2008. Isot vuoret ovat Antisana ja Cotopaxi, ja Cotopaxin vasemmalla puolella kaukana näkyy Chimborazo. Ilinizan kaksoishuippu on kaukana oikealla.
Minusta kiehtovinta tässä näkymässä on se, mikä ei oikeastaan näy. Ruskeat vuoret näyttävät kumpuilevan rauhallisesti, ja muutama korkea lumihuippu kohoaa ympäristöään ylemmäksi. Mutta kuvauspaikka on neljän ja puolen kilometrin korkeudessa, ja vihertävänruskeiden kukkuloiden väliset laaksot ovat todellisuudessa erittäin syviä ja jyrkkiä. Aavistuksen siitä saa, kun katsoo oikeassa reunassa näkyviä viljelyksiä ja taloja ja teitä, jotka kiemurtelevat vuorten rinteillä. Panoramiossa olevassa kuvassa näkyy myös Cayamben kaupungin laakso ja vastapäinen rinne. Matka kaupungista tänne ylös kestää maastoautolla monta tuntia.
Läheisten vuorten lumiraja näyttää olevan suunnilleen katsojan korkeudella. Se on itse asiassa puolisen kilometriä korkeammalla. Antisana on 55, Cotopaxi 85 ja Chimborazo yli 180 kilometrin päässä. Jossakin Cotopaxin ja Ilinizan puolivälissä näkyvän tumman huipun suunnassa on kuudenkymmenen kilometrin päässä miljoonakaupunki Quito.
Tämä kuva näyttää, mitä on kuvaajan selän takana. Se on tosin otettu illalla. Tämä panoraama on kuvattu aamulla, sillä iltapäivällä vuoret yleensä peittyvät pilviin. On itse asiassa melkoinen yllätys herätä tähän maisemaan ensimmäisenä aamuna, kun illalla saavuttaessa on näkynyt vain ruskeita kukkuloita ja harmaita pilviä.
-
Palta
Paltaselän jäätä peittävä vaaksainen hanki oli ehtinyt sulaa lähes sohjoksi. Luistelusuksilla ei tehnyt mieli liikkua umpihangessa, joten tuli käytetyksi hieman kovempia moottorikelkan uria ja lopulta jäätietä. Jotakin iloa moottorikelkkailijoista joskus on, vaikka he lähtökohtaisesti ovatkin huonoja ihmisiä.
Tuulta oli sen verran, että jäällä oli tuulivoimalla liikkujia:
Tuulivoimaa Ohitse lensi myös ufo, joka ilmeisesti oli samoja, joiden laskeutumisjälkiä näimme eilen Ärjässä. Tarkkailimme sitä ensin piiloutuneina Ison-Pihlaisen laavuun:
Ufoa piilossa 
Ison-Pihlaisen laavu Pilkkijöitä oli paljon, mutta jotkut heistä näyttivät epäilyttäviltä. Saapuivatko he ufolla? Onko tässä kuvassa ufomatkailijoita, ja jos on, niin kuka tai ketkä?
Humanoidi(t) pilkillä? -
Ärjä
Kansanhiihtäjä kävi kiertämässä Ärjän. Matkaa Koutalahden venesatamasta Kirkkosäikän kärkeen on runsaat viisi kilometriä ja saaren pituus on nelisen kilometriä, joten suunnilleen kahdenkymmenen kilometrin lenkki siitä tuli. Sää oli pilvisen harmaa, joten Panoramio-tasoisia maisemaspektaakkeleita ei kameran kennolle valottunut. Eilisen pyryn jäljiltä uutta lunta oli pari senttiä, mutta se ei juuri haitannut luistoa. Hangen pinta tosin alkoi antaa periksi suksen alla päivän lämmetessä, etenkin saaren eteläpuolella.
Kansanhiihtäjä joutuu ohitetuksi. Taustalla Ärjä ja sen vasemmalla puolella Uupunut:
Pikahiihtäjä ohittaa kansanhiihtäjän 
Taidekuvaaja Männyt romisevat Ärjänselkään. Saaren pohjoisrannalla oli ufojen laskeutumispaikka, josta lumi oli sulanut pois:
Ufojen laskeutumispaikka Saaren länsipäässä on rantaan ajautunut jättiläismäinen hauen leukaluu. Ärjänselän syvänteissä asustaa jopa viisitoistametrisiä haukia:
Hauen leukaluu, josta on yritetty rakentaa kannelta Säipän kainalossa on vanha yhtiön lomakylä. Täällä on menneen maailman tunnelmaa: romahteleva laivalaituri, haalistuneet mökit. Keilarata ulkona. Lapset roiskuttelevat matalassa rantavedessä. Miehet olkihatuissaan ja raidallisissa kokovartalouimapuvuissaan nostelevat mustia pyöreitä punnuksia. Perheet syövät eväitä koreistaan päivänvarjojen alla. Kioskista saa vihreää Jaffaa ja Sitruunasoodaa.
Uupunut jää Säipän taakse. Siellä käynti jää johonkin toiseen kertaan, kun on paremmat olot (tammikuun lyhyet päivät, läpinäkymättömät myräkät ja ankara luoteistuuli, joka vie teltan mennessään, jäädyttää sormet ja puhaltaa keittimen sammuksiin):
Uupunut Säipältä -
Maan tunti
Maan tuntia saattoi Itä-Helsingissä viettää lähes päivänvalossa. Koko päivän jatkunut lumisade oli valkaissut maan, ja matalalla roikkuvat märät pilvet yhdessä lumipeitteen kanssa muodostivat tehokkaan heijastimen kaupungin katu- ja ulkovalaistukselle. Periaatteessa valottomillakin paikoilla pystyi liikkumaan kuin kesäyön hämyssä.
Ulkovalaistusta on viime vuosina määrätietoisesti lisätty, ja se on saavuttanut täällä päin jo perkeleellis-saatanalliset mittasuhteet. Yhä uusia kävelyteitä valaistaan, koulujen ja päiväkotien pihat ja koirapuistot loistavat yöt läpeensä kirkkaina, säkkipysäkkien mainostaulut ovat kuin kaamosmasentuneiden kirkasvalolamppuja ja katuvaloja vaihdetaan yhä kirkkaampiin. Omaan makuuhuoneeseeni paistaa möllöttää pihalta pylvään nokasta jatkuva täysikuu. Lisäksi kaupunki on harventanut puustoa rajusti koko Itä-Helsingissä, joten valot pääsevät aina vain esteettömämmin loistamaan.
Pimeys on hiljaisuuden tavoin nykykaupunkilaiselle tuntematon asia. Sitä kokeakseen on matkustettava kauas asutuskeskusten ulkopuolelle.
Ehkäpä monessa kodissa oli sammutettu valot tunniksi. Pientaloalueella ei ainakaan näkynyt ylenpalttista loistetta kotien ikkunoista. Mutta ulkona oli valoisaa. Kaikkialle ulottuva sähkövalo sulki piiriinsä harvat koirankävelyttäjät ja pysäkeiltä kotiin palaajat.
Kuva on otettu Naulakalliolta Mellunkylän pientaloalueen suuntaan. Etualan tyhjä koirapuisto on seudun kirkkaimmin valaistu alue. Oikeastihan maisema on natriumlamppujen ansiosta oranssinhohtoinen, mutta valkotasapainon korjauksen neutraalipiste on otettu etualan lumihangesta, ja katuvaloista on yllättäen tullut sinertäviä. (Kyllä, nousin kalliolle kuvan suunnasta PD-kurua pitkin. Hämäryyden ja runsaan lumen vuoksi en kuitenkaan käyttänyt direttissima-linjaa, vaan siirryin oikealle, jossa oli kosolti hyviä otteita.)
-
Kuvien kehitystä
Ecuadorin-retkeltä kertyi kuvia runsas muistikortillinen, 16 gigaa. Suurimman osan aikaa kuvasin tosin tuplana eli tallensin raakakuvan lisäksi pienimmän mahdollisen jpeg-kuvan, jotta saisin kuvia nopeasti Totuuteen. Nyt on menossa kuvasadon perkaaminen ja kuvien jalostaminen esillepanoa varten.
Työkaluksi raakakuvien kehittämiseen hankin Aperturen. Sekä sen kuvastonhallinta- että kuvankäsittelyominaisuudet vaikuttavat lupaavilta ja tarpeisiini riittäviltä. Ohjelmassa on tarvittavat toiminnot kuvien valotuksen, värisävyjen ja terävyyden säätöön samoin kuin rajaukseen ja oikaisemiseen, siis kaikki mitä tarvitaan realistisen valokuvan säätämiseksi esityskuntoon. Varsinaisia kuvamanipulaatio-ominaisuuksia Gimpin tai Photoshopin tapaan ei ole.
Olen ruvennut pitämään siitä periaatteesta, että työn perustana oleva data – alkuperäinen kuva-, ääni- tai mikä tahansa vastaava tiedosto – pidetään muuttamattomana turvassa, ja muokkaukset tallennetaan metadatana erilliseen tiedostoon (tässä tapauksessa Aperturen ”kirjastoon”: saapa nähdä, kuinka vauhdikkaasti ohjelma toimii sitten kun kirjastossa on kymmenentuhatta muokattua kuvaa). Aperturessa muokkaukset saa yksi kerrallaan päälle ja pois päältä klikkaamalla rastin ruutuun, joten muutosten vertaileminen on kätevää. Tällainen työskentelytapa vaatii tietenkin tietokoneelta paljon laskentatehoa, ja aina vain enemmän sitä mukaa kuin kuvien pikselimäärä, äänen näytteenottotaajuus, bittitarkkuus ja vastaavat kasvavat. Sain jo katsella rantapallon pyöritystä ensimmäistä julkista kuvaani kehittäessäni – toivottavasti tämä johtui vain siitä, että ohjelma teki samanaikaisesti esikatselukuvia taustalla, eikä esim. firewire-väylän tiedonsiirron hidastelusta tai itse ohjelman hitaudesta.
Panen ensimmäisiä siedettävähköjä kuvia Panoramioon: säästän hieman omaa veppitilaani ja kuvat saavat ehkä vähän laajemman levikin. Panoramiosta saa halutessaan syötteen, joten uusista kuvista saa helposti tiedon, eikä tarvitse vanhanaikaiseen tapaan availla sivuja varmuuden vuoksi käsipelillä.
En osaa vielä valottaa 50D:llä täydellisesti: ensimmäiseen kuvaan jäi tummiin kohtiin kohinaa, joka näkyy, kun kuvaa katsoo täydessä koossa. Samoin eräät auringonlaskukuvat, jotka pienessä koossa näyttivät kovinkin hienoilta, paljastuivat täysikokoisina varsin kohiseviksi. Saamme ehkä piakkoin auringonlaskuaiheesta teknisesti täydellisiä kuvia Panoramioon toiselta retkeläiseltä.
Ensimmäinen kuva on siis otettu Chimborazon huipulta ehkä suunnilleen itään, jolloin kuvassa näkyvä tulivuori voisi olla Tungurahua. Hieman harmittaa, että olen sekä Chimborazon että Cotopaxin kanssa ilmansuunnissa aika sekaisin ja epävarma ottamieni kuvien suunnista.
-
Viidakosta kotiin
Kansanretkeilijä meni retken viime päivinä niin vetelään kuntoon, että viimeinen raportti, jonka piti tulla Quitosta, jäi kirjoittamatta. Paluu Lago Agrion rajaseutukaupungista Quitoon tapahtui VIP-yhtiön Dornier 328:lla, ja Lago Agrion lentokenttävirkailijat taisivat pihistää Harryn repusta kameran. Seuraavana päivänä lennettiin Quitosta AA:n B757:llä Miamin simputusjonoihin seisomaan, sieltä Pariisiin AA:n B767:llä (molemmat egyptiläisten ja saudiarabialaisten lento-opiskelijoiden suosikkeja) ja Pariisista vihdoin Helsinkiin Finnairin A321:llä, joka sattui olemaan sama OH-LZE, joka vei meidät Lontooseen kolme viikkoa aikaisemmin. Etenkin Atlantin ylitys oli tukala, ja sitä kuvaamaan sopivat Paulin sanat
Flew in from Miami Beach BOAC, didn’t get to bed last night. On the way the paper bag was on my knee, man I had a dreadful flight.
Ripuleja tuli useita, joista yhden kanssa myös yrjö. Euroopan maaperälle päästyä olo hieman helpotti. Täällä eivät seisota niin paljon jonossa eivätkä kysele paikkalippua viittä kertaa kymmenen metrin matkalla.
Viidakko on ensikertalaiselle hämmentävä, jopa hieman painostava kokemus. Vaikka olisi lukenut kirjoja, nähnyt kuvia ja siten periaatteessa tietäisi jotakin etukäteen, itse paikalla on silti vaikea tajuta, että jotakin tällaista on todella olemassa. On kuuma, ruskea joki jatkuu samanlaisena loputtomiin mutkitellen, vihreä läpitunkematon lehvästö molemmilla puolilla, jättiläispuita ja köynnöksiä, puulajeja ei auta ruveta laskemaan. Värikkäitä lintuja ja valtavia perhosia lentelee ympärillä, ja lintujen, hyönteisten, sammakoiden ja apinoiden äänet ovat käsittämättömiä.
Kansanretkeilijän seurue vietti neljä päivää Cuyabeno-joella lähellä Kolumbian rajaa. Viidakon keskellä olevasta majatalosta tehtiin päivä- ja iltaretkiä ympäristöön. Liikkeelle lähdettiin aina vesitse pitkällä moottorikanootilla, jossakin vaiheessa rantauduttiin ja käveltiin polkukierros. Viidakko-oppaamme Lenin löysi kiinnostavat kasvit ja eläimet aina oikeasta paikasta. Hänen tarkoituksensa oli ilmeisesti tehdä meistä biologian kandeja tehokurssilla, niin loppumatonta, suorastaan uuvuttavaa hänen selostuksensa oli. Kaimaanien punaisia silmiä haettiin yötä myöten tulvajärven rantatiheiköistä.
On silti aika hienoa hypätä keskelle järveä pysäytetystä kanootista uimaan tyyneen ja lämpimään veteen vaaleanpunaisten jokidelfiinien pyörähdellessä muutaman kymmenen metrin päässä.
Laiskiainen Tämän jutun kuvat tulevat yhtenäisyyden vuoksi edellisten tapaan dogmana eli suoraan kamerasta pienimpänä 50D:n tuottamana jpeginä. Raakakuvien kehittämiseen päästäneen lähiviikkoina. Aperturen kokeilulisenssi oli harmillisesti tullut aktivoitua joskus koneen oston aikoihin, joten nyt ovat suositukset kyseisestä ohjelmasta tai vastaavista tervetulleita.
-
Chimborazo
Kansanretkeilijä jaksoi kömpiä Chimborazon huipulle tänä aamuna ja sai uuden kakkosen korkeusennätystensä luetteloon. Edellisen jutun kommentissa mainittu atomikello näytti huipulla huomattavasti vähemmän kuin jutussa uskoteltu 6310 metriä. Mutta laitetaan tähän vielä kansanretkeilijän kolmen kärki espanjankielisen Wikipedian mukaan, kun kerran Etelä-Amerikassa ollaan: Aconcagua 6962, Chimborazo 6310 ja Cotopaxi 5897 metriä.
Lähtö oli taas keskiyöllä, ja kakkoshuipulle osuttiin juuri auringon noustessa kuuden aikaan. Varsinaiselle päähuipulle päästiin pariakymmentä minuuttia myöhemmin auringon jo paistaessa. Täysikuu valaisi nousua, joten otsalampuille ei ollut paljonkaan tarvetta.
Reitti on suoraviivaisempi kuin Cotopaxilla: alussa kierretään muutamia pystysuoria kallio- ja jääseinämiä, sitten kuljetaan jonkin matkaa kapeaa lumiharjannetta, kunnes saavutaan loputtoman pitkälle lumirinteelle, joka johtaa suoraan kakkoshuipulle. Huippu on näkyvissä tuntikausia, eikä juuri näytä tulevan lähemmäksi. Lopulta sinne kuitenkin päästään, ja samalla näkyy muutaman sadan metrin päässä oleva päähuippu. Reput jätetään kakkoshuipulle ja kävellään laakean painanteen yli päähuipulle.
Lumi oli monin paikoin hankalaa: murtuvan kuoren alla oli jauhoa, jossa askel valui taaksepäin. Teräs-Edgarkin sai tehdä tosissaan töitä polkiessaan askelmia pettävään lumeen.
Alas tultiin nopeasti, ja kämpällä oltiin puoli yhdeksän jälkeen. Kansanretkeilijän polvi kesti laskeutumisen hyvin. Lienee kysymys jonkinlaisesta henkimaailman asiasta, että polvi ei kipeydy vuoristokiipeilyssä, mutta tulee kipeäksi lenkkeilyssä. Tai sitten fysioterapeutin määräämät harjoitukset saivat jalan kuntoon parissa viikossa ennen matkaa.
Huomenna mennäänkin sitten viidakkoon lämmittelemään pakkasesta pikkuisen turtuneita sormenpäitä.
Matkaa valaissut täysikuu väistyy ja nouseva aurinko heittää Chimborazon varjon taivaalle. 
Chimborazon huipun jäätikköä