Tulkoon tähän vielä kuva kuvauspaikasta ja vastakuva iltapanoraamalle. Taivaalla on pilviä…
Lisäys: pitihän tähän laittaa toinenkin kuva. Illan pilviä samassa ilmansuunnassa, tuolta tutulta kukkulalta kuvattuna. Tuo korkea pilvi voisi hyvinkin nousta Antisanalta.
Lisäys: kuva kämpästä.
Tässä on nyt sitten minun versioni siitä, mitä on edellisen vuoripanoraaman kuvaajan selän takana. Tämmöinen on Cayamben kämpän ympäristö: avara pihamaa. Vuorelle pitää sitten jatkaa kävellen kämpän takana olevan mäen ylitse. Me emme kiivenneet tälle vuorelle, kunhan retkeilimme lähitienoilla totutellen ilmaan ja harjoittelimme jääkiipeilyä kämpän oikealla puolella näkyvällä jäätiköllä.
Juha kuvasi keskellä laskeutuvan sinikeltaisen miehen hetkeä aikaisemmin.
Pihtien pitämät näkyvät, mutta uskon kuvan kuitenkin tuottavan enemmän iloa kuin harmia. Katsotaan nyt, ehdinkö opetella fotaria tällä erää niin paljon, että saisin saumat pois.
Quiton alue on pitkä ja kapea, koska kaupunki sijaitsee vuorijonojen välisessä laaksossa. Suunnilleen puolivälissä kaupunkia on El Panecillo -niminen kukkula, ja sen päällä seisoo suojelusenkeli, Virgen de Quito. Se katsoo pohjoiseen, rikkaampiin kaupunginosiin. Tässä kuvassa keskellä on Quiton vanha kaupunki ja sen takana liikekeskusta.
Tein erilaisen version Cayamben majan luota etelään kuvatusta panoraamasta, joka on tässä laajempana. Näkymä on kuvattu 7.11.2008. Isot vuoret ovat Antisana ja Cotopaxi, ja Cotopaxin vasemmalla puolella kaukana näkyy Chimborazo. Ilinizan kaksoishuippu on kaukana oikealla.
Minusta kiehtovinta tässä näkymässä on se, mikä ei oikeastaan näy. Ruskeat vuoret näyttävät kumpuilevan rauhallisesti, ja muutama korkea lumihuippu kohoaa ympäristöään ylemmäksi. Mutta kuvauspaikka on neljän ja puolen kilometrin korkeudessa, ja vihertävänruskeiden kukkuloiden väliset laaksot ovat todellisuudessa erittäin syviä ja jyrkkiä. Aavistuksen siitä saa, kun katsoo oikeassa reunassa näkyviä viljelyksiä ja taloja ja teitä, jotka kiemurtelevat vuorten rinteillä. Panoramiossa olevassa kuvassa näkyy myös Cayamben kaupungin laakso ja vastapäinen rinne. Matka kaupungista tänne ylös kestää maastoautolla monta tuntia.
Läheisten vuorten lumiraja näyttää olevan suunnilleen katsojan korkeudella. Se on itse asiassa puolisen kilometriä korkeammalla. Antisana on 55, Cotopaxi 85 ja Chimborazo yli 180 kilometrin päässä. Jossakin Cotopaxin ja Ilinizan puolivälissä näkyvän tumman huipun suunnassa on kuudenkymmenen kilometrin päässä miljoonakaupunki Quito.
Tämä kuva näyttää, mitä on kuvaajan selän takana. Se on tosin otettu illalla. Tämä panoraama on kuvattu aamulla, sillä iltapäivällä vuoret yleensä peittyvät pilviin. On itse asiassa melkoinen yllätys herätä tähän maisemaan ensimmäisenä aamuna, kun illalla saavuttaessa on näkynyt vain ruskeita kukkuloita ja harmaita pilviä.
Ecuadorin-retkeltä kertyi kuvia runsas muistikortillinen, 16 gigaa. Suurimman osan aikaa kuvasin tosin tuplana eli tallensin raakakuvan lisäksi pienimmän mahdollisen jpeg-kuvan, jotta saisin kuvia nopeasti Totuuteen. Nyt on menossa kuvasadon perkaaminen ja kuvien jalostaminen esillepanoa varten.
Työkaluksi raakakuvien kehittämiseen hankin Aperturen. Sekä sen kuvastonhallinta- että kuvankäsittelyominaisuudet vaikuttavat lupaavilta ja tarpeisiini riittäviltä. Ohjelmassa on tarvittavat toiminnot kuvien valotuksen, värisävyjen ja terävyyden säätöön samoin kuin rajaukseen ja oikaisemiseen, siis kaikki mitä tarvitaan realistisen valokuvan säätämiseksi esityskuntoon. Varsinaisia kuvamanipulaatio-ominaisuuksia Gimpin tai Photoshopin tapaan ei ole.
Olen ruvennut pitämään siitä periaatteesta, että työn perustana oleva data – alkuperäinen kuva-, ääni- tai mikä tahansa vastaava tiedosto – pidetään muuttamattomana turvassa, ja muokkaukset tallennetaan metadatana erilliseen tiedostoon (tässä tapauksessa Aperturen ”kirjastoon”: saapa nähdä, kuinka vauhdikkaasti ohjelma toimii sitten kun kirjastossa on kymmenentuhatta muokattua kuvaa). Aperturessa muokkaukset saa yksi kerrallaan päälle ja pois päältä klikkaamalla rastin ruutuun, joten muutosten vertaileminen on kätevää. Tällainen työskentelytapa vaatii tietenkin tietokoneelta paljon laskentatehoa, ja aina vain enemmän sitä mukaa kuin kuvien pikselimäärä, äänen näytteenottotaajuus, bittitarkkuus ja vastaavat kasvavat. Sain jo katsella rantapallon pyöritystä ensimmäistä julkista kuvaani kehittäessäni – toivottavasti tämä johtui vain siitä, että ohjelma teki samanaikaisesti esikatselukuvia taustalla, eikä esim. firewire-väylän tiedonsiirron hidastelusta tai itse ohjelman hitaudesta.
Panen ensimmäisiä siedettävähköjä kuvia Panoramioon: säästän hieman omaa veppitilaani ja kuvat saavat ehkä vähän laajemman levikin. Panoramiosta saa halutessaan syötteen, joten uusista kuvista saa helposti tiedon, eikä tarvitse vanhanaikaiseen tapaan availla sivuja varmuuden vuoksi käsipelillä.
En osaa vielä valottaa 50D:llä täydellisesti: ensimmäiseen kuvaan jäi tummiin kohtiin kohinaa, joka näkyy, kun kuvaa katsoo täydessä koossa. Samoin eräät auringonlaskukuvat, jotka pienessä koossa näyttivät kovinkin hienoilta, paljastuivat täysikokoisina varsin kohiseviksi. Saamme ehkä piakkoin auringonlaskuaiheesta teknisesti täydellisiä kuvia Panoramioon toiselta retkeläiseltä.
Ensimmäinen kuva on siis otettu Chimborazon huipulta ehkä suunnilleen itään, jolloin kuvassa näkyvä tulivuori voisi olla Tungurahua. Hieman harmittaa, että olen sekä Chimborazon että Cotopaxin kanssa ilmansuunnissa aika sekaisin ja epävarma ottamieni kuvien suunnista.
Kansanretkeilijä meni retken viime päivinä niin vetelään kuntoon, että viimeinen raportti, jonka piti tulla Quitosta, jäi kirjoittamatta. Paluu Lago Agrion rajaseutukaupungista Quitoon tapahtui VIP-yhtiön Dornier 328:lla, ja Lago Agrion lentokenttävirkailijat taisivat pihistää Harryn repusta kameran. Seuraavana päivänä lennettiin Quitosta AA:n B757:llä Miamin simputusjonoihin seisomaan, sieltä Pariisiin AA:n B767:llä (molemmat egyptiläisten ja saudiarabialaisten lento-opiskelijoiden suosikkeja) ja Pariisista vihdoin Helsinkiin Finnairin A321:llä, joka sattui olemaan sama OH-LZE, joka vei meidät Lontooseen kolme viikkoa aikaisemmin. Etenkin Atlantin ylitys oli tukala, ja sitä kuvaamaan sopivat Paulin sanat
Flew in from Miami Beach BOAC, didn’t get to bed last night. On the way the paper bag was on my knee, man I had a dreadful flight.
Ripuleja tuli useita, joista yhden kanssa myös yrjö. Euroopan maaperälle päästyä olo hieman helpotti. Täällä eivät seisota niin paljon jonossa eivätkä kysele paikkalippua viittä kertaa kymmenen metrin matkalla.
Viidakko on ensikertalaiselle hämmentävä, jopa hieman painostava kokemus. Vaikka olisi lukenut kirjoja, nähnyt kuvia ja siten periaatteessa tietäisi jotakin etukäteen, itse paikalla on silti vaikea tajuta, että jotakin tällaista on todella olemassa. On kuuma, ruskea joki jatkuu samanlaisena loputtomiin mutkitellen, vihreä läpitunkematon lehvästö molemmilla puolilla, jättiläispuita ja köynnöksiä, puulajeja ei auta ruveta laskemaan. Värikkäitä lintuja ja valtavia perhosia lentelee ympärillä, ja lintujen, hyönteisten, sammakoiden ja apinoiden äänet ovat käsittämättömiä.
Kansanretkeilijän seurue vietti neljä päivää Cuyabeno-joella lähellä Kolumbian rajaa. Viidakon keskellä olevasta majatalosta tehtiin päivä- ja iltaretkiä ympäristöön. Liikkeelle lähdettiin aina vesitse pitkällä moottorikanootilla, jossakin vaiheessa rantauduttiin ja käveltiin polkukierros. Viidakko-oppaamme Lenin löysi kiinnostavat kasvit ja eläimet aina oikeasta paikasta. Hänen tarkoituksensa oli ilmeisesti tehdä meistä biologian kandeja tehokurssilla, niin loppumatonta, suorastaan uuvuttavaa hänen selostuksensa oli. Kaimaanien punaisia silmiä haettiin yötä myöten tulvajärven rantatiheiköistä.
On silti aika hienoa hypätä keskelle järveä pysäytetystä kanootista uimaan tyyneen ja lämpimään veteen vaaleanpunaisten jokidelfiinien pyörähdellessä muutaman kymmenen metrin päässä.
Tämän jutun kuvat tulevat yhtenäisyyden vuoksi edellisten tapaan dogmana eli suoraan kamerasta pienimpänä 50D:n tuottamana jpeginä. Raakakuvien kehittämiseen päästäneen lähiviikkoina. Aperturen kokeilulisenssi oli harmillisesti tullut aktivoitua joskus koneen oston aikoihin, joten nyt ovat suositukset kyseisestä ohjelmasta tai vastaavista tervetulleita.
Kansanretkeilijä jaksoi kömpiä Chimborazon huipulle tänä aamuna ja sai uuden kakkosen korkeusennätystensä luetteloon. Edellisen jutun kommentissa mainittu atomikello näytti huipulla huomattavasti vähemmän kuin jutussa uskoteltu 6310 metriä. Mutta laitetaan tähän vielä kansanretkeilijän kolmen kärki espanjankielisen Wikipedian mukaan, kun kerran Etelä-Amerikassa ollaan: Aconcagua 6962, Chimborazo 6310 ja Cotopaxi 5897 metriä.
Lähtö oli taas keskiyöllä, ja kakkoshuipulle osuttiin juuri auringon noustessa kuuden aikaan. Varsinaiselle päähuipulle päästiin pariakymmentä minuuttia myöhemmin auringon jo paistaessa. Täysikuu valaisi nousua, joten otsalampuille ei ollut paljonkaan tarvetta.
Reitti on suoraviivaisempi kuin Cotopaxilla: alussa kierretään muutamia pystysuoria kallio- ja jääseinämiä, sitten kuljetaan jonkin matkaa kapeaa lumiharjannetta, kunnes saavutaan loputtoman pitkälle lumirinteelle, joka johtaa suoraan kakkoshuipulle. Huippu on näkyvissä tuntikausia, eikä juuri näytä tulevan lähemmäksi. Lopulta sinne kuitenkin päästään, ja samalla näkyy muutaman sadan metrin päässä oleva päähuippu. Reput jätetään kakkoshuipulle ja kävellään laakean painanteen yli päähuipulle.
Lumi oli monin paikoin hankalaa: murtuvan kuoren alla oli jauhoa, jossa askel valui taaksepäin. Teräs-Edgarkin sai tehdä tosissaan töitä polkiessaan askelmia pettävään lumeen.
Alas tultiin nopeasti, ja kämpällä oltiin puoli yhdeksän jälkeen. Kansanretkeilijän polvi kesti laskeutumisen hyvin. Lienee kysymys jonkinlaisesta henkimaailman asiasta, että polvi ei kipeydy vuoristokiipeilyssä, mutta tulee kipeäksi lenkkeilyssä. Tai sitten fysioterapeutin määräämät harjoitukset saivat jalan kuntoon parissa viikossa ennen matkaa.
Huomenna mennäänkin sitten viidakkoon lämmittelemään pakkasesta pikkuisen turtuneita sormenpäitä.
Kansanretkeilijä on viettänyt lepopäivää Bañosin kylpylä- ja matkailukaupungissa. Ollaan alhaalla, 1900 metrissä. Täällä eletään tulivuoren juurella: vieressä kohoava Tungurahua on aktiivinen, ja sitä tarkkaillaan jatkuvasti. Kansanretkeilijän seurue kuljetettiin autokyydillä ylös vuoren rinteelle, missä tarkkailuaseman hoitaja kertoi tulivuoresta ja sen tarkkailusta. Kotkat liitelivät harjanteen vieressä, joten retkitoverit kaivoivat kauko-objektiivinsa repuistaan.
Vuorokauden kuluttua ollaan jo Chimborazon (6310 metriä) juurella, ja retken kovin koetus alkaa. Sen perusteella, miten ankarasti Cotopaxilla piti ponnistella, ei ole ollenkaan varmaa, että Chimborazolla päästään ylös asti.
Kansanretkeilijä koki tänään rankimman fyysisen ponnistuksensa sitten muinaisen Aconcagualle nousun. Ecuadorin-retken ensimmäinen suurtavoite, nousu vajaan kuuden kilometrin korkuisen Cotopaxin huipulle, onnistui teräskuntoisen oppaan Edgarin johdolla. Edgar piti semmoista tahtia, että huipulla oltiin vajaa tunti ennen auringonnousua ja maisemien näyttäytymistä jouduttiin odottelemaan. Kansanretkeilijä puuskutti nousun aikana moneen kertaan henkihieverissä yli nelikymmenasteisia lumirinteitä kiivetessään, ja huipulla valokuvausaika jäi lyhyeksi kylmyyden takia.
Sää oli täydellinen, ja suurimman osan aikaa matkaa valaisi täysikuu. Ripuli, joka juoksutti kansanretkeilijää illan aikana useampaan kertaan, hävisi onneksi yhteentoista mennessä, jolloin oli ”herätys”.
Kansanretkeilijä pääsi vihdoin koettelemaan kuntoaan ja polviensa kestävyyttä Pasochoan luonnonpuistoon samannimisen nelitonnisen vuoren rinteille. Retkue aloitti nousunsa noin 2800 metristä seuraten sateiden jäljiltä mutaisen liukasta polkua tiheän viidakon halki. Kolmisen tunnin kuluttua päästiin jo avarammille andinummille noin kolmen ja puolen kilometrin korkeuteen. Osa retkueesta suuntasi vielä kohti Pasochoan jyrkkää huippua. Kääntymispiste oli huippuseinämän juuressa 3800 metrin korkeudessa: siitä eteenpäin liikkuminen olisi mennyt kiipeilyn puolelle. Loppumatka kuljettiin pilven sisässä, mutta laskeuduttaessa tuuli puhalsi pilvet harjanteen reunalle roikkumaan.
Kansanretkeilijän pahin pelko ennen matkaa oli, että polvi hajoaa ensimmäisellä retkellä ja Cotopaxi ja Chimborazo jäävät käymättä. Näin ei käynyt, vaan polvet ovat ehjät, suorastaan yllättävän hyvässä kunnossa. Myös kansanretkeilijän kunto oli tänään odottamattoman hyvä, ja yläilmoissa teki välillä mieli pistää suorastaan juoksuksi.
Retkikunnan jäsenet ovat jokseenkin väsyneitä. Huomenna on siirtymispäivä: retkeilyä jatketaan toisaalla, ennen kuin sännätään isoille vuorille.
Kansanretkeilijä saapui pitkällisen lentämisen jälkeen Quitoon lauantai-iltana. Matkavälineena oli Helsingistä Lontooseen Finnairin A321, Lontoosta Miamiin American Airlinesin B777 ja Miamista Quitoon AA:n B757. Hiemän taisi väsyttää, mutta sisäinen kello on vielä sellaisessa rytmissä, että tänä aamuna tuli herätyksi ennen seitsemää. Tänään otetaan kevyesti ja totutellaan korkeahkoon ilmanalaan: Quito on noin 2700 metrissä, ja matkatavaroiden kanssa ponnistelu aiheutti pientä hengästymistä. Tänä aamuna hengästyskohtaukset ovat ohi, mutta aavistuksenomainen päänsärky on merkkinä siitä, etta on tultu äkkiä merenpinnan tasolta selvästi ylemmäs. Nyt aamuyhdeksältä vedetään aamiaista ja sitten lähdetään tutustumaan kaupunkiin. Vakavampaa retkeilyä on odotettavissa huomisesta lähtien.
Hotelli Sierra Nevada on retkeilijöiden oma pieni kodikas majapaikka. Quiton sää on kuin Suomen syksyä, pilvistä ja lämpöä ehkä kymmenkunta astetta. Lämmintä täällä päiväntasaajalla.