Joulupäivänä Puolangan Hepokönkään alla 180 metrin korkeuskäyrällä oli 30 astetta pakkasta, joten valokuvaus hoidettiin nopeasti ja rukkaset kädessä. Niinpä tähtäyksessä tuli kömmähdettyä: tämän panoraaman kahdesta oikeanpuoleisimmasta otoksesta jäi puiden latvat pois. Kuva kaareutuu Fotarin käsittelyssä sen verran, että suorakulmaiseen rajaukseen ei mahdu yhtä aikaa koko suvanto ja kuuset latvoja myöten. Kompromissina tuli tällainen harjoituskuva, josta puuttuu oikea yläkulma, ja kompromissin myötä kuvaan sai jäädä myös valokuvaaja. Katsoja voi kokeeksi itse rajata kuvan niin, että työntää kuvan ruudun ulkopuolelle veden laitaa myöten, ja päättää sitten olisiko niin parempi.
Tekijä: Matti Sunell
-
Kainuun rotkolaaksot 1
Kansanretkeilijä otti joulupäivän tehtäväkseen Kainuun jääkiipeilymahdollisuuksien tiedustelemisen. Puolangan Hepoköngäs oli tietysti vanha tuttu, myös talviasussaan, mutta kansanretkeilijältä vielä kiipeämätön. Joulun aikaan putous ei välttämättä ole aina kunnolla jäässä, joten tilanne piti käydä tarkastamassa paikan päällä. Retkeä suunnitellessa tuli tutkituksi karttaa ja pannuksi merkille, että myös alempana jokilaaksossa on ainakin yksi kohta, jossa kostean maaston vedet valuvat jyrkänteeltä alas rotkoon. Mitä todennäköisin jääpaikka talvella siis.
Köngäs oli hyvässä jäässä. Alapuolinen suvanto jäätyy tuskin koskaan kokonaan, mutta kiipeily lienee varmistettavissa ylhäältä putouksen niskalta. Varmistaja voi kiinnittää itsensä näköalakorokkeen vieressä kasvaviin puihin, ja kiipeilijän pitää laskeutua köydellä putouksen juurelle. Reitin voi valita jyrkintä tietä suoraan keskeltä tai hieman loivemmin sivulta kaartaen.
Jäätynyt Hepoköngäs Könkään alapuolella joki virtaa vuolaasti hämyisessä laaksossa. Molemmin puolin kalliot kohoavat jyrkästi ja korkeat kuuset varjostavat mustaa vettä. Ja muutaman sadan metrin päästä laakson pohjoisreunalta löytyi ennustettu jääputous. Sen korkeus lienee kahdeksisen metriä, alin pystysuora puikko on ehkä viisimetrinen.
Salainen jääputous Pakkasta oli kolmekymmentä astetta, päivän valoisat tunnit hupenivat ja mukaan pakotetun ensikertalaisen varmistajan sormet alkoivat jäätyä. Köyden piteleminen tunnottomin käsin alkoi vaikuttaa kohtuuttomalta riskiltä, joten kansanretkeilijä tyytyi iskemään hakkunsa kerran jääpuikon alaosaan ja poseeraamaan reippaan näköisenä. Mutta nyt on ainakin tiedossa, että helmi–maaliskuun valoisampina päivinä ja paksummilla jäillä täällä olisi tekemistä, jos on asiaa Kainuuseen ja väkeä riittää köyden molempiin päihin.
Kansanretkeilijä teeskentelee kiipeilijää. Kuvaaja Antti Sunell -
Ilmavat huoneet
Lisää rappiotunnelmia Kruunuvuoresta. Näissä huoneissa vetää niin, etteivät kummituksetkaan enää tarkene. Ehkä täällä olisi vielä parikymmentä vuotta sitten voinut kuvata kauhuelokuvan.
Ei janota enää Aktiivinen, radikaali nuoriso harrastaa yhteiskunnallista taidetta. Univormun merkin pitää tietenkin näkyä. Onko tämä nyt, perhana, tarkoituksellista ironiaa?
Eiköhän vallata tämä talo 
Olohuoneesta aurinkoinen merinäköala Lännenelokuvan kulisseja: sivusta katsottuna tämä talo on aika ohut.
Lähestyn taloa hiljaa, varoen sala-ampujia -
Kruunuvuori, Kronberget
Kansanretkeilijä muistuttaa lukijoita lähiretkeilyn tärkeydestä. Kaukoretkelle pääsee ehkä keskimäärin kerran vuodessa, mutta lähiretkiä voi tehdä vaikka joka viikko. Polkupyörällä tavoittaa helposti parinkymmenen kilometrin säteellä olevat retkeilymaastot, joten lähiretkeiltävää aluetta kotimökin ympärillä on periaatteessa yli 1256 neliökilometriä – tästä tosin pitää laskea pois yksityiset tonttimaat ja vesistöt, ellei satu omistamaan venettä ja olemaan siten samalla kansanveneilijä. Julkisilla liikennevälineillä saavuttaa hieman satunnaisemmin kauempanakin sijaitsevia alueita, jotka matka-ajallisesti arvioiden voidaan lukea lähiretkeilyn piiriin.
Erämaalammen kirkkaus Miten voi Helsingin perällä asuva lähiretkeilijä saavuttaa näin erämaisia tunnelmia? Huono kysymys, sillä vastaus tuli jo otsikossa: Laajasalon saaren länsiosassa sijaitsevassa Kruunuvuoressa. Tämä paikka on ollut kansanretkeilijän vierailuohjelmassa jo useamman vuoden, mutta vasta nyt tuli lähdettyä, kiitos Ylioppilaslehden muistutuksen. Lehdessä on tänä syksynä ilmestynyt mainio juttusarja lähimatkailusta. Myös Kansan Uutiset kirjoitti alueesta juuri.
Alue on melko pieni: pohjoiskärjestä öljysataman aitaan on 560 metriä ja leveyttä enimmilläänkin alle 400 metriä. Sen koluaa siis ristiin rastiin helposti parissa tunnissa. On siellä silti nähtävää: kolmenkymmenen metrin korkeuskäyrälle yltäviä jäkäläisiä kallioita, soistuva metsälampi, kilpikaarnaisia mäntyjä, jokunen jättiläiskuusi, arvovaltaisia tervaleppiä, jyrkkiä rantakallioita ja virkistävän vaihtoehtoinen näkymä yli Kruunuvuorenselän kohti Helsingin nientä. Palokärki huudahtaa, pienemmät tikat vilahtelevat kelojen lomissa ja tiaiset pyrähtelevät huviloiden romahtaneista katoista sisään.
Vaikka valokuvaaja yrittää dramatisoida, kummituksia ei näy eikä kuulu 
Olihan idylli Vanhat huvilat ovat niin huonossa kunnossa, että kummituksetkin ovat aikoja sitten muuttaneet pois. Useista on katto romahtanut sisään ja seinät tulevat kohta perässä. Mutta on tämä joskus ollut melkoinen kesäparatiisi. Pihalampi on kasvanut umpeen, mutta omenapuu tuottaa vielä satoa. Kansanretkeilijät yrittävät kolistella puusta evästä.
Kruunuvuorenselkä Öljysataman paikalle tulee tuhansien asukkaiden uusi kaupunginosa, ja huvila-aluettakin epäilemättä jossakin vaiheessa kohennetaan, mitä se sitten merkitseekään. Kansanretkeilijä kehottaa käymään Kruunuvuoressa nyt, kun huvilat ovat vielä pystyssä. Tunnelma on varmasti toinen sitten, kun vieressä on uusi asuinalue, jonne kiskokiiturit kulkevat vetten yli Kruununhaasta.
-
Särkkäniemi
Syksyllä pitää lähteä meren rantaan tai korkeille paikoille ottamaan tuulta. Nämä Vuosaaren itärannat tosin ovat enemmänkin itätuulen paikkoja, ja lounaistuulta pitäisi mennä ottamaan Kallvikiin tai mieluiten saariin, jos pääsisi.
Olen liikkunut täällä päin aika vähän viime vuosina. Sen verran pahalta näytti, kun metsä kaadettiin Uutelan teennäisen ”kanavan” paikalta. Äskettäin olen vähitellen palaillut seudulle. Ei ympäristössä sinänsä mitään vikaa ole, mielelläni varmasti itsekin asuisin veden äärellä.
Tämmöinen on nykyinen näköala Särkkäniemestä pohjoiseen. Sinne on tullut satama. Venesatama on siirretty sataman alta Niinilahdesta etualalle Vuosaarenlahden pohjoisrannalle.
Koera tutustuu kyhmyjoutseniin Reipas vetokoera teki rohkeasti tuttavuutta kyhmyjoutsenten kanssa. Joutsenet olivat pidättyvämpiä. Kun koera nousi vedestä, taivaan valo väheni, varjot syvenivät ja tuntui kuin koera olisi turkissaan vetänyt merestä lokakuun hämäryyden maiseman ylle.
Koera nostaa turkissaan ylös veden hämäryyden -
CD:n joutsenlaulu
Kun puolisen vuotta sitten tiedotettiin, että Beatlesin koko tuotanto julkaistaan uudelleenmasteroituna laitoksena tänä syksynä, moni musiikinystävä varmasti alkoi toivoa parasta ja pelätä pahinta. Onhan popin ja rokin äänitemarkkinoilla viime vuodet raivonnut äänekkyyssota, loudness war, jonka tuoksinassa on paitsi julkaistu tasapaksuksi meteliksi puristettua uustuotantoa, myös raunioitettu joitakin vanhojen merkkiteosten uudelleenjulkaisuja. Beatlesin tapauksessa oli siis tilaisuus kaikkien aikojen möhläykseen mutta myös koko remaster-käsitteen maineenpalautukseen.
Onneksi ensihavainnot viittaavat jälkimmäiseen. Olen hankkinut ja kuunnellut nyt kaksi uudelleenmestaroitua levyä: Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Bandin ja Abbey Roadin. Pepperin hankin ensimmäiseksi, ja kuuntelin sen läpi suorastaan hämmästyneenä: sointi oli eläväinen, kirkas ja tukeva. Kuulin yksityiskohtia, jotka olivat aiemmin jääneet havaitsematta. Lujaa kuunnellessa Paulin basso tuntui paikoin häiritsevän kovalta, mutta se olikin ainoa häiritsevä asia. Luulen sitä paitsi, että alun perin basson oli tarkoituskin kuulostaa tältä. Vuoden 1987 laitosta on nimittäin moitittu puutteellisesta bassotoistosta, ja korvani on viimeiset kaksikymmentä vuotta tottunut juuri tähän ensimmäiseen CD-laitokseen. Vinyylejä en ole koskaan omistanut, ja vaikka kopioinkin ne kirjastosta (Sotkamon) kaseteille 80-luvun alussa, muisto niiden soinnista on peittynyt CD-versioiden alle. Peräti kiinnostuneena odotan niiden lausuntoja, jotka omistavat sekä vinyylit, vuoden 1987 CD:t että upouudet julkaisut.
EMI:n insinöörit Allan Rousen johdolla tekivät siis sen, mihin eivät Abban uudelleenjulkaisuissa ole kyenneet Tretow, Astley eikä Jonsson, vaikka on yritetty peräti neljä kertaa: palauttivat soinnin selkeyden, muhevuuden ja rokkikappaleiden jydän sortumatta ääntä värittävään kohinanpoistoon tai dynamiikkaa tukahduttavaan kompressointiin. Tästä laitoksesta tullee kanoninen Beatles-kuulemistoni, enkä vaivautune enää metsästämään divareista ylihinnoiteltuja vinyylejä.
Pieni kaupallisperusteinen kiusa kuulijaa kohtaan on kuitenkin saatu aikaan. Kaikista levyistä on tehty stereoversiot, jotka voi ostaa erillisinä. Stereolevyt ovat saatavissa myös yhtenä pakettina, jonka hinta on käytännössä sama kuin erillisten levyjen yhteishinta. Mono oli kuitenkin tärkeämpi julkaisumuoto yli 60-luvun puolivälin, ja vasta Abbey Road julkaistiin pelkästään stereona. Monomiksaukset kuulostavat raporttien mukaan hyvinkin erilaisilta stereoon verrattuna. Monolevyt ovat kuitenkin saatavissa vain yhtenä pakettina, joka on hinnoiteltu kalliimmaksi kuin stereopaketti. Fanaatikot ostavat tietenkin molemmat paketit. Autenttisuutta hakeva voi tehdä esimerkiksi sellaisen kompromissin, että hankkii monopaketin ja viimeiset levyt irrallisina stereoversioina, ehkä Pepperiin tai Revolveriin saakka.
Uudet hienoiksi mainostetut pakkaukset eivät ole mitenkään erikoisia. Perkeleellis-saatanallisessa muovikotelossa levyt eivät sentään ole, vaan kolmia taittuvassa pahvikotelossa. Vihkosessa on pari lyhyttä artikkelia: historiallisia huomioita ja äänitystä käsitteleviä. Enemmänkin tietoa äänityksistä olisin mieluusti lukenut, vaikka löytäähän asiasta kiinnostunut kuulija toki laajan asiaa käsittelevän kirjallisuuden ääreen.
Itse levy on vailla sisempää suojusta pahvikuoren sisällä ja naarmuuntuu väistämättä käytössä. Ratkaisen tämän ongelman kopioimalla levyn heti häviöttömässä aiff-muodossa tietokoneeseen, jolloin vältyn myös optisen aseman häiritsevältä kohinalta kuuntelutilanteessa.
Mistä sitten tämän jutun otsikko? No, kesti toki kauan, ennen kuin Beatlesin tuotanto saatiin julki nykyaikaisessa muodossa. Niin kauan, että itse CD-levy alkaa olla historiansa lopussa. LP-levyn valtakausi kesti kolmisenkymmentä vuotta, eikä CD tule elämään sen kauemmin. Musiikin kulutus siirtyy yhä enemmän verkossa liikkuvien tiedostojen muotoon, mutta koska verkon välityskyky on vielä vuosia hyvin rajallinen, tulee uusia fyysisiä tallennemuotoja CD:tä korvaamaan. Nyt kun Beatlesin tuotanto on käsitelty digitaaliseen muotoon, se on tietenkin tehty parhaalla mahdollisella äänenlaadulla: ainakin 192 kilohertsin näytteenottotaajuudella ja 24 bitin tarkkuudella. Viiden vuoden kuluessa nämä samat äänitteet myydään meille vielä kerran, todennäköisesti blu-ray-muodossa, ennen kuin ne siirtyvät lopullisesti verkkoon.
-
Lisko
Taloni rappusten alla asuu hirmulisko nimeltä Kolehmainen, Pasi. Lämpiminä loppukesän päivinä se kiipeää usein portaan reunalaudan päälle ottamaan aurinkoa ja on minua joskus töistä tullessani vastassa. Siinä sitten tuokion kertoilemme kuulumisia.
Tyrannosaurus swix 
Lisko paistattelee -
Viihdettä Kivikossa
Itä-Helsingissä nykyisen Kivikon asuinalueen laidalla sijaitsi ennen muinoin kallioinen mäki, jonka päälle joskus jouduin juoksulenkeilläni, kun harrastin sauvajuoksua vuoristokengät jalassa ylös alas Kontulan takaisien outojen metsien kallioita. Sitten mäki murskattiin ja vietiin jonnekin maanrakennusaineeksi, ja minä lakkasin juoksemasta siellä päin, kun metsään rakennettiin uusi lähiö (kaukio).
Entisen kallion paikalle on näemmä sittemmin ajettu toisenlaista maata, ja paikalla on taas mäki, yhtä korkea ellei korkeampikin kuin entinen. Sen mäen päälle oli tänään kerääntynyt monikymmenpäinen joukko paikkakuntalaisia seuraamaan Malmin lentonäytöstä.
Hävittäjien aiheuttama tunne on hyvin erikoinen, outo ja ristiriitainen. Suorastaan haltioidun lentokoneen voimasta ja nopeudesta enkä voi olla ihailematta lentäjän taitavuutta. Äänimaailma on sananmukaisesti järisyttävä. Kun vertaan kahta viime päivien taide-elämystä, on pakko myöntää, että Hornetin lentonäytös suorassa lyhytaikaisessa vaikuttavuudessaan voittaa Kraftwerkin konsertin. Mutta kymmenen minuuttia riittää hävittäjän esitykseen, Kraftwerk taas tuottaa matalammalla intensiteettitasolla riittävästi vaihtelua, jotta sitä jaksaa seurata puolitoista tuntia.
Näytöstä ihaillessani kuitenkin koko ajan tiedän ja tunnen, että nämä sotakoneet ovat perkeleestä. Arvelen myös, etteivät Gazan ja Groznyin lapset esittäisi eriävää mielipidettä. Koneiden hankinta myös vaurioittaa vakavasti kansantalouksia ja kasaa rikkauksia poppareiden kanssa seurusteleville asekauppiaille.
Hornet säkenöi -
Viihdettä Kontulassa
Kontulalaiset saivat nauttia audiovisuaalisesta viihteestä: ilma-akrobatiaa Malmin taivaalla suorittivat havukat ja herhiläinen, ja taustamusiikkia soitti Iiro Rantalan uusi trio.
Keskiyön havukat poistuvat Kontulan kautta -
Cayambe 3
Tulkoon tähän vielä kuva kuvauspaikasta ja vastakuva iltapanoraamalle. Taivaalla on pilviä…
Iltapilvet Cayambella Lisäys: pitihän tähän laittaa toinenkin kuva. Illan pilviä samassa ilmansuunnassa, tuolta tutulta kukkulalta kuvattuna. Tuo korkea pilvi voisi hyvinkin nousta Antisanalta.
Bienvenidos al refugio Lisäys: kuva kämpästä.