Kuten kaikki hyvin tietävät, ikävin, liukkain ja vaarallisin talvikeli on kuiva ja nihkeä pakkaslumi. Tai ehkä ne eivät tiedä, jotka kulkevat töihin, kouluun ja urheilemaan omin jaloin, polkupyörällä tai potkukelkalla. Mutta näin se vain on, ja siksi teille on pakkaskelillä kylvettävä paljon pieniä teräviä kiviä. Esimerkiksi iljanne eli kaljama on paljon turvallisempi keli, ainakin jos levitettävän sepelin määristä voi jotakin päätellä.
On myös todettu, että mummut ja papat hakeutuvat mielellään tien pehmeille laidoille kaatuilemaan. Siksi ensinnäkin penkat työnnetään mahdollisimman kauas, mielellään ainakin puolitoista metriä varsinaisen väylän reunojen ulkopuolelle, ja toiseksi myös lumipenkat sepelöidään huolellisesti. Tähän tarkoitukseen kaupunki on hankkinut huipputehokkaita sepelilinkoja.
Linkomiehet vihaavat paitsi pulkan ja potkukelkan käyttäjiä, myös kansanhiihtäjiä. Ajaessaan kohdasta, jossa latu risteää kävelytien kanssa, he lisäävät sepelin syöttöä ja vääntävät lingon kierrokset täysille.
Täällä Helsingin perällä, Suomen syrjäseudulla, talvea pidetään onnettomuutena tai ainakin häiriönä, jolla ei voi olla minkäänlaisia myönteisiä vaikutuksia. Ei ole olemassa esimerkiksi mitään lumen ja jään mahdollistamia reippaita ja hauskoja liikkumiskeinoja, ei ainakaan saisi olla. Joka tapauksessa sellaiset pitää pyrkiä estämään tai ainakin eristämään aidatuille alueille, mieluimmin sisähalleihin.
Haluaisin muistuttaa, että Suomeen sattuu talvi lähes joka vuosi. Liittyminen Euroopan unioniin 1995 ei lopettanut talvea, vaikka jotkut tuntuvatkin luulevan, että ”Eurooppaan meneminen” tarkoittaa maan siirtymistä alemmille leveysasteille.
Kyllähän tänne ennen pitkää saadaan lumettomat talvet ja neljän kuukauden pimeä marraskuu, muttei toivottavasti niin pian, että minun pitäisi olla sitä todistamassa.
Täällä mennään jukuripäisesti läpi harmaan kiven, murskataan se ja sirotellaan lumelle. Suosisin ehkä kuitenkin vähemmän totalitaristista elämäntapaa, jossa oloja myötäillen vaikeudet käännetään voitoksi ja vastuksissa nähdään erilaisen toiminnan mahdollisuus.
Keväthanget ovat kansanhiihtokauden loppuhuipennus. Ladut alkavat olla jäisiä ja kuluneita tai kuusenneulasten peitossa, ja tutut lenkit ovat jo ruvenneet kyllästyttämään. On siis aika jättää ladut ja suunnata peltoaukeita ja kaislikkoisia lahtia myöten meren jäälle. Talven aikana kasvaneiden voimien ja myötätuulen avulla saavutetaan huimia nopeuksia. Menomatkan myötätuuli tosin yleensä joudutaan maksamaan takaisin kotimatkalla.
Kansanhiihtäjän vakioreitti on yleensä kulkenut Porvarinlahdelta sataman sivuitse Mölandetin ja Granön väliseen Mösundetiin ja kaartanut sieltä kohti Majvikin ja Karhusaaren vaatimattomia asuinalueita ja sitten rannikkoa pitkin takaisin länteen. Ennen pitkää Mölandet piti kuitenkin kiertää etelän puolelta. Siellä on Sipoonselkä ja sen takana Kaunissaari.
Jo lauantaina puhalsi reipas luoteistuuli, joka antoi hyvän kyydin alkumatkasta, mutta merkitsi työntekoa paluumatkalla. Sunnuntaina tuuli jatkui ja kääntyi vähitellen länteen ja lounaaseen. Tuuli oli kasannut jäälle perunajauhoa, joka etenkin auringon lämmittämänä merkitsi lisääntynyttä lumiturvallisuuden eli hiihtäjän turvalleenmenon riskiä ja teki matkanteosta töksähtelevää.
Metsänreunoissa kympin kolikon kokoinen luistelusauvan sompa humahteli jo iloisesti hangen kuoren läpi. Vieläköhän pääsiäisenä on Rehjalla ja Oulujärvellä riittävästi hankea ja jäätä?
Vuosaaren satamaan liikennöi futuristinen avaruusalus:
Englantilaisten avaruuslaiva
PS. Totuuden ja kansanretkeilijän kameran kellot käyvät kesät talvet Itä-Euroopan aikaa, joka on kaksi tuntia edellä koordinoitua yleisaikaa (UTC+2).
Kansanhiihtäjä kiinnitti tänäisellä lenkillään huomiota viime aikoina yleistyneeseen erikoiseen hiihtotapaan: huomattava osa vastaantulevista hiihtäjistä tuli vastaan selkä edellä! Heitä oli suunnilleen yhtä paljon kuin naama edellä hiihtäjiä, eivätkä he liikkuneet näihin verrattuna kovinkaan paljon hitaammin.
Tänään meni Bisajärven lenkki (ilman Kuusijärven pistoa) runsaassa kolmessa tunnissa, mikä tehnee keskinopeudeksi noin kymmenen kilometriä tunnissa. Tähän kuuluu kävelyosuudet Mellunmäessä ja kehätien risteyksessä ja uutta lunta tulvillaan ollut yhdyslatu Mellungsbackasta Gjutaniin. Tämä merkinnee tasaisella kovapintaisella ladulla ehkä viidentoista kilometrin tuntinopeutta. Kunhan lumi tästä vielä kovettuu, nähtäneen tasaisella kahdenkympin nopeuksia, ja Hakunilan kilpavitosen alamäissä lähenneltäneen yleisnopeusrajoitusta.
Nyt alkaa olla lentokelit ja vauhti alamäissä lähentelee jo yhdeksääkymppiä. Hakunilan–Kuusijärven latu on kuitenkin tasainen suurimman osan matkaa, vain Bisajärven metsälenkillä on pari mainittavampaa mäkeä.
Kansanhiihtäjä kokeili, miten kolmen ja puolen peninkulman lenkki Mellungsbystä Gjutansin kautta Hanaböle träskille ja takaisin sujuu luistellen. Latu-ura on koko matkan leveä ja tasainen, joten hyvinhän se meni. Reisilihakset ovat talven mittaan treenaantuneet sen verran, että voimaa ja vauhtia riitti koko matkalle. Pohjoistuuli jarrutti mennessä, mutta maksoi takaisin palatessa.
Laiskiaissunnuntain ansiosta ladulla oli jälleen kerran koko suomen kansa.
Sotungin pelloilla latu ohittaa Helsingin maalaiskunnan toiseksi korkeimman paikan Högbergetin (74,6 m) sen jyrkän länsiseinämän juurelta. Peltojen loputtua se seuraa maakaasuputken linjaa. Alue on Sipoonkorven länsireunaa, maastolle ovat tyypillisiä kalliot ja niiden väliset usein pohjois–eteläsuuntaiset suojuonteet. Latua pitkin pääsisi Keravalle saakka. Toivottavasti hiihtokelejä riittää, että tuon pisimmän matkankin ehtisi vielä tänä talvena kokeilla.
Kansanhiihtäjä hoksasi ylämäissä hyvin toimivan luisteluhiihtotyylin: kannattaa laskea takamusta ikään kuin istuvaan asentoon, jolloin jalat työntävät suksia etuviistoon aivan itsestään, potku pysyy pitkänä ja vauhti säilyy. Ilmeisesti tämä vaatii kuitenkin hiihtokauden aikana vahvoiksi kehittyneitä reisilihaksia.
Matkaan meni alle neljä tuntia, johon kuului pari valokuvauspysähdystä, mehutauko Kuusijärven majalla ja suksien kanto mennen tullen Mellunmäen poikki.
Ja katso, minä ilmoitan teille suuren ilon: Mellunmäestä pääsee taas hiihtämällä Hakunilaan!
Kansanhiihtäjä tuli Mellunmäestä laskeuduttuaan pellon kulmaan, josta mutkan jälkeen lasketellaan tunnelin kautta Mustavuoren ladun lähtöpaikalle. Kulmasta lähti aivan äskettäin avattu latu Westerkullan peltojen halki pohjoiseen. Voisiko se olla…
Sinäkö se oot? Näin monen vuoden jälkeen muistatko mua?
Jaaha, pitäisikö asia tutkia nyt, vai kävisikö kuitenkin tänään Talosaaressa ja tulisi sitten huomenna henkisesti valmistautuneena ottamaan selvää, onko uusi latu todella se, mikä se näyttää olevan? Nyt. Asiaan pitää tarttua heti. Tärkeiden asioiden kanssa ei sovi aikailla, sillä peräseinä lähestyy vuosi vuodelta nopeammin.
Kansanhiihtäjä lienee hiihtänyt viimeksi yhdyslatua pitkin Mellunmäestä Hakunilaan vuonna 2003. Asia tuli tarkastetuksi sähköpostista: elokuussa 2004 kansanhiihtäjä kyseli Vuosaaren satamatyömaan tiedottajalta, mahdetaanko yhdyslatua vielä tehdä, kun edellisenä talvena sitä ei enää ollut, ilmeisesti ratatyömaan takia. Eipä tullut selvää vastausta, eikä latuakaan ole sen koommin näkynyt. Joskus on ollut umpihankeen hiihdetty linja ladun paikalla, joku sinnikäs vanhojen aikojen muistaja lienee yrittänyt palauttaa reittiä omin voimin.
Mutta tänään latu oli entisellä paikallaan. Pari kilometriä peltoaukean toiseen päähän kehätien ja Länsisalmentien risteykseen, suksien kantoa alle kaksisataa metriä, sitten taas pellon poikki kohti kohti Porvoonväylän alittavaa tunnelia ja tunnelin jälkeen uudelle reitille koilliseen, jälleen pellon poikki. Ennen muinoin latu lähti tunnelin jälkeen luoteeseen yli kallioisen metsäalueen, mutta sinne, moottoriteiden kulmaukseen, tuli sitten valtava louhos. Pellon pohjoispäässä latu siirtyy sähkölinjalle ja siinä on vähän risukkoa, mutta pian päästään kuusimetsään ja aivan pian reitti yhtyykin jo Hakunilan 3,6 kilometrin lenkkiin.
Hakunilan ladut ovat loistavat. Siellä on nousuja, laskuja ja tiukahkoja kaarroksia, kuusimetsää, kallioita ja pieniä peltoaukioita. Tekisipä melkein mieli siteerata Aarne Tenkasta1. Kyllä taisi nyt Talosaari jäädä vuorotteluvapaalle. Lenkkejä on useampi, ja niitä kun yhdistelee eri tavoin, ei paikkaan voi kyllästyä. Tänään kansanhiihtäjä tyytyi kiertämään 3,6 kilometrin lenkin, kun päivänvalo alkoi olla jo vähissä.
Joku kerta pitää tarkistaa, onko Hakunilasta tehty entiseen tapaan latu Sotungin laaksoa pitkin Kuusijärvelle ja Keravan suuntaan. Sehän olisi myös oivallinen lähestymisreitti Sipoonkorpeen tehtäviä kansanretkiä ajatellen.
Tämän jutun karttalinkit vievät kokeeksi Googlen Openstreetmapin karttasovellukseen. Käyttö oli vähän hankalaa, kun yksittäisen paikkamerkitsimen linkin sai näkyviin vain lähettämällä sen sähköpostilla itselleen. Täytyy koettaa hieman opiskella asiaa. Olisiko parempi esittää kaikki paikat yhdessä kartassa? Minusta olisi mukavampaa seurata paikkoja sitä mukaa kun kertomus etenee. Mitäs tuumaatte?
1 Muokattu 1.5.2011. Poistin tästä linkin Koe-eläinpuisto-radiohupailuun, koska kyseinen jakso ei enää ole kuultavissa. Tarkoitetun kohdan vuorosanat kuuluivat: ”Tuulikki, tää on taivas!”
Muokattu 1.5.2021. Kymmenen vuotta edellisen muokkauksen jälkeen muutin karttalinkin Openstreetmap-palveluun. Eroon Googlesta!
Täällä Suomen laitimmaisella syrjällä on kosolti lunta, mistä kansanhiihtäjä iloitsee. Vuoden ensimmäisen sunnuntain hiihtolenkki tarjosi riemastuttavan yllätyksen: ladulle oli lähtenyt koko Suomen kansa! Ehkä siis myös Helsinki on reippaiden ihmisten kaupunki, niin kuin Espoon väitetään olevan – nimitys, jonka puolestaan uhkaavat menettää jotkin luonnonoloiltaan loistavat mutta henkisesti sinnittelevät entiset paperitehdaspaikkakunnat.
Länsimäentien silta
Kansanhiihtäjä vuorottelee Talosaaren ja Kivikon lenkkejä. Kummallekin pääsee yhdyslatuja pitkin kotipihasta, ja hyvällä onnella suksia riisumatta. Hyvä onni tarkoittaa sitä, että viikonlopuksi sataa vain sen verran lunta, etteivät aurat lähde liikkeelle. Näin voi hiihtää kävelyteiden reunoja siellä, missä latu katkeaa. Jos tulee oikein kunnolla lunta, voi suksilla päästä jopa isompien katujen yli, mutta silloin on vaarana, että aurauskalusto lähtee töihin sunnuntainakin. Helsingissä ei valitettavasti vieläkään toimi katu- ja latukunnossapidon yhteistyö.
Telaketjut rouhivat sepelin esiin
Tällä kertaa Mellunmäen ylittäminen sukset jalassa onnistui. Länsimäentien kävelysillalla pystyi hiihtämään varovasti. Sillan jälkeen latukoneen telaketjut olivat nostaneet lumen pinnalle sepeliä: paradoksaalisesti kansanhiihtäjän paras ystävä teki katuosaston aiheuttaman haitan uudelleen näkyväksi. Onko latuosasto lannistunut katuosaston ylivallan edessä: ennen tällekin kohdalle tehtiin latu tien sivuun?
Mustavuoren ladun alku
Rikkumaton hiihto alkaa Mustavuoren juurelta Itäväylän eteläpuolelta. Tällä kertaa kaikki hiihtäjät olivat muistaneet ottaa suksensa mukaan. Tavallisesti näillä seuduilla tulee vastaan joitakin suksensa unhoittaneita, vain sauvoilla liikkuvia hiihtäjiä.
Mustavuoren lenkki on vain 2,125 kilometriä pitkä. Vaikka siinä on yksi ylä- ja yksi alamäki, näin lyhyen lenkin kiertäminen useaan kertaan kyllästyttää. Siksi kansanhiihtäjä yleensä hiihtää Talosaareen ja takaisin ja lopuksi yhden kerran Mustavuoren lenkin. Yksi ainoa vika Talosaaren ladussa on: siinä ei ole varsinaisia mäkiä.
Porvarinlahden rantaniitty on kesällä oiva perhospaikka ja talvellakin viihtyisä. Kansanhiihtäjä ei ole vielä onnistunut näkemään junia satamaradan sillalla, mutta vaunut.orgissa on kuvia esimerkiksi tässä ja tässä.
Vuosaaren piiput
Suomen turhimman lintutornin juurella on venesatama, ja sinne näkyvät Vuosaaren voimalaitosten piiput.
Husö
Ladun kääntöpaikka on Talosaaressa eli Husössä, kartanon talousrakennuksen nurkalla. Kartanon mailla harjoitetaan hevosratsastustointa.
Tässä jutussa ei ole karttalinkkejä, mutta kuvissa on paikkatieto. Kuvat saa kartalle vanhan ohjeen mukaan.
Täällä syrjä-Suomen laitimmaisella reunallakin on nyt kunnon talvi, mistä kansanhiihtäjä iloitsee. On sitä paitsi aina onnekasta, kun lunta tulee kunnolla vapaapäivien aikana, sillä silloin kestää aikansa, ennen kuin auraus- ja hiekoituskalusto pääsee suorittamaan tehtävänsä eli sepelin auraamisen kävelyteiden varrella kulkeville laduille ja risteysten hiekoittamisen. Mutta nyt pysyttäköön myönteisillä mielin. Tämän jutun piti olla alun perin nimeltään Vakava tuhotyö Kontulassa ja kuvituksena nämä:
Näin hiihtäjää karaistaan
Jääköön tämä ikävä välikohtaus kuitenkin nyt vain lyhyelle maininnalle. Uudenvuodenpäivänä kansanhiihtäjä sai nimittäin nauttia sellaisesta ylellisyydestä, että kotiovelta pääsi suksia riisumatta hiihtämään Kivikon ladulle asti, kiertämään sen kolmisen kertaa ja palaamaan samoja jälkiä takaisin. Mainio laduntekijä oli vetänyt Kontulantien ja metroradan ylittävän sillan laitaan vallan hiihtokelpoisen ladun. Mutta vuoden toisena päivänä oli Saatana lähettänyt kätyrinsä tuhoamaan latumiehen hyvän työn, ja sukset piti kantaa sillan yli. Ei mikään suuri vaiva, mutta harmillista on tuollainen piittaamattomuus ja toisten työn saboteeraus.
Katuosastolle lähti kannustava reklamaatio, ja nyt kansanhiihtäjä odottaa toiveikkaana, että hiihtäjää ja häntä hienosti palvelevaa latutyöläistä arvostetaan, kun kävelyteitä pidetään kunnossa.
Tänään ei ollut liikkuvaa Beatles-opintopiiriä, joka tavallisesti kokoontuu Kivikon ladulla, joten kansanhiihtäjä lähti katsomaan, olisiko Mustavuoren–Talosaaren latu jo hiihdettävässä kunnossa. Oli se! Vuoden toinen ylellisyysnautinto oli, että kotiovelta pääsi tällä kertaa hiihtämään koko reitin, myös Mellunmäen hankalat osuudet. Hiekkaa ei ollut roiskittu tolkuttomalla tavalla. Tosin pari tienylitystä joutui tekemään varovasti suksia nostelemalla, mutta kansanhiihtäjä ei jaksa enää enemmälti sääliä vanhoja, Etelä-Suomen vähälumisilla laduilla syvällisesti naarmuuntuneita kansansuksiaan. Uusia luistelusuksiaan hän sen sijaan varjelee ja säästää hyvälumisille laduille.
Porvarinlahden takana latu kulkee paljolti peltoja pitkin, ja monina talvina lunta on niin vähän, että suksi tökkii kynnöksen multaan. Nyt lunta on tullut kerralla riittävästi ja sitä on suksen alla turvallisen paksusti. Perille Talosaaren (Husö) ratsastustilan maille saavuttaessa hiihtäjää tervehtii reipas hevosenlannan tuoksu.
Maisema on talvipäivän viistossa valossa kuvauksellinen. Koska valokuvauskojetta ei rivakalla lenkillä yleensä kuljeteta mukana, kuvattakoon näkymä tässä sanallisesti:
Itä-Uudenmaan rannikolta pistää sisämaahan pitkiä, kapeita merenlahtia. Maankohoamisen ansiosta suuret osat entisistä lahdista ovat nykyään peltona, mutta talvisaikaan lumen peittäessä maiseman voi hyvin nähdä, missä meri on muinoin lainehtinut. Sitä paitsi kovilla talvimyrskyillä meri joskus väliaikaisesti valtaa alueet takaisin itselleen. Valkoinen usva leijuu nyt noiden entisten merenlahtien yllä. Se yltää lumen pinnasta vain muutaman metrin korkeuteen. Juuri ja juuri metsänreunan yläpuolelta loistava aurinko valaisee harson sivulta, ja metsäniemekkeen takaa ilmestyvät kansanhiihtäjät näkyvät pehmeää valoa vasten mustina, epätodellisina siluetteina. Hieman lähemmäksi tultuaan he saavat värejä ja viimein kasvot: huurteisen parran tai hiukset, punaiset posket tai räkää roiskuvan nenän.
Koko lenkki ovelta ovelle noin sadassa minuutissa, ilman uupumusta: kansanhiihtäjä taitaa olla aika hyvässä kunnossa ja päästä vähitellen eroon joulunajan lihan, suklaan ja punaviinin aiheuttamasta vetelyydestä. Kunnon kehitys näyttää hyvältä myös Kansanretki 8000:ta ajatellen.
Paltaselän jäätä peittävä vaaksainen hanki oli ehtinyt sulaa lähes sohjoksi. Luistelusuksilla ei tehnyt mieli liikkua umpihangessa, joten tuli käytetyksi hieman kovempia moottorikelkan uria ja lopulta jäätietä. Jotakin iloa moottorikelkkailijoista joskus on, vaikka he lähtökohtaisesti ovatkin huonoja ihmisiä.
Tuulta oli sen verran, että jäällä oli tuulivoimalla liikkujia:
Tuulivoimaa
Ohitse lensi myös ufo, joka ilmeisesti oli samoja, joiden laskeutumisjälkiä näimme eilen Ärjässä. Tarkkailimme sitä ensin piiloutuneina Ison-Pihlaisen laavuun:
Ufoa piilossaIson-Pihlaisen laavu
Pilkkijöitä oli paljon, mutta jotkut heistä näyttivät epäilyttäviltä. Saapuivatko he ufolla? Onko tässä kuvassa ufomatkailijoita, ja jos on, niin kuka tai ketkä?
Kansanhiihtäjä kävi kiertämässä Ärjän. Matkaa Koutalahden venesatamasta Kirkkosäikän kärkeen on runsaat viisi kilometriä ja saaren pituus on nelisen kilometriä, joten suunnilleen kahdenkymmenen kilometrin lenkki siitä tuli. Sää oli pilvisen harmaa, joten Panoramio-tasoisia maisemaspektaakkeleita ei kameran kennolle valottunut. Eilisen pyryn jäljiltä uutta lunta oli pari senttiä, mutta se ei juuri haitannut luistoa. Hangen pinta tosin alkoi antaa periksi suksen alla päivän lämmetessä, etenkin saaren eteläpuolella.
Kansanhiihtäjä joutuu ohitetuksi. Taustalla Ärjä ja sen vasemmalla puolella Uupunut:
Männyt romisevat Ärjänselkään. Saaren pohjoisrannalla oli ufojen laskeutumispaikka, josta lumi oli sulanut pois:
Ufojen laskeutumispaikka
Saaren länsipäässä on rantaan ajautunut jättiläismäinen hauen leukaluu. Ärjänselän syvänteissä asustaa jopa viisitoistametrisiä haukia:
Hauen leukaluu, josta on yritetty rakentaa kannelta
Säipän kainalossa on vanha yhtiön lomakylä. Täällä on menneen maailman tunnelmaa: romahteleva laivalaituri, haalistuneet mökit. Keilarata ulkona. Lapset roiskuttelevat matalassa rantavedessä. Miehet olkihatuissaan ja raidallisissa kokovartalouimapuvuissaan nostelevat mustia pyöreitä punnuksia. Perheet syövät eväitä koreistaan päivänvarjojen alla. Kioskista saa vihreää Jaffaa ja Sitruunasoodaa.
Uupunut jää Säipän taakse. Siellä käynti jää johonkin toiseen kertaan, kun on paremmat olot (tammikuun lyhyet päivät, läpinäkymättömät myräkät ja ankara luoteistuuli, joka vie teltan mennessään, jäädyttää sormet ja puhaltaa keittimen sammuksiin):
Kansanhiihtäjä on kerran jos toisenkin seisoskellut Paltaniemen rantatörmällä ja tähyillyt Paltaselälle, metsäisiin saariin ja Paltamon puoleisille rannoille. Mutta eipä ole ollut kesällä venettä käsillä, talvella suksia mukana. Pienenä poikana täällä tuli joskus nähdyksi jäärata-ajot, kesäisin on käyty uimassa ja keväisin katsomassa ja kuulemassa joutsenia Paltasalmen sulassa. Mutta nyt sukset on otettu mukaan, siispä jäälle.
Jääurheilu on täällä astetta vakavampaa kuin Sotkamon reitillä. Selät ovat suurempia: Paltaselälläkin on mahdollista päästä kolmen kilometrin päähän rannasta, saati sitten Ärjän- ja Niskanselällä, jotka ovat nykyisen Suomen suurimmat järvenselät. Huonolla säällä eksyminen on aivan mahdollista, ja pakkasella ja tuulella on oltava tarkkana ettei palelluta naamaansa tai sormiaan.
Mutta tänä pääsiäisenä sää suosii. Väkeä on liikkeellä suksin, jalan ja tietenkin myös lynxillä. Venesataman rannassa harjoitellaan luistelemista autoilla, ja moottoriselkäiset liitovarjoilijat pörisevät taivaalla.
Kansanhiihtäjä tekee pikaisen tiedusteluretken ja käy kiertämässä lähimmät saaret. Leiriytymismahdollisuuksia voisi selvittää vastaisen varalle, onhan kartan mukaan muutamassa saaressa laavu.
Laavut tosiaan ovat hyväkuntoisia, ja puuhuolto näkyy olevan kunnossa. Päiväretkeilijät polttavat nuotiota surutta: kun kansanhiihtäjä tulee Ison-Pihlaisen laavulle, laavun edessä palaa valmiiksi iloinen valkea, ja samassa pörisee kaksi kelkallista perheitä paikalle. Pakokaasu jää leijumaan ilmaan, eikä kansanhiihtäjää huvita jäädä lämmittelemään tällä kertaa.
Kartasta voi nähdä, kuinka merimerkit ilmoittavat väylien sijainnin. Tässä on Riuttasaaren linjataulu ja sen alla näkyy reilun kilometrin päässä Pienen-Pihlaisen taulu. Yhdessä ne osoittavat suunnan länsilounaasta tuleville.
Riuttasaaren linjataulu
Jää elää. Railot repeytyvät nopeasti ja jylisten. Matkaan voi yllättäen tulla kilometrien mutka, kun rannan ja kulkijan väliin aukeaa ylittämätön este. Ja jos jossakin jäänreunat erkanevat, niin toisaalla ne törmäävät ja nousevat pystyyn. Tässä on esimerkkejä pienimuotoisesta vuoristojen synnystä.
Paltaselän railopoimutusta
Tämän kuvan keskellä on Toukansaari, jonka salmet erottavat Koutaniemestä ja Neuvosenniemestä. Oikeanpuoleisesta salmesta näkyy palanen Ärjänselkää, jonka vastaranta ei erotu.
Toukka
Täkäläisissä lehdissä näkyy kirjoitettavan ”Oulujärven maisematiestä”, eikä kysymyksessä kaikesta päättäen ole vitsailu. Puhe on ikuisuushankkeesta, Kajaanin ja Oulun välisen tieyhteyden lyhentämisestä niin, että uusi tie rakennettaisiin kuvassa näkyvien salmien yli. Hanketta ajettiin jo kansanhiihtäjän lapsuudessa, eikä se tule koskaan toteutumaan. Kainuussa vain joillakin on luja usko tämmöisten suurhankkeiden pelastavaan voimaan. On suurta henkistä taantumusta sellaisen uskomuksen vaaliminen, että maakunnan elinvoimaisuutta parannetaan valtion maksamilla massiivisilla – ja turhilla – rakennushankkeilla. Tällainen ajattelu suorastaan estää oikeasti uutta luovien ja kansalaisten toimeliaisuutta lisäävien ideoiden esillepääsyä.
Puhe ”maisematiestä” olisikin hyvää parodiaa, mutta parodikko on nyt myöhässä. Ne tekevät sen itse. Ja mitä kulkuyhteyksiin tulee, kainuulaista ahdasmielisyyttä pääsee kyllä helpoimmin pakoon junalla, sekä luoteiseen että eteläiseen ilmansuuntaan.
Kansanhiihtäjä on pohdiskellut mahdollisia kansanretkeilyreittejä Oulujärvelle. Voisi esimerkiksi lähteä liikkeelle Paltamosta ja hiihtää ensimmäisenä päivänä Paltaselän yli, luistavalla kelillä vaikka Ärjään saakka. Toisena päivänä ylitettäisiin Ärjänselkä Manamansaloon, ja kolmantena päivänä jatkettaisiin Vaalaan Niskanselän yli. Jos ei ole myrskyä, paksusti lunta taikka huono näkyvyys, tämän pitäisi onnistua. Huonoon säähän ja keliin pitäisi tietenkin varautua lisäpäivin, ja pääseehän reitiltä myös pakenemaan rannikon kyliin. Reipas talviretkeilijä yöpyy talviteltassa vaikka jäällä (jos ei pelkää railoja), mutta varmaan myös mökkejä voisi kysellä vuokralle reitin varrelta. Päätepisteisiin on junayhteys kätevästi neljä kertaa päivässä.
Kansanhiihtäjä teki pääsiäisloman jäädyttelylenkkinä kierroksen Karankalahdella. Pääsiäispäivinä tuli monta senttiä uutta lunta, ja avoimilla paikoilla tuuleskelikin melko raikkaasti. Alkupäivien huimasta luisteluvauhdista ei ollut tietoakaan, ja huppu piti vetää tiukasti naaman eteen suojaamaan poskia jäätymiseltä, vaikka pakkasta oli alle kymmenen astetta.
Eipä ehkä aivan ensikertalaisen talviretkeilijän kannata lähteä tämänpäiväisessä säässä telttailemaan esimerkiksi Uupuneeseen, eikä keliä voi sanoa vielä edes vakavaksi. Mutta jos suunnittelee arktisia hiihtovaelluksia vaikkapa Grönlantiin, voisi harjoittelun kenties hyvin aloittaa Oulujärveltä.
