Pääsiäisaamun ylösnousu jäi myöhäiseksi, mutta reippaasti aamupäivän puolella pääsi kierros itäisimmän Helsingin rannikkoseuduilla kuitenkin alkamaan. Lienee se hetki, kun tuleva kesä on jo lähempänä kuin mennyt talvi: viimeiset lumenrippeet haihtuvat aivan näinä päivinä, metsät jylisevät peipposten laulusta, leskenlehdet ja vuokot rehottavat valtoimenaan ja houkuttelevat sitruunaperhosia.
Muita päivän perhoslajeja olivat nokkosperhonen (ensimmäinen havainto 12.4.) ja suruvaippa, ehkä neitoperhokin, mutta se jäi epävarmaksi kun liikkui niin nopeasti. Olisikohan ollut vielä jokin pieni oranssinruskea perhonen, mutta eiväthän kultasiivet vielä lennä? Se taisikin olla kuiva koivunlehti.
Kansanhiihtäjän pelto lainehtii vettä. Suomenlahti nousee Husön pelloille keväisin ja syksyisin, ovathan nämä vanhoja merenlahtia.
Kansanhiihtokausi loppui, vesihiihtoa tarjolla
Neljä viikkoa sitten kansanhiihtäjä hiihti tämän veneen reittiä ja otti kuvan laivasta suunnilleen punaisen venevajan edustalta. Tuomas ehti näille seuduille melomaan jo alkuviikosta.
Vene Mölandetin edustalla
Varissaaren rannassa kellui pari jääkimpaletta.
Viimeiset jäänrippeetCygnus ja cygnus
Kyseessä olikin pari sibeliaanisia laulujoutsenia. Trumpettia soittaen nämä kaarsivat paikalle Kalkkisaaren ylitse. Olihan siellä sataman toisella puolella myös keskieurooppalaisia kultturelleja versioita. Soittanevatko jotain wagnertuubaa kenties, en muista kuulleeni.
Keväthanget ovat kansanhiihtokauden loppuhuipennus. Ladut alkavat olla jäisiä ja kuluneita tai kuusenneulasten peitossa, ja tutut lenkit ovat jo ruvenneet kyllästyttämään. On siis aika jättää ladut ja suunnata peltoaukeita ja kaislikkoisia lahtia myöten meren jäälle. Talven aikana kasvaneiden voimien ja myötätuulen avulla saavutetaan huimia nopeuksia. Menomatkan myötätuuli tosin yleensä joudutaan maksamaan takaisin kotimatkalla.
Kansanhiihtäjän vakioreitti on yleensä kulkenut Porvarinlahdelta sataman sivuitse Mölandetin ja Granön väliseen Mösundetiin ja kaartanut sieltä kohti Majvikin ja Karhusaaren vaatimattomia asuinalueita ja sitten rannikkoa pitkin takaisin länteen. Ennen pitkää Mölandet piti kuitenkin kiertää etelän puolelta. Siellä on Sipoonselkä ja sen takana Kaunissaari.
Jo lauantaina puhalsi reipas luoteistuuli, joka antoi hyvän kyydin alkumatkasta, mutta merkitsi työntekoa paluumatkalla. Sunnuntaina tuuli jatkui ja kääntyi vähitellen länteen ja lounaaseen. Tuuli oli kasannut jäälle perunajauhoa, joka etenkin auringon lämmittämänä merkitsi lisääntynyttä lumiturvallisuuden eli hiihtäjän turvalleenmenon riskiä ja teki matkanteosta töksähtelevää.
Metsänreunoissa kympin kolikon kokoinen luistelusauvan sompa humahteli jo iloisesti hangen kuoren läpi. Vieläköhän pääsiäisenä on Rehjalla ja Oulujärvellä riittävästi hankea ja jäätä?
Vuosaaren satamaan liikennöi futuristinen avaruusalus:
Englantilaisten avaruuslaiva
PS. Totuuden ja kansanretkeilijän kameran kellot käyvät kesät talvet Itä-Euroopan aikaa, joka on kaksi tuntia edellä koordinoitua yleisaikaa (UTC+2).
Täällä Suomen laitimmaisella syrjällä on kosolti lunta, mistä kansanhiihtäjä iloitsee. Vuoden ensimmäisen sunnuntain hiihtolenkki tarjosi riemastuttavan yllätyksen: ladulle oli lähtenyt koko Suomen kansa! Ehkä siis myös Helsinki on reippaiden ihmisten kaupunki, niin kuin Espoon väitetään olevan – nimitys, jonka puolestaan uhkaavat menettää jotkin luonnonoloiltaan loistavat mutta henkisesti sinnittelevät entiset paperitehdaspaikkakunnat.
Länsimäentien silta
Kansanhiihtäjä vuorottelee Talosaaren ja Kivikon lenkkejä. Kummallekin pääsee yhdyslatuja pitkin kotipihasta, ja hyvällä onnella suksia riisumatta. Hyvä onni tarkoittaa sitä, että viikonlopuksi sataa vain sen verran lunta, etteivät aurat lähde liikkeelle. Näin voi hiihtää kävelyteiden reunoja siellä, missä latu katkeaa. Jos tulee oikein kunnolla lunta, voi suksilla päästä jopa isompien katujen yli, mutta silloin on vaarana, että aurauskalusto lähtee töihin sunnuntainakin. Helsingissä ei valitettavasti vieläkään toimi katu- ja latukunnossapidon yhteistyö.
Telaketjut rouhivat sepelin esiin
Tällä kertaa Mellunmäen ylittäminen sukset jalassa onnistui. Länsimäentien kävelysillalla pystyi hiihtämään varovasti. Sillan jälkeen latukoneen telaketjut olivat nostaneet lumen pinnalle sepeliä: paradoksaalisesti kansanhiihtäjän paras ystävä teki katuosaston aiheuttaman haitan uudelleen näkyväksi. Onko latuosasto lannistunut katuosaston ylivallan edessä: ennen tällekin kohdalle tehtiin latu tien sivuun?
Mustavuoren ladun alku
Rikkumaton hiihto alkaa Mustavuoren juurelta Itäväylän eteläpuolelta. Tällä kertaa kaikki hiihtäjät olivat muistaneet ottaa suksensa mukaan. Tavallisesti näillä seuduilla tulee vastaan joitakin suksensa unhoittaneita, vain sauvoilla liikkuvia hiihtäjiä.
Mustavuoren lenkki on vain 2,125 kilometriä pitkä. Vaikka siinä on yksi ylä- ja yksi alamäki, näin lyhyen lenkin kiertäminen useaan kertaan kyllästyttää. Siksi kansanhiihtäjä yleensä hiihtää Talosaareen ja takaisin ja lopuksi yhden kerran Mustavuoren lenkin. Yksi ainoa vika Talosaaren ladussa on: siinä ei ole varsinaisia mäkiä.
Porvarinlahden rantaniitty on kesällä oiva perhospaikka ja talvellakin viihtyisä. Kansanhiihtäjä ei ole vielä onnistunut näkemään junia satamaradan sillalla, mutta vaunut.orgissa on kuvia esimerkiksi tässä ja tässä.
Vuosaaren piiput
Suomen turhimman lintutornin juurella on venesatama, ja sinne näkyvät Vuosaaren voimalaitosten piiput.
Husö
Ladun kääntöpaikka on Talosaaressa eli Husössä, kartanon talousrakennuksen nurkalla. Kartanon mailla harjoitetaan hevosratsastustointa.
Tässä jutussa ei ole karttalinkkejä, mutta kuvissa on paikkatieto. Kuvat saa kartalle vanhan ohjeen mukaan.
Syksyllä pitää lähteä meren rantaan tai korkeille paikoille ottamaan tuulta. Nämä Vuosaaren itärannat tosin ovat enemmänkin itätuulen paikkoja, ja lounaistuulta pitäisi mennä ottamaan Kallvikiin tai mieluiten saariin, jos pääsisi.
Olen liikkunut täällä päin aika vähän viime vuosina. Sen verran pahalta näytti, kun metsä kaadettiin Uutelan teennäisen ”kanavan” paikalta. Äskettäin olen vähitellen palaillut seudulle. Ei ympäristössä sinänsä mitään vikaa ole, mielelläni varmasti itsekin asuisin veden äärellä.
Tämmöinen on nykyinen näköala Särkkäniemestä pohjoiseen. Sinne on tullut satama. Venesatama on siirretty sataman alta Niinilahdesta etualalle Vuosaarenlahden pohjoisrannalle.
Koera tutustuu kyhmyjoutseniin
Reipas vetokoera teki rohkeasti tuttavuutta kyhmyjoutsenten kanssa. Joutsenet olivat pidättyvämpiä. Kun koera nousi vedestä, taivaan valo väheni, varjot syvenivät ja tuntui kuin koera olisi turkissaan vetänyt merestä lokakuun hämäryyden maiseman ylle.
Sama Kaunissaaren kallio, josta oli edellisen jutun kukkakuva.
Fotari ei ole aivan iloisimmillaan, kun se yrittää yhdistää panoraamaksi semmoisia kuvia, jossa merellinen horisontti häviää utuun, toisin sanoen kontrasti meren ja taivaan välillä ei ole mainittava. Mereen tulee helposti kuoppia ja saaret nousevat leijumaan. Voin tietenkin väittää, että juuri siltä maisema näytti: onhan merellä kangastuksia. Tämän koosteen kulma on alle 90 astetta, ja kokonaisuus on siedettävä (enhän toki näytä teille täysikokoista kuvaa), mutta eräs toinen, lähes oikokulman laajuinen rantamaisema jäi kokoamatta, kun osat eivät millään asettuneet kohdakkain. Mutta tässäkin katsojaa yritetään hämätä vetämällä hänen huomionsa kallion värikkäisiin yksityiskohtiin.
Aurinkolahti
Vuosaaren uusi Aurinkolahdeksi kutsuttu asuinalue Vuosaarenselältä nähtynä.
Tämä kuva paljastaa täydessä koossaan monenlaista toimintaa rannalla ja taloissa, samoin törröttäviä liitoskohtia. Mutta yleisölle näytetään kohtuulliseksi pienennetty kuva ja toivotaan, etteivät virheet erotu.
Tätä panoraamaa fotari laski minuuttitolkulla. Otoksia on 12, ja jotkin erottuvat hieman sävyltään. Tähän tuli niin jyrkät saumat, että niitä piti häivyttää kloonisuihkuttimella. Ensi yritykseksi selvisin kai varsin auttavasti. Fotari käyttää valtavasti muistia. Itse työtiedosto on puolitoista gigaa, ja ohjelma tallentaa muokkaushistoriaa jatkuvasti levylle, jolloin dataa kertyy gigakaupalla. Milloinkahan olen viimeksi saanut massiivisella laskennalla koneen levyn täyteen? Olisiko ollut silloin, kun venytin ääntä musiikkitieteen studion NeXT-laitteistolla 1990-luvun puolivälissä?
Vaikka fotarikin panee koneen lujille, varsinainen rantapallon pyörittäjä ja hermojen kiristäjä on useammin apertuuri. Kun ohjelma laskee taustalla esikatselukuvia, on kuvan käsittely täydellä tarkkuudella monesti mahdotonta. Yritä siinä kohdistaa tarkasti värinpoimintatyökalua, kun suurennuslasi ja lukemat laahaavat tolkuttomasti jäljessä. Luulenpa, että myös näytönohjain on yksi pullonkaula. Ulkoinen töllötin liitettynä ammattipässiin ei liene nopein yhdistelmä.
Aina silloin tällöin pyöräilen Suomen eteläisimmän tunturin eli Vuosaaren täyttömäen päälle ja katselen ympärilleni. On pakko päästä välillä näkemään kauas, ettei aivan hulluksi tule. Viime vuosina mäen ja meren väliin on rakennettu uutta satamaa. Nyt se on valmis ja toiminut täydellä teholla jo monta kuukautta. Tämä juttu on myös vastaus aikaisempiensatama–artikkelien aiheuttamaan kysymykseen: minne kaikki oikein häipyivät?
Tänne.
Olen rätkinyt kuvia tunturin päältä satamatyömaan suuntaan siitä alkaen, kun hankin ensimmäisen digitaalikamerani. Suurin osa näistä kuvista on otettu tuolla A70-pokkarilla, mutta viimeinen superpanoraama on kuvattu uudella 50D-järjestelmäkameralla. Tein panoraamat nyt Photoshopilla, joka näköjään osaa koostaa kuvat melkein omin päin.
Lokakuun 12. päivänä 2003 metsä oli kaadettu ja maansiirtotyöt aloitettu, mutta Käärmeniemeä ja Lehdessaarta ei vielä ollut alettu louhia. Niinisaaressa oli vielä pystyssä talo ulkorakennuksineen:
Viikon kuluttua 19.10. otetussa panoraamassa näkyy jo pitkälle louhittu ratakuilu:
Seuraava kuva on marraskuun 23. päivältä. Lumi oli valkaissut maiseman:
Vuoden 2004 toukokuun 20. päivänä kallioita oli jo louhittu ja louheella täytetty keskiosan pehmeää vesijättömaata:
Syyskuun 12. päivän tilanne näyttää samantapaiselta. Ratapiha oli tasoitettu sepelillä:
Vuoden päästä syyskuun 18. päivänä 2005 sataman muodot olivat hahmottuneet pidemmälle. Kallioita vielä louhittiin, Niinilahtea täytettiin ja melumuuria pystytettiin:
Vuodelta 2006 ei jostakin syystä ole kuvia. Lokakuun 14. päivänä 2007 kalliot oli louhittu, merenlahti täytetty ja maaliikenneväylät valmiit. Rakennukset nousivat tohisten:
Edellisestä vuoden päästä satamaa otettiin jo käyttöön. Ja seuraavana keväänä, toukokuun 3. päivänä 2009 satama oli täydessä toiminnassa. Kävikö niin, että tuo pieni Niinilahden venesataman rannassa seissyt metsäsaareke sai jäädä paikalleen keskelle satamaa?
