Adventtikävely

Talvipäivänseisaus on 22. joulukuuta, joten viikon päästä on kai periaatteessa  vuoden lyhyin sunnuntai. Mutta silloin saattaa jo olla lunta – toivotaan niin. Ja kun tänään on satanut vettä koko päivän, käytännössä on vietetty ainakin vuoden tähän mennessä pimeintä sunnuntaita.

Tein neljäntenä adventtisunnuntaina kuvailukierroksen Itä-Helsingissä. Sateen takia en viitsinyt kantaa järjestelmäkameraa, vaan koetin ottaa kaikki tehot irti pikkupokkarista. Statiivillekin olisi ollut käyttöä, mutta päätin tällä kertaa liikkua kevyesti.

Valokuvauksessa on tavallisesti oltava varovainen vastavalon kanssa, mutta tänään opin, että myös vastatuulta on varottava – se kun puhaltaa helposti sadepisaroita linssiin. Tuulisilla paikoilla, kuten Vuosaarenalpilla, tuuli saa kuvat myös helposti tärähtämään, vaikka kuinka painaisi kameraa hanskalla pehmustettua lohkaretta vasten.

Kesä julistettu

Mustavuoressa kukitaan lujasti.

Kesä on näköjään sitten virallisesti julistettu Itä-Helsingissäkin. Haara- ja räystäspääskyjä oleskeli keskisen Vuosaaren omituisilla kosteikkomailla.

Vuosaaren pohjoisosat nykyisen sataman ympärillä ovat kiehtovan hämäräperäistä seutua. Tunturihan on vanha kaatopaikka. Lähellä on käytöstä poistettu jätevedenpuhdistamo, ja lieneeköhän nykyinen golfkenttäkin perustettu puhdistamosta kertyneen moskan ja täyttömaan päälle. Porslahdentien itäpuolista aluetta on viime aikoina rakennettu siistimmäksi: siellä on kasvimaita, puistoa ja jalkapallokenttiä. Puhdistamon lähellä on kuitenkin vielä tulvalammikoita, jotka seisovat paikallaan koko kesän. Pääskyset lepäilevät kosteikoista törröttävissä kuolleissa koivuissa ja pyörähtelevät välillä lammikoiden päällä saalistamassa. Lammikoissa pulpahtelevat sammakot, västäräkki keikkuu veden pinnassa ja sorsa ränkättää.

Itä-Helsingin muuri

Arvelen, että keskikesällä täällä vallitsee aavemainen pysähtyneisyyden tunnelma. Kaupunki varastoi puhdistamon altaisiin koneita ja kaikenlaista rojua. Öisin täällä liikkuvat varmasti gangsterit. Konepistooli laulaa ja lumpiot rusahtelevat. Päivällä muutaman kymmenen metrin päässä napsahtelevat golfpallot. Mitähän piilee golfkentän vihreiden kumpujen kätköissä?

Jätevesigolf

Tässä jälleen yksi näkökulma tunturiin. Taustalla Vuosaaren voimalaitokset ja sataman päärakennus. Valonheitintornit näyttävät kasvavan nurmikentästä kuin huumesienet. Moderni hirmulo vaanii kaukana kumpujen takana.

Salainen näköalapaikka

Tässäpä vastakuva esimerkiksi tälle maisemalle. Vuosaaren sataman, ratapihan ja Porvarinlahden rajaamaksi jäi alue, jonne pääsee maitse vain kahden sillan kautta ratapihan yli. Siellä on yksi maatalo ja muutama mökki. Porvarinlahden rantaraittia kiertävät sunnuntaikävelijöiden ja talvella kansanhiihtäjien joukot, mutta täällä käy vähemmän väkeä.

Muuri
Kansanpyörä ja tutka

Sataman koillislaitaan rakennettiin valtava, lähes kilometrin mittainen melumuuri, joka näkyy kauas itäpuolen rannoille ja saariin. Muurin viereen on rakennettu kävelytie. Istutukset ja penkitkin ovat valmiina, joten sopii tulla tänne kesäaamuna katselemaan auringonnousua.

Finnlines ja Tallink
Kontteja seitsemässä kerroksessa

Muurin kärjessä 12 metrin korkeudessa on näköalatasanne, ja sinne pääsee portaita pitkin kuka tahansa! Jo on nykyaika hienoa. Entisessä perussuomessahan kaikkiin mielenkiintoisiin paikkoihin, etenkin korkeisiin, estettiin huolellisesti pääsy rautaportein ja piikkireunuksin.

Näköalapaikan nimi on Horisontti. Sieltä voi seurata sataman hyörinää, kerätä laivapisteitä, tarkkailla Kalkkisaarenselän vesilintuliikennettä, tähyillä seuraavan talven hiihtoreittejä ja kuunnella keväisin trumpetinsoittoa.

Sammakoita

Pohjanmaalla poltetaan kuulemma pääsiäiskokkoja. Vuosaaressa roihuavat pääsiäisenä autot ja mopot.

Tuleva alamaailma on harjoitellut Rastilassa.

Toisen pääsiäispäivän ylösnousemus onnistui jo kohtalaisen aikaisin. Mutta jos haluaa kunnon muuttolintuäänityksiä ilman moottoriveneiden pärinää, pitänee lähteä liikkeelle jo auringon noustessa.

Kävin Särkkäniemessä kokeilemassa, josko tänä keväänä ennättäisin ajoissa tapaamaan sammakoita. Onneksi Tuomas näkyi käyneen paikalla eilen ja muistutti asiasta kuvallisesti. Näkyihän siellä sammakoita, mutta ne olivat kameran ulottumattomissa keskellä lammikkoa.

Onneksi paikalle sattunut luontoharrastaja kertoi keski-Vuosaaressa olevasta toisesta lammikosta, jossa eilen oli ollut kymmeniä ellei satoja kutevia sammakoita. Sain myös vihjeen Porvarinlahdella olevasta rupikonnapaikasta.

S. Sammakko & kumpp.

Enpä ollut tätäkään ihmettä aikaisemmin tajunnut luonnosta etsiä. Siellä niitä oli kymmeniä kurnuttamassa. Ei niillä ollut ihan yhtä kova ääni kuin Ecuadorin sademetsän sukulaisilla.

Tällaisia tilanteita varten pitäisi olla kauko-objektiivi ja sitä äänipuolella vastaava suuntamikrofoni. Tätä lähemmäksi ei 85-millisellä päässyt, kuvaa on sitä paitsi rajattu. Äänitteessä on tavattomasti ympäristön huminaa.

Eilisestä kevään edistymisen julistuksesta pitää ottaa vähän takaisin. Mustavuoren kuusikossa oli kansanhiihtoladulla vielä reippaasti lunta, mikä pakotti kansanpyöräilijän jalkamieheksi. Sinivuokot vasta aloittelivat alempana rinteessä.

Kuvissa on paikkatieto, niin kuin on Totuudessa ollut ainakin viime kesästä lähtien. Sen takia en viitsi tehdä aina erikseen karttapaikkalinkkejä. Kamerassani ei ole satelliittipaikanninta, mutta vetelen kuvat Aperturessa Googlen kartalle, jolloin niihin tulee koordinaatit. Kertauksena Macin käyttäjälle:

  1. Klikkaa kuva täysikokoiseksi.
  2. Raahaa kuva selaimesta työpöydälle.
  3. Tuplaklikkaa kuva auki työpöydällä. Se aukeaa Esikatselu-ohjelmassa.
  4. Ota valikosta Työkalut–Näytä inspektori (⌘I). Kaiva pikkuikkunasta esiin kohta GPS.
  5. Klikkaa Etsi-nappia. Selaimeen aukeaa Googlen kartta, jossa kuvan paikka on merkittynä.

Toimitus sujuu nopeammin kuin ohjeiden lukeminen. Ehkä Windowsissa asia käy yhtä helposti. Kommenteissa voipi kertoa.

On siis kevät

Pääsiäisaamun ylösnousu jäi myöhäiseksi, mutta reippaasti aamupäivän puolella pääsi kierros itäisimmän Helsingin rannikkoseuduilla kuitenkin alkamaan. Lienee se hetki, kun tuleva kesä on jo lähempänä kuin mennyt talvi: viimeiset lumenrippeet haihtuvat aivan näinä päivinä, metsät jylisevät peipposten laulusta, leskenlehdet ja vuokot rehottavat valtoimenaan ja houkuttelevat sitruunaperhosia.

Muita päivän perhoslajeja olivat nokkosperhonen (ensimmäinen havainto 12.4.) ja suruvaippa, ehkä neitoperhokin, mutta se jäi epävarmaksi kun liikkui niin nopeasti. Olisikohan ollut vielä jokin pieni oranssinruskea perhonen, mutta eiväthän kultasiivet vielä lennä? Se taisikin olla kuiva koivunlehti.

Kansanhiihtäjän pelto lainehtii vettä. Suomenlahti nousee Husön pelloille keväisin ja syksyisin, ovathan nämä vanhoja merenlahtia.

Kansanhiihtokausi loppui, vesihiihtoa tarjolla

Neljä viikkoa sitten kansanhiihtäjä hiihti tämän veneen reittiä ja otti kuvan laivasta suunnilleen punaisen venevajan edustalta. Tuomas ehti näille seuduille melomaan jo alkuviikosta.

Vene Mölandetin edustalla

Varissaaren rannassa kellui pari jääkimpaletta.

Viimeiset jäänrippeet
Cygnus ja cygnus

Kyseessä olikin pari sibeliaanisia laulujoutsenia. Trumpettia soittaen nämä kaarsivat paikalle Kalkkisaaren ylitse. Olihan siellä sataman toisella puolella myös keskieurooppalaisia kultturelleja versioita. Soittanevatko jotain wagnertuubaa kenties, en muista kuulleeni.

Hienostelevia kyhmyjoutsenia

Mölandet

Keväthanget ovat kansanhiihtokauden loppuhuipennus. Ladut alkavat olla jäisiä ja kuluneita tai kuusenneulasten peitossa, ja tutut lenkit ovat jo ruvenneet kyllästyttämään. On siis aika jättää ladut ja suunnata peltoaukeita ja kaislikkoisia lahtia myöten meren jäälle. Talven aikana kasvaneiden voimien ja myötätuulen avulla saavutetaan huimia nopeuksia. Menomatkan myötätuuli tosin yleensä joudutaan maksamaan takaisin kotimatkalla.

Kansanhiihtäjän vakioreitti on yleensä kulkenut Porvarinlahdelta sataman sivuitse Mölandetin ja Granön väliseen Mösundetiin ja kaartanut sieltä kohti Majvikin ja Karhusaaren vaatimattomia asuinalueita ja sitten rannikkoa pitkin takaisin länteen. Ennen pitkää Mölandet piti kuitenkin kiertää etelän puolelta. Siellä on Sipoonselkä ja sen takana Kaunissaari.

Jo lauantaina puhalsi reipas luoteistuuli, joka antoi hyvän kyydin alkumatkasta, mutta merkitsi työntekoa paluumatkalla. Sunnuntaina tuuli jatkui ja kääntyi vähitellen länteen ja lounaaseen. Tuuli oli kasannut jäälle perunajauhoa, joka etenkin auringon lämmittämänä merkitsi lisääntynyttä lumiturvallisuuden eli hiihtäjän turvalleenmenon riskiä ja teki matkanteosta töksähtelevää.

Metsänreunoissa kympin kolikon kokoinen luistelusauvan sompa humahteli jo iloisesti hangen kuoren läpi. Vieläköhän pääsiäisenä on Rehjalla ja Oulujärvellä riittävästi hankea ja jäätä?

Vuosaaren satamaan liikennöi futuristinen avaruusalus:

Englantilaisten avaruuslaiva

PS. Totuuden ja kansanretkeilijän kameran kellot käyvät kesät talvet Itä-Euroopan aikaa, joka on kaksi tuntia edellä koordinoitua yleisaikaa (UTC+2).

Koko kansan hiihto

Täällä Suomen laitimmaisella syrjällä on kosolti lunta, mistä kansanhiihtäjä iloitsee. Vuoden ensimmäisen sunnuntain hiihtolenkki tarjosi riemastuttavan yllätyksen: ladulle oli lähtenyt koko Suomen kansa! Ehkä siis myös Helsinki on reippaiden ihmisten kaupunki, niin kuin Espoon väitetään olevan – nimitys, jonka puolestaan uhkaavat menettää jotkin luonnonoloiltaan loistavat mutta henkisesti sinnittelevät entiset paperitehdaspaikkakunnat.

Länsimäentien silta

Kansanhiihtäjä vuorottelee Talosaaren ja Kivikon lenkkejä. Kummallekin pääsee yhdyslatuja pitkin kotipihasta, ja hyvällä onnella suksia riisumatta. Hyvä onni tarkoittaa sitä, että viikonlopuksi sataa vain sen verran lunta, etteivät aurat lähde liikkeelle. Näin voi hiihtää kävelyteiden reunoja siellä, missä latu katkeaa. Jos tulee oikein kunnolla lunta, voi suksilla päästä jopa isompien katujen yli, mutta silloin on vaarana, että aurauskalusto lähtee töihin sunnuntainakin. Helsingissä ei valitettavasti vieläkään toimi katu- ja latukunnossapidon yhteistyö.

Telaketjut rouhivat sepelin esiin

Tällä kertaa Mellunmäen ylittäminen sukset jalassa onnistui. Länsimäentien kävelysillalla pystyi hiihtämään varovasti. Sillan jälkeen latukoneen telaketjut olivat nostaneet lumen pinnalle sepeliä: paradoksaalisesti kansanhiihtäjän paras ystävä teki katuosaston aiheuttaman haitan uudelleen näkyväksi. Onko latuosasto lannistunut katuosaston ylivallan edessä: ennen tällekin kohdalle tehtiin latu tien sivuun?

Mustavuoren ladun alku

Rikkumaton hiihto alkaa Mustavuoren juurelta Itäväylän eteläpuolelta. Tällä kertaa kaikki hiihtäjät olivat muistaneet ottaa suksensa mukaan. Tavallisesti näillä seuduilla tulee vastaan joitakin suksensa unhoittaneita, vain sauvoilla liikkuvia hiihtäjiä.

Mustavuoren lenkki on vain 2,125 kilometriä pitkä. Vaikka siinä on yksi ylä- ja yksi alamäki, näin lyhyen lenkin kiertäminen useaan kertaan kyllästyttää. Siksi kansanhiihtäjä yleensä hiihtää Talosaareen ja takaisin ja lopuksi yhden kerran Mustavuoren lenkin. Yksi ainoa vika Talosaaren ladussa on: siinä ei ole varsinaisia mäkiä.

Porvarinlahden rantakaislikko,
hiihto-
ja rautatiesilta

Porvarinlahden rantaniitty on kesällä oiva perhospaikka ja talvellakin viihtyisä. Kansanhiihtäjä ei ole vielä onnistunut näkemään junia satamaradan sillalla, mutta vaunut.orgissa on kuvia esimerkiksi tässä ja tässä.

Vuosaaren piiput

Suomen turhimman lintutornin juurella on venesatama, ja sinne näkyvät Vuosaaren voimalaitosten piiput.

Husö

Ladun kääntöpaikka on Talosaaressa eli Husössä, kartanon talousrakennuksen nurkalla. Kartanon mailla harjoitetaan hevosratsastustointa.

Tässä jutussa ei ole karttalinkkejä, mutta kuvissa on paikkatieto. Kuvat saa kartalle vanhan ohjeen mukaan.

Särkkäniemi

Syksyllä pitää lähteä meren rantaan tai korkeille paikoille ottamaan tuulta. Nämä Vuosaaren itärannat tosin ovat enemmänkin itätuulen paikkoja, ja lounaistuulta pitäisi mennä ottamaan Kallvikiin tai mieluiten saariin, jos pääsisi.

Olen liikkunut täällä päin aika vähän viime vuosina. Sen verran pahalta näytti, kun metsä kaadettiin Uutelan teennäisen ”kanavan” paikalta. Äskettäin olen vähitellen palaillut seudulle. Ei ympäristössä sinänsä mitään vikaa ole, mielelläni varmasti itsekin asuisin veden äärellä.

Tämmöinen on nykyinen näköala Särkkäniemestä pohjoiseen. Sinne on tullut satama. Venesatama on siirretty sataman alta Niinilahdesta etualalle Vuosaarenlahden pohjoisrannalle.

Koera tutustuu kyhmyjoutseniin
Koera tutustuu kyhmyjoutseniin

Reipas vetokoera teki rohkeasti tuttavuutta kyhmyjoutsenten kanssa. Joutsenet olivat pidättyvämpiä. Kun koera nousi vedestä, taivaan valo väheni, varjot syvenivät ja tuntui kuin koera olisi turkissaan vetänyt merestä lokakuun hämäryyden maiseman ylle.

Koera nostaa turkissaan ylös veden hämäryyden
Koera nostaa turkissaan ylös veden hämäryyden

Merellisiä panoraamoja

Sama Kaunissaaren kallio, josta oli edellisen jutun kukkakuva.

Fotari ei ole aivan iloisimmillaan, kun se yrittää yhdistää panoraamaksi semmoisia kuvia, jossa merellinen horisontti häviää utuun, toisin sanoen kontrasti meren ja taivaan välillä ei ole mainittava. Mereen tulee helposti kuoppia ja saaret nousevat leijumaan. Voin tietenkin väittää, että juuri siltä maisema näytti: onhan merellä kangastuksia. Tämän koosteen kulma on alle 90 astetta, ja kokonaisuus on siedettävä (enhän toki näytä teille täysikokoista kuvaa), mutta eräs toinen, lähes oikokulman laajuinen rantamaisema jäi kokoamatta, kun osat eivät millään asettuneet kohdakkain. Mutta tässäkin katsojaa yritetään hämätä vetämällä hänen huomionsa kallion värikkäisiin yksityiskohtiin.

Aurinkolahti
Aurinkolahti

Vuosaaren uusi Aurinkolahdeksi kutsuttu asuinalue Vuosaarenselältä nähtynä.

Tämä kuva paljastaa täydessä koossaan monenlaista toimintaa rannalla ja taloissa, samoin törröttäviä liitoskohtia. Mutta yleisölle näytetään kohtuulliseksi pienennetty kuva ja toivotaan, etteivät virheet erotu.

Tätä panoraamaa fotari laski minuuttitolkulla. Otoksia on 12, ja jotkin erottuvat hieman sävyltään. Tähän tuli niin jyrkät saumat, että niitä piti häivyttää kloonisuihkuttimella. Ensi yritykseksi selvisin kai varsin auttavasti. Fotari käyttää valtavasti muistia. Itse työtiedosto on puolitoista gigaa, ja ohjelma tallentaa muokkaushistoriaa jatkuvasti levylle, jolloin dataa kertyy gigakaupalla. Milloinkahan olen viimeksi saanut massiivisella laskennalla koneen levyn täyteen? Olisiko ollut silloin, kun venytin ääntä musiikkitieteen studion NeXT-laitteistolla 1990-luvun puolivälissä?

Vaikka fotarikin panee koneen lujille, varsinainen rantapallon pyörittäjä ja hermojen kiristäjä on useammin apertuuri. Kun ohjelma laskee taustalla esikatselukuvia, on kuvan käsittely täydellä tarkkuudella monesti mahdotonta. Yritä siinä kohdistaa tarkasti värinpoimintatyökalua, kun suurennuslasi ja lukemat laahaavat tolkuttomasti jäljessä. Luulenpa, että myös näytönohjain on yksi pullonkaula. Ulkoinen töllötin liitettynä ammattipässiin ei liene nopein yhdistelmä.

Vuosaaren satama

Aina silloin tällöin pyöräilen Suomen eteläisimmän tunturin eli Vuosaaren täyttömäen päälle ja katselen ympärilleni. On pakko päästä välillä näkemään kauas, ettei aivan hulluksi tule. Viime vuosina mäen ja meren väliin on rakennettu uutta satamaa. Nyt se on valmis ja toiminut täydellä teholla jo monta kuukautta. Tämä juttu on myös vastaus aikaisempien satamaartikkelien aiheuttamaan kysymykseen: minne kaikki oikein häipyivät?

Tänne.

Olen rätkinyt kuvia tunturin päältä satamatyömaan suuntaan siitä alkaen, kun hankin ensimmäisen digitaalikamerani. Suurin osa näistä kuvista on otettu tuolla A70-pokkarilla, mutta viimeinen superpanoraama on kuvattu uudella 50D-järjestelmäkameralla. Tein panoraamat nyt Photoshopilla, joka näköjään osaa koostaa kuvat melkein omin päin.

Lokakuun 12. päivänä 2003 metsä oli kaadettu ja maansiirtotyöt aloitettu, mutta Käärmeniemeä ja Lehdessaarta ei vielä ollut alettu louhia. Niinisaaressa oli vielä pystyssä talo ulkorakennuksineen:

satama-2003-10-12

Viikon kuluttua 19.10. otetussa panoraamassa näkyy jo pitkälle louhittu ratakuilu:

satama-2003-10-19

Seuraava kuva on marraskuun 23. päivältä. Lumi oli valkaissut maiseman:

satama-2003-11-23

Vuoden 2004 toukokuun 20. päivänä kallioita oli jo louhittu ja louheella täytetty keskiosan pehmeää vesijättömaata:

satama-2004-05-20

Syyskuun 12. päivän tilanne näyttää samantapaiselta. Ratapiha oli tasoitettu sepelillä:

satama-2004-09-12

Vuoden päästä syyskuun 18. päivänä 2005 sataman muodot olivat hahmottuneet pidemmälle. Kallioita vielä louhittiin, Niinilahtea täytettiin ja melumuuria pystytettiin:

satama-2005-09-18

Vuodelta 2006 ei jostakin syystä ole kuvia. Lokakuun 14. päivänä 2007 kalliot oli louhittu, merenlahti täytetty ja maaliikenneväylät valmiit. Rakennukset nousivat tohisten:

satama-2007-10-14

Edellisestä vuoden päästä satamaa otettiin jo käyttöön. Ja seuraavana keväänä, toukokuun 3. päivänä 2009 satama oli täydessä toiminnassa. Kävikö niin, että tuo pieni Niinilahden venesataman rannassa seissyt metsäsaareke sai jäädä paikalleen keskelle satamaa?

satama-2009-05-03