Kaksoisvalotus

Päällekkäisvalotuksessa kartiomainen ruohokukkula ja lumen peittämä hakkuuaukio, ihmishahmoja ja valaisinpylväitä

Kaivoin esiin kameran, jolla aloitin valokuvausharrastukseni 1970-luvulla: Agfa Silette Pronto. Vanhemmillani sattui olemaan samanlaiset kamerat, jotka he olivat hankkineet 1950-luvulla ennen tapaamistaan. Sain poikasena käyttööni isän kameran. Kesälomamatkoilla työnjako oli se, että äiti kuvasi väridiaa ja minä mustavalkoista. Myöhemmin sain anotuksi rahoitusta diafilmiin itsellenikin.

Jossakin vaiheessa, kun äitini ei enää kuvannut – lomamatkatkin olivat loppuneet – sain käyttööni hänen kameransa. Siinä oli hiukkasen valovoimaisempi objektiivi. Tämän kameran otin nyt uuteen koekäyttöön ja ostin viime hiihtolomalla pari rullaa filmiä.

Latasin kameraan ensin nelisatasta XP2:ta, mutta häikäisevät hanget olivat sille liikaa. Niinpä pari ruutua kuvattuani kelasin filmin takaisin kasettiin (jättäen pään näkyviin, jotta voin ladata sen uudestaan myöhemmin) ja vaihdoin kameraan rullan satasta T-Maxia. Sille kuvailin kevättalvisia hiihtomaisemia ja metsäkämppiä. Kuvattuani rullan täyteen jätin tämänkin pään esille, jotta voisin myöhemmin kehittää filmin rikkomatta kasettia.

Myöhemmin keväällä kaivelin jääkaappia ja löysin kaksi rullaa, joista muistin toisen kokonaan kuvatuksi ja toisen aloitetuksi. Mutta kumpi oli kumpi? Arvasin väärin ja latasin T-maxin uudestaan kameraan. Vasta kuukausien päästä, kun kehitin filmit, tajusin tapahtuneen: XP2 oli kahta ensimmäistä ruutua lukuunottamatta valottumaton, mutta T-max sisälsi hämmästyttävän tarkasti päällekkäin valottuneita ruutuja Kainuun lumisista ja Itä-Helsingin alkukesäisistä maisemista.

Onnistuneimmat satunnaistaiteelliset otokset ovat esillä Flickrissä.

Katuja ja arkkitehtuuria

Kurfürstendamm ja Joachimsthaler Straße: Swissôtel ja Sofitel

Harjoittelin tällaista katukuvausta, jossa kuvaan yritetään sommitella jokin kiinnostava rakennus ja etualalle kadulla kulkevia ihmisiä. Kuva pitää ottaa niin pikaisesti, että siihen kävelevät ihmiset eivät ehdi varautua, ihannetapauksessa eivät edes huomaa kuvaajaa. Helpoimmin tämä onnistuu isossa kaupungissa, jossa on aina paljon kulkijoita ja nähtävyyksiä tähtäileviä turisteja. Taskutieturin kamera on hyvä: sen kanssa voi muina miehinä ensin asetella rakennuksen tähtäimeen ja sitten, kun ihmisiä kävelee ohi, rätkiä menemään. Usein jokin ruutu onnistuu melko hyvin.

Kuvissa esiintyvät modernit rakennukset suunnittelijoineen:

  • Upper West (2016), Christoph Langhof, KSP Jürgen Engel Architekten
  • Zoofenster (2011), Christoph Mäckler
  • Sofitel (2005), Jan Kleihues
  • Swissôtel (2001), gmp von Gerkan, Marg & Partner
  • Neues Kranzler-Eck (2000), Helmut Jahn
  • Europa-Center (1965), Helmut Hentrich, Hubert Petschnigg

Tunturien digitoiminen

Lumikuru 1979

Kansanretkeilijä matkusti Lappiin, Saariselälle, ensi kertaa kesällä 1979. Suomen ladun opastettu ryhmä käveli Kiilopäältä Suomulle, Luirojärvelle ja Muorravaarakalle samaan aikaan, kun sandinistit ottivat vallan Nicaraguassa ja ajoivat Somozan pakosalle.

Toivon vielä löytäväni jostakin päiväkirjan, kartan tai muita muistiinpanoja, joista tarkka reitti selviäisi. Siihen asti on koetettava vertailla kuvien maisemia kansalaisen karttaan. Suurpiirteisen reitin muistan, kuten myös sen, että pettymyksekseni Sokosti ja Paratiisikuru jätettiin väliin, vaikka melkein vierestä kuljettiin.

Syy Sokostille kiipeämättömyyteen selviää kuvasta. On laskeuduttu ylängöltä pilven sisältä kosteaan ja uskomattoman vehmaaseen Lumikuruun. Huipulta ei siis olisi näkynyt mitään. Sokosti on kansanretkeilijältä yhä tänä päivänä käymättä, mutta riittäneehän noita vanhuudenpäiviä.

Kunnon skannerille on nyt syötetty kaksi rullallista Lapin-dioja. On vallan tavattoman mahtavaa, että vartin kävelyn päässä kirjastossa on kunnon digitointilaitteet ääntä ja kuvaa varten ja avulias henkilökunta.

Digitoin Epson V750 -skannerilla käyttäen tarkkuutta 4800 pistettä tuumalla. Tämä tuottaa yli kahdenkymmenen megapikselin kuvan, jonka tiedostokoko pakkaamattomana tiffinä on 70 megatavua ja ylikin. Siis melkein nelinkertainen 50D:n raakakuvaan verrattuna. Siinä saa kiintolevy pyörähtää kerran jos toisenkin, ennen kuin oma kolmenkymmenen ja perheen viidenkymmenen vuoden tuotanto on muutettu numeroiksi. Kauhistuttaa ajatellakin moista datamäärää. Mainittu pistetarkkuus lienee liioittelua Agfa Silette Pronton erottelukykyä ajatellen, 3200 varmaan riittää. Yashican järjestelmäkameran kuvissa 4800 puolustanee paikkaansa.

Hieno Digital ICE -roskientunnistusmenetelmä ei näköjään poista roskia, siispä en sitä jatkossa käytä. Työjärjestys tulee olemaan näillä näkymin seuraavanlainen: ennen digitointipaikalle lähtöä diat järjestetään, pyyhitään mikrokuituliinalla niin puhtaiksi kuin mahdollista ja pakataan pölyltä suojaan. Skannauskehikkoon aseteltaessa vielä puhalletaan (pumpulla) mahdolliset ilmasta tarttuneet roskat pois. Sitten digitoidaan ilman mitään ohjelmallisia korjauksia. Jäljelle jäänet pölyt retusoidaan, värit kirkastetaan ja valotus korjataan Aperturella. Aperture säilyttää kaikki muutokset metatietona, joten alkuperäinen kuva on aina tallessa, vaikkapa odottamassa uusia älykkäitä kuvankäsittelytekniikoita (tai kuvankäsittelijän taitojen parantumista).

Mediakirjaston digitointityöasema
Mediakirjaston digitointityöasema

Tässä kuvat.

Torronsuo

Suonsilmä näkee kauas

Häntälästä Volvo heitti retkeläiset Hämeen puolelle, 22 kilometrin päähän koilliseen Torronsuolle. Pysäköintipaikka on keskellä kansallispuistoa, alueen halkaisevan maantien varressa. Suota ja puistoa riittää kilometrikaupalla itään ja länteen, ja eteläosan avosuota kiertää pitkospuinen helposti käveltävä polku.


Näytä suurempi kartta

On kiehtovaa, että näin suuri yhtenäinen suoalue on säilynyt luonnontilaisena keskellä ikivanhoja viljelysseutuja. Satelliittikuvassa näkyvät suon muodot kuivempine ja vetisempine osineen hienosti. Pohjoisosan ihmeellinen pyörteilevä rimpimuodostelma on epäilemättä ufojen tekosia.

Pursuhopeatäplä (Boloria euphrosyne)
Pursuhopeatäplä (Boloria euphrosyne)

Kesäkuussa kukkivat pursut ja villat, ja kirkkaan oranssit hopeatäplät kiitävät valkoisesta kukasta toiseen. Onneksi yksi pursuhopeatäplä malttaa asettua muotokuvaan pitkospuulle. Vähän matkan päässä rämehopeatäpläpariskunnalla on lakan lehdellä niin tärkeää tekemistä, etteivät malta lähteä karkuun. Noloina nappaamme kuvat ja jätämme pikimmiten perhoset rauhaan.

Rämehopeatäplä (Boloria eunomia), koiras ja kissas
Rämehopeatäplä (Boloria eunomia), koiras ja kissas

Jostakin etäämmältä kuuluu kapustarinnan haikea vihellys. Hetken tähystelyn jälkeen lintu saadaan näkyviinkin, ja kansanretkeilijä pääsee taas uudenlaisiin kuvausharjoituksiin. Tällä kertaa kameraan on nimittäin ruuvattu 400-millinen objektiivi, ja liikkuvan kohteen kuvaan saaminen ja putken vakaana pitäminen ei ole aivan helppoa. Seitsemästä laukauksesta yksi on sellainen, että lintu on joten kuten näkyvissä ja kuva on vain lähes järkyttävän pehmeä. Ensikertalaiselle tällainen tilapäinen julkaisukynnyksen alentaminen ehkä sallitaan.

Kapustarinta (Pluvialis apricaria)
Kapustarinta (Pluvialis apricaria)

Lähtiessä luodaan tornista yleiskatsaus kuljettuun maisemaan.

Seuraa pitkospuita Torronsuon eteläosiin
Seuraa pitkospuita Torronsuon eteläosiin

Koska tässä jutussa on visuaalinen kehysmuoto, se päättyy ensimmäisen kuvan vastakuvaan.

Pitkoksilta värikkääseen allikkoon
Pitkoksilta värikkääseen allikkoon

Häntälän alppiniityt

Kuusentuoksua ja kukkaloistoa Häntälän notkossa

Tässä taannoin perhosretki vei kansanretkeilijän tutustumaan pariin lounaisen Suomen kiehtovaan luonnonnähtävyyteen. Oppaana ja kyyditsijänä toimi itse avaran maan retkeilijä,  etevänä luontovalokuvaajana ja maailmanmatkaajana tunnettu.

Jo puoli tuntia pääkaupungista lähdön jälkeen Volvo nosti retkeläiset moottoritieltä miellyttäville kylänraiteille. Polkupyörän toimintasäteeseen tottuneen kansanretkeilijän päätä huimasi, ja siihen alkoi hiipiä kerettiläisiä ajatuksia: jos syyllistyisi henkilöauton omistamiseen, voisi harva se viikonloppu pyrähtää retkeilemään mihin tahansa eteläiseen Suomeen, oli kesä tahi talvi! Ei tarvitsisi aina tyytyä Sipoonkorpeen. Toki tämänpäiväinen retkikohdekin olisi pyöräillen saavutettavissa, mutta kiireetön retkeily vaatisi kyllä perillä yöpymistä.

(Auton hankinta rupesi kummittelemaan, ja kummittelua jatkui syksyyn asti: esimerkiksi tätä shamaaniretkeä ei olisi tullut tehtyä ilman laina-autoa. Mutta uuden asunnon autopaikkaan ei lopulta (toistaiseksi) hankittu täytettä, vaan siitä tehtiin kaupat naapurin kanssa.)

Perhonen perkeleestä
Pikkuapollo (Parnassius mnemosyne f. perkele)

Perhosretki suuntautui Someron Häntälän kylään, Rekijoen kymmeniä metrejä paksuun saveen uurtamaan laaksoon, joka on erittäin harvinaisen pikkuapolloperhosen ainoa vakituinen asuinpaikka Suomen mantereella. Avara maa esittelee taustatiedot pätevästi, joten niitä ei toisteta tässä.

Ja eihän sitä tarvinnut kuin kävellä alas laakson rinteitä, tehdä vähän tuttavuutta karjan kanssa, ja sitten lentelivätkin jo ensimmäiset pikkuapollot vastaan. Nopeita ne olivat: jos valokuvan halusi ottaa, piti tähdätä ja laukaista heti. Paljon tuli huteja, yllä on parhaiten onnistunut otos.

Karttaperhonen (Araschnia levana)
Karttaperhonen (Araschnia levana)

Kansanretkeilijä sai lainata hienoa Canonin 180-millistä makro-objektiivia ja aavistella, miltä oikeasta valokuvaajasta tuntuu. Kuvaamisessa olikin opettelemista. Perhosia kuvatessa tulee pyrittyä aina mahdollisimman lähelle, niin nytkin. Mutta kun putki tuo kohteen muutenkin lähemmäksi, oltiinkin sitten yleensä jo liian lähellä ja perhosesta jäi osa kuvan ulkopuolelle. Tai sitten ison polttovälin aiheuttama pieni syväterävyys yllätti tottumattoman, ja aina jokin osa perhosesta oli fokuksessa ja loput ei. Yllä oleva karttaperhonen onnistui joten kuten, ja kuva antaa aavistuksen ihanasta epäterävyysalueesta, joka tällaisilla polttoväleillä on mahdollista saavuttaa. Kunnon esimerkkejä kehotan katsomaan Avaran maan perhoskuvista.

Niittyhopeatäplä (Clossiana selene)
Niittyhopeatäplä (Clossiana selene)

Virallisessa perhoskuvassa perhosen tulee olla siivet levällään ja tuntosarvet samassa tasossa siipien kanssa, kuten kuvan hopeatäplällä. Näin koko perhonen saadaan teräväksi ja tausta häivytettyä (olisi tässä voinut häivyttää enemmänkin).

Pikkuapollo piilee kasvillisuudessa
Pikkuapollo piilee kasvillisuudessa

Toisaalta kansanretkeilijä on harjaantunut äärimmäisen hitaaseen liikkumiseen eli näennäiseen liikkumattomuuteen seisoessaan heinäkuisissa ohdakepuskissa odottamassa neitoperhosten laskeutumista kukille. Tätä tekniikkaa, jossa pokkarikamera hivutetaan vähitellen sentin päähän perhosesta, saattoi soveltaa silloin, kun pikkuapollo oli laskeutunut heinikon sisään odottamaan kirkkaampaa auringonpaistetta. Yllä onnistunein pokkariotos.

Laiduntava karja pitää maiseman avoimen puistomaisena
Laiduntava karja pitää maiseman avoimen puistomaisena

Pokkarilla on otettu myös tämän jutun maisemakuvat, kun viralliseen kameraan oli ruuvattuna arvovaltainen putki. Yllä olevaa kuvaa varten jouduttiin neuvottelemaan lehmien kanssa: joko menette siististi maisemaan oleskelemaan ettekä tule nuolemaan kameraa tai sitten pysyttelette kokonaan poissa kuvasta.

Sitten jatkettiin Torronsuolle.

Rouvankangas

Kansanretkeilijä päättää sunnuntaikävelyn kohteen yleensä viime tingassa tai vasta matkalla. Ratkaisu syntyy holtittomasti ja mielivaltaisesti ja saattaa aiheuttaa reippaassa vauhdissa kiperiä äkkikäännöksiä ja syöksyjä. Näennäisen älyttömiin päätöksiin löytyy usein selitys henkimaailmasta. Tällä kertaa tapahtui heittäytyminen rutiininomaiselta kävelytieltä vilkkaan valtatien yli hyvin tuttuun mutta vuosikausia käymättä olleeseen metsään, ja retken mielekkyyttä voisi luonnehtia psyko- ja urheiluhistorialliseksi.

Kiinalaisia lyhtyjä

Virallisen kameran ollessa Jas-tekniikan (jakt, attack och spaning) kynsissä oli luontokuvauksessa yritettävä repiä kaikki irti taskussa alinomaa mukana kulkevasta pokkarista. Sehän toki oli jo aiemmin osoittautunut etevämmäksi kukkien lähikuvauksessa. Nyt kesäkuun alkupäivinä saattoikin sitten odottaa jo monenlaisia liikkuvia hyönteisiä.

Katajainen kangasperhonen

Kangasperhonen yrittää siipiensä vihreän alapinnan avulla naamioitua mustikanlehdeksi, mutta katajan oksalla temppu ei ole kovin uskottava.

Päiväperhosen kuvaus pikkukameralla tapahtuu seuraavasti: Kun perhonen laskeutuu lähettyville, kuvaaja jähmettyy heti paikalleen ja tsuumaa polttovälin suurimmilleen. Sitten hän kääntyy kohti perhosta hitaammin kuin tuulessa huojuva varvikko ja alkaa ottaa kuvia. Puolen metrin päähän päästyä kuvausohjelma vaihdetaan supermakroksi, jolla voi tarkentaa senttien päähän. Sitten taas lähestytään varoen heiluttamasta kasveja ja jatkuvasti laukoen. Jos kuvaajalla on malttia ja tuuria, hän saattaa päästä parin sentin päähän perhosesta, jolloin siivet voivat täyttää puolet kuva-alasta. Tällä etäisyydellä syväterävyyttäkin voi jo käyttää hyväksi.

Tämä ei ole koivumittari

Tänään kangasperhoset ovat aika kesyjä. Kuumana ukkostavana päivänä ne saattavat lennellä polulla kulkijan edellä varoittamassa lähestyvästä ukonilmasta: ne laskeutuvat ja hankaavat siipiään vastakkain esittäen näin symbolisesti staattista sähköä.

Tämä ei ole seitsenpistepirkko

Kovakuoriaiset eivät yleensä lennä karkuun, mutta ne kiepahtavat helposti lehden taakse hankalaan asentoon.

Lude (lausutaan ljuud)
Puolukoita tulossa

Puolukoita on tulossa, kuten mustikoita ja alempana lakkojakin.

Roopurin uria Rouvankankaan laella

Sotakoneet ovat kuluttaneet kankaan tasaisen lakiselänteen paikoin velliksi. Rouvankangas, aikaisemmin suosittu ulkoilu- ja marjastuspaikka on jostakin syystä annettu militäärien harjoittelualueeksi. Korkeimmalla kohdalla on masto, ja räikeä moottorikelkkaura halkaisee kankaan.

Sivummalla riittää kuitenkin ehyttä kangasta. Kävelen mäen eteläiselle rinteelle, josta avautuu jopa hieman näkymiä kaukaisille vaaroille. Alhaalla on yhä vuosikymmeniä vanha epämääräinen varastoalue, jota kai on viimeksi käytetty puutavaran varastointiin ja haketukseen. Etsin alueelle johtavan tien varresta paikkaa, jossa talvella 1983 Erkki Virtasen (nimi muutettu) kanssa räjäytin nuotiossa retkikeittimen butaanisäiliön. Tuo kummallinen episodi on vuosien saatossa elänyt mietteissäni vaihtelevina kaunokirjallisina kehitelminä, enkä nykyään ole edes varma siitä, tapahtuiko se todella vai kuvittelinko kaiken. Komea tulipatsas siitä joka tapauksessa syntyi.

Puhdasta tuli

Ei löytynyt Camping gaz -säiliön riekaleita, vaan tämmöinen lieriö. Pesukoneiden, televisioiden ja sohvien heittäminen metsäteiden varteen on kauneinta suomalaista kansanperinnettä.

Lirppu ja Napsu

On täällä lemmikkien hautausmaakin. Kai. Nimet eivät ainakaan kuulosta sankarivainajilta.

Kukkia heille, sitten kotia päin kankaan länsilaitoja pitkin.

Silloin tapahtuu se, mikä on tähän asti leijunut vain aavistuksena ilmassa: tämän retken kenties varsinainen tarkoitus tulee näkyväksi, tuulenpuuska käy läpi männikön ja aikasiirtymä yrittää heittää minut takaisin 1970-luvulle. Puunrungoissa on tutunoloisia merkkejä:

Keltainen

Alppi, Horisontti ja vastavalo

Itä-Euroopan kesäaika ennätti keikahtaa sunnuntain puolelle, kun kansanretkeilijä hieman väkinäisesti pakertaen sai työnnettyä edellisen artikkelin julkaisuputkeen. Seuraavallekin päivälle oli varattu tila kunnon jutulle, ennen kuin lakkaamattomat kuva-arvoitukset taas pääsisivät vallalle. Harkinnassa oli Sipoonkorpikin, mutta lopulta kansanretkeilijä päätti kuvata auringonnousun Vuosaarenalpilta, jos heräisi ajoissa ilman pakkokeinoja. Nyt auringonnousuja voi nähdä vielä nukuttuaan kohtuullisen yöunen, mutta kesemmällä niitä täytyy lähestyä toisesta suunnasta valvomalla yön läpi.

Ja kun henkimaailma on mukana, hereille havahtuminen tapahtuu itsestään naksahtaen. Kansanretkeilijän polkiessa alpin huipulle aurinko oli oman mittansa verran metsänreunan yläpuolella, joten Canon sai kiireesti ruveta laulamaan suvivirttä. Onneksi ei ollut vaarana käydä niin kuin jouluna Vuokatilla.

Vasta töllöttimen ruudulta katsottaessa yllä olevasta kuvasta paljastui auringosta lähestyvä valkoposkien aura. Muutamassa sekunnissa se ylitti alpin huipun:

Suunta länteen

Nousevan auringon valaisemasta satamasta syntyi myös panoraama.

Joulutähti onkin idässä

Myös satamamuurin kärjestä voisi kuvata melkein auringonnousun, jos ei turhaan viivyttelisi. Suorin reitti edellyttää maastopyöräilyä ja pyörän nostelua polun poikki kaatuneiden puunrunkojen yli. Joulutähti kohosi parhaillaan Granön yläpuolella. Puolisen tuntia näyttää kuluneen näiden kuvien välillä. Tuli muistutus siitä, että pienellä aukolla vastavaloon kuvatessa suljin muotoilee valonlähteistä tähtiä.

Auringonnousunranta

Sataman itäreunalle on annettu nimeksi Auringonnousunranta. Kala- ja harmaalokit, tiirat ja meriharakat pyrähtelevät lentoon polulta ja penkereeltä pyöräilijän kiitäessä lähemmäksi. Viereinen Kalkkisaari on vilkas ja meluisa lintuluoto. Muuriin olisi pitänyt rakentaa asuntoja, vaikkapa opiskelijoille. Pihalla olisi kiva polttaa kokkoa ja mekastaa.

Protector

Yllättäen satamassa ei näkynyt ainuttakaan laivaa. Hinaaja Protectorin masto kohosi näköalatasanteen viereen.

Ongintaa Kappelikivellä

Uutelan Särkkäniemessä aamuvirkut kalamiehet onkivat Kappelikiven luona.

Tervaleppä vartioi

Näistä vastavaloharjoitelmista aiheutui iltatöiksi varsinaista taivaanrannanmaalausta, kun poistin retussilla pölytäpliä ja linssiheijastuksia kuvista.

Särkkäniemen luonnonsuojelualueella saa liikkua vain polkua pitkin. Kävelin kyllä poluilla, mutta olisikohan pitänyt pysytellä vain virallisella luontopolulla? No, näiden kuvien perusteella minua voi tulla tarvittaessa sakottamaan.

Tässä on sitten panoraamassa se flada eli maan kohotessa vähitellen kuiville jäävä merenlahti.

Flada

Pähkinöitä ja sinivuokkoja

Kansanretkeilijän pikaviestimeen tuli aamulla erittäin tärkeäksi merkitty sanoma:

Ystävällisesti pyydämme huomaamaan, että huhtikuu 2012 loppuu tänään eikä uusintaa tule. Luvassa on kaunista säätä, lämpöä kymmenkunta astetta. Vuokot kukkivat parhaillaan, pähkinäpensaatkin vielä, mutta loppua kohti mennään. Nymphalidae-suku ja G. rhamni ovat hereillä jo. Lehdet tulevat kohta, joten avoimet maisemakuvat on otettava nyt. Muuttolintujakin on tarjolla, jos ymmärtää katsoa.

Kun odotettavissa olevat elinvuodet nuljahtavat yli puolenvälin, rupeaa entistä enemmän arvostamaan tilaisuuksia osallistua planeettamme vuodenkierron nopeasti ohikiitäviin taitekohtiin. Tuollaisia viestejä ei siis ihan kevytmielisesti poista ja unohda saman tien. Niinpä vastasin:

Selvä. Tullaan.

Olin onneksi saanut valmennusta pähkinäpensaan kukintojen tunnistamisessa ja hyvän vihjeen kasvupaikasta, joten löysin pensaat etsimättä Mustavuoren länsireunasta. Tällä kertaa pokkari voitti järkkärin lähikuvauksessa.

Hiekkakakut ja jäätelökioski

Katse Vuosaarenalpilta Porvarinlahden rantakosteikkojen ja Mustavuoren yli Kontulan ja Mellunmäen suuntaan. Koivikot punertavat pakahtumaisillaan ennen lehtien räjähtämistä. Mäen juurella lajitellaan likaisia maita, työntekijöitä palvelee jäätelökioski.

Alppia rakennetaan jatkuvasti, ja työpäivien aikana siellä ei saa liikkua. Tulin paikalle juuri parahiksi, kun viimeinen työntekijä laittoi paikkoja lukkoon ja lähti vapun viettoon. Nyt huipulle johtava polku on rakennettu mutkaiseksi metrin levyiseksi kävelytieksi, ja tarvitaan kosolti taitoa maastopyöräilijältä, joka aikoo lasketella sen alas juoksuvauhtia nopeammin.

Pari erillistä tuulihaukkaa lekutteli alpin rinteillä. Vihje: pian sisäänkäynnin jälkeen vasemmalla olevan pylvään nokasta voi hyvällä onnella saada kuvattua tähystävän haukan. Minä en tällä kertaa ehtinyt.

Paikoin metsän pohja oli sinisenään sinivuokoista, tekisi mieli sanoa. Ei se aivan pidä paikkaansa, sininen väri peittää loppujen lopuksi aika pienen osuuden pinta-alasta, ja sinisyys syntyy varsinaisesti katsojan silmässä tai aivossa. Siksi sinivuokot ovat mahdottomia valokuvattavia – tietenkin myös erikoisen violetinsinisen värin takia, jota ei oikein saa toistumaan valokuvassa.

Kuvaisiko laajalla kulmalla puolen aarin vuokkoalan:

Vuokot: yleiskatsaus

Vai lisäisikö polttoväliä ja poimisi siitä vain osan:

Vuokko-osajoukko

Entä jos menisi maahan ja ottaisi siitä laajan kulman:

Laaja lähivuokkojoukko

Tai jos sittenkin sekä kumartuisi että tsuumaisi mahdollisimman lähelle? Realistisesti, risujen ja kuivien lehtien kera (huomaa pirkko):

Risut ja vuokot

Tai tyylitellen, ottaen sumenevaan taustaan lisää vuokkoja, loputtomiin:

Kaunovuokot

Saahan sitä yrittää.

Porvarinlahden onkimiehet

Porvarinlahti on siirtotyöläisten kala-aitta. Lintutornin parkkipaikalla enimmissä autoissa on virolaiset kilvet, kaislikossa suhisee venäjä.

Kuten kaikki hyvin tietävät, Itä-Helsingin suosituimpia harrastuksia on ajoneuvojen polttaminen ja hajottaminen. Alpille johtavan tien varressa oli tämä Saab, kuntopolun pysäköintipaikalla taas Hyundai.

Ojaan, turpaan ja onnea
Tällähän melkein ajaisi

Adventtikävely

Talvipäivänseisaus on 22. joulukuuta, joten viikon päästä on kai periaatteessa  vuoden lyhyin sunnuntai. Mutta silloin saattaa jo olla lunta – toivotaan niin. Ja kun tänään on satanut vettä koko päivän, käytännössä on vietetty ainakin vuoden tähän mennessä pimeintä sunnuntaita.

Tein neljäntenä adventtisunnuntaina kuvailukierroksen Itä-Helsingissä. Sateen takia en viitsinyt kantaa järjestelmäkameraa, vaan koetin ottaa kaikki tehot irti pikkupokkarista. Statiivillekin olisi ollut käyttöä, mutta päätin tällä kertaa liikkua kevyesti.

Valokuvauksessa on tavallisesti oltava varovainen vastavalon kanssa, mutta tänään opin, että myös vastatuulta on varottava – se kun puhaltaa helposti sadepisaroita linssiin. Tuulisilla paikoilla, kuten Vuosaarenalpilla, tuuli saa kuvat myös helposti tärähtämään, vaikka kuinka painaisi kameraa hanskalla pehmustettua lohkaretta vasten.

Valon vähyys

Tässä on hieman jatkoa viikko sitten ilmestyneelle kuvalle numero 32. Talvea ja lunta odotellessa vallitsee marraskuinen pimeys, lämmintäkään ei enää ole.

Kumpi hyppää ensin?

Nämä Helsingin länsirannat ovat mereltä vallattuja alueita. Entisten saarien nimet elävät vielä katujen ja paikkojen nimissä: Jätkäsaari, Saukko, Saukonpaasi, Kellosaari, Salmisaari, Tammasaari, Kalliosaari. Vanhoja karttoja (ei valitettavasti anna linkittää hakutuloksiin) katsoessa yllättyy, miten laajoina Ruoho- ja Hietalahti ennen muinoin lainehtivat.

Ruoholahden kanava

Tässä vielä vastakuva kuvan 32 auringonlaskulle ja variaatio, jossa Lauttasaaren siluetti nousee esiin sillan takaa. Ja näppäilijä käytti tosiaankin vain pokkarin valmisohjelmia ja minimaalista jälkikäsittelyä. Statiivin virkaa tekivät kanavan kaiteet ja pollarit.

Mutta kuka oli Crusell?

Sipoonkorpi 7: Jöusjärv, Gillermossarna ja Gillerberget

Valokuvien paikkatieto on kiehtova asia, niin kuin kansanretkeilijä on useaan otteeseen julistanut. Tähänastiset Sipoonkorven kuvat ovat löytäneet paikkansa kartalla niin, että ne on vedetty hiirellä Googlen karttapohjan päälle valokuvien hallinta- ja käsittelyohjelmassa nimeltä Aperture. Yleensä paikka on löytynyt jälkikäteen kohtuullisen tarkasti, tarvittaessa ulkoilukartan 1:15000 ja Kansalaisen karttapaikan avulla.

Tämänkertaisella retkellä oli kuitenkin odotettavissa niin sokkeloista maastoa, että kunkin kuvan ottopaikan löytyminen kartalta retken jälkeen vaikutti melkoisen umpimähkäiseltä. Niinpä reppuun pantiin painoksi GPS-paikantimella varustettu sähköaivo ja matkaan lähdettäessä käynnistettiin sijaintitietoa tallentava ohjelma.

Ohjelma tallensi reitin tiedostoon, jonka saattoi sitten siirtää Apertureen. Kun Aperturelle kertoo yhden kuvan sijainnin, se voi reitin perusteella laskea sijainnin kaikille muille kuville – tallentuuhan digikuviin aina tarkka kellonaika. Tällä tavalla kuvat räpsähtivät kartalle yhdessä hujauksessa.

Reittitieto kertoo myös, että tämänpäiväiselle kansanretkelle tuli pituutta 49,09 kilometriä – suurin osa tietenkin pyöräilyä. Pyörällä tuli huideltua alamäessä parhaimmillaan neljääkymppiä.

Retki suuntautui korven luoteiskulmille, alueelle, jota rajaavat Länsitie pohjoisessa, sotavaraston tie idässä ja maanviljelysseudut lännessä. Vanhalta Porvoontieltä Nikinmäen kohdalta lähtee itään Mosabackantie, jota pitkin pääsee korven ytimeen paitsi pyörällä, myös automobiililla. (Lisäys 6.11.: Tiellä on ajoneuvolla ajo kielletty -merkki, tontille ajo sallittu. Tarkasti ottaen siis kansanpyöräilykin on Mosabackantiellä kielletty.)

Pyörä jää odottamaan Stormossenin pellonreunaan, ja ensin tehdään pieni lenkki Jöusjärvelle. Helikopterien hurina on vaimennut, ja toivon mukaan seuraava sukupolvi on päässyt viettämään pitkää ja hämärää vedenalaista elämäänsä lammen pohjaan.

Sitten palataan länteen pitkin kiehtovia kallioseinäisiä korpikäytäviä ja Vårmossenin reunoja.

Gillermossarna

Tästä pohjoiseen sijaitseva alue on erikoinen ylänkö, jonka laidat ovat monin paikoin niin jyrkkiä kallioita, että reunalta voi pudota. Kallioseudun keskellä on yksi korven harvoista avosoista, Gillermossarna. Sen pohjoisosassa on jopa pieni pala ylitsekahlaamatonta upottavaa suota. Avaran maan retkeilijä, joka on tottunut näkemään tulevan taipaleen silmiensä edessä, nauttii hetkisen kylmästä syystuulesta harmaiden pilvien alla.

Tässä on suosta vielä avarampi panoraama.

Suon vedet laskevat luoteeseen pientä puroa pitkin ja tippuvat siellä pikku portaina alas ylängön reunalta. Alueella on myös lukuisia pienempiä, puisia soita sekavana tilkkutäkkinä kallioiden lomassa.

Gillerbergetin länsireuna

Hieman avosuosta länteen on taas jylhiä kallioseinämiä kuin vartiomuurina asuttuja seutuja vasten. Kallion juurella kulkiessani joudun rämpimään jonkin matkaa hakkuuaukon vesakossa etsien takaisin korven suojaan johtavaa polkua.

Gillerbergetin alue on kartassa täynnä ruskeita korkeuskäyrien rinkuloita, mustia jyrkänteen viivoja ja lohkareiden pisteitä. Maastossa polut ilmestyvät jostain ja hajaantuvat ja katoavat yhä uudelleen. Täytyy vilkuilla simpanssia, jotta nokka pysyy suurin piirtein kohti itää. Paikanninta ei kuitenkaan repusta kaiveta, joku tolkku täytyy suunnistamisessa sentään olla. Suoralla kompassisuunnalla ei kannata rynnätä, siinä saattaa pudota hyllyltä louhikkoon. Vaikka sammalta on paljon, viiden metrin putousta se tuskin vaimentaa riittävästi.

Pehmustettu louhikko

Viimein tulee näkyviin muita korkeampi kalliokumpu, jonka takana on pudotusta toistakymmentä metriä. Siinä on Gillerbergetin itäreuna, tuttu muutaman viikon takaa. Tästä pääsisikin helposti tielle ja sitä pitkin sotavaraston kautta nopeasti lähtöpaikkaan. Mutta eihän tänne ole tultu tiellä kävelemään. Kalliojyrkänteen reunoja seuraillen, ihmeen valkoisten jäkäläkumpujen yli varovasti kävellen, löytyy vähitellen etelään vievä polku.

Paluupyöräily pitää tietenkin suorittaa toista tietä. Metsätie muuttuu pian Martiksentieksi, jota ympäröivät suorastaan idylliset peltomaisemat.

Tämän sarjan kaikki osat:

  1. Kalkkiruukki, Högberget ja Storträsk
  2. Hiidenkirnut, Brännbergen ja pyöräily-yritys
  3. Hindsbyn seutu, Gillerberget, Jöusjärv
  4. Bakunskärrs träsket, Hyppjaskärr, Brännberget
  5. Brännberget, Grytberget ja Holmmossen
  6. Hältingträsk, Riängsbacken, Långkärrsberget
  7. Jöusjärv, Gillermossarna ja Gillerberget
  8. Fallträsk, Ängesböle, Byabäcken
  9. Gumböle träsk, Hyppjaskärr, Kurberget
  10. Talven yritystä

Sipoonkorpi 4: Bakunskärrs träsket, Hyppjaskärr, Brännberget

Kansanretkeilijän piti koluta Nybyggetin, Kalkkiruukin ja Helgträskin välistä kolmiota. Jalka- ja -kineongelmien ansiosta retkestä tuli kuitenkin aiottua lyhyempi.

Oli muka kätevämpää lähteä matkaan nahkaisissa retkikengissä, kun vaihtoehtona oli polkeminen lenkkareissa ja kumisaappaiden vaihtaminen maastoon. Mutta kun maastossa on paljon vettä muuallakin kun soissa ja kengistä on yhä pari saumaa rikki, sukat rupesivat kastumaan jo alkumatkasta. Kun viikot sataa ja sunnuntaiksi tulee ulkoiluilma, maa on hyvin märkää ja vettä on poluillakin suurina lammikoina.

Lisäksi polvi kipeni taas. Niinpä Holmmossenin hiidenkirnu jäi odottamaan toista kertaa.

Kansanpyörä kansallispuistossa

Kansanpyöräilyn päätteeksi ajoneuvo pannaan kiinni kansallispuiston tolppaan. Automobiili sopii jättää tänne varta vasten tehdylle pysäköintialueelle, mutta pyörällä olisi ehkä voinut jäädä jo vähän eteläisempään polunristeykseen.

Bakunskärrs träsket från väst

Bakunskärrin lampi on keskellä avosuota, mutta suon laidat ovat viidakkoiset ja upottavat, joten kunnon suokuvia ei oikein saa. Lännen puolella on mukava eväidensyöntikallio, josta lammen juuri ja juuri saa maisemakuvaan.

Sipoonkorvessa on avosuota vain pieniä tilkkuja siellä täällä, kansanretkeilijän makuun liian vähän. Olisi kai pitänyt olla liikkeellä tuhat vuotta sitten, ehkä lukuisat nykyään metsäiset suot olisivat silloin olleet avonaisempia. Hyppjaskärr oli valittu tämänkertaisen retken suomaisemaksi.

Suomaisema 1990-luvulta

Tämä on kokeellista valokuvausta. Sen jälkeen, kun haikailin laajakulmaista objektiivia metsäkuviin, olen oppinut, että Hugin osaa tehdä panoraamoja myös ruudukko- eli mosaiikkityyliin. Tässä on rätkitty kuusi kuvaa kahdessa rivissä eli yhteensä 12 kuvaa. Ohjelma osaa itse järjestää kuvat ja harsii ne yhteen sangen taitavasti. Montako virhettä huomaatte kuvassa (kyllä niitä siellä on)?

Opettelemalla saisi ehkä perspektiivinkin vastaamaan paremmin todellisuutta. Kallio oli oikeasti aika jyrkkä töyräs eikä tällainen loiva kouru.

Lähellä on Brännberget-niminen kallio. Tämännimisiä mäkiä on Sipoonkorvessa siis ainakin kaksi. Hienoja kallioita yleensäkin on näillä seuduin niin paljon, ettei kaikkien päälle välttämättä tarvitsisi kiivetä. Mutta pakkomielle mikä pakkomielle, olihan siellä käytävä. Ylhäällä koputteli tikka, ei tosin paikan nimeen sopivasti palokärki, vaan käpytikka. Rinteessä punoittivat kielon marjat.

Vuoristokiipeilijän tulisi tietää, että maisemat ovat parhaimmillaan rinteessä, ei huipulla. Eipä täälläkään ihmeitä ollut, paitsi siis se tikka. Alhaalla piti taas harrastaa kokeellista kuvausta ja ottaa pystypanoraama.

Brännbergetin juurella

Latvat ovat taas palaneen uuniluudan näköisiä ja taivas puhki, mutta menköön tämä nyt harjoitelmana. Otin vastaisen varalle myös monivalotusversion, ja nyt pitäisikin ottaa selville, miten rakennetaan kuva jossa yhdistetään HDR- ja panoraamatekniikka. En oikein tiedä, pystyykö Huginilla tekemään molemmat. Max Lyons on tehnyt hienoja panoraamoja, joissa on ruutuja jopa kolmessa rivissä ja kahdella valotuksella.

HDR-versio

Lisäys vuorokauden päästä: tein Brännbergetin kuvasta uuden HDR-version vertailtavaksi. Valotus on nyt huomattavasti miellyttävämpi. Tekniikka oli seuraava: yhdistin jokaisen monivalotuksen erikseen Imagefuserilla ja harsin sitten yhdistetyistä HDR-ruuduista pystypanoraaman Huginilla. Viimeistelyn tein Aperturella tavalliseen tapaan.

Taivas ei ole puhki ja metsä on saanut lisää lämmintä väriä. Toisaalta kuvan alaosa on huomattavan epätarkka. Joko Imagefuserilla on ollut vaikeuksia yhdistää kuvan pimeimmän osan ruutuja tai sitten alaosan valotukset ovat tärähtäneet. Statiivihan tässä pitäisi olla ehdottomasti. Taidankin mennä statiivikauppaan ennen ensi viikonlopun kansanretkeilyä. Ehdotuksia tukevaksi, säädettäväksi ja kannettavaksi statiiviksi otetaan vastaan.

Tämän sarjan kaikki osat:

  1. Kalkkiruukki, Högberget ja Storträsk
  2. Hiidenkirnut, Brännbergen ja pyöräily-yritys
  3. Hindsbyn seutu, Gillerberget, Jöusjärv
  4. Bakunskärrs träsket, Hyppjaskärr, Brännberget
  5. Brännberget, Grytberget ja Holmmossen
  6. Hältingträsk, Riängsbacken, Långkärrsberget
  7. Jöusjärv, Gillermossarna ja Gillerberget
  8. Fallträsk, Ängesböle, Byabäcken
  9. Gumböle träsk, Hyppjaskärr, Kurberget
  10. Talven yritystä

Sipoonkorpi 3: Hindsbyn seutu, Gillerberget, Jöusjärv

Tämänkertaisen retken tarkoituksena oli katsella Sipoonkorven pohjoisosan maalaismaisemia ja vakoilla pohjoispuolisia lähestymisreittejä korven ytimeen. Samalla toteutui viikko sitten kesken jäänyt halki- ja ympäripyöräily.

Ensimmäinen osuus oli pitkä kansanpyöräily etelän Östersundomista korpea halkovaa Knutersintietä pohjoiseen aina Hindsbyn peltomaisemiin. Tie on mitä mainiointa pyöräiltävää: se on eteläosastaan päällystetty ja soraosuudeltaankin hyväkuntoinen, maisemiltaan vaihteleva ja tarjoaa muutaman railakkaan alamäen. Kansanpyöräilijä koetti painaa mieleensä polut ja tiet, joita pitkin metsän keskiosia lähestytään tältä suunnalta. Tien varren polunpäät ja pysäköintipaikat olivat taas täynnä henkilöautoja.

Kartasta oli valmiiksi katsottuna muutama kallioinen mäki. Niiden päältä kenties olisi mahdollista havaita näkymiä, joissa kalliorinteen jylhä kuusikko kehystää jokivarren ruskan ympäröimää peltomaisemaa. Kasabergetin ja Hacklisbackan kohdalla oli lupaavia jyrkänteen merkkejä, mutta kumpainenkin oli lievä pettymys. Edellinen oli kunnon kallio, mutta peltomaisemia ei juuri ollut.

Åkerbackalta luoteeseen

Entäpä sitten läheinen Åkerbacka? Jo nimenkin puolesta sillä olisi velvollisuus tarjota vaadittuja maisemia. Mäen keskiosa on ikävää hakkuuryteikköä, mutta pohjoisreunalla on ainakin periaatteessa jotakin sellaista, jota lähdettiin hakemaan.

Ja tässä vastakuva:

Mauttomasti dramatisoitu peltopanoraama, keskellä Åkerbacka

Hindsbystä länsiluoteeseen kohti Svartböleä johtaa Länsitie oikein kauniissa pelto- ja puronvarsimaisemassa. Täällä on laitumia, ehkä lammas-, mutta eläimiä ei nyt näy missään. Puron varressa ja vastapäisessä jyrkässä kuusikossa on ilmeisesti jonkinlainen luontopolku, sillä satoja perhekuntia on päiväretkellä ja parkkipaikat täynnä.

Pellot hupenevat ympäriltä ja kuusikko tulee lähelle tietä. Paikasta nimeltä Källängen lähtee kohti korven pohjoisia sydänosia ilmeisesti vastikään kunnostettu ja sileäksi jyrätty metsätie. Se on puomilla suljettu, ja ihmetystä aiheuttaakin, miksi kansallispuistoon on tehty näin hyvä autolla ajettava tie. Olisiko syvemmällä metsässä joitakin opastus- ja majoitusvarustuksia rakenteilla?

Kohtahan se selviää, sillä kansanretkeilijän on tarkoitus käydä tuttuun tapaansa tarkastamassa pari pientä suolampea. Tie päättyykin lopulta järeään aitaukseen ja  kieltotauluin koristeltuun lukittuun porttiin. Militaarit ovat tehneet tänne lymypaikkansa, vuoren sisään näkyy louhitun luola.

Matkalla aivan tien varressa on hyllyvärantainen Fallträsk ja aivan sota-alueen vieressä erikoisen niminen Jöusjärv.

Helikopterit parittelevat

Jöusjärven rannalla syksyn viimeiset helikopterit pyrähtelevät ja lämmittelevät kaatuneen puun rungolla. Ennen pakkasöiden mukana saapuvaa kuoloa on koetettava varmistaa seuraavien kesien hurisijat. Pitäisi ehtiä munia, niin että toukka pääsee kuoriutumaan ja sukeltamaan lampeen ennen veden jäätymistä.

Lampi on yhtä mitäänsanomaton kuin satatuhatta muuta suolampea. Silti sittenkin pääsee käymään niin, että aurinko pilven reunasta irrottuaan tuottaa sellaisen erikoisen valon, että kansanretkeilijä joutuu äkkiä hetkeksi 1950-luvulle.

Suolampi 1950-luvulta

Metsätien alkuun huikean korkean kuusikon taakse jäi odottelemaan Gillerberget. Jyrkän puronotkon maaperä on sen verran rehevää, että välikerroksena on lehtevää pensastoa. Äkkijyrkät kalliot ovat muutaman kymmenen metrin päässä tiestä.

Gillerberget

Maisemakuvaus hämärässä metsässä on lähes mahdotonta. Jos kuvassa näkyy taivasta, se palaa aina puhki ja taivasta vasten näkyvät puut ovat risoja ja rumia. Kohdetta pitäisi päästä mahdollisimman lähelle, sillä muuten edessä on aina pensaita ja puunrunkoja. Mutta sitten kohde ei enää näykään kokonaisena. Vähäisestä valosta seuraa pitkä valotusaika tai suuri ISO-arvo, usein molemmat. Statiivin voi yrittää korvata panemalla kameran sammalmättäälle, muotoilemalla piposta myötäilevän alustan ja käyttämällä kuvaruututähystystä.

Tässä on vaatimaton vilaus hienoista kallioista. Tämä panee taas vakavasti harkitsemaan kymmenen millin objektiivin hankkimista.

Tämän sarjan kaikki osat:

  1. Kalkkiruukki, Högberget ja Storträsk
  2. Hiidenkirnut, Brännbergen ja pyöräily-yritys
  3. Hindsbyn seutu, Gillerberget, Jöusjärv
  4. Bakunskärrs träsket, Hyppjaskärr, Brännberget
  5. Brännberget, Grytberget ja Holmmossen
  6. Hältingträsk, Riängsbacken, Långkärrsberget
  7. Jöusjärv, Gillermossarna ja Gillerberget
  8. Fallträsk, Ängesböle, Byabäcken
  9. Gumböle träsk, Hyppjaskärr, Kurberget
  10. Talven yritystä

Helsinki, kuva 15

Tunnistuskuvaksi voisin heittää tämän toisenkin panoraaman. Olen katsellut säitä ja odotellut ukonilmaa, joka sopivasti alkaisi seljetä siinä kahdeksan maissa illalla. Odotettuja dramaattisia pilviä ei ole vielä sattunut (tai olen ollut liian laiska lähtemään paikalle), joten dramatisoin tätä näkymää sitten vähän potikoita vääntelemällä. Siinä määrin, että emmin tämän laittamista Panoramioon. Vai mitä sanoo raati?