Tässä taannoin perhosretki vei kansanretkeilijän tutustumaan pariin lounaisen Suomen kiehtovaan luonnonnähtävyyteen. Oppaana ja kyyditsijänä toimi itse avaran maan retkeilijä, etevänä luontovalokuvaajana ja maailmanmatkaajana tunnettu.
Jo puoli tuntia pääkaupungista lähdön jälkeen Volvo nosti retkeläiset moottoritieltä miellyttäville kylänraiteille. Polkupyörän toimintasäteeseen tottuneen kansanretkeilijän päätä huimasi, ja siihen alkoi hiipiä kerettiläisiä ajatuksia: jos syyllistyisi henkilöauton omistamiseen, voisi harva se viikonloppu pyrähtää retkeilemään mihin tahansa eteläiseen Suomeen, oli kesä tahi talvi! Ei tarvitsisi aina tyytyä Sipoonkorpeen. Toki tämänpäiväinen retkikohdekin olisi pyöräillen saavutettavissa, mutta kiireetön retkeily vaatisi kyllä perillä yöpymistä.
(Auton hankinta rupesi kummittelemaan, ja kummittelua jatkui syksyyn asti: esimerkiksi tätä shamaaniretkeä ei olisi tullut tehtyä ilman laina-autoa. Mutta uuden asunnon autopaikkaan ei lopulta (toistaiseksi) hankittu täytettä, vaan siitä tehtiin kaupat naapurin kanssa.)
Perhosretki suuntautui Someron Häntälän kylään, Rekijoen kymmeniä metrejä paksuun saveen uurtamaan laaksoon, joka on erittäin harvinaisen pikkuapolloperhosen ainoa vakituinen asuinpaikka Suomen mantereella. Avara maa esittelee taustatiedot pätevästi, joten niitä ei toisteta tässä.
Ja eihän sitä tarvinnut kuin kävellä alas laakson rinteitä, tehdä vähän tuttavuutta karjan kanssa, ja sitten lentelivätkin jo ensimmäiset pikkuapollot vastaan. Nopeita ne olivat: jos valokuvan halusi ottaa, piti tähdätä ja laukaista heti. Paljon tuli huteja, yllä on parhaiten onnistunut otos.
Kansanretkeilijä sai lainata hienoa Canonin 180-millistä makro-objektiivia ja aavistella, miltä oikeasta valokuvaajasta tuntuu. Kuvaamisessa olikin opettelemista. Perhosia kuvatessa tulee pyrittyä aina mahdollisimman lähelle, niin nytkin. Mutta kun putki tuo kohteen muutenkin lähemmäksi, oltiinkin sitten yleensä jo liian lähellä ja perhosesta jäi osa kuvan ulkopuolelle. Tai sitten ison polttovälin aiheuttama pieni syväterävyys yllätti tottumattoman, ja aina jokin osa perhosesta oli fokuksessa ja loput ei. Yllä oleva karttaperhonen onnistui joten kuten, ja kuva antaa aavistuksen ihanasta epäterävyysalueesta, joka tällaisilla polttoväleillä on mahdollista saavuttaa. Kunnon esimerkkejä kehotan katsomaan Avaran maan perhoskuvista.
Virallisessa perhoskuvassa perhosen tulee olla siivet levällään ja tuntosarvet samassa tasossa siipien kanssa, kuten kuvan hopeatäplällä. Näin koko perhonen saadaan teräväksi ja tausta häivytettyä (olisi tässä voinut häivyttää enemmänkin).
Toisaalta kansanretkeilijä on harjaantunut äärimmäisen hitaaseen liikkumiseen eli näennäiseen liikkumattomuuteen seisoessaan heinäkuisissa ohdakepuskissa odottamassa neitoperhosten laskeutumista kukille. Tätä tekniikkaa, jossa pokkarikamera hivutetaan vähitellen sentin päähän perhosesta, saattoi soveltaa silloin, kun pikkuapollo oli laskeutunut heinikon sisään odottamaan kirkkaampaa auringonpaistetta. Yllä onnistunein pokkariotos.
Pokkarilla on otettu myös tämän jutun maisemakuvat, kun viralliseen kameraan oli ruuvattuna arvovaltainen putki. Yllä olevaa kuvaa varten jouduttiin neuvottelemaan lehmien kanssa: joko menette siististi maisemaan oleskelemaan ettekä tule nuolemaan kameraa tai sitten pysyttelette kokonaan poissa kuvasta.
Sitten jatkettiin Torronsuolle.
Vastaa