21.9.2013
Tavallinen aamupäivänäkymä perusleirissä: sää on aurinkoinen, kevyt tuuli heiluttaa rukouslippuja, ihmiset puuhailevat mitä puuhailevat tai sitten ovat puuhailematta yhtään mitään, seisoskelevat, istuskelevat. Akklimatisoitumisnoususta on levätty, pyykit on pesty ja suihkussa käyty, ja nyt ei varsinaisesti ole mitään sen kummempaa tekemistä. Joutilaan retkeläisen katse kääntyy itsestään kohti vuorta.
Ja vuorella tosiaan tapahtuu: Ykkösleiristä (joka on oikean alareunan jäämassan takana) nousee harjannetta pitkin yksittäisiä kiipeilijöitä. Jääseinämässä on nelisen henkeä menossa ylös ja pari laskeutumassa alas. Sitten on vielä yksi ryhmä, joka on juuri selviytynyt toisesta jääjyrkänteestä ja jatkaa matkaa kohti kakkosleiriä (joka on kuvan keskellä näkyvän jäämuodostelman takana, tasaisen rinteen alla). Huipulla näyttää tuulevan jonkin verran, lunta pöllyää sinistä taivasta vasten.
Leirin louhien lomasta kuuluu vaimeaa kotkotusta. Teeren kokoiset fasaaninsukuiset linnut kiertelevät pienissä porukoissa etsien syötävää.
Kun aurinko alenee, illansuuta ja iltaa vietetään ruokailuteltassa rupatellen, kirjoittaen tai elokuvia katsellen. Seitsemän jälkeen on jo pimeää ja kylmyys tunkeutuu telttaan. Siinä vaiheessa kutsuu leirin lämpimin paikka, oma makuupussi.
Tähdet ja kuu loistavat, ja kun kiinalaisten generaattoreilla tuottama sähkövalokaan ei kohtuuttomasti häiritse, päätän ottaa yökuvia. Nepalin puoleisista laaksoista nousevat pilvet tulevat kuitenkin nopeasti Nangpa Lan yli ja peittävät maiseman niiden kahden minuutin aikana, jotka minulta menevät kameran esille ottamiseen ja valotussäätöjen tekemiseen. En saa edes dramaattisia pilvikuutamokuvia, kun koko taivas peittyy. Yökuvat jäävät seuraavaan iltaan.
Vastaa