Tekijä: Matti Sunell

Agnethan hampaat

Eksaktin estetiikan laboratoriossa paiskitaan lujasti töitä kulttuurihistoriallisesti merkittävien tutkimusongelmien parissa. Muuan laboratoriota viime aikoina työllistänyt tärkeä musiikkitieteellinen ongelma koskee Agnetha Fältskogin hampaita.

Kuvassa Agnetha, 22, laulaa kappaletta People Need Love vuonna 1972. Etuhampaita erottaa selvä väli. Hammasväli näkyy useissa nuorta Agnethaa esittävissä kuvissa. Laboratorio on käynyt läpi 1970-luvun kuvamateriaalia ja havainnut, että hammasväli erottuu vaihtelevasti, kunnes se vuoteen 1978 mennessä näyttää tyystin kadonneen. Tässä haastattelukuva elo-syyskuulta 1976:

Agnetha haastattelussa

Hammasrivi tosin näyttää yhtenäiseltä jo Ring Ringin kansikuvassa, joka on otettu 1972. Kuvakulma on kuitenkin toinen (vasemman posken puolelta), ja väli ei ehkä näy siitä suunnasta – tai sitten kuvaa on retusoitu. (Ring Ring ilmestyi 26.3.1973, mutta sen kansikuva on samasta sessiosta kuin marraskuussa 1972 julkaistun singlen He Is Your Brother kansi.)

Tehtiinkö Agnethan oikealle etuhampaalle jotakin vuosina 1976–1978? Oikaistiinko sitä lähemmäs keskilinjaa tai levennettiinkö jollakin tavalla? Minkälaisia operaatioita hampaille kyettiin tuohon aikaan tekemään, voitiinko hammasta laajentaa vaikkapa vähitellen? Vähittäinen laajennus tai oikaisu selittäisi sen, että tarkkaa muutoksen ajankohtaa ei pysty kuvien perusteella sanomaan. Vältettiinkö tarkoituksellisesti oikealta puolelta otettujen kuvien julkaisemista? Oheiset kuvat ovat videokaappauksia, ja videokuvaahan ei 1970-luvulla osattu pahemmin retusoida.

Laboratorio konsultoi seuraavassa vaiheessa hammasasiantuntijoita. Lisäksi olisi tutkittava äänilevyjä kuuntelemalla, muuttuiko Agnethan ääntämys mainittuna aikana. Etenkin suun etuosassa äännettävät konsonantit (s, t, f jne.) paljastavat hampaiston muutokset.

11.1.2009
Bennyn erikoispiano

Muistan lapsuuteni ratkaisevista musiikkikokemuksista sen, että Bennyllä oli Waterloossa vähän erikoinen piano. No, olen nyt vähän kahlannut läpi materiaalia eli Abban definitiivistä editiota The complete studio recordings. Se sisältää myös kaikki Abban musiikkivideot, vaikka ei niitä aikoinaan videoiksi sanottu. Waterloon ja Ring Ringin videot on selvästi kuvattu samassa sessiossa: lavastus ja kuvakulmat ovat samat, bändillä on samat meikit naamassa, vaatteet vain on vaihdettu välillä. Ja niissä on molemmissa tuo Bennyn erikoispiano. Mutta eihän se ole piano ensinkään. Sehän on, perhana, Schiedmayerin celesta!

4.1.2009
Itä-Helsingin vankila

Vankilapaikkojen kysyntä jatkuu reippaana vuonna 2009. Kysyntää tyydyttää omalta osaltaan uusi Itä-Helsingin vankila, joka valmistui sopivasti uudeksi vuodeksi. Itä-Helsingin vankila tuo vankilapalvelut lähelle kuluttajaa: se sijaitsee liikenneväylien leikkauspisteessä ja maamme suurimman ostoshelvetin naapurissa. Vankilan markkinaosuuden odotetaan nousevan jopa 25 prosenttiin Etelä-Suomen läänin vankeinhoidon palveluista. Tervetuloa!

1.1.2009
Kuvien kehitystä

Ecuadorin-retkeltä kertyi kuvia runsas muistikortillinen, 16 gigaa. Suurimman osan aikaa kuvasin tosin tuplana eli tallensin raakakuvan lisäksi pienimmän mahdollisen jpeg-kuvan, jotta saisin kuvia nopeasti Totuuteen. Nyt on menossa kuvasadon perkaaminen ja kuvien jalostaminen esillepanoa varten.

Työkaluksi raakakuvien kehittämiseen hankin Aperturen. Sekä sen kuvastonhallinta- että kuvankäsittelyominaisuudet vaikuttavat lupaavilta ja tarpeisiini riittäviltä. Ohjelmassa on tarvittavat toiminnot kuvien valotuksen, värisävyjen ja terävyyden säätöön samoin kuin rajaukseen ja oikaisemiseen, siis kaikki mitä tarvitaan realistisen valokuvan säätämiseksi esityskuntoon. Varsinaisia kuvamanipulaatio-ominaisuuksia Gimpin tai Photoshopin tapaan ei ole.

Olen ruvennut pitämään siitä periaatteesta, että työn perustana oleva data – alkuperäinen kuva-, ääni- tai mikä tahansa vastaava tiedosto – pidetään muuttamattomana turvassa, ja muokkaukset tallennetaan metadatana erilliseen tiedostoon (tässä tapauksessa Aperturen ”kirjastoon”: saapa nähdä, kuinka vauhdikkaasti ohjelma toimii sitten kun kirjastossa on kymmenentuhatta muokattua kuvaa). Aperturessa muokkaukset saa yksi kerrallaan päälle ja pois päältä klikkaamalla rastin ruutuun, joten muutosten vertaileminen on kätevää. Tällainen työskentelytapa vaatii tietenkin tietokoneelta paljon laskentatehoa, ja aina vain enemmän sitä mukaa kuin kuvien pikselimäärä, äänen näytteenottotaajuus, bittitarkkuus ja vastaavat kasvavat. Sain jo katsella rantapallon pyöritystä ensimmäistä julkista kuvaani kehittäessäni – toivottavasti tämä johtui vain siitä, että ohjelma teki samanaikaisesti esikatselukuvia taustalla, eikä esim. firewire-väylän tiedonsiirron hidastelusta tai itse ohjelman hitaudesta.

Panen ensimmäisiä siedettävähköjä kuvia Panoramioon: säästän hieman omaa veppitilaani ja kuvat saavat ehkä vähän laajemman levikin. Panoramiosta saa halutessaan syötteen, joten uusista kuvista saa helposti tiedon, eikä tarvitse vanhanaikaiseen tapaan availla sivuja varmuuden vuoksi käsipelillä.

En osaa vielä valottaa 50D:llä täydellisesti: ensimmäiseen kuvaan jäi tummiin kohtiin kohinaa, joka näkyy, kun kuvaa katsoo täydessä koossa. Samoin eräät auringonlaskukuvat, jotka pienessä koossa näyttivät kovinkin hienoilta, paljastuivat täysikokoisina varsin kohiseviksi. Saamme ehkä piakkoin auringonlaskuaiheesta teknisesti täydellisiä kuvia Panoramioon toiselta retkeläiseltä.

Ensimmäinen kuva on siis otettu Chimborazon huipulta ehkä suunnilleen itään, jolloin kuvassa näkyvä tulivuori voisi olla Tungurahua. Hieman harmittaa, että olen sekä Chimborazon että Cotopaxin kanssa ilmansuunnissa aika sekaisin ja epävarma ottamieni kuvien suunnista.

30.11.2008
Viidakosta kotiin

Kansanretkeilijä meni retken viime päivinä niin vetelään kuntoon, että viimeinen raportti, jonka piti tulla Quitosta, jäi kirjoittamatta. Paluu Lago Agrion rajaseutukaupungista Quitoon tapahtui VIP-yhtiön Dornier 328:lla, ja Lago Agrion lentokenttävirkailijat taisivat pihistää Harryn repusta kameran. Seuraavana päivänä lennettiin Quitosta AA:n B757:llä Miamin simputusjonoihin seisomaan, sieltä Pariisiin AA:n B767:llä (molemmat egyptiläisten ja saudiarabialaisten lento-opiskelijoiden suosikkeja) ja Pariisista vihdoin Helsinkiin Finnairin A321:llä, joka sattui olemaan sama OH-LZE, joka vei meidät Lontooseen kolme viikkoa aikaisemmin. Etenkin Atlantin ylitys oli tukala, ja sitä kuvaamaan sopivat Paulin sanat

Flew in from Miami Beach BOAC, didn’t get to bed last night. On the way the paper bag was on my knee, man I had a dreadful flight.

Ripuleja tuli useita, joista yhden kanssa myös yrjö. Euroopan maaperälle päästyä olo hieman helpotti. Täällä eivät seisota niin paljon jonossa eivätkä kysele paikkalippua viittä kertaa kymmenen metrin matkalla.

Viidakko on ensikertalaiselle hämmentävä, jopa hieman painostava kokemus. Vaikka olisi lukenut kirjoja, nähnyt kuvia ja siten periaatteessa tietäisi jotakin etukäteen, itse paikalla on silti vaikea tajuta, että jotakin tällaista on todella olemassa. On kuuma, ruskea joki jatkuu samanlaisena loputtomiin mutkitellen, vihreä läpitunkematon lehvästö molemmilla puolilla, jättiläispuita ja köynnöksiä, puulajeja ei auta ruveta laskemaan. Värikkäitä lintuja ja valtavia perhosia lentelee ympärillä, ja lintujen, hyönteisten, sammakoiden ja apinoiden äänet ovat käsittämättömiä.

Kansanretkeilijän seurue vietti neljä päivää Cuyabeno-joella lähellä Kolumbian rajaa. Viidakon keskellä olevasta majatalosta tehtiin päivä- ja iltaretkiä ympäristöön. Liikkeelle lähdettiin aina vesitse pitkällä moottorikanootilla, jossakin vaiheessa rantauduttiin ja käveltiin polkukierros. Viidakko-oppaamme Lenin löysi kiinnostavat kasvit ja eläimet aina oikeasta paikasta. Hänen tarkoituksensa oli ilmeisesti tehdä meistä biologian kandeja tehokurssilla, niin loppumatonta, suorastaan uuvuttavaa hänen selostuksensa oli. Kaimaanien punaisia silmiä haettiin yötä myöten tulvajärven rantatiheiköistä.

On silti aika hienoa hypätä keskelle järveä pysäytetystä kanootista uimaan tyyneen ja lämpimään veteen vaaleanpunaisten jokidelfiinien pyörähdellessä muutaman kymmenen metrin päässä.

Laiskiainen

Tämän jutun kuvat tulevat yhtenäisyyden vuoksi edellisten tapaan dogmana eli suoraan kamerasta pienimpänä 50D:n tuottamana jpeginä. Raakakuvien kehittämiseen päästäneen lähiviikkoina. Aperturen kokeilulisenssi oli harmillisesti tullut aktivoitua joskus koneen oston aikoihin, joten nyt ovat suositukset kyseisestä ohjelmasta tai vastaavista tervetulleita.

22.11.2008
Chimborazo

Kansanretkeilijä jaksoi kömpiä Chimborazon huipulle tänä aamuna ja sai uuden kakkosen korkeusennätystensä luetteloon. Edellisen jutun kommentissa mainittu atomikello näytti huipulla huomattavasti vähemmän kuin jutussa uskoteltu 6310 metriä. Mutta laitetaan tähän vielä kansanretkeilijän kolmen kärki espanjankielisen Wikipedian mukaan, kun kerran Etelä-Amerikassa ollaan: Aconcagua 6962, Chimborazo 6310 ja Cotopaxi 5897 metriä.

Lähtö oli taas keskiyöllä, ja kakkoshuipulle osuttiin juuri auringon noustessa kuuden aikaan. Varsinaiselle päähuipulle päästiin pariakymmentä minuuttia myöhemmin auringon jo paistaessa. Täysikuu valaisi nousua, joten otsalampuille ei ollut paljonkaan tarvetta.

Reitti on suoraviivaisempi kuin Cotopaxilla: alussa kierretään muutamia pystysuoria kallio- ja jääseinämiä, sitten kuljetaan jonkin matkaa kapeaa lumiharjannetta, kunnes saavutaan loputtoman pitkälle lumirinteelle, joka johtaa suoraan kakkoshuipulle. Huippu on näkyvissä tuntikausia, eikä juuri näytä tulevan lähemmäksi. Lopulta sinne kuitenkin päästään, ja samalla näkyy muutaman sadan metrin päässä oleva päähuippu. Reput jätetään kakkoshuipulle ja kävellään laakean painanteen yli päähuipulle.

Lumi oli monin paikoin hankalaa: murtuvan kuoren alla oli jauhoa, jossa askel valui taaksepäin. Teräs-Edgarkin sai tehdä tosissaan töitä polkiessaan askelmia pettävään lumeen.

Alas tultiin nopeasti, ja kämpällä oltiin puoli yhdeksän jälkeen. Kansanretkeilijän polvi kesti laskeutumisen hyvin. Lienee kysymys jonkinlaisesta henkimaailman asiasta, että polvi ei kipeydy vuoristokiipeilyssä, mutta tulee kipeäksi lenkkeilyssä. Tai sitten fysioterapeutin määräämät harjoitukset saivat jalan kuntoon parissa viikossa ennen matkaa.

Huomenna mennäänkin sitten viidakkoon lämmittelemään pakkasesta pikkuisen turtuneita sormenpäitä.

Matkaa valaissut täysikuu väistyy ja nouseva aurinko heittää Chimborazon varjon taivaalle.

Chimborazon huipun jäätikköä

14.11.2008
Baños

Kansanretkeilijä on viettänyt lepopäivää Bañosin kylpylä- ja matkailukaupungissa. Ollaan alhaalla, 1900 metrissä. Täällä eletään tulivuoren juurella: vieressä kohoava Tungurahua on aktiivinen, ja sitä tarkkaillaan jatkuvasti. Kansanretkeilijän seurue kuljetettiin autokyydillä ylös vuoren rinteelle, missä tarkkailuaseman hoitaja kertoi tulivuoresta ja sen tarkkailusta. Kotkat liitelivät harjanteen vieressä, joten retkitoverit kaivoivat kauko-objektiivinsa repuistaan.

Vuorokauden kuluttua ollaan jo Chimborazon (6310 metriä) juurella, ja retken kovin koetus alkaa. Sen perusteella, miten ankarasti Cotopaxilla piti ponnistella, ei ole ollenkaan varmaa, että Chimborazolla päästään ylös asti.

12.11.2008
Cotopaxi

Kansanretkeilijä koki tänään rankimman fyysisen ponnistuksensa sitten muinaisen Aconcagualle nousun. Ecuadorin-retken ensimmäinen suurtavoite, nousu vajaan kuuden kilometrin korkuisen Cotopaxin huipulle, onnistui teräskuntoisen oppaan Edgarin johdolla. Edgar piti semmoista tahtia, että huipulla oltiin vajaa tunti ennen auringonnousua ja maisemien näyttäytymistä jouduttiin odottelemaan. Kansanretkeilijä puuskutti nousun aikana moneen kertaan henkihieverissä yli nelikymmenasteisia lumirinteitä kiivetessään, ja huipulla valokuvausaika jäi lyhyeksi kylmyyden takia.

Sää oli täydellinen, ja suurimman osan aikaa matkaa valaisi täysikuu. Ripuli, joka juoksutti kansanretkeilijää illan aikana useampaan kertaan, hävisi onneksi yhteentoista mennessä, jolloin oli ”herätys”.

Cotopaxi

11.11.2008
Pasochoa

Kansanretkeilijä pääsi vihdoin koettelemaan kuntoaan ja polviensa kestävyyttä Pasochoan luonnonpuistoon samannimisen nelitonnisen vuoren rinteille. Retkue aloitti nousunsa noin 2800 metristä seuraten sateiden jäljiltä mutaisen liukasta polkua tiheän viidakon halki. Kolmisen tunnin kuluttua päästiin jo avarammille andinummille noin kolmen ja puolen kilometrin korkeuteen. Osa retkueesta suuntasi vielä kohti Pasochoan jyrkkää huippua. Kääntymispiste oli huippuseinämän juuressa 3800 metrin korkeudessa: siitä eteenpäin liikkuminen olisi mennyt kiipeilyn puolelle. Loppumatka kuljettiin pilven sisässä, mutta laskeuduttaessa tuuli puhalsi pilvet harjanteen reunalle roikkumaan.

Reitti olisi jatkunut vähän jyrkempänä

Kansanretkeilijän pahin pelko ennen matkaa oli, että polvi hajoaa ensimmäisellä retkellä ja Cotopaxi ja Chimborazo jäävät käymättä. Näin ei käynyt, vaan polvet ovat ehjät, suorastaan yllättävän hyvässä kunnossa. Myös kansanretkeilijän kunto oli tänään odottamattoman hyvä, ja yläilmoissa teki välillä mieli pistää suorastaan juoksuksi.

Pasochoan jyrkänne

Retkikunnan jäsenet ovat jokseenkin väsyneitä. Huomenna on siirtymispäivä: retkeilyä jatketaan toisaalla, ennen kuin sännätään isoille vuorille.

5.11.2008
Quito

Kansanretkeilijä saapui pitkällisen lentämisen jälkeen Quitoon lauantai-iltana. Matkavälineena oli Helsingistä Lontooseen Finnairin A321, Lontoosta Miamiin American Airlinesin B777 ja Miamista Quitoon AA:n B757. Hiemän taisi väsyttää, mutta sisäinen kello on vielä sellaisessa rytmissä, että tänä aamuna tuli herätyksi ennen seitsemää. Tänään otetaan kevyesti ja totutellaan korkeahkoon ilmanalaan: Quito on noin 2700 metrissä, ja matkatavaroiden kanssa ponnistelu aiheutti pientä hengästymistä. Tänä aamuna hengästyskohtaukset ovat ohi, mutta aavistuksenomainen päänsärky on merkkinä siitä, etta on tultu äkkiä merenpinnan tasolta selvästi ylemmäs. Nyt aamuyhdeksältä vedetään aamiaista ja sitten lähdetään tutustumaan kaupunkiin. Vakavampaa retkeilyä on odotettavissa huomisesta lähtien.

Hotelli Sierra Nevada on retkeilijöiden oma pieni kodikas majapaikka. Quiton sää on kuin Suomen syksyä, pilvistä ja lämpöä ehkä kymmenkunta astetta. Lämmintä täällä päiväntasaajalla.

2.11.2008