Namche ja näköala Everestille

Syangbochen tuulipussi

11.4.2015

Vietetään lepopäivää Namche Bazaarissa. Siis kävelyä ympäröivillä kukkuloilla ja asiointia kaupungilla.

Namchen amfiteatteri takarivistä katsottuna

Kylän reunasta rinne nousee vielä pari, kolmesataa metriä. Mäen päällä on sen verran tasaista maata, että sinne 3750 metriin on tehty Syangbochen lentokenttä. Tavaraa tuodaan lentokoneilla kentälle, josta se kannetaan alas kylään. Matkustajaliikennettä ei kai nykyään ole. Kukkulan pohjoisreunalla lyhyen kävelymatkan päässä on Everest View -hotelli, jonka asiakkaita aikoinaan lennätettiin kentälle Twin Ottereilla ja Pilatus Portereilla. Nykyään matkustajakyydit hoidetaan helikoptereilla.

Syangbochen lentokenttä

Everest View -hotellissa on hiljaista, yöpyyköhän siellä kukaan? Terassilla kyllä riittää väkeä ainakin selkeällä säällä, sillä täältä on hyvä näköala pohjoiseen Everestin massiiviin, Ama Dablamille ja Tengbochen luostariin. Niin kuin vuoristossa aina, kannattaa tulla aamulla, jolloin taivas todennäköisimmin on kirkas. Huiput ovat saapuessamme näkyvissä, mutta kahvituntimme aikana ne saavat ylleen pilvihuivin.

Everest View -hotellin terassi
Lhotse ja Ama Dablam pilvissä

Kahvilan hinnat ovat hyvää alppitasoa.

Namchen kaupoista saa käytännössä kaiken saman kuin Kathmandusta, joten varustepuutteita ehtii vielä korjata. Tännehän juoksisi perusleiristäkin päivässä, jos jokin oikein kriittinen väline sattuisi hukkumaan. Hintataso on vähän korkeampi, joudutaanhan kaikki lennättämään ja kantamaan tänne. Ostan itse pienen aurinkopaneelin kameran akkujen lataamista varten, posti kun onnistui pidättelemään kotimaisen verkkokaupan tuotetta lajittelukeskuksessaan juuri riittävän ajan. Hinta on tarkalleen sama.

Namchen pystysuuntainen pääkatu

Kathmandu: näytös ministeriössä

Turkin koneita Istanbulin kentällä

7.4.2015

Turkin kone – ensin A321 ja sitten A330 – kuljetti kansanretkeilijän Istanbulin kautta Kathmanduun kivuttomasti illan ja yön yli. Suosittelen: yhteys on nopeampi kuin Arabian kautta, tavaraakin sai olla 30 kiloa.

Kathmandussa oltiin aamutuimaan ja heti valmiina tehokkaaseen työpäivään. Tärkein tehtävä oli vierailu matkailuministeriössä. Mihin minua siellä tarvittiin – se selvisi vasta matkalla. Ja kun taksia ei saatu (maassa oli jonkinlainen yleislakko), mentiin riksalla.

Riksan kyydissä Kathmandussa
Maolaisten julistaman ”yleislakon” ansiosta kadulla on tilaa riksan paahtaa – seurueen toisella ajoneuvolla on tosin huolestuttava etumatka.

Retkikunta oli virallisesti kaksi retkikuntaa, Everestin ja Lhotsen. Kummallakin täytyi olla oma lupa ja johtaja. Koska retkikunnan oikea johtaja oli merkitty Everest-ryhmän lupapaperiin, Lhotse-ryhmän lupaan piti keksiä johtajan kohdalle joku muu. Ehkä retkitoimiston johtaja Murari ja retkikunnan johtaja Dan päättivät tehdä minusta johtajan, koska olin vuotta vanhempi kuin toinen varsinainen Lhotse-kiipeilijä Karel. Tai sitten minut tiedettiin turvallisen hiljaiseksi mieheksi. Murarin toimintaohje nimittäin oli: ”Älä puhu mitään, nyökyttele vain. Me hoidamme puhumisen.”

Muutaman tunnin odottelun jälkeen paperityöt olivat valmiit, ja seurasi käynnin juhlallisin osuus: retkikunnan matkaansaattokeskustelu. Muuan keskitason virkailija tiedusteli, olemmeko selvillä säännöistä, aiommeko käyttäytyä hyvin ja tuommeko roskamme pois vuorelta. Allekirjoitin sokkona useita papereita. Teetä tarjoiltiin.

Sitten neuvotteluhuoneeseen saapui kaksi viraston suurinta herraa. Vaihdettiin tyhjänpäiväisiä kohteliaisuuksia, lupakirjat luovutettiin, johtajat saivat kaulaansa valkeat huivit, käteltiin. Herrojen poistuttua viivyttiin vielä hetki ja varmistettiin, ettei yhtäkään paperia tai allekirjoitusta ole unohdettu. Sitten päästiinkin jo paluumatkalle, tällä kertaa löytyi jostain taksikin.

Lhotse-retkikunnan lupakirja
Lhotse-retkikunnan lupakirja

Kansanretki 8516

Helikopteri lentää korkeiden vuorenhuippujen ympäröimässä jäätikkölaaksossa

Kansanretkeilijän toisen kasitonnisen yritys katkesi maanjäristykseen. Retken tunnuksiksi jäivät koskematon Lhotsen rinne ja kauden suosituin kiipeilyväline.

Totuudessa seuraa merkintöjä ja kuvia päivä kerrallaan. Kerron blogissa tärkeimmät asiat. Tekstiä on kyllä tulossa enemmänkin, kerron asiasta kesemmällä.

Tapahtui pääpiirteissään seuraavaa:

Kansanretkeilijä lähti yrittämään toiselle yli kahdeksan kilometriä korkealle vuorelleen Lhotselle huhtikuun alussa 2015 (ensimmäinen oli Cho Oyu syksyllä 2013). Operaattori Summitclimb ja ja johtaja Daniel Mazur olivat samat kuin viimeksi. Retkikuntaan kuului kahdeksan Everestille ja kaksi Lhotselle yrittäjää. Alkumatkan samassa joukossa kulki myös kuusitonnisille Island Peakille ja Lobuchelle menijöitä sekä vaeltajia, joiden tarkoituksena ei ollut huipuille nousu.

Kävelyretki Everestin perusleiriin sujui suunnitelmien mukaan, samoin tekniikkaharjoitukset ja totuttelunousut ympäröiville vuorenrinteille ja Khumbun jääputouksen alaosaan.

Everestin ja Lhotsen kiipeilyreitin vaarallisin osuus on jääputous 5500–6100 metrin korkeudessa. Mitä harvemmin sen läpi tarvitsee kulkea, sitä paremmat ovat mahdollisuudet säilyä ehjin nahoin. Kiipeilystrategiana oli tehdä vain kaksi nousua vuorelle: ensin noin viikon mittainen totuttelunousu kolmosleiriin noin 7500 metriin asti ja sitten lepopäivien jälkeen huippuyritys toukokuun puolivälissä.

Huhtikuun 25. päivän aamuna retkikunta nousi perusleiristä jääputouksen käsityskyvyn rajat ylittävän labyrintin halki ykkösleiriin, putouksen yläpuolelle suuren jäätikkölaakson reunalle. Muutamaa minuuttia ennen puoltapäivää, kun kiipeilijät juuri olivat saaneet saappaat jalastaan ja loikoilivat teltoissaan, joku tarttui jäätikköpatjan reunaan ja alkoi ravistaa.

Kiipeilijät säpsähtivät ulos teltoistaan, ja samassa alkoi valtava jyrinä ja pauhu ja lumipilvi hämärsi taivaan. Korkealta Everestin olkapäältä oli irronnut jäätä, joka nyt oli matkalla alas. Jäähakkujen varret iskettiin lumeen, otettiin luja ote terästä, polvistuttiin mahdollisimman pieniksi ja toivottiin parasta.

Höykytys tuntui kestävän minuutteja, mutta ehkä se kesti minuutin tai kaksi. Ei voinut tietää, tulisiko leiriin asti muuta kuin lumipöllyä tai romahtaisiko jäätikkö: jäisikö koko retkikunnasta mitään jäljelle vai sortuisiko se syvyyksiin.

Jäi, ei sortunut. Ykkösleirissä kukaan ei vahingoittunut. Sen sijaan radioyhteys perusleiriin paljasti karmeuden: vyöry oli lakaissut sileäksi suuren osan perusleiriä, ihmisiä oli kuollut ja kateissa.

Koko Nepalin maanjäristyksen tuhoisuus paljastui vasta vähitellen päivien kuluessa. Ykkös- ja kakkosleirissä oli 170 eri retkikuntien kiipeilijää, joiden kulkutie oli poikki järistyksen rikottua jääputouksen reitin. Ja kun kävi selväksi, että reittiä ei enää tulla saamaan kuntoon, käynnistyi helikopterihissi: parhaimmillaan kolme kopteria kuljetti kiipeilijöitä jatkuvalla syötöllä perusleiriin. Summitclimbin ryhmä haettiin viimeisenä 28. päivän aamuna.

Ne kiipeilijät, joilla oli anteliaat vakuutukset, lensivät Kathmanduun heti seuraavana päivänä. Kansanretkeilijä säpsähteli vielä yhden yön istumaan makuupussissaan, kun vyöryt jyrisivät kolmelta suunnalta kohti perusleiriä. Kävely kotia kohti alkoi seuraavana päivänä, vappuna Namchessa päästiin viestimien ääreen ja paria päivää myöhemmin lennettiin Luklasta Kathmanduun.

Jäätikkövirta puristuu alas korkeiden vuorenhuippujen ympäröimästä laaksosta
Jääputous. Vuoden 2014 tuhoisa vyöry lohkesi vasemmanpuoleisen riippuvan jäätikön vasemmasta reunasta, tummasta kohdasta.