Perusleiriin, vuorten syliin

Retkeilijöitä ja juhtia lepotauolla jäätikön vierellä

17.4.2015

Above the Clouds -majatalossa oli peräti posliininen vessanpytty – huuhtelu tosin toimi kanisterimenetelmällä, ja ihokosketusta mielellään vältti. Yhtään en jäänyt sitä kaipaamaan, niin kuin en vaneriseinäisiä makuukoppeja ja liejuista pihaakaan.

Joukko jakaantui. Osa kääntyi kohti Lobuche-vuorta, jossa oli luvassa jäätikköharjoittelua ja nousu kuusitonnisen huipulle. Toinen ryhmä jättäytyi jälkeen Everestin ja Lhotsen kiipeilijöistä. He kävelisivät kaikessa rauhassa vielä jonkin matkaa laaksoa ylöspäin, kävisivät ihailemassa Everestiä vastapäisiltä kukkuloilta ja pistäytyisivät myöhemmin perusleirissä. Sanottiin näkemiin ja hyvää onnea.

Ja kasitonnisten kiipeilijät aloittivat reippaan kävelyn pitkin laveaa polkua Khumbu-jäätikön reunamoreenin ja vuorenrinteen välissä. Iskeydyin retkikuntamme tosimiesten eli australialais-skottilaisen viisikymppisen Everest-iskuryhmän kantaan, mutta olin valmis kulkemaan omaa tahtiani maisemia ihaillen ja omaan tahtiini pysähdellen.

Raikas tuuli puhalteli harmaan pilviharson rikki, riekaleita jäi vuorenharjanteisiin liehumaan, ja sininen taivas ja valkoiset vuorenhuiput tulivat näkyviin. Heti Lobuchesta lähdettyä mutkan takaa vasemmalta ilmestyi Pumorin kartio, joka tuli tästedes olemaan alati läsnä.

Polku oli tasainen ja helppokulkuinen. Ylöspäin vaelsi retkeilijöitä ja lastattuja jakkikaravaaneja, vastaan ravasi kuormansa perusleiriin ja ylimpiin majataloihin heittäneitä helpottuneita juhtia. Helikopterit pyyhälsivät pitkin jäätikköä.

Tasaisen valtatien jälkeen tulee jyrkkä nousu, kun kavutaan lännestä virtaavan jäätikön reunalle ja mutkitellaan louhien keskellä ylös ja alas. Ylhäältä rinteeltä alkaa näkyä selvemmin laakson perä, Tiibetin-vastaisen rajan muodostavat kuusitonniset huiput, korkea Lho La -sola ja sen alla jäätikön mutka, jossa Everestin perusleirin pitäisi sijaita.

Khumbutse, Lho La, Changtse ja Nuptsen alarinteet — Khumbutse (6636), Lho La -sola (6006), Changtse (7543) ja Nuptsen alarinteet

Sitten laskeudutaan Gorak Shepiin, jossa ovat seudun korkeimmalla sijaitsevat kiinteät rakennukset 5175 metrissä. Paikka ei ole perinteinen asutus, vaan syntynyt luontaiselle leiripaikalle palvelemaan retkeilijöitä. Täällä ei kasva mitään nautojen laidunnettavaksi, vaan syömäheinät kuljetetaan elukoiden selässä ja karavaanit käyvät vain kääntymässä.

Isolle joukolle retkeilijöitä tämä on ylin yöpymispaikka. He nousevat Pumorin juurella olevalle Kala Pattarin kukkulalle (5648) ihailemaan Everestiä ja ottamaan pakolliset maisemakuvat ja käyvät ehkä perusleirissä kääntymässä. Hulluimmat kolmesataa vuosittaista kävijää jäävät perusleiriin viikkokausiksi palelemaan ja yrittävät nousta vuorille.

Retkeilijät moreenipolulla jäätikön reunalla — Gorak Shepin majatalojen siniset katot, Kala Pattar vasemmalla

Seurue haluaa lounastaa majatalossa, ja mikäpäs siinä. Momot 520 rupiaa, Coca-Cola 450. Jaa sadalla niin saat eurot. Kavereilla ei tunnu olevan kiirettä ja he istuskelevat viimeisessä lämpimässä sisätilassa kaikessa rauhassa. Minä en kuitenkaan malta jäädä, vaan lähden yksin viimeiselle osuudelle kohti perusleiriä.

Varis nyppii karvoja hevosen selästä — Vares kerää pesäaineksia, toveri vartioi

Gorak Shepistä perusleiriin on tunnin, parin kävely. Polku kulkee paikoitellen hyvinkin kapean reunamoreenin päällä, ja vastaantulevia kantojuhtia on syytä väistää huolellisesti, ettei tule tönäistyksi alas louhikkoon. Telttojen keltaiset täplät alkavat viimein erottua harmaasta jäätiköstä. Pilvet laskeutuvat liki jäätikön pintaa, vuorten ääriviivat katoavat.

Viimein polku laskeutuu jyrkästi moreenilta jäätikölle, sitten mennään ylös alas louhikon peittämiä jääkumpuja. Perusleirin eteläisessä päässä on menossa juhlat: isolla tasaisella kukkulalla joukko leiriin asti vaeltaneita retkeilijöitä iloitsee tavoitteen saavuttamisesta. Melutaan ja otetaan valokuvia, sitten varmaankin käännytään paluumatkalle.

Tulen ensimmäisten telttaryhmien luokse ja suunnittelen olevani järjestelmällinen: otan saman tien kuvan jokaisen retkikunnan leiristä, niin ei tarvitse enää kävellä tänne asti tulevina viikkoina. No, se suunnitelma kestää noin vartin, kun huomaan telttakylän levittäytyvän satojen metrien päähän polusta.

Tajuan, etten ole tullut kysyneeksi, missä oma leirimme tarkkaan ottaen sijaitsee. Kävelen polkua kilometrin ja telttoja riittää, mutta missään niistä ei lue Summitclimb. Sitten teltat harvenevat ja tulen ihan leirin yläreunalle. Käännyn polulta ja mutkittelen telttaryhmien välissä. Jotkin retkikunnat ovat aidanneet alueensa köysin, ja tupsahtelen kiusallisesti pihapiireihin. Kukaan ei tunnu tietävän, missä sellainen pieni ryhmä kuin Summitclimb pitää leiriään.

Johan meni ankeaksi. Ei ollutkaan järin juhlallinen tämä ensimmäinen saapumiseni tarunhohtoiseen Everestin perusleiriin. Luntakin taitaa olla jo ilmassa.

Sitten tunnistan hahmon, joka laskeutuu louhuisilta kummuilta ja näyttää suuntaavan kohti valkeita jäätorneja: aina omia polkujaan kulkeva Karel. Viittoilen, hän huomaa ja neuvoo tien leiriin. En olisi mitenkään omin avuin löytänyt leirialueen toiselle reunalle monen jyrkän kukkulan ja notkon taakse. Tuttuja kasvoja, vihdoin. Mingma, Jangbun veli näyttää viimeiset metrit leiriin. Mukillinen mehua ruokailuteltassa, sitten makuupussiin lämpenemään.

Polku johtaa jäätiköllä olevaan telttakylään — Saapuminen Everestin perusleiriin puolen päivän aikoihin. Juhlallista, eikös vain?

Perusleiriin, vuorten syliin

17.4.2015

Kommentit

Vastaa Peruuta vastaus