1.5.2015
Eivät ne välimatkat täällä maailman suurimpien vuorten keskelläkään mitään mahdottomia ole: naapurikylään kävelee ilman isoa taakkaa tunnissa parissa, päivässä taittaa puolet keskuskylä Namche Bazaarin ja Everestin perusleirin välistä.
Ainakin jos kävelee alamäkeen ja on totutellut ohueen ilmaan viikkojen ajan. Tulokkaalla voi olla vähän työläämpää. Ja järjestetäänhän täällä maratonjuoksukin perusleiristä Namcheen aina Everestin ensinousun vuosipäivänä.
Mutta katso nyt, mitä näkyy Tengbochen luostarin pihalta pohjoisen suuntaan otetussa tämän jutun otsikkokuvassa. Lähimmässä laaksossa polku kiemurtelee kohti Pangbochea ja haarautuu ylä- ja ala-Pangbocheen. Kylän yläpuolella loistaa pyhimyspatsaan kullattu katos. Vasemmalla vuorenrinteellä vie polku kohti Phortsea, joka on pari kilometriä kuvan reunan ulkopuolella. Oikeassa reunassa näkyvien valtavien moreenien päällä kuvan ulkopuolella on Ama Dablamin perusleiri.
Aivan kuvan keskellä laakso haarautuu vasemmalle Phericheen ja oikealle Dingbocheen. Taustakankaana Nuptsen–Lhotsen muuri, jonka takaa Everest kurkistaa. Lhotsen huipulla näkyy vähän tuulevan.
Tässäpä sitten vastakuva edelliselle, polulta Pangbochesta lähdettyä. Tengbochen rakennukset näkyvät kuvan keskellä olevan mäen päällä. Kauempana olevalla kukkulalla Tengbochesta oikealle voi erottaa Everest View -hotellin, ja sen kukkulan takarinteellähän on Namche Bazaar.
Pang- ja Tengbochen väli oli äkkiä kävelty, vaikkei nousu kukkulalle mitenkään erityisen kevyt ollut. Tengbochen kautta kuljettaessahan joutuu luovuttamaan jo voitettua korkeutta molemmin puolin, kuten alkumatkasta harmiteltiin.
Järistys oli rikkonut myös Tengbochen luostarin seiniä, mutta varsinaista hätää ei asukkailla vaikuttanut olevan. Kahviloissa oli hiljaisenpuoleista.
Tätä näkymää piti pysähtyä tallentamaan pitkäkestoiseen muistiin. Saattaisihan kulua parikin vuotta, ennen kuin tänne ehtisi palata. Jos Pumorilta avautui maailman paras ylävuoristopanoraama, tämä paikka on kärkisijoilla kun kisataan elämälle ystävällisempien paikkojen parhaista maisemista:
Ja heti mäen toisella puolella vastassa olivat uudet jättiläiset. Kangtega ja Thamserku seurasivat laskeutumista läpi punaisena loistavan alppiruusumetsän.
Polulla oli vähemmän väkeä kuin ylöspäin kävellessä. Järistyksestä oli melkein viikko, ja sinä aikana oli moni retkeilijä ehtinyt kääntyä kotimatkalle. Paikkakuntalaiset kantoivat selässään valtavia rakennuslevyjä.
Perhoslajeja näytti tulleen lisää. Kameraan niistä ei tosin tarttunut yhtään julkaisukelpoista otosta. Oli tuttuja meikäläisen oloisia ohdake- ja nokkosperhosia. Jokin ritariperhonen oli aika lähellä kotoista versiota. Sitten oli erikoinen perhonen, joka oli väriltään kuin kultasiipi, mutta kooltaan ja kuvioinniltaan kuin jokin keltaperhonen. Oli myös taitavasti orvokiksi naamioituva laji, jonka siivissä oli violettia, valkoista ja keltaista.
Namche Bazaariin tuloa saattelivat tutut kotkat polun kaarteessa.
Namchessa majoituttiin Himalayan Sherpa Lodgeen. Suihku toimi, käytin siis tilaisuutta hyväkseni ja pesin viikon pölyt pois. Kulutin iltapäivää kaupungilla. Tutussa kahvilassa oli autiota, hyvä että auki oli. Soitin kotiin ja sieltä vastattiin, että johan oli aikakin. Tajusin, ettei kukaan ollut kuullut minusta sen jälkeen, kun pikaisesti ilmoitin ykkösleiristä olevani hengissä. Oli yritetty seurata kaikkia mahdollisia somelähteitä ja kysytty lähetystöstäkin. En ollut ymmärtänyt tehdä matkustusilmoitusta.
Taskutieturillani pääsin nettiin ja annoin elonmerkit maailmalle:
Kiertelin kylää ja totesin sen olevan lähes ehjä. Joitakin sortuneita päätyjä oli, ja telttoja oli pystytetty tilapäissuojiksi. Uudet talot lienevät niin hyvin rakennettuja, että olivat kestäneet järinän.
Kadulla törmäsin samaan uutisryhmään, joka oli pari päivää sitten pörähtänyt perusleiriin. Järjestelivät haastattelutilannetta, jossa keskustellaan muka leppoisasti kadulla astellen. Olin tunnistavinani haastateltavan retkikuntajohtaja Madisoniksi.
Tämä rauhallinen olento seurasi filmausta kulman takaa eikä pyrkinyt kuvaan (saattoi kyllä joutua tahtomattaan):
- 7.4. Kathmandu: byrokraattinen rituaali
- 8.4. Kathmandu: koulutusta ja kiipeilykauppoja
- 9.4. Kathmandu–Lukla–Phakding: lento ja kävelyn alku
- 10.4. Phakding–Namche: juhtia ja riippusiltoja
- 11.4. Namche ja näköala Everestille
- 12.4. Namche–Pangboche ja Tengbochen luostari
- 13.4. Pangboche, lumi ja pyhä mies
- 14.4. Pangboche–Dingboche: Ama Dablamin sivuitse
- 15.4. Chukhung ja Lhotsen eteläseinän sankarit
- 16.4. Dingboche–Lobuche: kylä maailman reunalla
- 17.4. Lobuche – Gorak Shep – perusleiri: vuorten syliin
- 18.4. perusleiri: asetutaan taloksi
- 19.4. perusleiri: puja
- 20.4. Pumorin rinteillä
- 21.4. perusleiri: huoltopäivä
- 22.4. käynti jääputouksessa
- 23.4. jääharjoittelu
- 24.4. valmistautumista tositoimiin
- 25.4. jääputous, ykkösleiri ja järistys
- 26.4. ykkösleiri: epätietoisuutta
- 27.4. ykkösleiri: helikopterien hurinaa
- 28.4. ykkösestä perusleiriin
- 29.4. perusleiri: väki vähenee, olo ankenee
- 30.4. perusleiri–Pangboche: nyt riitti
- 1.5. Pangboche–Namche: some ja omenatorttu
- 2.5. Namche–Lukla: lentoa odotellessa
- 3.5. Lukla–Kathmandu
- 4.5. Kathmandu: kakkua, kahvia ja pitsaa
- 5.5. Kathmandu: raportti ministeriölle
- 6.5. Kathmandu: näin kulutan aikaa
- 7.5. Kathmandu–Helsinki
Voin vahvistaa väitteesi parhaista maisemista. Tuosta Tengbochen itäreunalta kun nousee harjannetta kohti Kangtegaa noin satakunta metriä vertikaaliin, löytyy erittäin hyvät kuvakulmat – kylä näkyy alaviistoon ja Gokyo-laakson alun reunusvuoret. Jos tuonne palaat, suosittelen pientä ylämäkiretkeä kuvausmielessä. Sinne varmaan menee edelleen pieni polun tapainen. Gomba lodgessa olin alastullessa, ikkunani eteen on näköjään tehty vessat. Ja vieressä elintasosiipi. Lehtitietojen mukaan Phortse olisi kovasti kärsinyt järistyksestä mutta vahvistavia raportteja ei tosin ole tiedossani.
Ehdottomasti pitää käyttää Tengbochen seudulla enemmän aikaa seuraavalla kerralla. Summitclimbin ohjelma on vähän tyly, kun Namchesta kävellään yhdessä päivässä Pangbocheen (jossa on firman yhteistyömajatalo ja varasto: telttoja, happea yms.). Tätä päivämatkaa jotkut vähän valittelivatkin.
Pitikin jo aiemmin mainita, vaikka en ole enää kovin kartalla näistä Nepalin vuorten nykyisistä luokitteluista, mutta ainakin aiemmin esim. Kangtega oli ns. trekkihuippulistalla. Edellisen jutun kuvastasi (kai se siellä oli, en tarkistanut) voi kuka tahansa puupääkin päätellä kuinka ”trekki” ko. huippu on. Nojatuolipohjaltakin sanoisin, että huomattavasti teknisempi kuin Everest tai Lhotse perusreittejä pitkin. Saa korjata jos olen väärässä. Mutta väitänpä etten ole.
Jako trekki- ja retkikuntahuippuihin on ollut enemmän hallinnollinen kuin kiipeilytekninen. Ns. trekkihuipuille pääsee vähemmällä byrokratialla ja pienemmillä lupamaksuilla. Trekkihuippuja on hallinnoinut Nepalin vuorikiipeilyjärjestö, mutta äskettäin on ollut puhetta, että hallitus ottaisi ne suoraan hallintaansa. Tämä tietäisi pahimmassa tapauksessa byrokratian ja pakollisten maksujen lisääntymistä. Nepalin hallitukselta tosin tulee ehtimiseen kaikenlaisia lausuntoja ja julistuksia, joista suurimmalla osalla ei ole mitään vaikutusta. Toivotaan siis, että kansankiipeilijöillä säilyy kohtuuhintainen ja -vaivainen pääsy trekkihuipuille.
Nuo kuusitonniset ovat kyllä hienoja vuoria ja oivia kohteita sellaiselle, joka osaa oikeasti kiivetä. Ne ovat jyrkkiä ja ilmavampia kuin kasitonniset. Kangtegasta en äkkiseltään löytänyt tietoja helpoista reiteistä, vaikeista kyllä. Tässä on kiehtova kuva pohjoisrinteeltä vuodelta 1986.
Jos joltain niistä löytyisi esim. alppiastetta AD tai D oleva reitti ja saataisiin kokoon vaikkapa Alppikerhon retkikunta, olisin valmis mukaan ja treenaamaan kiipeilyä tosissani. Ja juuri kun saan edellisen kirjoitettua, tajuan että Ama Dablamia olen aina pitänyt pikkuisen liian hurjana itselleni.
Ama Dablamin lisäksi myös Cholatselle on järjestetty kaupallinen retkikunta ainakin 2014 Cramptonin ja Mansikan johdolla (Horrellin kertomus).