2.5.2015
On tulossa lämmin päivä, huomaan, kun käyn majatalon ovesta ulos kantajani kanssa. Kierrämme hevosenkenkää kylän vastakkaiselle reunalle ja oikaisemme harjanteen yli päätielle.
Kantaja on ottanut alihankkijan, pienen sitkeän näköisen miehen, jolla on tikunohuet reidet ja jaloissaan vain ohuet tennarit. Tämä kokoaa korinsa päälle pari retkikuntalaukkua, niin että taakka on melkein miehen itsensä korkuinen. Oma kantajani, vaikka onkin isompi mies, jatkaa keveämmällä kantamuksella.
Namchen alimmaisten talojen luona kantamuksia vielä korjaillaan, kenties niihin tulee jotakin lisääkin. Odotellessani yritän puhutella erästä kukkoa ja kanaa, jotka oleskelevat pienen talon ikkunan edustalla.
Namchen alapuolella olevalla vartiokopilla tulomatkan temppuiluni on kostautua: koska silloin livahdin paikan ohi leimauttamatta lupapaperiani, vartijat ihmettelevät nyt leimatonta lappuani. Asiaa tuumaillaan hetkinen ja miehet selaavat ankarina omia paperinippujaan, mutta onneksi he lopulta päättävät luopua kovistelusta ja päästävät minut menemään.
Riippusillat ovat säilyneet ehjinä. Jyrkällä serpentiinipolulla Namchen alapuolella on kuitenkin käynnissä rakennustöitä, jotka aiheuttavat ruuhkaa ja odotusta silloin, kun jakkikaravaani sattuu kohdalle.
Kantajia naurattaa, kun he vapautuvat taakoistaan lyhyen tauon ajaksi. Tuollahan näyttää olevan yhdessä kantamuksessa kolme retkikuntalaukkua ja pari pienempää reppua lisänä.
Tiellä liikkuu myös koiria hyvin määrätietoisen oloisina. Niillä lienee tärkeitä tehtäviä, ehkä ne valvovat liikenteen sujumista kukin omalla vastuualueellaan. Arvelen, että tämän koiran toimialue on Dudh Koshin ja Bhote Koshin rajaama Namchen puoleinen sektori.
Pidämme oppaani kanssa paljon taukoja ja odottelemme toista kantajaa. Jossain vaiheessa kadotamme kuitenkin yhteyden. Poikkeamme Phakdingin yläpuolella uuteen, vielä puoliksi rakenteilla olevaan majataloon syömään lounasta. Seuraamme liittyy toinen kantajaporukka, joka tyytyy pariin kaljoihin.
Majataloa pitää nuori perhe, pikkutyttö keikkuu ruokasalissa ja mummu askartelee jotakin pihalla. Talosta puuttuvat vielä yläkerran ikkunalasit. Näyttää vähän siltä, että järistys on rikkonut joitakin vasta muurattuja paikkoja.
Eräässä jyrkässä kohdassa polku on sortunut pitkältä matkalta jokeen. Tasapainottelemme hiekkatörmässä, kiskomme itsemme puunjuurista vetäen metsän puolelle ja kierrämme vauriopaikan. Miten pieni kantaja mahtaa tästä selviytyä?
Phakdingista Luklaan polku onkin sitten kokonaan kivetty, mutta loppumatka on nousua. Pysähtelemme pitkiksi toveiksi odottelemaan kantajaa, mutta sitten vain pari kilometriä ennen Luklaa selviääkin, että hän on jossain kohdin mennyt ohitsemme ja istuskelee puolestaan jonkin puodin edessä meitä odotellen.
Pouta ei kestä aivan Luklaan saakka. Raskaiden pisaroiden putoillessa meidät viittoillaan sisään erääseen tienvarren taloon. Täällähän on tuttuja! Vähitellen kuvio selkenee minullekin. Lobuche-vuoren ryhmää johtanut Thile pitää täällä Luklan reunalla pientä majataloa. Hän on tullut kovaa vauhtia Pangbochesta, jättänyt raskaan laukkunsa Namcheen kantajan huoleksi ja kiirehtinyt kotiinsa.
Saamme maitoteetä, sitten syömme perunoita. Perunat kuoritaan sormin ja kastetaan tuliseen kastikkeeseen. Kuumien ja rypyliäisten potaattien pyörittely sormissa ei ole helppoa enkä pysy ihan muiden syöntivauhdissa. Pieni tyttö pelaa piipittävää peliä ja poika ammuskelee vesipyssyllä.
Koko retken kävelyt on kohta kävelty, ja ehkä tietoisuus siitä tekee viimeisestä noususta tuskastuttavan raskaan. Mutta viimein päästään Luklaan. Oppaani poikkeaa pitkän pääkadun varren taloihin, joihin hän toimittelee lähetyksiä. Näen pienen kantajan viimeisen kerran enkä tule tietämään hänestä oikeastaan mitään.
Namaste Lodgen isäntä Kami etsii lentolippuani kansioistaan. Pitkän penkomisen jälkeen selviää, että pääsen aamun toiselle lennolle ja lähtövalmiina majatalossa pitää olla kello 6.30. Majatalon väkeä tulisi lentoasemalle hoitelemaan asioita.
Syön, tankkaan sitruunateetä. Uskallan ottaa Everest-oluen pitkän kävelyn päättymisen kunniaksi. Talossa on toimiva verkko, joten lähettelen viestejä maailmalle.
Zsolt on myös päässyt Luklaan asti. Hän on odotellut vielä toisenkin päivän helikopterikyytiä perusleirin kummulla, ja onhan se vihdoin tullut. Mutta ajassa hän ei ole voittanut mitään, menettänyt vain pari hienoa kävelypäivää. Mutta kun vakuutus kerran lupasi kopterikyydin, pitihän se sitten saada. Lähtisimme aamulla samalla lennolla.
Saan vanerikopin kadun puolelta, valomainoksen himmeästä loisteesta. Pitkästä aikaa on nukkumaan mennessä lämmin.
- 7.4. Kathmandu: byrokraattinen rituaali
- 8.4. Kathmandu: koulutusta ja kiipeilykauppoja
- 9.4. Kathmandu–Lukla–Phakding: lento ja kävelyn alku
- 10.4. Phakding–Namche: juhtia ja riippusiltoja
- 11.4. Namche ja näköala Everestille
- 12.4. Namche–Pangboche ja Tengbochen luostari
- 13.4. Pangboche, lumi ja pyhä mies
- 14.4. Pangboche–Dingboche: Ama Dablamin sivuitse
- 15.4. Chukhung ja Lhotsen eteläseinän sankarit
- 16.4. Dingboche–Lobuche: kylä maailman reunalla
- 17.4. Lobuche – Gorak Shep – perusleiri: vuorten syliin
- 18.4. perusleiri: asetutaan taloksi
- 19.4. perusleiri: puja
- 20.4. Pumorin rinteillä
- 21.4. perusleiri: huoltopäivä
- 22.4. käynti jääputouksessa
- 23.4. jääharjoittelu
- 24.4. valmistautumista tositoimiin
- 25.4. jääputous, ykkösleiri ja järistys
- 26.4. ykkösleiri: epätietoisuutta
- 27.4. ykkösleiri: helikopterien hurinaa
- 28.4. ykkösestä perusleiriin
- 29.4. perusleiri: väki vähenee, olo ankenee
- 30.4. perusleiri–Pangboche: nyt riitti
- 1.5. Pangboche–Namche: some ja omenatorttu
- 2.5. Namche–Lukla: lentoa odotellessa
- 3.5. Lukla–Kathmandu
- 4.5. Kathmandu: kakkua, kahvia ja pitsaa
- 5.5. Kathmandu: raportti ministeriölle
- 6.5. Kathmandu: näin kulutan aikaa
- 7.5. Kathmandu–Helsinki