
23.4.2015
Tuttuun tapaan yksi perusleirin aamupäivä käytetään kiipeilytaitojen verestämiseen. Retkikuntakiipeilyssä tarvitaan joitakin tekniikoita, joita ei yleensä tule harjoitelluksi kotikalliolla tai edes Alpeilla: kiinteissä köysissä liikkumista ja railojen ylittämistä alumiinitikkaita pitkin.
Käveltiin lyhyt matka jäätornien keskelle. Jangbun johdolla sherpat virittivät harjoitusradan, johon sisältyi nousukahvan käyttöä, kahdeksikolla laskeutumista, jyrkällä seinällä poikittain liikkumista köyteen nojaten sekä ankkureiden ohittamista turvallisesti.
Tom kuvasi harjoittelua ammattivideovälinein. Kun hän itse nousi jäätornin päälle, retkikuntalaiset kaappasivat kameran ja filmasivat keskenään pilahaastatteluja.
Railojen ylittämistä harjoiteltiin kivien väliin asetetuilla alumiinitikkailla. Kengänkokoni näytti olevan sellainen, että kun kantapää osuu yhdelle puolalle, kärkipiikit sattuvat sopivasti seuraavalle. Sitten siirrellään monoja eteenpäin puola kerrallaan.
- 7.4. Kathmandu: byrokraattinen rituaali
- 8.4. Kathmandu: koulutusta ja kiipeilykauppoja
- 9.4. Kathmandu–Lukla–Phakding: lento ja kävelyn alku
- 10.4. Phakding–Namche: juhtia ja riippusiltoja
- 11.4. Namche ja näköala Everestille
- 12.4. Namche–Pangboche ja Tengbochen luostari
- 13.4. Pangboche, lumi ja pyhä mies
- 14.4. Pangboche–Dingboche: Ama Dablamin sivuitse
- 15.4. Chukhung ja Lhotsen eteläseinän sankarit
- 16.4. Dingboche–Lobuche: kylä maailman reunalla
- 17.4. Lobuche – Gorak Shep – perusleiri: vuorten syliin
- 18.4. perusleiri: asetutaan taloksi
- 19.4. perusleiri: puja
- 20.4. Pumorin rinteillä
- 21.4. perusleiri: huoltopäivä
- 22.4. käynti jääputouksessa
- 23.4. jääharjoittelu
- 24.4. valmistautumista tositoimiin
- 25.4. jääputous, ykkösleiri ja järistys
- 26.4. ykkösleiri: epätietoisuutta
- 27.4. ykkösleiri: helikopterien hurinaa
- 28.4. ykkösestä perusleiriin
- 29.4. perusleiri: väki vähenee, olo ankenee
- 30.4. perusleiri–Pangboche: nyt riitti
- 1.5. Pangboche–Namche: some ja omenatorttu
- 2.5. Namche–Lukla: lentoa odotellessa
- 3.5. Lukla–Kathmandu
- 4.5. Kathmandu: kakkua, kahvia ja pitsaa
- 5.5. Kathmandu: raportti ministeriölle
- 6.5. Kathmandu: näin kulutan aikaa
- 7.5. Kathmandu–Helsinki
Vastaa