10.4.2015
Jos edellinen päivä oli ollut totuttelua uuteen ympäristöön, nyt sopi jo heittäytyä kunnolla vuoriston syliin. Lyhyt päivämatka vei seudun keskuskylään – ellei peräti kaupunkiin – Namche Bazaariin.
Ylämäet jyrkkenivät, rotkot syvenivät ja yhä suurempia valkoisia huippuja kohosi mäntymetsän yllä. Majatalot reunustivat tietä, teellä olisi voinut käydä vartin välein. Kun maasto kävi pystysuoraksi, polku vaihtoi joen puolta ja yli käveltiin riippusiltaa pitkin.
Tultiin Sagarmathan kansallispuiston portille. Sagarmatha on Everestille varsin myöhään sepitetty nepalilainen nimi. Kun tiibetiläinen ja sherpojen käyttämä nimi on Chomolungma ja englanninkielinen Everest, on pitänyt kehittää vielä kansallinen nimi Nepalissa käytettäväksi. En ole tainnut kuulla nimeä koskaan arkikäytössä, vain virallisissa teksteissä ja puheissa.
Puiston portilla odoteltiin, josko saataisiin kuitit siitä, että on tultu kansallispuiston alueelle – että päästäisiin sitten aikanaan poiskin. Eipä saatu, lupakirjan ja passin kopiolla piti sitten pärjätä.
Aivan pian oli puiston sisäpuolella ensimmäinen tarkastuspaikka. Samalla kun me muutama retkikunnan jäsen esittelimme lappusiamme kojulla, johtajamme kiiti pysähtymättä, katse tiukasti polussa ohitse ja katosi mutkan taakse.
Kokeilin itse samaa temppua toisessa tarkastuspisteessä ennen Namchea ja onnistuin helposti. Paluumatkalla sisääntuloleiman puuttuminen tosin aiheutti ihmettelyä.
Namchen alapuolella on jokien yhtymäkohdassa huiman korkea riippusilta. Sen alla on toinen, vanha ja ilmeisesti vaarallisena käytöstä poistettu silta. Otin ylityksestä videon.
Juuri ennen Namchea polulta näkyy mäntyjen lomitse Everest ensimmäisen kerran. Yksi tavoite oli nyt saavutettu: kun minulle ollessani kolmenkymmenen unessa annettiin vakava kehotus panna töpinäksi ja kiivetä vuorten huipuille ennen kuin kuolen, päätin, etten Everestiä ainakaan näkemättä jätä. Olinhan tosin nähnyt sen kaukaa Tiibetin puolelta jo ensimmäisellä retkelläni, mutta tehtävää ei voinut laskea täytetyksi, ennen kuin havainto olisi myös Nepalin puolelta.
Tulin Namcheen, mutta olin unohtanut majapaikkamme nimen. Odottelin siis kylän portilla jotakuta retkitoveria saapuvaksi, jotta löytäisin perille. Garth saapui pian, muttei hänkään nimeä muistanut, vaikka tiesikin paikan. Suuntasimmekin kylän keskustaan, josta kahvilasta löytyi retkikunnan äijäporukka. Söin omenatorttua ja tuittasin:
- 7.4. Kathmandu: byrokraattinen rituaali
- 8.4. Kathmandu: koulutusta ja kiipeilykauppoja
- 9.4. Kathmandu–Lukla–Phakding: lento ja kävelyn alku
- 10.4. Phakding–Namche: juhtia ja riippusiltoja
- 11.4. Namche ja näköala Everestille
- 12.4. Namche–Pangboche ja Tengbochen luostari
- 13.4. Pangboche, lumi ja pyhä mies
- 14.4. Pangboche–Dingboche: Ama Dablamin sivuitse
- 15.4. Chukhung ja Lhotsen eteläseinän sankarit
- 16.4. Dingboche–Lobuche: kylä maailman reunalla
- 17.4. Lobuche – Gorak Shep – perusleiri: vuorten syliin
- 18.4. perusleiri: asetutaan taloksi
- 19.4. perusleiri: puja
- 20.4. Pumorin rinteillä
- 21.4. perusleiri: huoltopäivä
- 22.4. käynti jääputouksessa
- 23.4. jääharjoittelu
- 24.4. valmistautumista tositoimiin
- 25.4. jääputous, ykkösleiri ja järistys
- 26.4. ykkösleiri: epätietoisuutta
- 27.4. ykkösleiri: helikopterien hurinaa
- 28.4. ykkösestä perusleiriin
- 29.4. perusleiri: väki vähenee, olo ankenee
- 30.4. perusleiri–Pangboche: nyt riitti
- 1.5. Pangboche–Namche: some ja omenatorttu
- 2.5. Namche–Lukla: lentoa odotellessa
- 3.5. Lukla–Kathmandu
- 4.5. Kathmandu: kakkua, kahvia ja pitsaa
- 5.5. Kathmandu: raportti ministeriölle
- 6.5. Kathmandu: näin kulutan aikaa
- 7.5. Kathmandu–Helsinki
Vastaa