
24.4.2015
Asiat alkavat olla kunnossa varsinaista kiipeilyä ajatellen. Reitti ykkösleiriin on valmis, ja osa retkikunnan sherpoista on mennyt edeltä pystyttämään leiriä. Kiipeilijät pakkaavat reppujaan, käyvät suihkussa, juovat teetä ja kuluttavat aikaa.
Tarkoitus on selvitä mahdollisimman vähillä kulkemisilla jääputouksen läpi. Siksi tehdään vain yksi pitkä totuttelunousu ja sen jälkeen huippuyritys. Viimeksihän Cho Oyulla menetelmä osoittautui toimivaksi. Ensin kahdeksi yöksi ykköseen (noin 6000), sitten kahdeksi yöksi kakkoseen (6200), yhdeksi yöksi kolmoseen (7000), käynti jossain Keltaisen nauhan paikkeilla seitsemässä ja puolessa tonnissa ja yöksi kakkoseen sekä lopuksi paluu perusleiriin. Viikon reissu siis.
Lounaan aikana jyrähtää iso vyöry Lho Lan riippuvasta jäätiköstä. Lumipilvi leijailee perusleirin yläosiin asti.
Moni retkikunnan jäsen on palkannut neljäsosasherpan. Se tarkoittaa, että he antavat osan tavaroistaan avustajan kannettavaksi. Joillakin on peräti henkilökohtainen sherpa-avustaja. Minulla ei sellaiseen ole varaa eikä edes periaatteellista halua. Siksi repusta tulee painavahko.
Valitaan vielä valokuvia lähetettäväksi retkikunnan veppisivulle.
Nukkumaan mennään tavallistakin aikaisemmin, sillä lähtöajaksi on sovittu kello kaksi.
- 7.4. Kathmandu: byrokraattinen rituaali
- 8.4. Kathmandu: koulutusta ja kiipeilykauppoja
- 9.4. Kathmandu–Lukla–Phakding: lento ja kävelyn alku
- 10.4. Phakding–Namche: juhtia ja riippusiltoja
- 11.4. Namche ja näköala Everestille
- 12.4. Namche–Pangboche ja Tengbochen luostari
- 13.4. Pangboche, lumi ja pyhä mies
- 14.4. Pangboche–Dingboche: Ama Dablamin sivuitse
- 15.4. Chukhung ja Lhotsen eteläseinän sankarit
- 16.4. Dingboche–Lobuche: kylä maailman reunalla
- 17.4. Lobuche – Gorak Shep – perusleiri: vuorten syliin
- 18.4. perusleiri: asetutaan taloksi
- 19.4. perusleiri: puja
- 20.4. Pumorin rinteillä
- 21.4. perusleiri: huoltopäivä
- 22.4. käynti jääputouksessa
- 23.4. jääharjoittelu
- 24.4. valmistautumista tositoimiin
- 25.4. jääputous, ykkösleiri ja järistys
- 26.4. ykkösleiri: epätietoisuutta
- 27.4. ykkösleiri: helikopterien hurinaa
- 28.4. ykkösestä perusleiriin
- 29.4. perusleiri: väki vähenee, olo ankenee
- 30.4. perusleiri–Pangboche: nyt riitti
- 1.5. Pangboche–Namche: some ja omenatorttu
- 2.5. Namche–Lukla: lentoa odotellessa
- 3.5. Lukla–Kathmandu
- 4.5. Kathmandu: kakkua, kahvia ja pitsaa
- 5.5. Kathmandu: raportti ministeriölle
- 6.5. Kathmandu: näin kulutan aikaa
- 7.5. Kathmandu–Helsinki
Vastaa