Tuntumaa jääputoukseen

Kiipeilijät kävelevät sisään jääputoukseen

22.4.2015

Oli aika työntää puoli päätä leijonan kitaan. Khumbun jääputousta pidetään Everestin eteläpuolen ja Lhotsen reitin vaarallisimpana kohtana. Siinä jäätikkö pusertuu ulos Everestin, Lhotsen ja Nuptsen ympäröimästä laaksosta, jonka nimi on Läntinen punssimalja (Matti A. Jokisen hieno suomennos Malloryn 1921 antamasta nimestä Western Cwm) tai Hiljaisuuden laakso (sveitsiläisten 1952 antama nimi).

Putouksen korkeus on noin puoli kilometriä ja sen juurella sijaitsee Everestin perusleiri ja yläreunalla leiri 1. Virratessaan hitaasti maljalaakson kynnyksen yli jäätikkö lohkeilee satojen metrien levyisiksi ja kymmenien metrien korkuisiksi viipaleiksi. Putouksen keskivaiheilla jääviipaleet katkeilevat ja halkeavat torneiksi, jotka aikanaan kaatuvat ja hajoavat lohkareiksi. Alaosassa virta rauhoittuu, ja aurinko vähitellen sulattaa pystyyn jääneet jäätornit ihmeellisiksi purjeiksi, joita sanotaan myös pyhiinvaeltajiksi. Vaeltaessaan kymmenien kilometrien matkan purjeet kutistuvat ja lopulta raukeavat olemattomiin.

Kiipeilijäryhmät nousevat aamuhämärässä jääputoukseen
Jääputouksen alaosa on aamuhämärässä sininen ihmemaa.

Koska jäätikkö elää, tornit kaatuvat ja railot aukeavat, reitti rakennetaan joka vuosi uudestaan ja sitä ylläpidetään jatkuvasti. Tätä varten työskentelee erikoismiesten ryhmä, joka rahoitetaan retkikuntien lupamaksuista. Nämä jääputoustohtorit etsivät turvallisimman – tai vähiten vaarallisen – reitin, merkitsevät polun, kiinnittävät jyrkkiin paikkoihin köydet ja virittävät alumiinitikkaat sellaisten railojen yli, joita ei voi kiertää.

Astuminen aamuhämärässä siniseen jäämaailmaan ja nousun aloittaminen on ihmeellinen uni. Vastaantulevien kiipeilijöiden seurassa on koera. Osaako se ylittää tikkaita, vai pannanko se ylityksen ajaksi reppuun?

Aiemmin reitti kulki lähellä putouksen vasenta laitaa, Everestin harjanteen juurella. Harjanteella roikkuvia jäämassoja oli jo vuosia pidetty uhkana kiipeilijöille, mutta reitti pysyi paikallaan, koska se oli siinä helppokulkuisempi kuin jos se olisi tehty keskemmälle putousta.

Huhtikuussa 2014 riski toteutui, ja riippuvan jäätikön reunasta romahti pala putoukseen. Jäävyöryssä menetti henkensä 16 ihmistä, ja kiipeily loppui siihen. Niinpä vihdoin nyt, 2015, reitti on rakennettu uudestaan lähelle jääputouksen oikeaa reunaa, Nuptsen rinteiden juurelle.

Kiipeilijät levähtävät jääputouksen tasaisella kohdalla
Välillä on tasaista ja levähtämään voi pysähtyä melko turvallisesti.

Nousemme ehkä kolmanneksen putouksesta. Reitti tuntuu helpolta, harvoin on edes niin jyrkkää, että pitäisi kunnolla tukeutua köysiin. Puolivälissä käynyt Karel sanoo, että koko alaosassa ei ole yhtään tikasta. Tätä kirjoitettaessa huhtikuussa 2016 kerrotaan, että putous on tänä vuonna selvästi vaikeampi ja vaatii paikoin suoranaista kiipeilyä.

Jääputouksen alaosa, perusleiri ja Pumori

Aurinko nousee Lhotsen takaa ja osuu putoukseen. Pian tulee lämmin. Tasaisella kohdalla on mahdollista seisoa polun sivussa, syödä eväitä ja päästää kulkijoita ohi. Lähdetään paluumatkalle. Helpoissa paikoissa uskaltaa jopa nostaa katseen polusta ja ihailla maisemaa. Parin päivän takainen näköalaterassimme Pumorilla on hivenen korkeammalla kuin tämänpäiväinen kääntöpaikkamme.

Jääraudat riisutaan ja aurinkosuojaa levitetään
Jääraudat ja valjaat riisutaan putouksen juurella. Joukossa tunnettu Everest-elokuvaaja.

Perusleiripäivä

Helikopteri laskeutuu perusleiriin

21.4.2015

Tavallinen hiljainen aamupäivä perusleirissä. Helikopteri tekee kierroksen leirin yläosien päällä ja kaartaa sitten telttojen kattoja hipoen leirimme vieressä olevalle laskeutumisalustalle. Alusta on iso jääkumpu, jonka huippu on tasattu juuri sen levyiseksi, että siinä mahtuu lastaamaan. Jotain taas tuodaan tai viedään. Kuten yleensäkään, mistään hälytysajosta ei ole kysymys. Joillakin vain on varaa lennättää väkeä ja tarvikkeita kylien ja perusleirin väliä.

Valjaiden rakennusta: nousukahvan ja sulkurenkaiden narujen säätämistä oikean mittaisiksi. Patjan kuivatusta: teltan pohjasta tihkuu sittenkin jostain kosteutta läpi. Leuan höyläystä. Kylällä kävelyä.

On riittävän lämmintä perhosille. Ohdakeperhoset näyttävät olevan samaa lajia kuin kotipuolessa. Pumorin puoleiselta moreenilta kolisee louhia alas.

Lämpö sulattaa jäätikön pintaa. Niinpä vessassakin on juokseva vesi.

Satojen eriväristen telttojen leiri jäätikön moreenilla vuorimaisemassa
Perusleirin teltat ovat tainneet hieman lisääntyä viime päivinä.

Viimeisetkin retkikunnan Everest-ryhmäläiset saapuvat leiriin. Alexandra, Sam ja Patrick yrittävät vuorelle toista kertaa, kun viime vuoden kiipeily loppui ennen alkamistaan jäävyöryn ja lakon ansiosta.

Dokumentaristit haastattelevat Daniä elokuvaansa varten.

Kuvataan retkikunnan johtajan haastattelua teltan oviaukossa
Haastattelun lavasteena toimii varastoteltta.

Maailman paras vuoristopanoraama

Everestin massiivi ja Khumbu-jäätikkö

20.4.2015

Pumorin rinteeltä näkee Everestin kahdelle puolelle, suuren osan kiipeilyreitistä sekä Khumbu-jäätikköä ympäröivät ja vaellusreitin varrella kohoavat kuusitonniset vuoret. Otan vastaan kilpailevia ehdotuksia maailman parhaaksi vuoristopanoraamaksi.

Ensin täytyy kävellä halki perusleirin sinne asti, missä polku siirtyy jäätiköltä reunamoreenille. Aletaan nousta jyrkästi oikealle kohti Pumorin ABC:tä eli eteentyönnettyä perusleiriä. Polku on väliin selvä, väliin katoaa. Osa retkeilijöistä nousee ryhmänä, osa hakee omat reittinsä.

Leiripaikka on viihtyisä terassi, johon on rakennettu kivimuurein suojattuja teltansijoja. Lämpöä riittää ohdakeperhosille, ja vilahtaapa jokin ruskea yökkönen ylempänä lumihangella saakka. Pumori on aiemmin ollut suosittu retkikuntakohde, mutta reitin yläosan muututtua vaarallisemmaksi seiskatonnisten kaupalliset kiipeilijät ovat hakeutuneet muualle, kuten Baruntselle.

Everestin telttakylä ylhäältä Pumorilta
Everestin perusleirin ylempi puolikas

Everestin telttakylä näkyy hienosti. Teltat levittäytyvät kilometrin mittaisena nauhana pitkin jäätikön louhikkoisen osan reunaa. Summitclimbin leiri erottuu kuvan keskikohdasta oikealla hieman muista erillään olevana ryhmänä.

Retkeilijä tutkii puhelintaan kivellä istuen.
Onko kenttää? Taustalla Taboche ja Cholatse. Alhaalla Gorak Shepin siniset katot.

Aloitetaan oikealta, etelästä. Kuusitonniset Cholatse, Taboche ja hieman kauempana Thamserku ja Kangtega. Ama Dablamin kartiosta kaakossa ei voi erehtyä. Suoraan silmien edessä Everestin massiivi: terävä Nuptse, laakson perällä Lhotse ja sitten Everestin länsiolkapää ja itse Everest. Tiibetin puolella Everestin pohjoishuippu Changtse ja valtakuntien rajalla laaksoja erottamassa Khumbutse. Lingtrenin tasaisen valkea katto on toisessa päässä tätä samaa rinnettä, jossa nyt seisomme. Kun kääntyy ympäri ja katso ylös Pumorin huippua kohti, se ei enää näytä samanlaiselta säännölliseltä kartiolta kuin kauempaa.

Alhaalla Khumbu-jäätikkö virtaa jääputouksen ryöpyn jälkeen rauhallisena kymenä kohti etelää, ja sitä reunustavat vähäisemmät, Alppeja korkeammat kukkulat.

Kiipeilijöitä lumella matkalla Pumorin ykkösleiriin
Jatketaan matkaa kohti Pumorin ykköstä

Pienempi porukka jatkaa nousua. Lumisia ja välillä jopa jyrkkiä rinteitä mutkitellen päästään lopulta 5800 metriin nokalle, joka on toiminut Pumorin ykkösleirin paikkana.

Näkymä Pumorin ykkösleiristä kohti Everestiä
Everestin vuoriryhmä, jääputous ja perusleiri Pumorin ykkösleiristä

Jääputous ja Lhotsen rinne näkyvät tänne lähes kokonaan. Everestin huippukin tulee paremmin näkyviin länsiharjanteen takaa samoin kuin suuri osa pohjoisrinnettä. Pohjoispuolen reitin pystyy hahmottamaan lähtien pohjoissolasta ylös pohjoisharjannetta. Voipa kuvitella näkevänsä koillisharjanteen askelmat ylhäällä kahdeksassa ja puolessa kilometrissä. Jossain tuolla on Irvine ja Malloryn kamera.

Everestin pohjoisrinne Pumorilta
Everestin pohjoisrinne
Khumbun jääputous
Jääputous. Vuoden 2014 tuhoisa vyöry lohkesi vasemmanpuoleisen riippuvan jäätikön vasemmasta reunasta, tummasta kohdasta.

Puja

Vuoripanoraama: Pumori, Lingtren ja Khumbutse

19.4.2015

Tämän jutun otsikkokuva on jatkoa edelliselle. Panoraama ylettyy suunnilleen lännestä itäkoilliseen ja esittää perusleiriä ympäröivät vuoret: Pumori (7161), Lingtren (6749) ja Khumbutse (6636). Dan on höyläämässä leukaansa.

Olen kirjoittanut pujasta aikaisemmin ainakin Kansanretki 8000:n yhteydessä. Tämän erikoisella tavalla yhtä aikaa vakavan ja leikillisen seremonian tarkoitus on varmistaa retken turvallinen sujuminen. Henkimaailmalta pyydetään hyväksyntää ja suojelusta vuorelle nousemiseen ja kiipeilyssä tarvittavat välineet altistetaan siunaukselle.

Juhla alkaa ilman alkujulistusta ja kasvaa vähitellen. Pangbochesta tullut pyhä mies on paikalla heti aamusta. Hän on asettunut juhlapaikalle matalan pöydän ääreen ja alkaa resitoida pyhiä tekstejään, kun muut vielä rakentavat näyttämöä.

Puja-juhlan näyttämö rakentuu vähitellen
Pujan alkuvaiheessa juhlapaikalla on hiljaista

Kiviselle alttarille asetellaan herkullisia ruokia ja juomia: hedelmiä, leivonnaisia, kakkuja, keksejä, makeisia, limonadia, kaljaa, viinaa. Kiipeilijät tuovat tärkeimmät välineensä, ja ne asetellaan huolellisesti kuin näytteille.

En ehkä viitsi kantaa paikalle aivan kaikkia varusteitani, joten pohdin, mitkä ovat tärkeimpiä. Useimmat tuovat ainakin hakkunsa, jäärautansa, kypäränsä ja ylävuoristokenkänsä. Myös joitakin valjaita ja varmistusvälineitä näkyy. Pitääköhän kaikki levittää näkyviin, vai tarttuisiko siunaus pussin läpi?

Kiipeilyvälineisiin pannaan voita.
Kiipeilyvälineet saavat voitelun.

Vähitellen koko leirin väki on kokoontunut juhlapaikalle. Teekannu kiertää, juotava ei pääse loppumaan. Kiipeilyvälineet saavat pintaansa voinokareen. Pyhän miehen seuraksi pöydän ääreen liittyy retkikunnan hengellisesti pätevin mies, kokki. Myös retkikunnan johtaja Dan istuu aikansa heidän kanssaan. Resitointi jatkuu aina vain, ja välillä pyhä mies hämmentää pöydällä olevia aineita, riisiä, jauhoja ja teetä.

Rukousliput viritetään kivirakennelman huipulle pystytettävästä mastosta neljään ilmansuuntaan. Tällä kertaa joku on askarrellut maston kärkeen punaisen sähkövalon, joka saa virtansa leirin aurinkopaneeleilla ladattavista akuista.

Rukouslippujen narut kiinnitetään ympäristöön.
Rukousliput vedetään liehumaan neljään ilmansuuntaan.

Jossakin vaiheessa teekuppeihin kaadetaan kanistereista changia, jonkinlaista valkoista pahanmakuista kotikaljaa. Yhden mukillisen saan menemään.

Juhla huipentuu siihen, että kaikki osallistujat ottavat kouralliset riisiä ja jauhoja, ja niitä heitetään kovan huudon säestyksellä ilmaan. Jauhoja hierotaan toisten kasvoihin. Sitten herkkutarjottimet kiertävät ja viinakorkillisia kaadetaan suihin.

Viinankaatoon valmistaudutaan
Tom valmistautuu saamaan korkillisen viinaa kurkkuunsa.

Lopuksi suoritetaan askeettinen rivitanssi ja kerätään kolehti. Varikset pääsevät ottamaan oman osansa juhlan antimista.

Varis kivialttarin päällä.
Varis, leivonnaiset, rukousliput ja jääputous

Iltapäivällä leiri hiljenee, kun osa väestä lähtee kävelylle perusleirin muihin osiin. Pesen pyykkiä ja käyn suihkussa, seuraan Pumorilta syöksyvien lumivyöryjen kohinaa ja teltan oviaukon ohi lentävää ohdakeperhosta.

Asetu taloksi

Pumori-vuoren kartiomainen huippu ja pitkä harjanne

18.4.2015

Tässä sitä oltiin, kotona. Näin oli paras ajatella, sillä perusleiri tulisi olemaan asuinpaikkamme seuraavan kuukauden ajan, ehkä pidempäänkin. Jos säitä jouduttaisiin kovasti odottelemaan, täällä saatettaisiin asustella touko-kesäkuun vaihteeseen asti. Kiire pois ja olo mukavaksi!

Henkilökunta oli pystyttänyt leirin liki valmiiksi: ruokailu-, keittiö-, varasto-, vessa- ja suihkuteltat ja jokaiselle oma asuinteltta. En ollut ensimmäinen leiriin saapuja, mutten viimeinenkään. Sain valita kohtuullisen hyvän teltan, mutta retken kestäessä tulin oppimaan hyvän telttapaikan kriteerit:

Alustan tasaisuus on tietenkin tärkeää, jotta nukkumisesta ylipäänsä tulee mitään. Teltan kannattaa olla mieluummin kummulla kuin notkossa, etteivät sulamisvedet tihku lattiakankaan saumoista sisälle. Äkkinäinen ei päältä katsoen heti huomaisi, että koko kylä on jäätikön päällä. Jääkumpuja nimittäin peittää harmaa ja ruskea kaikenkokoisista kappaleista koostuva kivikko ja sora. Päivän lämmössä jää sulaa ja pienet puroset lirisevät kivien alla pitkin jään pintaa. Kaukaa viisas rakentaa kivistä tasaisen terassin telttansa alle. Kova urakka, mutta tuottaa mukavuutta viikoiksi.

Keltaisia telttoja jäätikkökummuilla
Kiipeilijöiden telttoja. Kansanretkeilijän asumus kolmantena.

Ensimmäinen perusleiriaamu valkeni kirkkaana. Yöllä oli humahtanut muutama sentti uutta lunta, ja jäätikkö hohti puhtaan valkoisena.

Summitclimbin leirissä oli jo tovin majaillut elokuvantekijöiden ryhmä. Kolme miestä oli kuvaamassa dokumenttia Everestin perusleiristä ja sen historiasta. He eivät olleet osa kiipeilyryhmää, vaan olivat hankkineet majoituspalvelut retkikunnalta. Yksi miehistä teki jo lähtöä kotimatkalle, mutta Tom ja Woody kiehtovine tarinoineen olivat seuranamme tulevat päivät.

Jälkeen jättäytyneet retkeläiset tupsahtivat leiriin sopivasti lounaalle. Iltapäivällä he lähtivät, ensin Kala Pattarille, sitten osa kohti päätavoitettaan Island Peakia ja osa kotimatkalle.

Telttoja jäätiköllä, vuoria taustalla
Maisemissa ei varsinaisesti ole moittimista. Taustana Taboche (6495), Cholatse (6440) ja Lobuche (6145).

Perusleiri sijaitsee Khumbu-jäätikön mutkassa, jossa vuorien välistä pusertuva jääputous asettuu tasaiseksi jäävirraksi. Jäätikössä on selvästi kaksi erilaista osaa. Sisäkaarteessa on puhtaan valkoisia jäätorneja, jotka ovat muodostuneet pystyyn jääneistä lohkareista ja jotka auringon lämpö on muotoillut kaareviksi purjeiksi. Ulkokaarre on kuin maansiirtotyömaa. Epäsäännölliset kummut ja notkot ovat kokonaan vuorista rapautuneen kiviaineksen peittämät. Perusleiri pystytetään vuosittain tälle alueelle. Kaistojen välissä on tasainen notko, jossa kirkas puro solisee.

Pieni aurinkopaneeli ja akkulaturi
Kameran akut latautuvat kätevästi kirjan kokoisella aurinkopaneelilla.

Perusleiriin, vuorten syliin

Retkeilijöitä ja juhtia lepotauolla jäätikön vierellä

17.4.2015

Above the Clouds -majatalossa oli peräti posliininen vessanpytty – huuhtelu tosin toimi kanisterimenetelmällä, ja ihokosketusta mielellään vältti. Yhtään en jäänyt sitä kaipaamaan, niin kuin en vaneriseinäisiä makuukoppeja ja liejuista pihaakaan.

Joukko jakaantui. Osa kääntyi kohti Lobuche-vuorta, jossa oli luvassa jäätikköharjoittelua ja nousu kuusitonnisen huipulle. Toinen ryhmä jättäytyi jälkeen Everestin ja Lhotsen kiipeilijöistä. He kävelisivät kaikessa rauhassa vielä jonkin matkaa laaksoa ylöspäin, kävisivät ihailemassa Everestiä vastapäisiltä kukkuloilta ja pistäytyisivät myöhemmin perusleirissä. Sanottiin näkemiin ja hyvää onnea.

Ja kasitonnisten kiipeilijät aloittivat reippaan kävelyn pitkin laveaa polkua Khumbu-jäätikön reunamoreenin ja vuorenrinteen välissä. Iskeydyin retkikuntamme tosimiesten eli australialais-skottilaisen viisikymppisen Everest-iskuryhmän kantaan, mutta olin valmis kulkemaan omaa tahtiani maisemia ihaillen ja omaan tahtiini pysähdellen.

Raikas tuuli puhalteli harmaan pilviharson rikki, riekaleita jäi vuorenharjanteisiin liehumaan, ja sininen taivas ja valkoiset vuorenhuiput tulivat näkyviin. Heti Lobuchesta lähdettyä mutkan takaa vasemmalta ilmestyi Pumorin kartio, joka tuli tästedes olemaan alati läsnä.

Polku oli tasainen ja helppokulkuinen. Ylöspäin vaelsi retkeilijöitä ja lastattuja jakkikaravaaneja, vastaan ravasi kuormansa perusleiriin ja ylimpiin majataloihin heittäneitä helpottuneita juhtia. Helikopterit pyyhälsivät pitkin jäätikköä.

Tasaisen valtatien jälkeen tulee jyrkkä nousu, kun kavutaan lännestä virtaavan jäätikön reunalle ja mutkitellaan louhien keskellä ylös ja alas. Ylhäältä rinteeltä alkaa näkyä selvemmin laakson perä, Tiibetin-vastaisen rajan muodostavat kuusitonniset huiput, korkea Lho La -sola ja sen alla jäätikön mutka, jossa Everestin perusleirin pitäisi sijaita.

Khumbutse, Lho La, Changtse ja Nuptsen alarinteet
Khumbutse (6636), Lho La -sola (6006), Changtse (7543) ja Nuptsen alarinteet

Sitten laskeudutaan Gorak Shepiin, jossa ovat seudun korkeimmalla sijaitsevat kiinteät rakennukset 5175 metrissä. Paikka ei ole perinteinen asutus, vaan syntynyt luontaiselle leiripaikalle palvelemaan retkeilijöitä. Täällä ei kasva mitään nautojen laidunnettavaksi, vaan syömäheinät kuljetetaan elukoiden selässä ja karavaanit käyvät vain kääntymässä.

Isolle joukolle retkeilijöitä tämä on ylin yöpymispaikka. He nousevat Pumorin juurella olevalle Kala Pattarin kukkulalle (5648) ihailemaan Everestiä ja ottamaan pakolliset maisemakuvat ja käyvät ehkä perusleirissä kääntymässä. Hulluimmat kolmesataa vuosittaista kävijää jäävät perusleiriin viikkokausiksi palelemaan ja yrittävät nousta vuorille.

Retkeilijät moreenipolulla jäätikön reunalla
Gorak Shepin majatalojen siniset katot, Kala Pattar vasemmalla

Seurue haluaa lounastaa majatalossa, ja mikäpäs siinä. Momot 520 rupiaa, Coca-Cola 450. Jaa sadalla niin saat eurot. Kavereilla ei tunnu olevan kiirettä ja he istuskelevat viimeisessä lämpimässä sisätilassa kaikessa rauhassa. Minä en kuitenkaan malta jäädä, vaan lähden yksin viimeiselle osuudelle kohti perusleiriä.

Varis nyppii karvoja hevosen selästä
Vares kerää pesäaineksia, toveri vartioi

Gorak Shepistä perusleiriin on tunnin, parin kävely. Polku kulkee paikoitellen hyvinkin kapean reunamoreenin päällä, ja vastaantulevia kantojuhtia on syytä väistää huolellisesti, ettei tule tönäistyksi alas louhikkoon. Telttojen keltaiset täplät alkavat viimein erottua harmaasta jäätiköstä. Pilvet laskeutuvat liki jäätikön pintaa, vuorten ääriviivat katoavat.

Viimein polku laskeutuu jyrkästi moreenilta jäätikölle, sitten mennään ylös alas louhikon peittämiä jääkumpuja. Perusleirin eteläisessä päässä on menossa juhlat: isolla tasaisella kukkulalla joukko leiriin asti vaeltaneita retkeilijöitä iloitsee tavoitteen saavuttamisesta. Melutaan ja otetaan valokuvia, sitten varmaankin käännytään paluumatkalle.

Tulen ensimmäisten telttaryhmien luokse ja suunnittelen olevani järjestelmällinen: otan saman tien kuvan jokaisen retkikunnan leiristä, niin ei tarvitse enää kävellä tänne asti tulevina viikkoina. No, se suunnitelma kestää noin vartin, kun huomaan telttakylän levittäytyvän satojen metrien päähän polusta.

Tajuan, etten ole tullut kysyneeksi, missä oma leirimme tarkkaan ottaen sijaitsee. Kävelen polkua kilometrin ja telttoja riittää, mutta missään niistä ei lue Summitclimb. Sitten teltat harvenevat ja tulen ihan leirin yläreunalle. Käännyn polulta ja mutkittelen telttaryhmien välissä. Jotkin retkikunnat ovat aidanneet alueensa köysin, ja tupsahtelen kiusallisesti pihapiireihin. Kukaan ei tunnu tietävän, missä sellainen pieni ryhmä kuin Summitclimb pitää leiriään.

Johan meni ankeaksi. Ei ollutkaan järin juhlallinen tämä ensimmäinen saapumiseni tarunhohtoiseen Everestin perusleiriin. Luntakin taitaa olla jo ilmassa.

Sitten tunnistan hahmon, joka laskeutuu louhuisilta kummuilta ja näyttää suuntaavan kohti valkeita jäätorneja: aina omia polkujaan kulkeva Karel. Viittoilen, hän huomaa ja neuvoo tien leiriin. En olisi mitenkään omin avuin löytänyt leirialueen toiselle reunalle monen jyrkän kukkulan ja notkon taakse. Tuttuja kasvoja, vihdoin. Mingma, Jangbun veli näyttää viimeiset metrit leiriin. Mukillinen mehua ruokailuteltassa, sitten makuupussiin lämpenemään.

Polku johtaa jäätiköllä olevaan telttakylään
Saapuminen Everestin perusleiriin puolen päivän aikoihin. Juhlallista, eikös vain?

Dingboche–Lobuche: maailman reunalle

Vuorilla kuolleiden sherpojen muistomerkkejä

16.4.2015

Taivas on harmaa, maa uudesta lumesta valkoinen. Lunta putoilee pitkin päivää, aurinko polttaa pilviharson läpi, jopa ohuen huivin peittämä otsa palaa. Niska kärähtää salakavalasti hatun lierin alta. On käärittävä huivit tiukasti korvien ja kaulan ympärille ja vedettävä hattu syvälle.

Pangbochen paikkeilla on ohitettu metsäraja. Maasto on täällä ylempänä rauhallisempaa: rotkot eivät ole enää kilometrin syvyisiä, jyrkkiä nousuja on polulla vähemmän, virrat eivät vaikuta aivan hengenvaarallisilta. Laakson pohjalla ja rinteellä tuntuu kuin vaeltaisi Käsivarren tuntureilla. Paitsi jos kääntää katseensa ylös: vieressä kohoavat huiput pari kilometriä korkeammalle, kuuteen ja puoleen tuhanteen metriin. Mutta nyt ovat huiputkin valkean pilvikaton takana.

Pheriche alhaalla laaksossa

Dingbochesta polku johdattaa luoteeseen läpi korkean tasangon. Vasemmalla, mutta parisataa metriä alempana laakson pohjalla, kulkee toinen samansuuntainen polku Pherichen kylästä kohti ylämaita. Täällä ylhäällä neljässä ja puolessa tonnissa on kivin aidattuja kesälaitumia ja majoja.

Karjamajat ja kantajat. Dusa

Polut yhtyvät Dughlassa (Dukla, Thokla jne.), joka on parista majatalosta koostuva kylänen Khumbu-jäätikön päätepisteessä. Lhotsen rinteeltä parikymmentä kilometriä hitaasti valunut ja lukuisista sivuvirroista täydennystä saanut jää hupenee täällä, niin ettei oikein tiedä missä kohdassa louhikon peittämä jää loppuu ja satametriset röykkiöt ovat enää pelkkää kiveä ja hiekkaa.

Duklan majatalot ja jäätikön rippeet

Majatalojen jälkeen on jyrkähkö parin sadan metrin nousu ylös solaan, jossa on Everestillä ja lähiseudulla henkensä heittäneiden muistopaikka. Pilvet ja lumi tekevät maisemasta lähes mustavalkoisen, mikä luo sopivan murheellisen tunnelman. Perinteisen malliset nelikulmaiset kivirakennelmat lienevät sherpojen muistomerkkejä. Niiden kirjoitukset ovat rapautuneet vaikeasti luettaviksi.

Scott Fischerin muistomerkki

Uudempien aikojen länsimaalaisilla on vapaamuotoisempia muistokiviä. Retein on tietysti kuuluisassa vuoden 1996 katastrofissa Everestille jääneen tähtioppaan Scott Fischerin muistomerkki. Maalia ilmeisesti aika ajoin uudistetaan, tässä se näyttää tuoreemmalta ja kirkkaammalta kuin joissakin vanhemmissa kuvissa.

Rachel B: just gone for a boogaloo

28-vuotiaan Rachel B:n muistolaatta kosketti ja tapaus jäi vaivaamaan. Selvisi, ettei hän ollut vuorikiipeilijä vaan tavallinen retkeilijä, joka kuoli vuoristotautiin läheisessä Gokyo-laaksossa. Liian nopea nousu ja viivyttely hoitoon saattamisessa ilmeisesti vaikuttivat hengenlähtöön.

Kun matkakertomusta kirjoittaessani otin selvää Rachelin kohtalosta, hätkähdin: tässä kerrottua edeltävänä päivänä, hetkeä ennen kuin palasin Dingbocheen Chukhungin päiväkävelyltäni, ryhmäämme kuulunut perusleirivaeltaja, jokseenkin samanikäinen Emily oli lähtenyt helikopterikyydillä Luklaan ja edelleen Kathmanduun sairaalaan alkavan keuhkoödeeman oireiden takia. Siis Dingbochesta, 4400 metristä, varsin kohtuullisesta nousutahdista huolimatta.

Lobuche

Lobucheen on enää lyhyt matka: vähän tasapainottelua lumesta liukkaalla moreeninsyrjällä, sitten suoraa ja tasaista polkua perille. Lobuche on kylä maailman reunalla, ankea ja ainakin tällä säällä kolkko ja kurainen. Majatalon nimi on ”Above the clouds”.

Chukhung ja Lhotsen eteläseinän sankarit

Ama Dablamin pohjoispuoli

15.4.2015

Tämän jutun otsikkokuvassa on sama vuori kuin edellisessä, mutta sata astetta käännettynä. Siis Ama Dablam pohjoisesta.

Haluan noudattaa toverini suositusta ja nähdä hiljaisen laakson ja sitä ympäröivät vuoret. Kun muut lähtevät niille samoille kukkuloille, joilla kävin eilen, lähden kävelemään vastakkaiseen suuntaan, laaksoa ylös kohti itää ja Chukhungin kylää.

Dingboche ja Tawoche idästä

Tawoche (eli Taboche, Tobuche, Tāuje, Taweche, Tawache, Tawetse, 6495 m) näkyy nyt hyvin, kun muistaa välillä pysähtyä ja katsoa taakseen – ylämäkeä ei juuri ole, joten jalat melkein pyrkivät juoksuun. Jangbu muuten sanoi tuon vuoren nimen niin, että toisessa konsonantissa huulet hipaisevat toisiaan poksahtamatta ja hampaiden koskematta (siten se ei taida konsonantti ollakaan) ja toinen vokaali vivahtaa u:hun.

Ollaan sivussa Everestin valtatieltä, joten kulkijoita on vähemmän. Kiviaitojen ympäröimiä laitumia ja yksittäisiä tupia on pitkin joen vartta ja korkeammallakin tasaisilla paikoilla. Jossain puolimatkassa Chukhungiin on Lhotsen eteläseinällä henkensä heittäneiden puolalaisten muistomerkki.

Puolalaisten Lhotsen sankarien muistomerkki

Rafał Choeda, Czesław Jakiel ja Jerzy Kukuczka kuuluivat retkikuntiin, jotka 1980-luvulla yrittivät nousta tätä kolmikilometristä seinämää. Nykyään he lienevät kotkia, jotka liitelevät vuorenseinämän liepeillä ja kukkuloiden yllä. Ensimmäisinä eteläseinän onnistuivat kiistattomasti nousemaan venäläiset 1990.

Lhotsen eteläseinä pilviharson takana

Chukhung on alussa linkittämäni jutun ajoista kasvanut. Yleensäkin koko kansanretkellä näin monta upouutta tai rakenteilla olevaa majataloa, ja retkitoverit tiesivät kertoa muutamasta rakennuksesta, ettei sitä vielä vuosi sitten ollut.

Chukhungin majataloja

Majataloissa taitaa olla Island Peakille menijöitä. Läheisessä rinteessä yksi ryhmä harjoittelee köydellä laskeutumista ja jumarointia.

Nousen kylän vierestä Chukhung Rin esikukkulalle viiteen tuhanteen metriin. Alarinteillä tapaan kotkottavia kanalintuja, ylempänä liitelevät kotkat, joita näkyy parhaimmillaan kuusi yhtä aikaa.

Kotkat vuoria vasten

Island Peakin tumma länsisivu on ikään kuin laakson päätykolmiona. Amphu Labtsa -solan kautta pääsisi toiseen laaksoon. Ja vilahteleeko seitsentonnisen Baruntsen huippu pilvien lomasta harjanteen takaa? (Lisäys 12.5.2016: se muuten taitaa olla Makalu.)

Odottelen, että minulle näytettäisiin vielä edes vilaus Lhotsen eteläseinämästä, mutta esirippu taitaa tänään pysyä kiinni.

Island Peak ja Imja-jäätikkö

Tässä vielä panoraama.

Pangboche–Dingboche: Ama Dablamin sivuitse

Ama Dablam

14.4.2015

Lumi viipyi maisemassa, mutta polku tallautui käveltävään kuntoon nopeasti – retkeilijöitä liikkuu Everestin valtatiellä yhdenkin kylän kohdalla päivässä satamäärin. Päivän taival oli helppo ja äkkiä taitettu. Polku seuraili Imja Kholan länsipuolta, Ama Dablam kääntyi hitaasti vieressä ja esitteli lounais-, länsi- ja luoteispuoltaan. Vastapäisen rantatörmän kasvillisuus muistutti Lapin tunturikoivikkoa, nyt se oli lumipohjaisena graafinen näky. Sen yläpuolella, ennen jäätikkömoreeneja, oli karjaa laitumella ja kyläläisten kesäasumuksia.

Imja Khola -joen rantatörmän tunturikoivikkoa

Taivas oli yhtä tasaisen valkeaa pilveä, jonka läpi auringon kuumuus kuitenkin tunkeutui. Jos nyt harhautui olemaan rasvaamatta naamaansa ja huuliaan, sai tuntea sen tulevina päivinä kirjaimellisesti nahoissaan.

Dingboche, Lhotsen eteläseinämä ja linssipilvi

Pherichen ja Dingbochen polkujen risteyksessä piti olla tarkkana, varsinkin kun ne erkanevat hyvin loivasti ja kulkevat jonkin matkaa lähekkäin. Varmuuden vuoksi kannatti vielä kysyä muilta kulkijoilta. Sitten joen ylitys, nousu tuulensuojaiselle ylätasangolle ja pian harjanteen takana olikin jo Dingboche. Linssimäinen pilvi Lhotsen huipulla kertoi kammottavasta tuulesta. Kolmikilometrisen eteläseinämän alaosaa peittivät pilvet, Everestin huippu oli jossain korkealla näkymättömissä.

Päivän ikäinen varsa

Kylän väki ihasteli päivän vanhaa varsaa.

Talo vuoren jyrkänteessä

Päivä oli vasta puolessa, joten oli hyvää aikaa nousta kylän takana kohoavalle harjanteelle 4600 metriin. Lähin kylä Pheriche oli mäen toisella puolella muutaman kivenheiton päässä. Vuoret näyttäytyivät palasina pilviesirippujen välistä: Ama Dablam lähimpänä kaakossa, etelässä Kangtega ja Thamserku, lännen puolella Pherichen takana Tawoche ja siitä luoteeseen Lobuche. Idässä Imja-laakson toisessa päässä vilahti populaarihuippu Island Peakin eli Imja Tsen tumma päätykolmio. Everestin massiivi pohjoisen puolella jäi lähimpien kukkuloiden ja pilvien peittoon.

Jakkivasikoita

Pangboche, lumi ja pyhä mies

Luminen majatalon piha

13.4.2015

Aamuyöstä oli taivaasta humahtanut parikymmentä senttiä lunta ja lisää tuli koko ajan. Polulle ei kannattanut lähteä liukastelemaan ja kenkiä kastelemaan. Tuli pakollinen lepopäivä, mutta ohjelmaa oli pian tiedossa.

Luminen dzopkio

Lähdettiin hakemaan retkelle siunausta ylä-Pangbochessa asustavalta uskonoppineelta lama Gesheltä. Hän oli kuulemma pyhempi mies kuin itse Tengbochen luostarin päällikkö.

Majatalossa meille myytiin satasella (noin eurolla) kermanvalkoiset huivit, joita tehtävässä tultiin tarvitsemaan. Johtajamme opetti, miten huivin sisään kääritään seteli ja miten päin huivi ojennetaan lamalle. Huivinpätkät leikattiin suoraan rullasta, siis ainakin uskonnonharjoittamisen rekvisiitan tuotanto on täällä hyvin rationalisoitua.

Märkä poni kurjana lumisateessa

Retkue nousi jonossa pitkin lumisia polkuja ala-Pangbochesta ylä-Pangbocheen. Suuren rakennuksen hämäriä käytäviä kuljettiin isoon huoneeseen, jonka ikkunanurkassa pyhä mies istuskeli hyväntuulisena leikkiä laskien.

Retkikunnan sherpat aloittivat. Perusleirissä tarvittava hengellinen varustus kuten rukousliput sai lamalta siunauksen. Sitten retkikunnan jäsenet kukin vuorollaan polvistuivat tai kumartuivat laman eteen. Hän humautti ojennetun huivin tottuneesti auki, niin että raha solahti pöydälle. Sitten hän asetti huivin retkeilijän niskaan ja sitoi ohuen narunpätkän tämän kaulan ympäri. Muutama sana, ja retkeilijä oli varustettu onnella. Koko suoritus oli ohi minuutissa.

Otetaan siunaus pyhältä mieheltä

Mutta kyllä taas hävetti. Pakkohan ei olisi ollut osallistua, mutta uteliaisuudesta ja kuvitellusta kohteliaisuudesta tein kuten melkein kaikki muut – vain yksi vanhimmista retkikunnan jäsenistä tyytyi seuraamaan menoja sivusta. En olisi voinut kuvitella kaukaisempaa tunnetta kuin henkisyyden tai pyhyyden kokemus.

Buddhalaiset itse näyttävät suhtautuvan menoihin jotenkin vakavan ja leikillisen sekaisesti. Tapahtuma on tärkeä, muttei kuolemanvakava. Sen kuluessa voidaan rupatella niitä näitä ja naureskella hauskoille sutkauksille, ja kesken kaiken on näköjään sallittua vastata puhelimeen ja puhua minuuttitolkulla.

Mutta minua jokainen kohtaaminen uskontojen, pyhien paikkojen ja menojen kanssa työntää kauemmaksi uskonnoista. Eurooppalainen järkiperäinen maailmankuva on jokaisen kaukomatkan jälkeen yhä läheisempi ja tärkeämpi. Tutustuminen vieraisiin kulttuureihin opettaa huomaamaan uskonnollisten aatteiden toivottomuuden.

Siunattuina retkeilijät nousivat tutustumaan vielä ylempänä sijaitsevaan jonkinlaiseen vetäytymismajaan. Tarkempi merkitys jäi hämäräksi. Ennen alakylään palaamista katsastettiin vielä ulkona katoksessa istuva värikäs guru- tai jumalhahmo, joka näytti olevan enemmän hindun kuin buddhan miehiä. Rahaakin olisi voinut panna lippaaseen patsaan viimeistelyä varten.

Pyhimyksen tai jumaluuden näköispatsas

Namche–Pangboche ja Tengbochen luostari

12.4.2015

Näitä juttuja kirjoitellessa tulee usein tarve tarkistaa kylien, vuorien ja jokien nimiä. Pöljyyttäni en ostanut koko vaellusreitin kattavaa paperikarttaa, ja omistamani Everestin seudun kartta loppuu etelässä Pangbochen ja Ama Dablamin kohdalle. Googlen ja Applen karttapalvelut toimivat parhaiten, kun haluaa tarkastella kolmiulotteista mallinnettua maastoa, mutta satelliittikuvat on turhan usein otettu pilvisellä säällä ja karttamerkinnät ja paikannimet ovat usein suorastaan kehnot.

Havaitsin Open Street Mapin nimiasioissa parhaaksi. Ehkä rupean jopa linkittämään siihen, kunhan opin käyttämään.

Phortse ja Taboche (6495 m)

Kartasta on apua, kun selvittää myöhemmin, mitä matkalla tuli kuvattua. Yllä oleva kuva on otettu polulta jonkin matkaa Namchesta pohjoiseen tai luoteeseen, ehkä tästä (en pitänyt taskutieturin GPS-tallennusta päällä eikä minulla ole erillistä laitetta, vaan olen pudotellut kuvat kartalle jälkeenpäin). Suunta on suunnilleen luode. Vuoren hyllyllä oleva kylä on Phortse ja lumihuippuinen vuori Tawoche. Karttaa katsomalla selviää, että kylään on nelisen kilometriä ja kylästä vuorenhuippuun vielä kuutisen kilometriä, vaikka vuori näyttääkin kohoavan aivan kylän takana.

Namchesta pitää laskeutua satoja metrejä Phunki Thangan kyläpahaseen, jossa mennään Dudh Koshi -joen yli, ja sitten on ankara nousu Tengbocheen. Melkein koko voitettu korkeus on sitten taas luovutettava, jotta päästään Imja Khola -joen varteen ja yli, ja noustava taas Pangbocheen. Päivän nettovoitto taitaa jäädä pariinsataan metriin.

Tengboche

Jangbu onnistuu hankkimaan ryhmämme neljä ensiksi saapunutta sisälle luostarin temppeliin. Riisun kengät ja astun sisään viimeisenä ja huomaan yhden toverin jo istuvan sisemmän oven pielessä meditoimassa. Yritän itsekin henkistyä, mutta epäonnistun. Jangbun mallin mukaan liikumme salissa määrättyyn suuntaan ja koetamme suorittaa kumarrukset tyylikkäästi. Lopuksi – tietenkin – luovutaan sopivasta määrästä seteleitä. Nolottaa.

Myöhemmin saapuneet retkitoverit ovat sillä välin ehtineet maanläheisesti kahvilan pöytiin. Kyllä kakkukahvi sittenkin Buddhan voittaa.

Naavaa

Tengbochen mäen päivän puolella kuljimme mänty- ja rhododendronmetsässä. Pohjoispuolella laskeudutaan naavaiseen lehtimetsään. Melkein juoksen mäen alas, ohi Debochen nunnaluostarin ja majatalojen.

Kaikki majatalot ovat samanlaisia: ulkoseinät kivestä ladottuja, makuuhuoneet pieniä vanerikoppeja. Teehuoneen seiniä kiertävät pehmustetut penkit ja pulpettimaiset pöydät. Keskellä on kamiina. Illan hämärtyessä kamiinaan sytytetään tuli kuivatusta lannasta ja yksinkertaisten ikkunalasien eteen vedetään verhot.

Teehuoneen tunnelmaa Pangbochessa

Namche ja näköala Everestille

Syangbochen tuulipussi

11.4.2015

Vietetään lepopäivää Namche Bazaarissa. Siis kävelyä ympäröivillä kukkuloilla ja asiointia kaupungilla.

Namchen amfiteatteri takarivistä katsottuna

Kylän reunasta rinne nousee vielä pari, kolmesataa metriä. Mäen päällä on sen verran tasaista maata, että sinne 3750 metriin on tehty Syangbochen lentokenttä. Tavaraa tuodaan lentokoneilla kentälle, josta se kannetaan alas kylään. Matkustajaliikennettä ei kai nykyään ole. Kukkulan pohjoisreunalla lyhyen kävelymatkan päässä on Everest View -hotelli, jonka asiakkaita aikoinaan lennätettiin kentälle Twin Ottereilla ja Pilatus Portereilla. Nykyään matkustajakyydit hoidetaan helikoptereilla.

Syangbochen lentokenttä

Everest View -hotellissa on hiljaista, yöpyyköhän siellä kukaan? Terassilla kyllä riittää väkeä ainakin selkeällä säällä, sillä täältä on hyvä näköala pohjoiseen Everestin massiiviin, Ama Dablamille ja Tengbochen luostariin. Niin kuin vuoristossa aina, kannattaa tulla aamulla, jolloin taivas todennäköisimmin on kirkas. Huiput ovat saapuessamme näkyvissä, mutta kahvituntimme aikana ne saavat ylleen pilvihuivin.

Everest View -hotellin terassi
Lhotse ja Ama Dablam pilvissä

Kahvilan hinnat ovat hyvää alppitasoa.

Namchen kaupoista saa käytännössä kaiken saman kuin Kathmandusta, joten varustepuutteita ehtii vielä korjata. Tännehän juoksisi perusleiristäkin päivässä, jos jokin oikein kriittinen väline sattuisi hukkumaan. Hintataso on vähän korkeampi, joudutaanhan kaikki lennättämään ja kantamaan tänne. Ostan itse pienen aurinkopaneelin kameran akkujen lataamista varten, posti kun onnistui pidättelemään kotimaisen verkkokaupan tuotetta lajittelukeskuksessaan juuri riittävän ajan. Hinta on tarkalleen sama.

Namchen pystysuuntainen pääkatu

Phakding – Namche Bazaar

Namchen portilla

10.4.2015

Jos edellinen päivä oli ollut totuttelua uuteen ympäristöön, nyt sopi jo heittäytyä kunnolla vuoriston syliin. Lyhyt päivämatka vei seudun keskuskylään – ellei peräti kaupunkiin – Namche Bazaariin.

Ylämäet jyrkkenivät, rotkot syvenivät ja yhä suurempia valkoisia huippuja kohosi mäntymetsän yllä. Majatalot reunustivat tietä, teellä olisi voinut käydä vartin välein. Kun maasto kävi pystysuoraksi, polku vaihtoi joen puolta ja yli käveltiin riippusiltaa pitkin.

Polku vie kohti Namchea ja yhä korkeampia huippuja.

Tultiin Sagarmathan kansallispuiston portille. Sagarmatha on Everestille varsin myöhään sepitetty nepalilainen nimi. Kun tiibetiläinen ja sherpojen käyttämä nimi on Chomolungma ja englanninkielinen Everest, on pitänyt kehittää vielä kansallinen nimi Nepalissa käytettäväksi. En ole tainnut kuulla nimeä koskaan arkikäytössä, vain virallisissa teksteissä ja puheissa.

Puiston portilla odoteltiin, josko saataisiin kuitit siitä, että on tultu kansallispuiston alueelle – että päästäisiin sitten aikanaan poiskin. Eipä saatu, lupakirjan ja passin kopiolla piti sitten pärjätä.

Aivan pian oli puiston sisäpuolella ensimmäinen tarkastuspaikka. Samalla kun me muutama retkikunnan jäsen esittelimme lappusiamme kojulla, johtajamme kiiti pysähtymättä, katse tiukasti polussa ohitse ja katosi mutkan taakse.

Kokeilin itse samaa temppua toisessa tarkastuspisteessä ennen Namchea ja onnistuin helposti. Paluumatkalla sisääntuloleiman puuttuminen tosin aiheutti ihmettelyä.

Uusi silta ylhäällä, vanha alhaalla

Namchen alapuolella on jokien yhtymäkohdassa huiman korkea riippusilta. Sen alla on toinen, vanha ja ilmeisesti vaarallisena käytöstä poistettu silta. Otin ylityksestä videon.

Retkeilijä ylittää riippusiltaa.

Juuri ennen Namchea polulta näkyy mäntyjen lomitse Everest ensimmäisen kerran. Yksi tavoite oli nyt saavutettu: kun minulle ollessani kolmenkymmenen unessa annettiin vakava kehotus panna töpinäksi ja kiivetä vuorten huipuille ennen kuin kuolen, päätin, etten Everestiä ainakaan näkemättä jätä. Olinhan tosin nähnyt sen kaukaa Tiibetin puolelta jo ensimmäisellä retkelläni, mutta tehtävää ei voinut laskea täytetyksi, ennen kuin havainto olisi myös Nepalin puolelta.

Everest kaukana
Siellä se nyt on

Tulin Namcheen, mutta olin unohtanut majapaikkamme nimen. Odottelin siis kylän portilla jotakuta retkitoveria saapuvaksi, jotta löytäisin perille. Garth saapui pian, muttei hänkään nimeä muistanut, vaikka tiesikin paikan. Suuntasimmekin kylän keskustaan, josta kahvilasta löytyi retkikunnan äijäporukka. Söin omenatorttua ja tuittasin:

Kathmandu–Lukla–Phakding

Simrik Airin Dornier 228 Luklassa

9.4.2015

Koitti ensimmäisen varsinaisen retkipäivän aamu, kello löi 3.30. Neljältä kokoonnuttiin hotellin alakertaan pakattujen laukkujen kanssa. Nepalin puolelle lähtijät ruokasaliin, Tiibetiin menijät aulaan. Lentokentälle ajettiin pimeän kaupungin halki, valoisaa tuli sitten muutaman tunnin odottelun aikana. Ns. turvatarkastus, tavaroitten ja ihmisten punnintaa ja joka välissä odotusta. Koko joukko ei mahtunut samaan koneeseen, ja kansanretkeilijän oli odottaminen toista lentoa, joka pääsi matkaan lähempänä yhdeksää.

Simrik Airin Dornier 228 otti kyytiin viitisentoista matkustajaa ja lähti kohti Luklaa. Varikkoalueella seisoi surullisena ja lentoyhtiön tunnukset peitettyinä Turkin A330, joka maaliskuussa laskeutuessaan liukasteli ojaan ja tukki koko lentokentän moneksi päiväksi.

Dornier lensi puolisen tuntia ja ylitti Luklaa lähestyessään korkeimmat solat melko läheltä maanpintaa. Laskeutuminen vuoren rinteeseen ylämäkeen on tunnetusti jännittävä ja paljon kuvattu, joskus se on mennyt vähän pieleenkin. Tällä kertaa se meni aivan nappiin.

Takapihan matkalaukkulajitelma

Laukut löysivät tiensä majatalon takapihalle, missä oli mahdollisuus toimittaa viime hetken lajittelua. Koetin noudattaa systeemiä, jossa yhteen laukkuun tulevat vasta perusleirissä tarvittavat vuorivarusteet, toiseen kävelyretken aikana tarvittavat ja reppuun vain kevyt päivävarustus.

Lounaan jälkeen retkeilijät saivat retkeilylupakirjansa ja kiipeilijät kopion retkikuntaluvasta. Ja ennen kuin päästiin kävelemään ulos pääkadun (ja kylän ainoan varsinaisen kadun) päässä olevasta portista, piti vielä pysähtyä tarkastuspisteelle. Siellä kyseltiin ja merkittiin muistiin niinkin olennaisia asioita kuin montako Canonia, Nikonia, Sonya, Lumixia, iPadia ja iPhonea kutakin retkeläisillä oli mukanaan.

Taivaallinen valonsäde kirkastaa stupan

Sitten päästiin asiaan – jalkojahan tänne oli tultu käyttämään. Polku oli oikeastaan kävelytie: tasaisesti kivetty, porrastettu ja tukevasti pengerretty. Koko alkumatka oli keskimäärin alamäkeä, sillä laskua Luklasta ensimmäiseen yöpymispaikkaan Phakdingin kylään on kolmisensataa metriä. Ei toki yhtä mittaa, välillä mennään ylös ja sitten taas alas.

Mistään eräretkeilystä ei ole täällä ole tietoakaan. Koko seutu on asuttua, polun varrella on koko ajan kyliä, laitumia ja viljelyksiä. Kansaa on liikkeellä massoittain niin kuin kansanretkellä kuuluukin: paikkakuntalaisia, retkeilijöitä ja ylempiin kyliin matkalla olevia tai niistä palaavia kantajia ja karavaaneja.

Arkikielessä puhutaan jakeista, mutta ainakin täällä alavuoristossa kantoeläin on yleensä dzopkio (tai zopkio), joka on jakin ja lehmän risteytys. Ajuri ohjailee karavaaniaan huudoilla ja vihellyksillä sekä myös kepillä tökkimällä ja pieniä kiviä tarkasti heittelemällä. Yleensä juhdat väistävät – jos väistävät – vastaantulijaa polun hankalammalle puolelle, ja huomattava osa retkeilijän päivittäisestä kävelyajasta kuluu karavaanien ohittamiseen ja väistämiseen.

Retkeilijöitä ja dzopkioita polulla

Mutta ne kuljettavat kansanretkeilijäin tavarat vuorelle ja takaisin. Ainoat moottoriajoneuvot täällä ovat ilmassa liikkuvaa lajia.

Punaisena kukkiva puu

Kathmandu: koulutusta ja kiipeilykauppoja

Daniel Mazur kouluttaa

8.4.2015

Shakti-hotellin kokoushuone täyttyi aamiaisen jälkeen koululuokallisesta väkeä. Läsnä olivat paitsi Tiibetin Everest-retkikunnan ja Nepalin Everest-Lhotse-retkikunnan jäsenet, myös retkikuntien harjoituskiipeilijät eli ne, jotka nousisivat ”vain” seitsemään tonniin Lhotse-seinämän kolmosleiriin tai Pohjoissolaan, jäätikkökurssilaiset ja kuusitonnisten Lobuchen ja Island Peakin nousijat, perusleireihin vaeltavat retkeilijät sekä tietenkin retkikuntien johtajat, suuri osa sherpoista ja retkeilytoimiston väki. Eikä tässä ollut koko tämän kauden Summitclimbin joukko, sillä osa saapuisi vasta myöhemmin ja ottaisi pääjoukot kiinni matkan varrella.

Aamupäivän koulutuspaketti oli kansanretkeilijälle jo tuttu: miten pysyä terveenä, miten toimia turvallisesti ja miten tulla kuukauden tai kahden ajan toimeen retkitovereiden kanssa välillä hankalissakin oloissa.

Lisäisin Danin lääkelistan jatkoksi jonkin vitamiini- ja hivenainepurkin. Toista kuukautta ilman tuoretta ruokaa voi ruveta koettelemaan yleiskuntoa.

Softshell-housut on myös hyvä idea. Tuskinpa isoilla vuorilla niin märkää paikkaa tuleekaan, että goretex-kuorihousuja tarvittaisiin. Seuraavalla pakkauskerralla ne todennäköisesti jäävät kotiin.

Retkitoimiston Deha toimitti minulle paketin, joka sisälsi kokeneemman suomalaisen kasitonniskiipeilijän lainaamat ja palauttamat rukkaset. Itse kaveria en valitettavasti tavannut, hän on vielä Annapurnalla.

Sitten kaupungille ostoksille.

Kathmandun ostoskatuja
Kathmandun ostoskatuja

Kathmandu: näytös ministeriössä

Turkin koneita Istanbulin kentällä

7.4.2015

Turkin kone – ensin A321 ja sitten A330 – kuljetti kansanretkeilijän Istanbulin kautta Kathmanduun kivuttomasti illan ja yön yli. Suosittelen: yhteys on nopeampi kuin Arabian kautta, tavaraakin sai olla 30 kiloa.

Kathmandussa oltiin aamutuimaan ja heti valmiina tehokkaaseen työpäivään. Tärkein tehtävä oli vierailu matkailuministeriössä. Mihin minua siellä tarvittiin – se selvisi vasta matkalla. Ja kun taksia ei saatu (maassa oli jonkinlainen yleislakko), mentiin riksalla.

Riksan kyydissä Kathmandussa
Maolaisten julistaman ”yleislakon” ansiosta kadulla on tilaa riksan paahtaa – seurueen toisella ajoneuvolla on tosin huolestuttava etumatka.

Retkikunta oli virallisesti kaksi retkikuntaa, Everestin ja Lhotsen. Kummallakin täytyi olla oma lupa ja johtaja. Koska retkikunnan oikea johtaja oli merkitty Everest-ryhmän lupapaperiin, Lhotse-ryhmän lupaan piti keksiä johtajan kohdalle joku muu. Ehkä retkitoimiston johtaja Murari ja retkikunnan johtaja Dan päättivät tehdä minusta johtajan, koska olin vuotta vanhempi kuin toinen varsinainen Lhotse-kiipeilijä Karel. Tai sitten minut tiedettiin turvallisen hiljaiseksi mieheksi. Murarin toimintaohje nimittäin oli: ”Älä puhu mitään, nyökyttele vain. Me hoidamme puhumisen.”

Muutaman tunnin odottelun jälkeen paperityöt olivat valmiit, ja seurasi käynnin juhlallisin osuus: retkikunnan matkaansaattokeskustelu. Muuan keskitason virkailija tiedusteli, olemmeko selvillä säännöistä, aiommeko käyttäytyä hyvin ja tuommeko roskamme pois vuorelta. Allekirjoitin sokkona useita papereita. Teetä tarjoiltiin.

Sitten neuvotteluhuoneeseen saapui kaksi viraston suurinta herraa. Vaihdettiin tyhjänpäiväisiä kohteliaisuuksia, lupakirjat luovutettiin, johtajat saivat kaulaansa valkeat huivit, käteltiin. Herrojen poistuttua viivyttiin vielä hetki ja varmistettiin, ettei yhtäkään paperia tai allekirjoitusta ole unohdettu. Sitten päästiinkin jo paluumatkalle, tällä kertaa löytyi jostain taksikin.

Lhotse-retkikunnan lupakirja
Lhotse-retkikunnan lupakirja