Panoraama Dzapowa-jäätiköstä, jota ympäröivät Dzapowa Ri 3, 1 ja 2. Paluumatka perusleiristä sujuu rivakasti, ilma on kirkas, vain korkeimmilla huipuilla käy raikas tuuli (Cho Oyun huipun pilvi pilkistää Dzapova Rin kakkoshuipun takaa). Kohta tämän kuvan ottamisen jälkeen retkikunta joutui tosin kunnon hiekkapuhallukseen kuvan vasemman reunan kukkuloiden tienoilla.
Jäätikön reuna näyttää hienolta paikalta harjoitella jääkiipeilyä. Tai ei ehkä sittenkään, kun katsoo paria etummaista tornia…
Sitten maltillisempi panoraama. Nangpa Lan Nepalin puoleiset terävät huiput tuottivat kansanretkeilijälle paljon iloa esiintyessään mitä vaihtelevimmissa valaistuksissa ja pilviverhoiluissa. Aiheesta tulee tänne aikanaan aivan oma juttunsa.
Tämä kuva on koottu vain seitsemästä valotuksesta. Hugin suoriutuu tehtävästä leikiten, eikä ohjelman työskennellessä ehdi edes teetä laittaa kiehumaan, niin kuin fotarin kanssa (no joo, muisti on sittemmin tuplattu 8 gigaan).
Kuvaa käsitellessä piti kuunnella hyvin pitkästä aikaa tämä kappale. Hyräilin sitä levyhyllyä kaivaessani ja huomasi muistavani sävellajin. Sen verran taajaan tämä taisi tuolloin neljännesvuosisata sitten soida.
Tämä yltiöpanoraama on jo niin epärealistinen, etten kehdannut laittaa sitä Panoramioon, nimestä huolimatta. Kuvan laajuus on jotakuinkin 270 astetta: vasemmalla on suurin piirtein etelä, keskivaiheilla länsi ja oikeassa reunassa itä. Se on koottu 18 eri otoksesta, jotka Hugin yhdisti automaattitoiminnolla, käsin koskematta, enkä minä ole löytänyt kompositiosta virheitä.
Kuva on otettu jäätikön mutkasta, puolivälistä matkaa perusleiristä (ABC) kauhean sorarinteen alkuun. Perusleiri on istuvien retkeilijöiden suunnassa soraharjujen takana, kauhea sorarinne alkaa kävelevien retkeilijöiden suunnassa laskeutuvan harjanteen takaa. Kuvan kummassakin laidassa näkyy itse Cho Oyun rinteen alaosaa. Olisihan sen täydestä ympyrästä puuttuvan neljänneksenkin voinut kuvata. Vuoren huippu ei olisi ollut näkyvissä, vaan maisema olisi näyttänyt suunnilleen tältä.
Kuva on neljännen nousun alkutaipaleelta (25.9.). Tällä kertaa matka ylsi jo kakkosleiriin.
Lumisateisen päivän jälkeen tuli pakkasyö, ja maisema pysyi valkaistuna seuraavankin päivän. Oli siis päätetty laskeutua ykkösestäperusleiriin odottelemaan. Nyt suunnitelmaksi tuli se, että jos on pari kolme poutapäivää, voidaan yrittää akklimatisoitumisnousua kakkoseen. Puhuttiin myös lokakuun 3:nnen päivän kohdalle osuvasta sääikkunasta, jolloin olisi mahdollista yrittää huipulle.
Kansanretkeilijä lähti kohti perusleiriä Paldenin kanssa. Sorarinne oli lumisena sen verran liukas, ettei sitä aivan juosten uskaltanut laskeutua. Askel tahtoi yltyä kuitenkin sen verran rivakaksi, että Palden jarrutteli: slowly, carefully… Oikeassahan hän oli, miksi katkaista jalkansa tässä vaiheessa retkeä, kun huipulle pääsystäkään ei ollut vielä mitään tietoa. Ehtiihän sitä sitten vaikka paluumarssilla. Kahdessa ja puolessa tunnissa päästiin kuitenkin perusleiriin – viettämään pitkää ja lumisateista päivää.
Matkalla tuli kuvattua Cho Oyun länsiharjanteen alarinteitä. Näiltäkin seuduin menee jokin reitti ykköseen.
Maxin raportti tältä päivältä Summitclimbin sivuilla.
Lumentulo jatkui yöllä ykkösleirissä. Aamun valjetessa kiipeilijät alkavat kömpiä teltoistaan ja pudotella lumia. Kiirettä ei tunnu olevan, sillä taivas on pilvessä, näkyvyys kehno ja lunta saattaa hyvinkin tulla lisää. Kukapa sitä väkisin tyrkyttäytyisi matkaan ensimmäisenä polkua avaamaan, kenties vyöryjä uhmaamaan.
Tänään oli tarkoitus jatkaa matkaa kakkosleiriin, mutta päätettiin hieman odotella. Jos ilma selkenisi, niin että pystyisi tähystämään lumitilannetta ylempänä, ja jos useammasta ryhmästä lähtisi väkeä ylös, että polku vähän aukeaisi, sitten olisi helpompaa. Päätettiin lopulta odottaa seuraavaan päivään.
Kansanretkeilijä huomasi kaksi puutetta varusteissaan. Mukaan oli jäänyt ottamatta kirja ja vasta (vihta). Ykkösessä ei ollut kerrassaan mitään tekemistä, kun maisemiakaan ei näkynyt. Ei ollut telttakaveria, jonka kanssa jutella tyhjänpäiväisyyksiä, kun Max oli jäänyt alas. Kirjan olisi voinut lukea.
Keskipäivällä tuli perhanallis-saakelillisen kuuma. Ilma seisoi, aurinko lämmitti pilvipeittoa, joka lepäsi liikkumattomana vuorenharjanteessa kiinni. Kävellä ei jaksanut, hyvä että jaksoi läkähtymättä istua paikallaan. Siinä olisi voinut saunoa, kun löyly oli valmiina ilmassa, ja lumeen olisi päässyt välillä vilvoittelemaan.
Iltapäivemmällä Raj päätti, ettei kakkoseen yritetä tällä kertaa. Ylhäällä reitillä oli vyöryjä. Sinniteltäisiin vielä yö ykkösessä ja mentäisiin sitten alas.
Illansuussa selkeni pikkuisen. Useimmat retkikunnat olivat saaneet telttansa pudisteltua. Auringon laskiessa pakasti.
Maxin tämän päivän raportti Summitclimbin sivulla.
Yöllä oli tullut lunta, ja jäätornit olivat saaneet uuden valkaisevan peitteen vanhan jään päälle. Jäätikölläkin oli reitin löytäminen helppoa, kun monet kymmenet kulkijat olivat tehneet polun näkyväksi. Tosin sinne oli syntynyt myös vääriä polkuja, mutta vaaraan ne eivät johtaneet. Lievään ärsytykseen kylläkin: kulkiessaan jonkin matkaa väärällä polulla likellä jäätorneja parin japanilaisen kiipeilijän perässä kansanretkeilijä sai kuunnella Deep Purplen Highway Staria, jota nämä huudattivat soittimestaan. Kappalehan on mitä hienoin, mutta ei se jotenkin sopinut ympäristöön.
Tarkoitus oli saattaa akklimatisoitumisohjelma päätökseen: ensin yhdeksi yöksi ykköseen ja seuraavana päivänä kakkoseen (runsaat 7000 m), jossa oltaisiin peräti kaksi yötä. Kuinkas sitten kävikään, siitä seuraavissa jaksoissa.
Max jäi potemaan hammassärkyä, ja yllättäen Mark tuli huonovointiseksi. Hän kääntyi alkumatkasta takaisin, ja Dean jäi hänen seurakseen. Ylös lähti vajennut retkikunta Rajin johdolla. Ykköseen päästyä lunta tuli loppupäivän lähes herkeämättä. Telttakankaat paukkuivat, kun teltoissa sisällä olevat nyrkkeilivät lunta alas kankaan päältä.
Toinen peräkkäinen lepopäivä perusleirissä. Ilma on kirkas, joten ympäröiviä maisemia tulee kuvattua reippaasti. Kuvaan muun muassa perusleiripanoraaman, joka päätyi jo Kainuun Sanomiinkin. Vasta illalla, kuutamokuvan oton jälkeen, alkaa pilvistyä ja vuori peittyy harsoon.
Perusleirissä Max ”viihdyttää” väkeä valmistautumalla vetämään suustaan tongeilla lohjenneen ja kipeän hampaan. Onneksi hän luopui aikeestaan, ja kipu saatiin lievemmäksi särkylääkkeellä.
Kun perusleirissä on aurinkoista ja lämmintä, on hyvä pitää huoltopäivä. Keittiöpoikia pyydetään täyttämään letkulla ja suihkusuuttimella varustettu muovisäkki lämpimällä vedellä. Säkki ripustetaan suihkuteltan kattoon ja sitten suihkutellaan. Vaihdetaan puhtaat alusvaatteet ja seuraavaksi haetaan keittiöstä vadillinen vettä. Pestään pyykkiä ja ripustetaan vaatteet narulle. Sitten voi höylätä vielä leuan. Kylläpäs tulee mukava olo. Eipä paljon haittaa, vaikka iltapäivällä alkaisi tuulla ja tulisi vähän luntakin. Silloin voi kiskaista untuvatakin niskaan, istuskella keittiöteltassa juomassa teetä tai vetäytyä omaan telttaan lukemaan.
Ykkösleirissä nukutun yön jälkeen lähdettiin koettamaan kiinteissä köysissä kiipeilyä. Ykkösen yläpuolella reitti seuraa hienoa länsiharjannetta, josta on hyvä näköala molemmille puolille. Kiinteät köydet alkavat parin loivemman rinteen jälkeen, kun mäki jyrkkenee liki 40 asteeseen. Nousukahva kiinni köyteen, sulkurengas toisen narun päässä sen taakse, kahva oikeaan ja hakku tahi sauva vasempaan käteen ja menoksi: kahvan liu’utus, vasen jalka eteenpäin, sitten oikea jalka. Tämä toistetaan, hyvä jos jaksaa viisi kertaa, sitten pysähdytään läähättämään. Matka edistyy, kun jaksaa toistaa liikesarjaa kärsivällisesti. Muutaman kymmenen metrin välein pitää ohittaa ankkuri: irrottaa kahva köydestä ja kiinnittää se ankkurin yläpuolelle, sitten tehdä sama sulkurenkaalle.
Tässä vaiheessa retkeä ryhmä oli ruvennut luulemaan kansanretkeilijää porukan kovakuntoisimmaksi, joten piti tarttua köyteen ensimmäisenä. Tästä oli se ilo, että parin seuraavan kumpareen huipulta ehti kuvaamaan perässä kiipeäviä tovereita. Ensimmäisessä kuvassa Max on juuri saanut itsensä irti köydestä ja tasaa hengitystään. Alhaalla ykkösleiri ja taustalla Nupche Kang. Jos katsoo oikein tarkkaan kuvan oikeaan laitaan lumiharjanteen yli (ja tarvittaessa hieman kuvittelee), voi tästä pienennetystä kuvastakin havaita perusleirin telttoja värikkäinä pisteinä jäätikön reunassa.
Harjoittelu riitti puolelle ryhmän jäsenistä, ja he laskeutuivat takaisin ykköseen ja jatkoivat sitten kohti perusleiriä. Toinen puolikas halusi vähän enemmän kuntoilua ja kiipesi noin 6700 metriin tarkastelemaan jääjyrkännettä hieman lähempää. Oikeanpuoleinen linja on nousureitti ja siitä vasemmalle on kaksi laskeutumisköyttä. Keskellä oleva laskeutumisköysi risteää nousuköyden kanssa, joten tässä kohdassa on hyvä hallita sujuvasti köydestä irrottautuminen ja uudelleen kiinnittyminen, niin kuin aiemmassa jutussa oli puhe.
Tällä kertaa ei jääseinämää lähdetty kiipeämään, vaan tästä kohdasta käännyttiin takaisin. Paluu ykköseen kävi nopeasti, jyrkemmät paikat mentin köydellä laskeutuen. Ykkösessä vaihdettiin kenkiä ja jätettiin kiipeilyvälineet telttaan odottamaan seuraavaa nousua. Sitten lähdettiin alas sorarinnettä kohti perusleiriä. Kansanretkeilijä oli melko väsyksissä aamupäivän kiipeilystä ja keksi mielestään voimia säästävän tavan laskeutumiseen: mitä lyhyemmän ajan paino on polvien ja reisien varassa, sitä vähemmän jalat väsyvät. Kun polkukin oli sula ja monin paikoin pehmeä hiekka otti askelen mukavasti vaimentaen vastaan, laskeutumisesta tuli vauhdikas. Aivan mäen alaosassa tuli aiemmin lähtenyt ryhmä selkä edellä vastaan, ja loppukiri otettiin Maxin kanssa juosten.
Perusleirissä vietetyn lepopäivän jälkeen lähdettiin taas ykkösleiriin 6400 metriin, ja tällä kertaa siellä oli tarkoitus yöpyä. Liikkeellelähdössä ei pidetty kiirettä, sillä matkaan kuluisi nelisen tuntia, ja ykköseen ei haluttu saapua liian aikaisin värjöttelemään. Mikäpä aurinkoisessa leirissä olisi päivää paistatellessa ja maisemia ihaillessa, mutta tämä päivä oli pilvinen ja ylhäällä harjanteella todennäköisesti myös tuulinen ja viileä.
Reppu oli tällä kertaa kevyempi, elimistö tottuneempi ja reittikin tulossa tutuksi. Niinpä kävely sekä tuntui sujuvan nopeammin että myös todellisuudessa vei vähemmän aikaa. Ison sorarinteen nousu vei tunnin ja kolme neljännestä toisin kuin pari juttua sitten väitettiin.
Ensimmäisessä kuvassa kiipeilijät levähtävät ennen kuin käyvät nousemaan hirmuista sorarinnettä. Taustalla olevat vuoret ovat Cho Oyua lännen puolelta reunustavat Dzasampa Kang (6734 m) ja Nupche Kang (6592 m), jonka pohjoishuippu hallitsee perusleirin maisemaa. Toisessa kuvassa Dean levähtää päästyään rinteen huipulle. Jotkin ykkösleirin teltat ovat aika ilmavassa paikassa jyrkänteen reunalla.
Päivä oli loppuun saakka vaihtelevan pilvinen, maisemat lähinnä vilahtelivat kiitävien pilvenriekaleiden välistä. Kansanretkeilijää alkoi vaivata Khumbu-yskä ja yö Maxin telttakaverina tuli nukutuksi huonosti.
