Puja

Vuoripanoraama: Pumori, Lingtren ja Khumbutse

19.4.2015

Tämän jutun otsikkokuva on jatkoa edelliselle. Panoraama ylettyy suunnilleen lännestä itäkoilliseen ja esittää perusleiriä ympäröivät vuoret: Pumori (7161), Lingtren (6749) ja Khumbutse (6636). Dan on höyläämässä leukaansa.

Olen kirjoittanut pujasta aikaisemmin ainakin Kansanretki 8000:n yhteydessä. Tämän erikoisella tavalla yhtä aikaa vakavan ja leikillisen seremonian tarkoitus on varmistaa retken turvallinen sujuminen. Henkimaailmalta pyydetään hyväksyntää ja suojelusta vuorelle nousemiseen ja kiipeilyssä tarvittavat välineet altistetaan siunaukselle.

Juhla alkaa ilman alkujulistusta ja kasvaa vähitellen. Pangbochesta tullut pyhä mies on paikalla heti aamusta. Hän on asettunut juhlapaikalle matalan pöydän ääreen ja alkaa resitoida pyhiä tekstejään, kun muut vielä rakentavat näyttämöä.

Puja-juhlan näyttämö rakentuu vähitellen
Pujan alkuvaiheessa juhlapaikalla on hiljaista

Kiviselle alttarille asetellaan herkullisia ruokia ja juomia: hedelmiä, leivonnaisia, kakkuja, keksejä, makeisia, limonadia, kaljaa, viinaa. Kiipeilijät tuovat tärkeimmät välineensä, ja ne asetellaan huolellisesti kuin näytteille.

En ehkä viitsi kantaa paikalle aivan kaikkia varusteitani, joten pohdin, mitkä ovat tärkeimpiä. Useimmat tuovat ainakin hakkunsa, jäärautansa, kypäränsä ja ylävuoristokenkänsä. Myös joitakin valjaita ja varmistusvälineitä näkyy. Pitääköhän kaikki levittää näkyviin, vai tarttuisiko siunaus pussin läpi?

Kiipeilyvälineisiin pannaan voita.
Kiipeilyvälineet saavat voitelun.

Vähitellen koko leirin väki on kokoontunut juhlapaikalle. Teekannu kiertää, juotava ei pääse loppumaan. Kiipeilyvälineet saavat pintaansa voinokareen. Pyhän miehen seuraksi pöydän ääreen liittyy retkikunnan hengellisesti pätevin mies, kokki. Myös retkikunnan johtaja Dan istuu aikansa heidän kanssaan. Resitointi jatkuu aina vain, ja välillä pyhä mies hämmentää pöydällä olevia aineita, riisiä, jauhoja ja teetä.

Rukousliput viritetään kivirakennelman huipulle pystytettävästä mastosta neljään ilmansuuntaan. Tällä kertaa joku on askarrellut maston kärkeen punaisen sähkövalon, joka saa virtansa leirin aurinkopaneeleilla ladattavista akuista.

Rukouslippujen narut kiinnitetään ympäristöön.
Rukousliput vedetään liehumaan neljään ilmansuuntaan.

Jossakin vaiheessa teekuppeihin kaadetaan kanistereista changia, jonkinlaista valkoista pahanmakuista kotikaljaa. Yhden mukillisen saan menemään.

Juhla huipentuu siihen, että kaikki osallistujat ottavat kouralliset riisiä ja jauhoja, ja niitä heitetään kovan huudon säestyksellä ilmaan. Jauhoja hierotaan toisten kasvoihin. Sitten herkkutarjottimet kiertävät ja viinakorkillisia kaadetaan suihin.

Viinankaatoon valmistaudutaan
Tom valmistautuu saamaan korkillisen viinaa kurkkuunsa.

Lopuksi suoritetaan askeettinen rivitanssi ja kerätään kolehti. Varikset pääsevät ottamaan oman osansa juhlan antimista.

Varis kivialttarin päällä.
Varis, leivonnaiset, rukousliput ja jääputous

Iltapäivällä leiri hiljenee, kun osa väestä lähtee kävelylle perusleirin muihin osiin. Pesen pyykkiä ja käyn suihkussa, seuraan Pumorilta syöksyvien lumivyöryjen kohinaa ja teltan oviaukon ohi lentävää ohdakeperhosta.

Asetu taloksi

Pumori-vuoren kartiomainen huippu ja pitkä harjanne

18.4.2015

Tässä sitä oltiin, kotona. Näin oli paras ajatella, sillä perusleiri tulisi olemaan asuinpaikkamme seuraavan kuukauden ajan, ehkä pidempäänkin. Jos säitä jouduttaisiin kovasti odottelemaan, täällä saatettaisiin asustella touko-kesäkuun vaihteeseen asti. Kiire pois ja olo mukavaksi!

Henkilökunta oli pystyttänyt leirin liki valmiiksi: ruokailu-, keittiö-, varasto-, vessa- ja suihkuteltat ja jokaiselle oma asuinteltta. En ollut ensimmäinen leiriin saapuja, mutten viimeinenkään. Sain valita kohtuullisen hyvän teltan, mutta retken kestäessä tulin oppimaan hyvän telttapaikan kriteerit:

Alustan tasaisuus on tietenkin tärkeää, jotta nukkumisesta ylipäänsä tulee mitään. Teltan kannattaa olla mieluummin kummulla kuin notkossa, etteivät sulamisvedet tihku lattiakankaan saumoista sisälle. Äkkinäinen ei päältä katsoen heti huomaisi, että koko kylä on jäätikön päällä. Jääkumpuja nimittäin peittää harmaa ja ruskea kaikenkokoisista kappaleista koostuva kivikko ja sora. Päivän lämmössä jää sulaa ja pienet puroset lirisevät kivien alla pitkin jään pintaa. Kaukaa viisas rakentaa kivistä tasaisen terassin telttansa alle. Kova urakka, mutta tuottaa mukavuutta viikoiksi.

Keltaisia telttoja jäätikkökummuilla
Kiipeilijöiden telttoja. Kansanretkeilijän asumus kolmantena.

Ensimmäinen perusleiriaamu valkeni kirkkaana. Yöllä oli humahtanut muutama sentti uutta lunta, ja jäätikkö hohti puhtaan valkoisena.

Summitclimbin leirissä oli jo tovin majaillut elokuvantekijöiden ryhmä. Kolme miestä oli kuvaamassa dokumenttia Everestin perusleiristä ja sen historiasta. He eivät olleet osa kiipeilyryhmää, vaan olivat hankkineet majoituspalvelut retkikunnalta. Yksi miehistä teki jo lähtöä kotimatkalle, mutta Tom ja Woody kiehtovine tarinoineen olivat seuranamme tulevat päivät.

Jälkeen jättäytyneet retkeläiset tupsahtivat leiriin sopivasti lounaalle. Iltapäivällä he lähtivät, ensin Kala Pattarille, sitten osa kohti päätavoitettaan Island Peakia ja osa kotimatkalle.

Telttoja jäätiköllä, vuoria taustalla
Maisemissa ei varsinaisesti ole moittimista. Taustana Taboche (6495), Cholatse (6440) ja Lobuche (6145).

Perusleiri sijaitsee Khumbu-jäätikön mutkassa, jossa vuorien välistä pusertuva jääputous asettuu tasaiseksi jäävirraksi. Jäätikössä on selvästi kaksi erilaista osaa. Sisäkaarteessa on puhtaan valkoisia jäätorneja, jotka ovat muodostuneet pystyyn jääneistä lohkareista ja jotka auringon lämpö on muotoillut kaareviksi purjeiksi. Ulkokaarre on kuin maansiirtotyömaa. Epäsäännölliset kummut ja notkot ovat kokonaan vuorista rapautuneen kiviaineksen peittämät. Perusleiri pystytetään vuosittain tälle alueelle. Kaistojen välissä on tasainen notko, jossa kirkas puro solisee.

Pieni aurinkopaneeli ja akkulaturi
Kameran akut latautuvat kätevästi kirjan kokoisella aurinkopaneelilla.

Chukhung ja Lhotsen eteläseinän sankarit

Ama Dablamin pohjoispuoli

15.4.2015

Tämän jutun otsikkokuvassa on sama vuori kuin edellisessä, mutta sata astetta käännettynä. Siis Ama Dablam pohjoisesta.

Haluan noudattaa toverini suositusta ja nähdä hiljaisen laakson ja sitä ympäröivät vuoret. Kun muut lähtevät niille samoille kukkuloille, joilla kävin eilen, lähden kävelemään vastakkaiseen suuntaan, laaksoa ylös kohti itää ja Chukhungin kylää.

Dingboche ja Tawoche idästä

Tawoche (eli Taboche, Tobuche, Tāuje, Taweche, Tawache, Tawetse, 6495 m) näkyy nyt hyvin, kun muistaa välillä pysähtyä ja katsoa taakseen – ylämäkeä ei juuri ole, joten jalat melkein pyrkivät juoksuun. Jangbu muuten sanoi tuon vuoren nimen niin, että toisessa konsonantissa huulet hipaisevat toisiaan poksahtamatta ja hampaiden koskematta (siten se ei taida konsonantti ollakaan) ja toinen vokaali vivahtaa u:hun.

Ollaan sivussa Everestin valtatieltä, joten kulkijoita on vähemmän. Kiviaitojen ympäröimiä laitumia ja yksittäisiä tupia on pitkin joen vartta ja korkeammallakin tasaisilla paikoilla. Jossain puolimatkassa Chukhungiin on Lhotsen eteläseinällä henkensä heittäneiden puolalaisten muistomerkki.

Puolalaisten Lhotsen sankarien muistomerkki

Rafał Choeda, Czesław Jakiel ja Jerzy Kukuczka kuuluivat retkikuntiin, jotka 1980-luvulla yrittivät nousta tätä kolmikilometristä seinämää. Nykyään he lienevät kotkia, jotka liitelevät vuorenseinämän liepeillä ja kukkuloiden yllä. Ensimmäisinä eteläseinän onnistuivat kiistattomasti nousemaan venäläiset 1990.

Lhotsen eteläseinä pilviharson takana

Chukhung on alussa linkittämäni jutun ajoista kasvanut. Yleensäkin koko kansanretkellä näin monta upouutta tai rakenteilla olevaa majataloa, ja retkitoverit tiesivät kertoa muutamasta rakennuksesta, ettei sitä vielä vuosi sitten ollut.

Chukhungin majataloja

Majataloissa taitaa olla Island Peakille menijöitä. Läheisessä rinteessä yksi ryhmä harjoittelee köydellä laskeutumista ja jumarointia.

Nousen kylän vierestä Chukhung Rin esikukkulalle viiteen tuhanteen metriin. Alarinteillä tapaan kotkottavia kanalintuja, ylempänä liitelevät kotkat, joita näkyy parhaimmillaan kuusi yhtä aikaa.

Kotkat vuoria vasten

Island Peakin tumma länsisivu on ikään kuin laakson päätykolmiona. Amphu Labtsa -solan kautta pääsisi toiseen laaksoon. Ja vilahteleeko seitsentonnisen Baruntsen huippu pilvien lomasta harjanteen takaa? (Lisäys 12.5.2016: se muuten taitaa olla Makalu.)

Odottelen, että minulle näytettäisiin vielä edes vilaus Lhotsen eteläseinämästä, mutta esirippu taitaa tänään pysyä kiinni.

Island Peak ja Imja-jäätikkö

Tässä vielä panoraama.

Kathmandu: näytös ministeriössä

Turkin koneita Istanbulin kentällä

7.4.2015

Turkin kone – ensin A321 ja sitten A330 – kuljetti kansanretkeilijän Istanbulin kautta Kathmanduun kivuttomasti illan ja yön yli. Suosittelen: yhteys on nopeampi kuin Arabian kautta, tavaraakin sai olla 30 kiloa.

Kathmandussa oltiin aamutuimaan ja heti valmiina tehokkaaseen työpäivään. Tärkein tehtävä oli vierailu matkailuministeriössä. Mihin minua siellä tarvittiin – se selvisi vasta matkalla. Ja kun taksia ei saatu (maassa oli jonkinlainen yleislakko), mentiin riksalla.

Riksan kyydissä Kathmandussa
Maolaisten julistaman ”yleislakon” ansiosta kadulla on tilaa riksan paahtaa – seurueen toisella ajoneuvolla on tosin huolestuttava etumatka.

Retkikunta oli virallisesti kaksi retkikuntaa, Everestin ja Lhotsen. Kummallakin täytyi olla oma lupa ja johtaja. Koska retkikunnan oikea johtaja oli merkitty Everest-ryhmän lupapaperiin, Lhotse-ryhmän lupaan piti keksiä johtajan kohdalle joku muu. Ehkä retkitoimiston johtaja Murari ja retkikunnan johtaja Dan päättivät tehdä minusta johtajan, koska olin vuotta vanhempi kuin toinen varsinainen Lhotse-kiipeilijä Karel. Tai sitten minut tiedettiin turvallisen hiljaiseksi mieheksi. Murarin toimintaohje nimittäin oli: ”Älä puhu mitään, nyökyttele vain. Me hoidamme puhumisen.”

Muutaman tunnin odottelun jälkeen paperityöt olivat valmiit, ja seurasi käynnin juhlallisin osuus: retkikunnan matkaansaattokeskustelu. Muuan keskitason virkailija tiedusteli, olemmeko selvillä säännöistä, aiommeko käyttäytyä hyvin ja tuommeko roskamme pois vuorelta. Allekirjoitin sokkona useita papereita. Teetä tarjoiltiin.

Sitten neuvotteluhuoneeseen saapui kaksi viraston suurinta herraa. Vaihdettiin tyhjänpäiväisiä kohteliaisuuksia, lupakirjat luovutettiin, johtajat saivat kaulaansa valkeat huivit, käteltiin. Herrojen poistuttua viivyttiin vielä hetki ja varmistettiin, ettei yhtäkään paperia tai allekirjoitusta ole unohdettu. Sitten päästiinkin jo paluumatkalle, tällä kertaa löytyi jostain taksikin.

Lhotse-retkikunnan lupakirja
Lhotse-retkikunnan lupakirja

Kansanretki 8516

Helikopteri lentää korkeiden vuorenhuippujen ympäröimässä jäätikkölaaksossa

Kansanretkeilijän toisen kasitonnisen yritys katkesi maanjäristykseen. Retken tunnuksiksi jäivät koskematon Lhotsen rinne ja kauden suosituin kiipeilyväline.

Totuudessa seuraa merkintöjä ja kuvia päivä kerrallaan. Kerron blogissa tärkeimmät asiat. Tekstiä on kyllä tulossa enemmänkin, kerron asiasta kesemmällä.

Tapahtui pääpiirteissään seuraavaa:

Kansanretkeilijä lähti yrittämään toiselle yli kahdeksan kilometriä korkealle vuorelleen Lhotselle huhtikuun alussa 2015 (ensimmäinen oli Cho Oyu syksyllä 2013). Operaattori Summitclimb ja ja johtaja Daniel Mazur olivat samat kuin viimeksi. Retkikuntaan kuului kahdeksan Everestille ja kaksi Lhotselle yrittäjää. Alkumatkan samassa joukossa kulki myös kuusitonnisille Island Peakille ja Lobuchelle menijöitä sekä vaeltajia, joiden tarkoituksena ei ollut huipuille nousu.

Kävelyretki Everestin perusleiriin sujui suunnitelmien mukaan, samoin tekniikkaharjoitukset ja totuttelunousut ympäröiville vuorenrinteille ja Khumbun jääputouksen alaosaan.

Everestin ja Lhotsen kiipeilyreitin vaarallisin osuus on jääputous 5500–6100 metrin korkeudessa. Mitä harvemmin sen läpi tarvitsee kulkea, sitä paremmat ovat mahdollisuudet säilyä ehjin nahoin. Kiipeilystrategiana oli tehdä vain kaksi nousua vuorelle: ensin noin viikon mittainen totuttelunousu kolmosleiriin noin 7500 metriin asti ja sitten lepopäivien jälkeen huippuyritys toukokuun puolivälissä.

Huhtikuun 25. päivän aamuna retkikunta nousi perusleiristä jääputouksen käsityskyvyn rajat ylittävän labyrintin halki ykkösleiriin, putouksen yläpuolelle suuren jäätikkölaakson reunalle. Muutamaa minuuttia ennen puoltapäivää, kun kiipeilijät juuri olivat saaneet saappaat jalastaan ja loikoilivat teltoissaan, joku tarttui jäätikköpatjan reunaan ja alkoi ravistaa.

Kiipeilijät säpsähtivät ulos teltoistaan, ja samassa alkoi valtava jyrinä ja pauhu ja lumipilvi hämärsi taivaan. Korkealta Everestin olkapäältä oli irronnut jäätä, joka nyt oli matkalla alas. Jäähakkujen varret iskettiin lumeen, otettiin luja ote terästä, polvistuttiin mahdollisimman pieniksi ja toivottiin parasta.

Höykytys tuntui kestävän minuutteja, mutta ehkä se kesti minuutin tai kaksi. Ei voinut tietää, tulisiko leiriin asti muuta kuin lumipöllyä tai romahtaisiko jäätikkö: jäisikö koko retkikunnasta mitään jäljelle vai sortuisiko se syvyyksiin.

Jäi, ei sortunut. Ykkösleirissä kukaan ei vahingoittunut. Sen sijaan radioyhteys perusleiriin paljasti karmeuden: vyöry oli lakaissut sileäksi suuren osan perusleiriä, ihmisiä oli kuollut ja kateissa.

Koko Nepalin maanjäristyksen tuhoisuus paljastui vasta vähitellen päivien kuluessa. Ykkös- ja kakkosleirissä oli 170 eri retkikuntien kiipeilijää, joiden kulkutie oli poikki järistyksen rikottua jääputouksen reitin. Ja kun kävi selväksi, että reittiä ei enää tulla saamaan kuntoon, käynnistyi helikopterihissi: parhaimmillaan kolme kopteria kuljetti kiipeilijöitä jatkuvalla syötöllä perusleiriin. Summitclimbin ryhmä haettiin viimeisenä 28. päivän aamuna.

Ne kiipeilijät, joilla oli anteliaat vakuutukset, lensivät Kathmanduun heti seuraavana päivänä. Kansanretkeilijä säpsähteli vielä yhden yön istumaan makuupussissaan, kun vyöryt jyrisivät kolmelta suunnalta kohti perusleiriä. Kävely kotia kohti alkoi seuraavana päivänä, vappuna Namchessa päästiin viestimien ääreen ja paria päivää myöhemmin lennettiin Luklasta Kathmanduun.

Jäätikkövirta puristuu alas korkeiden vuorenhuippujen ympäröimästä laaksosta
Jääputous. Vuoden 2014 tuhoisa vyöry lohkesi vasemmanpuoleisen riippuvan jäätikön vasemmasta reunasta, tummasta kohdasta.